tammikuu 10, 2025, 17:09:14 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


W2012

Aloittaja wille, tammikuu 04, 2012, 18:00:47 ip

« edellinen - seuraava »

wille

Kiitoksia vaan!

Kyllä tuon kanssa ollaan nyt erityisen varovaisia. Se saa kasvaa kivivillakuutiossa, kunnes kuutiosta puskee vahvat juuret esiin. Sen jälkeen on edessä siirto peruslannoitettuun multaan/turpeeseen. Siinä se saa sitten kasvaa, kunnes kasvu alkaa selkeästi hidastua. Silloin on hyvä aloittaa varovainen lannoitus. Muistaakseni galapagoense tykkäsi kasvaa viimeeksi aika ravinneköyhässä mullassa.

Harsosääskiä en ole nähnyt tällä kaudella ainuttakaan. Ihme juttu. Eikä niiden toukista onneksi ole koskaan ongelmaa ollut. Idätys kivivillassa ja multiin siirtämisen jälkeen olen pitänyt pintamullan aina kuivana. Pidetään peukut pystyssä, ettei mokomia ilmestyisi kevään kuluessa ollenkaan.

Vetoa ikkunoista tuli melko paljonkin. Ihan jo energiataloudellisista syistä vedin nuo vetoisimmat ikkunat tiiviiksi ikkunateipillä.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Kahdesta itäneestä Rhomboideumista toinen siirretty lautalta multiin. Toisen heitin katkenneena kylppärin roskikseen.
Tämän takia kartan lautalla idättämistä.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Verenpaine on laskusuunnassa. 5 rhomboideumia oli itänyt ja sain ne siirrettyä samantien ja tuhoitta pois tuolta kirotulta Nooan Arkilta.

Kaksi Pimenta De Neydeäkin on itänyt. Oikein nätit vaaleanpunaiset varret ja terhakat hiusjuuristot. :)

Tältä kaudelta olisi sitten tarkoitus ottaa talvetukseen reilummin chilejä kuin aiemmin. Villichilit tulevat varmaan pääsääntöisesti pysyttelemään ihan huonekasveina muutenkin.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille



Lanceolatum aloittelee taas... :)
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Lillen

Onnittelut!  :)

Itse odottelen vielä tuota riemun hetkeä...ehkä kuitenkin vielä kesän aikana pääse tuota todistaa :)

wille

Eiköhän se sulla kesän aikana väännä kasan marjoja. ;)
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Tänä vuonna ollaan selvästi myöhässä. Kyllä nuo kuitenkin hyvin ehtivät -baccatumit ja annuumit ainakin-, kunhan pääsevät kasvihuoneeseen. Toivotaan aikaista kevättä.



Etualalla InkRosen lahjoittamat Rocotot. Pienimmät idut tuolla seassa on tomaatin taimia. Paljon muitakin idätyksiä ja kylvöjä tulee vielä kevään mittaan varmasti suoritettua. Kasvimaahan pitää saada täytettä ja nyt on hyvä aika haaveilla tulevan kesän tuotoksia.

Muutenkin himottaisi jo päästä laittelemaan tuota pihaa. Saas nähdä, miten kävi viinimarjapensaalle. Tässä talossahan oli tosiaan vielä vuosi sitten tiilikatto, jolta lumet tuli alas ainoastaan sulamalla. Menneenä kesänä vedettiin tiilikatteen tilalle pelti.
Tulee lumet aika vikkelästi alas. Ja suoraan marjapensaiden päälle. ::)

Duunia pihamaalla kyllä piisaa. Koko piha on aika ruokottomassa kunnossa. Omenapuut on rähjäisiä, ruusu on vallannut alaa ja jostain on kantautunut vaahteraa rehottamaan huonovointisten marjapensaiden sekaan. Pensasaita vaatii jos jonkinlaisia toimenpiteitä ja tontti suorastaan huutaa uusia hyötykasveja. Lumien alla on vielä aika paljon remontista jäänyttä mujua ja suljuakin. Sormet syyhyten odottelen kevään koittoa, jotta pääsisi askareiden kimppuun. Talon ulkomaalaus, pihasaunan täysremontti (sisä- ja ulkokatto, sisäseinät ja osa rakenteista), askartelutilojen rakentelua, varasto- ja ajanvietetilojen siivousta ja kunnostelua....jne. Voi loppua kesä kesken. ;D Chilejäkin pitäisi keretä kasvattamaan.

Siitä puheen ollen:


Capsicum Flexuosum
Terveen oloinen taimihan se. Sen hitaudella tai nopeudella ei ole niinkään väliä, sillä se jää mitä suurimmalla todennäköisyydellä sisäkasviksi. Samalla tavalla kun edellisen kuvapäivityksen vanha lanceolatum.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

SK

Hieman samanlaisia ongemia minullakin, pihalla on muutamia hyviä paikkoja mihin voisi pensaita laittaa, mutta lumet tippuvat katolta päälle.
Nyt taitaisi olla oikea aika leikata omenapuita, näin muistan jostain lukeneeni. ;)
Hienoa, että olet saanut rhombot kasvamaan, jatkossa ne onkin melko helppoja kasvatteja.

wille

Lainaus käyttäjältä: Nondo - maaliskuu 11, 2012, 12:20:12 ip
Hieman samanlaisia ongemia minullakin, pihalla on muutamia hyviä paikkoja mihin voisi pensaita laittaa, mutta lumet tippuvat katolta päälle.
Nyt taitaisi olla oikea aika leikata omenapuita, näin muistan jostain lukeneeni. ;)
Hienoa, että olet saanut rhombot kasvamaan, jatkossa ne onkin melko helppoja kasvatteja.


Joo kiitoksia vaan rhomboideumeista! Niitä taitaa olla yhteensä 8 kasvia nyt. Täytyy muutama työntää eteenpäin. Idätys olikin yllättävän pitkäkestoinen!
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Minbaari

Jos Rhomboja liikenee ylimääräisiä niin voisin huolia yhden yksilön..  ;)
#816

wille

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 11, 2012, 18:45:19 ip
Jos Rhomboja liikenee ylimääräisiä niin voisin huolia yhden yksilön..  ;)


It's a deal. Tuutko joskus hakemaan?
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: wille - maaliskuu 11, 2012, 19:02:26 ip
Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 11, 2012, 18:45:19 ip
Jos Rhomboja liikenee ylimääräisiä niin voisin huolia yhden yksilön..  ;)


It's a deal. Tuutko joskus hakemaan?


Voisin vaikka tullakkin! Ensi viikolla Maanantai ja Tiistai sopis tai sitten Torstaina iltasella? Ihan koska sulle sopii.
#816

wille

maaliskuu 12, 2012, 20:17:00 ip #52 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 12, 2012, 20:18:56 ip käyttäjältä wille
Mitenkäs sulla tällä viikolla iltapäivät? Aamuvuorossa kun olen. Ensiviikko sitten taas iltahukia ja niiden aamupäivien aikana ei kyllä ehdi mitään. ;)

Voin vaikka heittää osoitetta ja puh.numeroa (vai olikos sulla se jo?) YV:llä.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Kiitokset Minbaarille visiitistä kahvin ja höpöttelyn merkeissä. Toivottavasti Rhombo selvisi onnellisesti uuteen kotiin.
Innostuin ruukuttelemaan nuo loputkin taimelle päässeet rhomboideumit liian kosteista oloista uusiin kuivempiin multiin.
Samalla taisi mennä taas pari muutakin taimea maitopurkkiruukkuuihin.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Minbaari

Kiitos itsellesi! Oli mukava käydä juomassa hyvää kahvia ja turista siinä samalla ummet ja lammet. Täytyy sanoa, että hyvät puitteet on chileillä kasvaa siellä. Rhombo selvisi matkasta hyvin ja pääsi aitiopaikalle ikkunalaudalle natikan alle lämmittelemään.
#816

wille

maaliskuu 18, 2012, 12:32:30 ip #55 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 18, 2012, 12:36:53 ip käyttäjältä wille


Capsicum Lanceolatum avasi vuoden 2012 ensimmäisen kukkansa. Puolen tusinaa nuppua on ihan niillä kimmeillä, että poksahtavat auki nekin.



Taimiosastolla snadisti kasvua havaittavissa.



Kevät tekee tuloaan. Pihalla voi hortoilla jo lyhyen aikaa ilman pitkähihaista paitaa. Auringonpaisteessa on varmaan yli 20 astetta lämpöä. Pitäisköhän raivata tiensä kasvihuoneelle... :D

Voi onnea!!



Ps.
Ruukuttelin eilen InkRoselta saadut rocotot isompiin ruukkuihin ja siirsin ne lanceolatumin kanssa samalle ikkunalle.
Täytyisi ruveta miettimään noiden kasvien loppusijoitusta. Mitkä kasvarille? Mitkä ulos ruukuissa? Mitkä amppeleihin aitan seinustalle? Ja miten näiden kastelu? "Pullo-Blumateja" amppeleille ainakin.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Hiljaista on. Flexu kuitenkin kasvaa.



Lanceolatumissa ensimmäinen hetelmä tuloillaan.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Lillen

Kaunis flexun taimi!

Kasvatteletko edelleen pelkällä luonnonvalolla vai oletko ottanut loistarit käyttöön?

wille

Ihan naturellina mennään. Chinenseistä huomaa, että auringon valo alkaa riittää. Alkavat kasvaa stereotyyppisen tapansa mukaan matalina ja isolehtisinä.

Ensi talvena taidan kuitenkin ottaa loisteputket käyttöön. Nyt tuntuu että olen armottomasti myöhässä. Jotenkin tuntuu, että uudessa kodissa joutuu kasvattamisen opettelemaan uudestaan.  ;)
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Päivitetäänpäs päivyri pitkästä aikaa.

Yleiskuvaa kasvatuksista


Ensimmäisessä kuvassa keittiön taimitarha, toisessa yläkerran hunsvotit.



Kysymys: Miksei chilini kasva?
Vastaus: Sillä ei ole juuria.

Eli kuvassa InkRoselta saatu TSMB, josta tuolla herran omassa päiväkirjassa jo kirjoittelinkin. Ilmeisesti harsosääsken toukat olleet asialla. Tai sitten joku muu häikkä, mistä sen tietää... Nyt se on kuitenkin samassa jugupurkissa, uudessa mullassa. Desinfioin purkin.



Tässä lisää InkRoselta adoptoituja kasveja. Kolme hyvin voivaa c.pubescensia.
Vasemmalta oikealle PI 585273, Rocoto, Guatemala ja CAP 363.



Musta-valko-kuvaa c. lanceolatumin tuohustelusta.



Ja samaisen plantun keskenkasvuinen marja.

Sitten vielä vähän kokkailua.
Pakkasyötä lupailivat, eli mitä mainioin hetki laittaa takkaan tulet. Ilmalämpöpumppu sammuksiin, koivuklapia pesään ja leivinuuni lämpimäksi. Kun leivinuunissa alkaa olla riittävästi lämpöjä ja hiillokset ovat hiipuneet, laitetaan pelti kiinni ainakin takasta - itseltäänkin saa laittaa jos siltä tuntuu. Sitten ei muuta kun haetaan keittiöstä aiemmin valmisteltu Bowl of Redin raakile ja työnnetään potti uuniin.



1,4kg karjalanpaistilihaa, 1kg paseerattua tomaattia ja mausteet.
Annetaan muhia yön yli ja huomenna lisätään pavut, paprikat ja muut tykötarpeet jotka eivät kestä pitkää haudutusta soseutumatta. Kiehautetaan, mätetään lumilapiollinen lautaselle, raastetaan vähän cheddaria päälle ja nautitaan kylmän oluen kanssa.

Kaksi sanaa: Om Nom.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit