tammikuu 10, 2025, 11:55:50 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


PP:n neljäs

Aloittaja PP, tammikuu 05, 2013, 19:12:19 ip

« edellinen - seuraava »

Nightfrost89

Itse tilasin Semillasilta kyseistä siementä ensikesää varten.

Täytynee toivoa että siemenet on vaan oikeaa sorttia :S Vaikka täälä kovasti kirotaan että on tullut mitä sattuu semillasilta, niin omalle kohdalle yksi ainoa lajike on osunut mikä ei ole ollut ihan sitä mitä pitäisi.

PP

Nyt joutuu kärsimään kevään kasvuongelmista. Pakkaset on tulossa, rocotot järkyttävän isoja, mutta mehukkaan kypsää satoa on vasta nopeimmassa. Meni taas pari tuntia keppejä ja naruja viritellessä, ja sain vain kaksi kasvia lisää kasvariin.


Pikkutaimi PI 585273. Sain tämän jotenkin käsittämättömällä tavalla kasvariin tiputtamatta yhtään podia. Yhtä käsittämätöntä on, miten jotkut kasvattaa rocotoja amppelissa ilman tukia oksien katkeamatta.


Peru Cuscokaan ei ollut kovin näppärä tapaus, mutta vain yksi podi irtosi.


Terassille jäi vielä kolme, eikä kasvariin saa tungettua enää kuin kaksi. Keskimmäinen eli Turbo Pube on järjetön häröpallo, jota narutin kuvan oton jälkeen hyvän aikaa ja jo siinä irtosi kymmenkunta podia.

Pysyykö muillakin Turbo Puben podit liki ikuisesti kovina sekä kasvissa, että irtonaisina? Yksi kypsä on ollut irtonaisena ulkona neljä viikkoa ja se on edelleen yhtä kova kuin raa'at podit. Vaatinee kunnolla lämpöä, että TB mehevöityy.

Onko kukaan kasvattanut rocotoa NFT:ssä kasvarissa? Harkitsen sen kokeilemista ensi vuonna vaikka oma kasvari menee rocotoille turhan kuumaksi keskikesällä.


Kasvarin katossa vasemmalla näyttää tältä. Tekisi mieli raivata Campanet pois ebbeistä, mutta tuota sitä tulossa vielä kilon verran.

bluesman

 Mulla oli pari rocotoa NFT:ssä ja siihen mennessä kunnes punkit iskivät oli kasvu samantapaista kuin muillakin chileillä. Pubet tuntuivat vaan olevan varsinaisia punkki-imureita. Viereiset baccat saivat olla melko rauhassa mutta pubet syötiin totaalisesti. Rocoto-NFT:ssä voi jouduttaa sadonkorjuuta joten voin suositella kokeiltavaksi vaikken itse onnistunutkaan.

PP

On tämä hommaa. Otsalampun valossa siirsin Turbo Puben kasvariin pientä väkivaltaa käyttäen. Podeja irtosi kohtuullinen kasa eli liikaa, mutta jäi niitä jäljellekin kypsymään. Kahdelle jäljelle jäänelle rehulle pitää keksiä jotain muuta, mutta mitä. Ehkä otan ne sisälle riesaksi ja roskaamaan pariksi viikoksi tai viritän terassille väliaikaiskasvarin muovista.


Irroinneita pääosin raakoja Turbo Pubeja 556 g (27 kpl), pari Peru Cuscoa ja kaksi jallua.

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 23, 2013, 22:10:14 ip
On tämä hommaa. Otsalampun valossa siirsin Turbo Puben kasvariin pientä väkivaltaa käyttäen. Podeja irtosi kohtuullinen kasa eli liikaa, mutta jäi niitä jäljellekin kypsymään. Kahdelle jäljelle jäänelle rehulle pitää keksiä jotain muuta, mutta mitä. Ehkä otan ne sisälle riesaksi ja roskaamaan pariksi viikoksi tai viritän terassille väliaikaiskasvarin muovista.


Sama meininki oli täällä kanssa töistä palatessa. Otsalamppu päähän ja tunkemaan loppuja amppelirocotoja sisään kasvariin. Tosin taisin selvitä ilman satotappioita, mutta mun rocotot oli varmasti puolet pienempiä kuin sinun. Joka tapauksessa täytyy miettiä kauan tuota kasvaria tohtii lämmittää. Todennäköisesti ei montaa päivää...
#816

Herpiili

Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 22, 2013, 22:05:06 ip
Onko kukaan kasvattanut rocotoa NFT:ssä kasvarissa? Harkitsen sen kokeilemista ensi vuonna vaikka oma kasvari menee rocotoille turhan kuumaksi keskikesällä.


Taimivaiheessa NFT toimii rocotoille oikeinkin mainiosti ja SecondBestFlamella rocotot kasvoivat ja podittivat kasvarissa oikeinkin hyvin.

Vetsku

Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 23, 2013, 22:10:14 ip
On tämä hommaa. Otsalampun valossa siirsin Turbo Puben kasvariin pientä väkivaltaa käyttäen. Podeja irtosi kohtuullinen kasa eli liikaa, mutta jäi niitä jäljellekin kypsymään. Kahdelle jäljelle jäänelle rehulle pitää keksiä jotain muuta, mutta mitä. Ehkä otan ne sisälle riesaksi ja roskaamaan pariksi viikoksi tai viritän terassille väliaikaiskasvarin muovista.


Jos ei ne hirveetä määrää lämpöä ja valoa tarvitse niin Arcus:ista voisi löytyä parille evakkopaikka - kunnes lumi peittää ikkunat.

Juso

Itsellä oli se kattoputki-NFT ja kasvoivat kyllä hyvin siihen asti kunnes olin onnistunut repäisemään letkun pumpusta pois lähtiessä irti jolloin koko systeemi kuivahti. Taimi-NFTstä päiviksessä on kuvia ja ainoa vika oli että olisi voinut idättää kuukautta puoltatoista myöhemminkin, koska kasvoivat siirtokuntoon todella nopeasti. Maaliskuussa olin leikellyt jo useaan otteeseen.Kasvatuslaitteena oli tuollainen "riippuNFT", normaalilla tasolla kasvaa varmasti yhtä hyvin, jopa paremmin. Muutama videokin lodjun sisältä löytyy. Mutta rocotojen sadon osalta en pysty rehvastelemaan, joten nämä kommentit voi ottaa siltä kannalta. Taimikasvatus nyt ainakin toimii, sen voi sanoa.

PP

Lainaus käyttäjältä: Vetsku - syyskuu 24, 2013, 00:56:17 ap
Jos ei ne hirveetä määrää lämpöä ja valoa tarvitse niin Arcus:ista voisi löytyä parille evakkopaikka - kunnes lumi peittää ikkunat.


Olosuhteet varmasti kelpaisi, mutta 20 km siirto ei oikein onnistu.

PP

Nyt menee ensi yö pienellä riskillä. Kaksi rocotoa on ulkona, muttei sentään enää melkein taivasalla vaan lähellä talon seinää parvekkeen alla. Jos täällä oli pari astetta Vantaan ennustetta kylmempää kuten yleensä, aamuyöllä käy nollassa, jonka rocotot vielä kestää, eikä seinän lähellä ehkä ole aivan niin kylmä. Huomenna rakennan kasvien ympärille kopin kuplamuovista, ja saan sinne lämpöä kylpyhuoneen ikkunasta tai puhaltimella. Jonkun lampunkin voisi laittaa avuksi.

Touko

Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 16, 2013, 00:19:31 ap
Mikä on tehnyt Bondaan reikiä? Podien sisällä ei näy mitään outoa eikä kaikki reiälliset ole ylikypsiä.


Omissa kasvarikasvatuksissa on löytynyt vastaavia koloja ja kun viikonloppuna raivaussahan kanssa leikkasin puskia podeineen, niin vastaan tuli podi jossa oli kolon tekijä vielä podissa kiinni.

Siiran näköinen ötökkä oli syömässä Bondaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirat

Saattaa olla, että kaveri on jokumuukin vastaavan näköinen öttiäinen,valokuva muistia ei ole ja syyllinen jäi jalan alle aika nopeasti. Mutta tuollainen vastaava panssarointi öttiäisellä oli, reilu 1cm pituutta ja puol senttiä leveyttä oli hänellä.

Vastaavia koloja on ollut myös Harold st bartsissa, Haroldin ja Bondan välissä kasvaa Belize red ja Fatalii, mutta niistä en reikäisiä podeja ole huomannut. Tarkka makuaisti kavereilla.

Etanoita on jokunen kasvarista löytynyt, mutta ne on tyytynyt lehtiä järsimään.

Elämä on reijässä rattoisaa

PP

Ehkä podien syöjät ei sitten olekaan etanoita. Joku toukka voi hyvin olla pikaisesti katsoen siiran näköinen ja luulisi, että monille toukille voi maistua podit. Siirojen elintavoista ei ole hajuakaan.

Tänä aamuna maa oli osittain kuurassa, mutta kaikki kasvit ulkona hengissä ja suhteellisen hyvän näköisiä. Kylmän päivän jälkeen rocotot oli kylmissään ja roikotti lehtiä, joten jotain piti tehdä, kun seuraava yö on vielä kylmempi.


Tällaisina nuo ei kestäisi pitkään eikä podit muutu kylmässä miksikään.

Sisällä ei ole kunnon tilaa tuollaisille, eikä roskaavat kasvit ja mukana tulevat ötökät houkuttele muutenkaan. Siksi tein virityksen, joka olisi Foorumin hulluimmat systeemit -kilpailussa korkealla.


Pikakasvihuone parvekkeen alla.

Puita pystyyn ja vaakaan, vähän pahvia ja paljon kuplamuovia, ja tuloksena oli parin neliön koppi. Jotta ohikulkijat pitäisi varmasti hulluna, laitoin valonkin (Bilteman 70 W ESL, joka on todettu paljon ilmoitettua tehottomammaksi). Lämpöä tulee sisältä, kun avaa kylpyhuoneen ikkunan (tehostaa samalla kuivausrummun toimintaa :)) ja ennenkaikkea puhaltimesta. Epäilyttää vaan, kestääkö kuplamuovit tuulta vai pitääkö lisätä tukipuita tai kasvarimuovia päälle.

Tomaatit oli paremman näköisiä kuin rocotot, mutta niitä en siirrä lämpimään vaan kerään huomenna kypsät pois.


Eksootika kypsytti viimeiset.


Jantarnõi 530 teki vielä syyskuussa kohtuu määrän raakileita (minun mittakaavalla).

Tumbling Tomeissa on satamäärin ylikypsiä, kypsiä ja raakileita; osa on mennyt hukkaan ja menee edelleen. Ensi vuonna uusiksi kunnon siemenillä.

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Touko - syyskuu 25, 2013, 10:29:06 ap
Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 16, 2013, 00:19:31 ap
Mikä on tehnyt Bondaan reikiä? Podien sisällä ei näy mitään outoa eikä kaikki reiälliset ole ylikypsiä.


Omissa kasvarikasvatuksissa on löytynyt vastaavia koloja ja kun viikonloppuna raivaussahan kanssa leikkasin puskia podeineen, niin vastaan tuli podi jossa oli kolon tekijä vielä podissa kiinni.

Siiran näköinen ötökkä oli syömässä Bondaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Siirat

Saattaa olla, että kaveri on jokumuukin vastaavan näköinen öttiäinen,valokuva muistia ei ole ja syyllinen jäi jalan alle aika nopeasti. Mutta tuollainen vastaava panssarointi öttiäisellä oli, reilu 1cm pituutta ja puol senttiä leveyttä oli hänellä.

Vastaavia koloja on ollut myös Harold st bartsissa, Haroldin ja Bondan välissä kasvaa Belize red ja Fatalii, mutta niistä en reikäisiä podeja ole huomannut. Tarkka makuaisti kavereilla.

Etanoita on jokunen kasvarista löytynyt, mutta ne on tyytynyt lehtiä järsimään.

Onko huomenna pouta?

-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Touko

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 25, 2013, 23:46:47 ip
Lainaus käyttäjältä: Touko - syyskuu 25, 2013, 10:29:06 ap
Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 16, 2013, 00:19:31 ap
Mikä on tehnyt Bondaan reikiä? Podien sisällä ei näy mitään outoa eikä kaikki reiälliset ole ylikypsiä.




Onko huomenna pouta?


Poudasta en tiedä, mut hiton kylmä on aamulla.
Elämä on reijässä rattoisaa

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 25, 2013, 23:24:01 ipJantarnõi 530 teki vielä syyskuussa kohtuu määrän raakileita.

Kerropa hieman lisää tuosta Jantarnõi 530:stä. Ensi kesän tomaatit ovat harkinnassa ja keltaisen lajikkeen voisi vaikka vaihtaa. Tuota ovat jotkut kehuneet maukkaaksi.

PP

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - syyskuu 26, 2013, 11:15:32 ap
Kerropa hieman lisää tuosta Jantarnõi 530:stä. Ensi kesän tomaatit ovat harkinnassa ja keltaisen lajikkeen voisi vaikka vaihtaa. Tuota ovat jotkut kehuneet maukkaaksi.


Maukas se onkin. Olen vähän huono arvioimaan tomaatteja, kun kokemusta niistä on hyvin rajoitetusti, mutta ainakin se on parempi kuin Golden Sunrise, joka on ainoa toinen keltainen runko- tai pensastomaatti, jota olen kasvattanut. Jantarnõi on eririttäin mehukas, kasvaa nopeasti ja näyttää olevan satoisakin.

jewe

Mulla on coronongit täynnä samanlaisia reikiä eikä syyllisestä tietoakaan. ???

Komea varakasvari, mitä mies ei tekisi pubejensa vuoksi.

PP

Lainaus käyttäjältä: jewe - syyskuu 26, 2013, 22:41:36 ip
Komea varakasvari, mitä mies ei tekisi pubejensa vuoksi.


Sanopa muuta. Tämä alkusyksy taitaa olla huonoin neljään vuoteen, eikä ollut oikein vaihtoehtoja, koska en halunnut kerätä kahta kolmasosaa noiden kahden podeista raakana. Täytyy laittaa varakoppiin vielä yksi tai kaksi lisää, koska kasvarissa on nyt liian ahdasta.

Foorumilla näkyy selvästi, että tämä vuosi on ollut Suomen harrastajilla paras chilivuosi ikinä. Poikkeuksia toki aina on, mutta tuholaisia on ollut vähän, kelit lämpimät ja harrastajia paljon enemmän kuin pari vuotta sitten. Silloin tarinat ja kuvat 20+ kg sadoista oli todella harvinaisia, mutta nyt niitä on vaikka kuinka. Tällaista olisi ollut vaikea uskoa kolmekaan vuotta sitten.

PP


Heitin ledivalon kasvariin. Hyötyä tuskin on paljon muttei haittaakaan, eikä alle 200 W kulutus ole mitään lämmitykseen verrattuna. Poliiseja odotellessa. :)


Viidakkomainen tunnelma vaikka lämpöä on vain reilut 10 astetta. Kuva on pikaisesti kokeiltu kolmen valotuksen HDR.

jewe

Kuin kesä olisi palannut. :)

Jos ensi vuonna sitten opettelisin valokuvaamaan kun laitteetkin on sitä varten.