Äänentoistovehkeet: mikä saa musiikin kuulostamaan hyvältä?

[Aji Inferno]

Liian hyvien kuulokkeiden ja kajarien riesana on se, että niiden kautta kuuluu sitten kaikki tarkasti, alkaen muun laitteiston heikkouksista. Esim. MP3-tiedostojen pakkaus alkaa kuulua ihmeellisinä pikku juttuina mitä ei ennen huomaisikaan. Normaali tietokoneen halpa äänipiiri kuulostaa aivan karmealta (yleensä riipivältä, lattealta, kuin rakeiselta). Jopa kaapeleista alkaa kuulua eroja - sokkonakin kuultavia. Siitä se varustelukierre usein lähtee. Aina haluaa vähän pehmeämpää, vähän tarkempaa, syvempää, iskevämpää ääntä - ja rahaa palaa joka askeleella enemmän, kunnes se oma laatu- ja taloudellinen kiputaso on saavutettu.

Toisaalta, ei tuo poikkea muista harrastuksista mitenkään. Kasvihuonesysteemiin tai hyvään viskikaappiin saa menemään miten paljon tahtoo. Pakkomielteitähän kaikki tosiharrastukset, jos niitä alkaisi miettiä liikaa. 

[Aji Inferno]

Ja sitten, toisaalta, Eppu Normaalin kuuntelu täyspaskasta, vonkuvasta kasettimankasta romukajarein hajoamistilaisessa Hondassa vm -82 Floridan Miami Beachin rantabulevardilla oli suurinta parhautta - mikään hifistely ei olisi voittanut sitä fiilistä: "Tien päällä taas" ikkuna auki ja mankka täysillä auringon paistaessa... Tilanne se luo hyvän musakokemuksen, ei vain vehkeet!

[Tsaari]

Word!^^ 

[Lihamestari]

Täytyy yhtyä tohon hyvän laitteiston huonoon puoleen!
Mullakin meni muutama tovi, kun jouduin noita levyjä rippailemaan uudestaan!

Ei mulla mikään huippulaitteisto ole, mutta edelliseen viritelmään verrattuna pirusti parempi, jossa 128 bittinen mp3 kuulostaa aivan paskalle

[-V-]

Ei mulla mikään huippulaitteisto ole, mutta edelliseen viritelmään verrattuna pirusti parempi, jossa 128 bittinen mp3 kuulostaa aivan paskalle

Missä viritelmässä 128k(b/B, miten se nyt meneekään)ps mp3 ei kuulosta paskalle? Aikanaan, kun tuo 128 oli sitä parasta laatua, mitä eivät kaikkien koneet pyörittäneet, tuli altistuttua sille, mitä mp3-pakkaus tekee äänelle. Kun sen luonteen kerran tajuaa, sen kuulee paremmillakin bitrateilla. Asiaa ei tietystikään auta se, että mp3-standardi ei käsittääkseni mitenkään speksaa sitä, miten ääni pakataan, vaan millä tavalla se pakkauksesta purkautuu -> eri pakkaussoftat tuottavat aivan erilaisia (toiset aivan järkyttäviä) lopputuloksia.

[Aji Inferno]

Ei mulla mikään huippulaitteisto ole, mutta edelliseen viritelmään verrattuna pirusti parempi, jossa 128 bittinen mp3 kuulostaa aivan paskalle

Missä viritelmässä 128k(b/B, miten se nyt meneekään)ps mp3 ei kuulosta paskalle? Aikanaan, kun tuo 128 oli sitä parasta laatua, mitä eivät kaikkien koneet pyörittäneet, tuli altistuttua sille, mitä mp3-pakkaus tekee äänelle. Kun sen luonteen kerran tajuaa, sen kuulee paremmillakin bitrateilla. Asiaa ei tietystikään auta se, että mp3-standardi ei käsittääkseni mitenkään speksaa sitä, miten ääni pakataan, vaan millä tavalla se pakkauksesta purkautuu -> eri pakkaussoftat tuottavat aivan erilaisia (toiset aivan järkyttäviä) lopputuloksia.

Tuo on totta. Joskaan sillä ei ole mitään väliä niille, jotka kuuntelevat musaa halpiskuulokkeilla, erinäisistä hifiporukkaa lähinnä hirvittävistä mölylaitteista, tai vaikkapa kotirouvalle, joka haluaa kuulla iskelmänsä keittiön radiosta, tabletista - tai vaikka leivänpaahtimesta...

Suuri enemmistö ei ole koskaan piitannut äänentoistosta. Siinä mielessä MP3 ei ole mitään uutta. Tässä voisin lainata The Eaglesin Don Henleyn singlehittiä: "All she wants to do is dance!"  (and make romance) Siinä suhteessa ihminen tuskin elinaikanamme muuttuu.

Hyvä musa kuulostaa hyvältä aivan sysipaskoistakin laitteista, kun tilanne on oikea. Silloin se herättää meissä tuntemuksia! Siksi esim. jenkkiläisen Cervin Vegan hifimielessä usein tavallaan karmaisevat kaiuttimet saattavat hyvinkin olla maailman parhaita rokkikaiuttimia! Ne eivät yritä kuulostaa siltä, miltä äänitysstudio kuulostaa. Ne kuulostavat siltä, miltä hikinen keikka kuulostaa. Ja esim. jonkin AC/DC:n tapauksessa, siinähän se! Myös esim. JBL on kuuluisa tuollaisesta "live" -soundista.

Ääripään himohifistit sitten taas hankkivat ja jopa rakentavat hyvin pienitehoisia, hyvin kalliita putkivahvistimia, jotka he kytkevät ns. laajakaistakaiuttimiinsa. Nämä ovat fysiikan lakeja uhmaavia kaiuttimia (esim. Fostex, Lowther, Seas, monet muut), jotka pyrkivät toistamaan suunnilleen koko kuuloalueen yhdellä kaiutinelementillä. Asiassa on oikeat etunsa - se ei ole mikään vitsi. Tuollainen laitteisto voi soittaa pienimuotoista, akustista musiikkia sellaisella todellisuuden tunteella, ettei sille löydy vertaa kuin oikeista konserteista. Samainen laitteisto ei vain selviydy mitenkään esim. Nightwishistä tai Metallicasta...

Sitten on Genelecin kaltaisia studiokaiutinvalmistajia, jotka toistavat äänen suunnilleen niin neutraalina kuin vain on mahdollista. Tällöin kaikki on teknisessä mielessä "oikein" - ja kuulemme jotakuinkin kaiken. Studiotyössä tällainen on välttämätöntä. Kotonakin se voi hyvin toimia, mutta ihan loppukädessä esiin tulee kysymys: "Miksi kuuntelemme musaa?"

Millaisia elämyksiä etsimme?

[Ryhis]

Liian hyvien kuulokkeiden ja kajarien riesana on se, että niiden kautta kuuluu sitten kaikki tarkasti, alkaen muun laitteiston heikkouksista. Esim. MP3-tiedostojen pakkaus alkaa kuulua ihmeellisinä pikku juttuina mitä ei ennen huomaisikaan. Normaali tietokoneen halpa äänipiiri kuulostaa aivan karmealta (yleensä riipivältä, lattealta, kuin rakeiselta). Jopa kaapeleista alkaa kuulua eroja - sokkonakin kuultavia. Siitä se varustelukierre usein lähtee. Aina haluaa vähän pehmeämpää, vähän tarkempaa, syvempää, iskevämpää ääntä - ja rahaa palaa joka askeleella enemmän, kunnes se oma laatu- ja taloudellinen kiputaso on saavutettu.

Toisaalta, ei tuo poikkea muista harrastuksista mitenkään. Kasvihuonesysteemiin tai hyvään viskikaappiin saa menemään miten paljon tahtoo. Pakkomielteitähän kaikki tosiharrastukset, jos niitä alkaisi miettiä liikaa. 

Itse olen sitä mieltä, että kajareilla ei ole juurikaan väliä. Tai no myönnettäköön, että jotkut mussuttavat muovilevyrimpulat ovat kammottavia. Halvatkin kajauttimet voivat olla hyvät jos komponentit ja runkomateriaali on valittu hyvin. Hyvätkin kajauttimet voidaan pilata tunkemalla ne tarpeeksi lähelle seinää tms. Lähtö ratkaisee paljon, soitin ja vahvistin ovat ne josta ääni lopulta kuitenkin lähtee.

Huoneen kokonaisakustiikka ratkaisee myös paljon, itseäni suunnattomasti naurattaa kaikenlaiset urpot jotka kehuvat olevansa "hifimiehiä" ja ovat sijoittaneet vähät rahansa munakkaan näköisiin ja pakettiauton kokoisiin tornikajauttimiin, mutta säästäneet lähtöpuolella. Vielä jos kuuntelutilana on stereotyyppinen suomalainen vuokrakämppä; muovimattolattiat, Asko-go-go koivuviilukirhahylly jossa kakaroiden rippikuvat ja parin isänpäivälahja Paasilinnaa, vanerisohva ja ruokapöytä. Seinistä kaksi on kiveä ja kaksi 12mm kipsaria. Kajarit on tietenkin tungetttu Asko-go-go-lastulevypaskan sisään ja Nightwishiä kuunnellaan refleksiputken tumputuksen kanssa.

En nyt väitä, että jokaisella itseään kunnioittavalla hifistillä pitäisi olla oma kuunteluhuone, mutta jos kuunteluakustiikan päälle ei ymmärrä edes sen vertaa, ettei ole tehnyt "hälyäänitestiä" käsiään yhteen läpytellen ympäri huonetta, niin kannattaa vain jatkossa kuunnella levy-yhtiöiden autotuneshittiä DVD-soittimen kautta telkasta.

[Aji Inferno]

Asiaahan räyhäsetä räyhää. Paskalla akustiikalla saa tuhottua parhaankin äänen. Erityisen paska idea on laittaa kajareita nurkkasijoitukseen. Ja, tosiaan, systeemin alkupää määrää sen, mitä sieltä loppupäästä ulos tulee. Tietokoneiden ns. integroidut äänipiirit ovat lähes kauttaaltaan matkaradiotasoa, ja kun niiden kautta soitetaan jo valmiiksi pilalle pakattua musaa, syntyy taustamusaa - ei elämyksiä. Eikä siinä mitään, jos tavoitteena onkin taustamusa!

Hyviä testibiisejä on paljon. Tässä joitakin:

- Dire Straits: Calling Elvis, Telegraph road, Man's too strong
- Eagles: Hotel California (live), No more walks in the wood
- Poco: Days gone by (armoton: jos tämä riipii korvaa, systeemissä on ongelmia!)
- Massive Attack: Teardrop
- Daiqing Tana: koko Silent Sky -levy
- Metallica: Black Album

[Ryhis]

Leonard Cohenin tuplakokoelma on myös semmoinen pläjäys ettei mitään, äänikuva on tuomikirkon kokoinen ja moninaiset soittimet yhdessä sedän *eh* "elämää nähneen" äänen kanssa saa kylmät väreet juoksemaan selässä. Eikä vaadita kovin kummoisia hifilaitteita.

Toisesta ääripäästä voi mainita koko Phil Spectorin tuotannon. Tai no ei olla ilkeitä, yksi hyvä esimerkki riittää. Ramonesin End of the century. Äänikuva on yhtä moniulotteinen kuin tuopinalunen, ääni mussuttaa ja tumputtaa siihen malliin, että studiossa on ollut varmaan märkä tennissukka kortsun kanssa mikin ympärillä  ja joku on vielä jättänyt hanat valumaan taustalle. Fy fan!

[Delic]

Viime talvena tuli vaihdettu neuvostoaikaiset Radiotekhnikat tämän vuosiluvun Monitor audio BX2 kajareihin. Vahvarina toimii Onkyo TX-Sr604. Tietokone josta tulee kuunneltua musiikkia yhdistetty toslink kaapelilla vahvariin. Käytössä myös PS3 Bluray leffoja ja pelaamista varten, toslinkillä yhdistetty. Pitäisi saada vain BX2 kavereita kun tällä  hetkellä käytössä vain Stereo ja vahvistin kuintenkin 7.1   

Jos hieman raskaammasta musasta tykkää ja laajasta äänimaailmasta niin Devin Townsendin tuotantoa kannattaa tsekata

[Herpiili]

Liian hyvien kuulokkeiden ja kajarien riesana on se, että niiden kautta kuuluu sitten kaikki tarkasti, alkaen muun laitteiston heikkouksista. Esim. MP3-tiedostojen pakkaus alkaa kuulua ihmeellisinä pikku juttuina mitä ei ennen huomaisikaan. Normaali tietokoneen halpa äänipiiri kuulostaa aivan karmealta (yleensä riipivältä, lattealta, kuin rakeiselta). Jopa kaapeleista alkaa kuulua eroja - sokkonakin kuultavia. Siitä se varustelukierre usein lähtee. Aina haluaa vähän pehmeämpää, vähän tarkempaa, syvempää, iskevämpää ääntä - ja rahaa palaa joka askeleella enemmän, kunnes se oma laatu- ja taloudellinen kiputaso on saavutettu.

Toisaalta, ei tuo poikkea muista harrastuksista mitenkään. Kasvihuonesysteemiin tai hyvään viskikaappiin saa menemään miten paljon tahtoo. Pakkomielteitähän kaikki tosiharrastukset, jos niitä alkaisi miettiä liikaa. 

Itse olen sitä mieltä, että kajareilla ei ole juurikaan väliä. Tai no myönnettäköön, että jotkut mussuttavat muovilevyrimpulat ovat kammottavia. Halvatkin kajauttimet voivat olla hyvät jos komponentit ja runkomateriaali on valittu hyvin. Hyvätkin kajauttimet voidaan pilata tunkemalla ne tarpeeksi lähelle seinää tms. Lähtö ratkaisee paljon, soitin ja vahvistin ovat ne josta ääni lopulta kuitenkin lähtee.

Huoneen kokonaisakustiikka ratkaisee myös paljon, itseäni suunnattomasti naurattaa kaikenlaiset urpot jotka kehuvat olevansa "hifimiehiä" ja ovat sijoittaneet vähät rahansa munakkaan näköisiin ja pakettiauton kokoisiin tornikajauttimiin, mutta säästäneet lähtöpuolella. Vielä jos kuuntelutilana on stereotyyppinen suomalainen vuokrakämppä; muovimattolattiat, Asko-go-go koivuviilukirhahylly jossa kakaroiden rippikuvat ja parin isänpäivälahja Paasilinnaa, vanerisohva ja ruokapöytä. Seinistä kaksi on kiveä ja kaksi 12mm kipsaria. Kajarit on tietenkin tungetttu Asko-go-go-lastulevypaskan sisään ja Nightwishiä kuunnellaan refleksiputken tumputuksen kanssa.

En nyt väitä, että jokaisella itseään kunnioittavalla hifistillä pitäisi olla oma kuunteluhuone, mutta jos kuunteluakustiikan päälle ei ymmärrä edes sen vertaa, ettei ole tehnyt "hälyäänitestiä" käsiään yhteen läpytellen ympäri huonetta, niin kannattaa vain jatkossa kuunnella levy-yhtiöiden autotuneshittiä DVD-soittimen kautta telkasta.

Vähän samaa mieltä täällä ollaan räyhiksen kanssa. Ns."paskat" kaiuttimet akustisesti hyvässä tilassa saattavat hyvinkin kuulostaa paljon paremmilta kuin ns. "oikeat" kaiuttimet paskasti sijoiteltuina akustisuuden kannalta. Melko monessa taloudessa kun tahdotaan mennä "esteettisyyden" tjsp. määritelmältään olevan tekosyyn vuoksi

Kuunteluhuoneen järjestelmällisyyden puutehan on vain sopimuskysymys ja kaikki kotimaiset uroothan pystyvät neuvottelemaan sopivista sisustusratkaisuista musiikin vuoksi, diffuusoreine kaikkineen hellasäröstä välittämättä

[Noli Me Tangere]

Joka kerta kyrsii, kun joku mukahifistikaveri tulee neuvomaan:
"Mikset osta kotiteatteria?"
"Mihin v*****n mie laitan ne kajarit ja subbarin tässä huoneessa?"
"No osta sitten kunnon vahvari ja kajarit."
"ARGH!"

Yamahan keskihintaisella (lue: halvalla) stereolaitteella mennään. Jännää sinänsä, että parhaimman äänen olen saanut aikoinaan irti jostain Neuvostoliitossa valmistetuista, merkittömistä kaiuttimista, jotka löysin isäukon rojuvarastosta. Isot ja pirun rumat ne vaan oli. Kotona meidän olkkarin järjestyksen sanelee huoneen muoto ja aukkojen (ikkunat, kulkuväylät) sijainti. Ei hirveesti huvita laittaa nelinumeroisia summia äänentoistoon, kun akustiikka olisi kuitenkin perseestä. Laitan siitä rahasta murto-osan viinaan, se vasta saakin musan kuulostamaan hyvältä.

Hyvillä kuulokkeilla tekee paljon, miulla on Sennheiserit, joiden mallinumeroa en tähän hätään muista. Sulkevat vielä mukavasti kaikenlaiset ulkopuoliset äänet, kuten "hellasärön" pois...

[Ryhis]

Vanhat neuvosliittolaiset kajauttimethan ovat pääsääntöisesti huippuluokkaa. Isoja, rumia ja painavia. Mutta täyteläisyyttä löytyy jo pienillä äänenpaineilla ja tarvittaessa saadaan naapuritkin hetkumaan Robbie Shakespearen tahtiin. Toistokäyrätkin ovat aivan omaa luokkaansa.

Meidän perheen paras kajautin on jokin vanha 50-lukulainen pianolakattu art deco-whatever jossa pitsiverkon kaltaiset suojat kolmella sivulla. Ei suhise tai tumputa. Ja löydetty muuten jätelavalta.

[Miquel]

Neuvostoliittolaisista puhuttaessa, lieneekö kyseessä "radioteknika" tjsp?
Itselläni hyviä kokemuksia näistä. Kajari täyttää aijemmin mainitun tunnusmerkistön: iso, ruma, painava... Näissä oli myös integroituna jonkinmoinen säädettävä jakosuodin.
Soivat nätisti ja tarvittaessa aivan sairaan lujaa!

[Noli Me Tangere]

Ei noissa meikäläisen löytämissä tainnu olla muuta merkintää ku wattimäärä ja joku sarjanumeron tapainen. Vielähän ne tuolta Etelä-Karjalasta löytyis, mitään toimivaa ei heitetä pois. Hmm, jos ne vaikka hiois ja lakkais uudestaan...

[Aji Inferno]

Kajarit ovat kyllä kiintoisa juttu... Maailmalla keräillään ja viritellään tosissaan, isolla rahalla aivan karmeitakin systeemeitä "klassisista" vanhoista ja uudemmistakin kokoalueen kaiutinelementeistä sun muusta. Esim. Lowtherin sikakalliit kaiutinelementit ovat jo legendoja. Kolmas maailmansota voi hyvin syttyä niiden kannattajien ja vihaajien toimesta. Tunnetta! Siinähän harrastusten suola!

Oma levysoittimen parannusprojektini sai juuri ennen joulua kylmää kyytiä, sillä periaatteessa alansa parhaimmistoon kuuluva hesalainen Kruunuradio ei sitten lopulta ottanut (sinänsä hienoa ja hyvää) vanhaa japanilaissoitintani ja sen tuonutta kirjailijanplanttua ihan vakavissaan. Pitivät soitinta pari viikkoa, lukematta mukaan laittamaani manuaalia, ja ilmoittivat ettei soittimeen saa asennettua uutta äänirasiaa. Niinpä hain pettynein mielin laitteen pois, ja aloimme miettiä kaupan purkamisen detaljeja. Onneksi paikan levaripuolen yliguru sitten soitti minulle, ja kävi lopulta ilmi, ettei kukaan liikkeessä ollut ottanut levarista pois ylimääräistä äänivarren vastapainoa (josta olin maininnut). Eli yritetään ilmeisesti uudelleen, vaikka liike ei vaikuttanut aivan hirveän innokkaalta enää kajoamaan soittimeeni.

Ikävä kyllä, hifiliikkeissä esiintyy aika usein tiettyä "elitismiä", mikä ilmenee hyvänä palveluna kalliita laitteita ostavalle pukuväelle, ja pahimmillaan sitten myös "toisenlaisten" asiakkaiden huonona palveluna. Ei ehkä kovin yllättävää - samaahan herkkua saa esim, Porsche- tai kaviaariliikkeissä maailmalla. Mutta hiukan harmittavaa ja surullista kumminkin. Toivon, että tämä levysoitinprojektini silti jättäisi lopulta hyvän mielen ja tuottaisi mukavaa ääntä vinyylilevyjeni suht' mittavasta ja viime vuosina rikollisen vähän käytetystä hyllystä täynnä aarteita...

[Ryhis]

hesalainen

Stadilainen.

Oma levysoittimen parannusprojektini sai juuri ennen joulua kylmää kyytiä, sillä periaatteessa alansa parhaimmistoon kuuluva hesalainen Kruunuradio ei sitten lopulta ottanut (sinänsä hienoa ja hyvää) vanhaa japanilaissoitintani ja sen tuonutta kirjailijanplanttua ihan vakavissaan. Pitivät soitinta pari viikkoa, lukematta mukaan laittamaani manuaalia, ja ilmoittivat ettei soittimeen saa asennettua uutta äänirasiaa.

Kruunuradiohan on elitistimoukkien sikailupaikka. Vie se levarisi ratakuilun montun pojille.

Ja onkos omakustanne E-kirja tosiaan myynyt niin paljon, että voidaan itseään tituleerata kirjailijaksi?

t. Opintoja-vaille-kirurgi.

[Aji Inferno]

hesalainen

Stadilainen.

Oma levysoittimen parannusprojektini sai juuri ennen joulua kylmää kyytiä, sillä periaatteessa alansa parhaimmistoon kuuluva hesalainen Kruunuradio ei sitten lopulta ottanut (sinänsä hienoa ja hyvää) vanhaa japanilaissoitintani ja sen tuonutta kirjailijanplanttua ihan vakavissaan. Pitivät soitinta pari viikkoa, lukematta mukaan laittamaani manuaalia, ja ilmoittivat ettei soittimeen saa asennettua uutta äänirasiaa.

Kruunuradiohan on elitistimoukkien sikailupaikka. Vie se levarisi ratakuilun montun pojille.

Ja onkos omakustanne E-kirja tosiaan myynyt niin paljon, että voidaan itseään tituleerata kirjailijaksi?

t. Opintoja-vaille-kirurgi.

Setä Räyhis on minun mittarillani soitinrakentaja (syy löytyy toisaalta foorumiltamme). En tarvitse myyntilukemia tekemistäsi Diddley- ja muista soittimista sanoakseni tämän. Jokainen ajattelee nämä asiat omalla tavallaan. Minulle kirjailija on ihminen, joka kirjoittaa säännöllisesti, tietyllä tapaa "vakavasti", mieltää identiteetiltään itsensä (ehkä laillani muiden asioiden ohessa) kirjailijaksi, ja on julkaissut töitään yleisön raadeltaviksi. Kustannustavalla ei siinä ole merkitystä. Menestyskirjailija, -muusikko tai Diddley-soitinrakentaja, tms, onkin sitten oma lukunsa. Lahjakkaimmista ja ehkä onnekkaimmista voi tulla sellaisia, mutta esim. monet parhaat tietämäni ja tuntemani muusikot eivät ole (ainakaan vielä) juhlineet listahiteillä tai tulleet kutsutuiksi Linnan Juhliin. Se ei tee heistä silmissäni vähäisempiä muusikoita. Mutta jokainen tekee asiassa omat "tuomionsa".

Varsinaissuomalaiselle Helsinki puolestaan *on* ihan pikkulapsesta asti opittuna "hesa" - eikä se ole halventava termi, eikä sellaiseksi tarkoitettu. Se on vain omaa kieltäni, mihin taas "stadi" ei kuulu, eikä tunnu luontevalta. Sen enempää kuin dösät, sporat, tai himatkaan. Eri murre, eri sanat. Ei sen kummempaa.

Mutta takaisin itse aiheeseen: mitä liikettä suosittelet siellä "ratakuilun montussa"? En tunne niitä, joten hyvä vinkki olisi oikeasti arvokas!

[Ryhis]

Musiikin.com

[Aji Inferno]

Musiikin.com

Kiitoksia!