tammikuu 10, 2025, 12:43:50 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Yleistä asiaa yhdistystoiminnasta

Aloittaja PetraK, tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ip

« edellinen - seuraava »

PetraK

Aloitin uuden topicin ja kerron nyt vain oman mielipiteeni tai siis lähinnä tuntuman, joka tässä on jäänyt.


Löydettyäni tämän foorumin ja chiliyhdistyksen, riensin pika pikaa rekisteröitymään ja maksamaan yhdistyksen jäsenmaksun, koska mielelläni tuen hyvää asiaa. Muuta en sitten oikein tästä yhdistyksestä tiedäkään. Mielessäni itää ajatus, että yksi tämän päivän ongelmista on kaiken siirtyminen nettiin. Itselläni on vuodelta kenkä ja kivi graafisen alan koulutus ja siten olen vannoutunut paperijulkaisujen kannattaja. Oli kyseessä sitten opas, lehti, tiedote, kirja yms, paperi on aina käsin kosketeltavaa ja siten jää historiaan ja arkistoihin.

Itselläni on yhdistystaustaa about 8 vuoden ajalta niin taksi- kuin koirayhdistyksissäkin. Nykyään olen tosin koirayhdistyksille niin allerginen, siis ihmisille, että teen vain yhden yhdistyksen lehden enkä ole edes yhdistyksen jäsen. Puhtaasti siis ystävänpalveluksena 4 kertaa vuodessa A4 kokoisen noin 50sivuisen lehden parissa "tuhlaan" aikaani pari päivää per lehti. Mutta uskon yhdistyksiin ja vapaaehtoistyöhön. Yhdistykset eivät toimi ilman tekeviä ihmisiä eivätkä ne toimi ilman jäseniä.  Arvostan jokaista, joka on valmis käyttämään aikaansa yhteisen edun hyvän. Se kaikki aika on pois jostain, mutta yleensä palkitsee tekijänsä. Hauskoja tapahtumia, uusia ystäviä jne...

Jäsenet valitsevat vuosikokouksessa keskuudestaan hallituksen luottamustehtävään. Hallitukseen valitut lupaavat hoitaa tehtävänsä parhaimman kykynsä mukaan ja yleensä pienissä yhdistyksissä palkkioita tms ei makseta, vaan todellisten kulujen jälkeen rahavirrat ohjataan jäsenille tavalla tai toisella. 


Annan elävän esimerkin yhdistyksestä, jossa olen ollut hallituksessa 7 vuotta. Meillä Vantaan taksinkuljettajissa järkätään jäsenille mm. autosuunnistusta, splättistä, saunailtoja, teatteria tms joko täysin ilmaiseksi (ruuat, saunat juomat) tai kohtuullisella osallistumismaksulla. Siksi meillä esim eräs vakuutusyhtiön edustaja kertoi, että he mielellään tukevat meitä, sillä näkee, mihin raha menee ja santsasi samalla lisää buffet pöydästä itsetehtyjä lihapullia ja tsatsikia lautaselleen. Kyseiseen splättis/saunailtaan osallistuminen maksoi 5€ splättääjiltä nuppi eli yhdistys maksoi per jäsen 12,50€ osallistumisesta. Muille ilta oli ilmainen. Siksi keräämme jäsenmaksuja (20€/vuosi), mainostuloja ja tapahtumakohtaisia sponsseja.

Yhdistyksemme myös julkaisee lehteä neljä kertaa vuodessa, jossa on tietoa, hupia, tarinaa tapahtumista, ilmoitukset tulevista jne. Yhdistys, joka julkaisee lehteä 4 kertaa vuodessa, saa painattaa lehden ilman ALV maksua. Itse taitoin lehteä 7 vuotta ja ollut mukana kaikessa aina kahvinkeitosta liukkaanajonharjoittelun järjestämiseen. Meillä on hyvin vakiintuneet tavat ja vantaalla kuskit tietävät olemassaolomme. Me näymme henkilöinä, lehden avulla sekä netissä ja lärvissä. Plus perinteinen kahvion seinälle ilmoitustaululle mainokset yms.

Helppoa, eikö totta?  ;) Mutta mikään ei tapahtu ilman tekijöitä ja nykyiseen "asemaan" pääseminen on vienyt yhdistykseltä ja sen puuhapettereiltä vuosia.


Mutta asiaan siis. Nyt kun olen sillain pintapuolisesti lukenut juttuja foorumilta, hyppää silmille väite, että asiat ovat huonosti ja vastaväite, ettei suinkaan ole huonosti. Olisi kiva kuulla vaikka Helsingin miitissä jonkun pitkäaikaisen tyypin kertomana historiikkia, mitä on tehty ja mihin ollaan menossa. Vittuilu puolin ja toisin ei auta kenenkään asiaa. Usein yhdistyksissä asiat menevät joskus poskelleen tietämättömyyttä, harvoin tahallisuutta. Mielestäni 20€ jäsenmaksu ei anna minulle oikeutta vaatia yhtä sun toista, vaan saadakseen "vastinetta" rahalle, tulee olla valmis tekemään asioita. Muistetaan kuitenkin, että kyseessä on luottamustehtävä hallituksessa, ei palkkatyö ja tolla kakskymppisellä en voi valjastaa koko hallitusta ykstyiseen käyttööni. Hallitus tarvitsee jäseniä avukseen aina kahvinkeitosta siemenpussien arkistointiin. Yks hoitaa mainokset, toinen vastaa tiedottamisesta jne. Muttei se tarkoita, että yksi ihminen hoitaa aina yhden ison vastuualueen. Nimetään ihminen pitämään langat käsissä jonkun asian suhteen, ja hän kerää itselleen tiimin. Puheenjohtaja valvoo hallitusta ja vastaa jäsenistölle. Aina kun puhutaan rahasta, siihen vaaditaan päätös pöytäkirjaan. Yhdistyslaki on simppeli ja sitä noudattamalla ei voi mennä vikaan. Sitä kun noudattaa, saa varmasti vuosikokouksessa jäsenistöltä synninpäästön eli tili- ja vastuuvapauden edelliseltä kaudelta.

Tärkeintä on jäsenet ja tiedottaminen on A ja O. Ilman jäseniä ei ole yhdistystä eikä varoja toimia. Ilman tiedottamista ei saada jäseniä saati vanhoja pysymään kun kukaan ei tiedä miksi maksaa, mistä maksaa ja mihin maksaa. Tiedottaminen onnistuu vain, kun on niitä tekijöitä.

Mieleeni on jäänyt erään yhdistysaktivistin lause, aina kun joku valittaa jossain, että miksi ei ole sitä tai tätä. Kuka tekee? Itse pyrin noudattamaan omassa toiminnassani sitä, että saadakseni etua itselleni, en voi saada sitä ilman että kaikki hyöytyvät. Siksi teen asioita muiden eteen, niin itsekin saa sen "hyödyn".

Hallitusessa oleminen tuo myös vastuuta. Vaikka kuinka nyppisi jossain meidän omilla taksisivuilla jonkun vittuiluit ja volinat, ensisijaisesti edustan yhdistystä enkä voi kirjoittaa kaikkea mitä ajattelen, koska se asettaa yhdistyksen huonoon valoon. Sarkasmi (ja vittuilu varsinkin) on taitolaji ja varsinkin kirjoitettuna harvoin toimii.


Loppukommenttina:

FOORUMILLA UUDET TUULET!
Foorumin linja loukkaaviin ja aggressiivisiin kirjoituksiin on edelleen kiristymässä. Foorumia yritetään näin ollen palauttaa chilinmielisten henkilöiden tasavertaiseksi ja suvaitsevaiseksi kohtaamispaikaksi.


Tämän poistaisin kokonaan, sillä se antaa jo todella negatiivisen kuvan satunnaiselle kävijälle. Tuo on itsestään selvää asiaa ja säännöissä tuo yleensä mainitaan. Ei mitään yrittämistä, vaan foorumi ruotuun. Piste. Modet vastaavat sisällöstä ja näin ollen ovat oikeutettuja poistamaan asiattomat viestit ilman selittelyjä. Privana voi antaa varoituksen, seuraavasta asiattomuudesta suoraan viikko bannia. Jos ei parin bannin jälkeen ala linja muuttumaan, foorumilta ulos. Uskokaa huvikseen, jopa taksien omasta foorumista saatiin siisti yksinkertaisella linjalla. Bannin uhka pistää miettimään tehokkaamin kuin pelkät uhkailut. Moden ei tarvitse selitellä.


Olen pahoillani, minulla on paha tapa rönsyillä kirjoittaessani. Pähkinän kuoressa siis, olen valmis osaltani jeesaamaan, missä pystyn ja olen allerginen riitelylle ja riidanhaastamiselle. ;)

Ugh.
Taksimafian Pääkaupunkiseudun Puutarhaosasto

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ip
Aloitin uuden topicin ja kerron nyt vain oman mielipiteeni tai siis lähinnä tuntuman, joka tässä on jäänyt.


Erinomainen tietopaketti yhdistystoiminnasta, näitä lisää!

Esittelen ensin itseni, että pääset heti kärryille:

Mulla on muutaman vuoden historia urheilujournalismista ja erään lajiliiton tiedotusvastaavan hommista. Lupauduin n. vuosi sitten auttamaan chiliyhdistystä tiedotuksessa, pääasiassa siis uutisten kirjoittamisessa yhdistyksen nettisivuille.

Olin yhdistyksen vuosikokouksessa, mutta en ollut ehdolla hallitukseen. Lupasin toki jatkaa tiedotushommissa auttamista. Niissäkun on kovasti tekemistä. No tuolla kokouksessa väläyttelin mahdollisuutta, että voisin aikani ratoksi toteuttaa chiliyhdistykselle vuosijulkaisun, siis ihkaoikean paperisen lehden. Kyselin jo kaupallisia toimijoitakin mukaan kustannuksiin. Valitettavasti kuitenkin tämä asia on jäänyt muiden kiireiden alle sekä henkilötasolla, että yhdistyksen prioriteettilistalla. No okei, voihan tuon tässä alkuvuonna vielä tehdä..  ;)

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipPaperijulkaisu

Samaa mieltä!

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipHauskoja tapahtumia, uusia ystäviä jne...

Jep, moni kritisoi yhdistystä ja penää rahoilleen vastinetta. Mutta tuossahan ne on pähkinänkuoressa tärkeimmät!

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ip..ohjataan jäsenille tavalla tai toisella. 

Chiliyhdistyksen rahoista iso osa on mennyt ns. edustukseen/medianäkyvyyteen. Etenkin messujärjestelyissä ja kuluissa tuota vähäistä rahaa palaa. Mutta sehän on toki yhdistyksen toimintasuunnitelmiinkin jo kirjattu, meidän pitää näkyä! Kiitoksena tästä, Chilit ovat nyt vuoden vihannes 2013!


Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipjäsenille mm. autosuunnistusta, splättistä, saunailtoja, teatteria
Mielestäni tämä on täysin mahdollista chiliyhdistyksessäkin. Joku puuhaporukka voisi tehdä budjetin ja ehdottaa sitä hallitukselle! Varmasti mahikset olisivat olemassa!  ;)

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipItse taitoin lehteä 7 vuotta
No mutta eihän mun tarvikkaan tehdä tuota vuosijulkaisua yksin?  :D

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipHelppoa, eikö totta?  ;) Mutta mikään ei tapahtu ilman tekijöitä ja nykyiseen "asemaan" pääseminen on vienyt yhdistykseltä ja sen puuhapettereiltä vuosia.

Joo, onhan tässä vieläkin hieman hakemista, kiireisiä ihmisiä ympäri Suomea. Mutta ihan varmasti joka vuosi mennään eteenpäin, tänä vuonna voipi nytkähtää aimo harppauksen jos palaset vihdoin loksahtaa paikoilleen.


Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipMutta asiaan siis.

Jep puuhaa riittää, mutta puuhapettereiden motivaatio saattaa aina välillä hieman romahdella, etenkin jos ottavat hiukkaakkan itseensä eräiden katkerien tilitykset täällä foorumilla. En tiedä miksi, mutta tämänkaltaisia rakentavia, mutta kriittisiä kirjoituksia harvoin tulee vastaan. Respect!

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipTiedottaminen on A ja O. Tiedottaminen onnistuu vain, kun on niitä tekijöitä.
Tää on niin totta. Mua ainakin korpesi, kun ei vuoden 2011 chilifesteistäkään ollut yhtään uutista saati kuvagalleriaa saati mitään. 2012 tehtiin asiaan pieni parannus. Kärsä, ollessaan puheenjohtaja, tiesi kyllä vallan mainiosti mihin oma aika ja rahkeet riittää ja onneksi myös kehtasi pyytää apua. Monelle moinen nöyrtyminen on yllättävän vaikeaa. Ja edelleen esim. minä autan pyyteettömästi, jos vaan osataan pyytää.

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipSiksi teen asioita muiden eteen, niin itsekin saa sen "hyödyn".

Ja mulle se hyöty on ollut ne tapahtumat ja uudet kaverit, parhautta!

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ipHallitusessa oleminen tuo myös vastuuta. Vaikka kuinka nyppisi jossain meidän omilla taksisivuilla jonkun vittuiluit ja volinat, ensisijaisesti edustan yhdistystä enkä voi kirjoittaa kaikkea mitä ajattelen, koska se asettaa yhdistyksen huonoon valoon. Sarkasmi (ja vittuilu varsinkin) on taitolaji ja varsinkin kirjoitettuna harvoin toimii.

Tähän itse sorrun hyvin usein ja hyvin usein vieläpä huonolla menestyksellä. Itseen kohdistetut jutut menevät vielä viuhuten korvien läpi, mutta olemattomiin, muihin kohdistuviin haukkumisiin ja syytöksiin tulee kyllä yleensä ladattua piipullinen vokaaleja ja konsonantteja.  :-[

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 15:16:27 ip
Loppukommenttina:

FOORUMILLA UUDET TUULET!
Foorumin linja loukkaaviin ja aggressiivisiin kirjoituksiin on edelleen kiristymässä. Foorumia yritetään näin ollen palauttaa chilinmielisten henkilöiden tasavertaiseksi ja suvaitsevaiseksi kohtaamispaikaksi.


Tämän poistaisin kokonaan, sillä se antaa jo todella negatiivisen kuvan satunnaiselle kävijälle. Tuo on itsestään selvää asiaa ja säännöissä tuo yleensä mainitaan. Ei mitään yrittämistä, vaan foorumi ruotuun. Piste. Modet vastaavat sisällöstä ja näin ollen ovat oikeutettuja poistamaan asiattomat viestit ilman selittelyjä. Privana voi antaa varoituksen, seuraavasta asiattomuudesta suoraan viikko bannia. Jos ei parin bannin jälkeen ala linja muuttumaan, foorumilta ulos. Uskokaa huvikseen, jopa taksien omasta foorumista saatiin siisti yksinkertaisella linjalla. Bannin uhka pistää miettimään tehokkaamin kuin pelkät uhkailut. Moden ei tarvitse selitellä.


Olen pahoillani, minulla on paha tapa rönsyillä kirjoittaessani. Pähkinän kuoressa siis, olen valmis osaltani jeesaamaan, missä pystyn ja olen allerginen riitelylle ja riidanhaastamiselle. ;)

Ugh.

Olet aivan oikeassa, poistan tuon välittömästi!

Kiitokset asiallisesta kirjoituksestasi, tuli itsellekin hyvä ja luottavainen mieli tästä yhdistystoiminnasta!  :)
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

PetraK

Jatkan vielä kun ajatus kerran rönsyää.  8)

Pikakatselmuksella en löytänyt Chiliyhdistyksen sivuilta jäsenille oleellisia tietoja, mitä esim itse kaipaisin.

Mm.

Toimintakertomus olisi hyvä olla jossain olemassa. Se kertoo uusillekin, mitä on tehty edellisen vuoden aikana pähkinänkuoressa.

Toimintasuunnitelma antaa osviittaa siitä, mitä tuleva vuosi toisi tullessaan. Jos alaosastoja olemassa, niidenkin olisi hyvä suunnitella jotain etukäteen. Suunnitelma ei ole koskaan kiveen kirjoitettu, vaan elää ideoiden ja ihmisten mukaan.
Esimerkkinä vaikka: Helsingin seudun alaosasto järjestää Yhdistyksen päätapahtuman Chilipäivien lisäksi jäsenilleen keväällä kirpputorin, jossa vaihtaa/myydä/osataa tarvikkeita , taimia ja siemeniä. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin Facebookissa, foorumislla ja yhdistyksen nettisivuilla (Postitulista olisi aika jees, tieto tavoittaa heti). Tapahtumassa mukana Fatalii esittelemässä tuotteitaan ja alaosasto tarjoaa kahvit.

Yhdistyksellä on näköjään esitteitä, jotka olisi tärkeää laittaa uudelle jäsenelle heti kirjeen kera. Se on jotain käsinkosketeltavaa ja konkreettista siitä, että yhdistys on olemassa. Näin tieto leviää. Sellainen on helppo antaa kaverillekin, jonka kodin valloitat ylimääräisillä taimillasi. Postituskuluihin voi vaikka etsiä sponsorin ja samassa kuoressa lykätä siitä hyvästä vaikka esitteitä, jonkun tuotteen kokeilupakkaus tms. Vastinetta myös sponsorin rahalle -> tieto tavoittaa jäsenen heti. Jos uuden jäsenen alueella joku alaosastso, tieto siitä samaan kuoreen. Helpotetaan tietä ottaa osaa.

Ja jäsenlehti olisi elintärkeä. Sen kustannuksiin ja postituskuluihin hankitaan mainostajia ja loppu kustannetaan jäsentuloilla. Lehti on esim koirayhdistyksissä se halutuin "vastine". 4 kertaa vuodessa siihen tiivistetään asiat. Tietoa, haastatteluita, lajiesittelyitä, mitä maailmalla tapahtuu, mitä chilipuutarhan vuosi pitää sisällään, vesiviljelyä, valoista, mullasta, lannoitteista jne.

Mutta nämä ovat siis minun mietteitäni, ja kuten ekassa mainitsinkin, olen valmis kantamaan korteni kekoon yhdessä muiden kanssa.  Chileistä en vielä juurikaan tiedä mutta innostusta on usein enemmän kuin älyä.
Taksimafian Pääkaupunkiseudun Puutarhaosasto

jaolsten

Niin vielä noista nettisivuista. Niistä pitää vaan olla kerta toisensa jälkeen pahoillaan. Ne ovat tosiaan jääneet hunningolle, sillä uudet sivustot ovat tehneet tuloaan jo Elokuusta asti.

Noissa vanhoissa on sen verran ollut ongelmia, etten jaksa enkä kehtaa listata niitä tänne.

...toimintasuunnitelma ja -kertomus esiteltiin jäsenkokouksessa ja olen väliaikaisratkaisuna luvannut lähettää ne kaikille halukkaille sähköpostitse.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

PetraK

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - tammikuu 14, 2013, 15:54:13 ip
No mutta eihän mun tarvikkaan tehdä tuota vuosijulkaisua yksin?  :D


Ei kuolleena kuopattu ajatus ollenkaan. Asiasta vois keskustella vaikka Helsingin miitissä? Laitan Taksimafiahupparin päälle niin tunnistat mut joukosta.  8)

Ja nettisivuista, hiljaa hyvä tulee. Motivaation ja ajan puute iskee kaikille. Ehkäpä tästä tulis parempi uusi vuosi?  ;)
Taksimafian Pääkaupunkiseudun Puutarhaosasto

PetraK

Ja lehti toimis myös tollasten asioiden kuten virallisten dokkarien tiedottajana tehokkaasti.  ;)
Taksimafian Pääkaupunkiseudun Puutarhaosasto

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: PetraK - tammikuu 14, 2013, 16:09:33 ip
Ja lehti toimis myös tollasten asioiden kuten virallisten dokkarien tiedottajana tehokkaasti.  ;)
Ja saisin etenkin messu- ja chilifesttarinat ja kuvat julkaistua muuallakin, kuin netissä. Ja samaan saisi kaikennäköistä krääsäinfoa ja vaikka näytteitä kaupallisilta toimijoilta...

Ainiin, laitoin sulle nuo toimintakertomukset ja suunnitelmat sähköpostitse.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

PetraK

Ja nyt näyttää foorumille astuminen kutsuvalta. Hyvä teksti. Minä tykkään tästä. ;)
Taksimafian Pääkaupunkiseudun Puutarhaosasto

TunturiTiger

Pistämpä itsekin oman sanani tähän ketjuun. Ensinnäkin kiitokset loistavasta keskustelun avauksesta! Todentotta yhdistys on juurikin jäsentensä näköinen ja tekijöitä ei koskaan ole liikaa.

Tiedotus on kehittynyt melkoisesti parin viimevuoden aikana ja se paranee jatkossakin varmasti. Papaerilaskuun siiryminen ja postitusrumba mahdollistaa jatkossakin paperisen tilpehöörin lähettämisen jäsenille. Ajatuksia jäseniltä (ja myös jäsenistön ulkopuolelta) on kerätty tuolla mitä haluatte yhdistykseltä -ketjussa. Joskus sielläkin tosin tulee hieman vääntöä turhista asioista.

Aktiivisia yhdistysihmisiä alueellasin tarvittaisiin kipeästi. Aluejaoston voi periaatteessa aloittaa kuka tahansa jäsen, jonka alueella ei vielä sellaista ole. Tapahtumiin tarvitaan aina väkeä ja muutenkin yhdistyksessä on tekemistä. Mutta senhän sä jo tiesitkin...

Pakko myöntää, ettei tässä yhdistyksessä kaikki asiat ole olleet kunnossa, mutta asioita selvitellään ja ne selviää, mutta aikaa se ottaa.

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - tammikuu 14, 2013, 16:05:41 ip
Niin vielä noista nettisivuista. Niistä pitää vaan olla kerta toisensa jälkeen pahoillaan. Ne ovat tosiaan jääneet hunningolle, sillä uudet sivustot ovat tehneet tuloaan jo Elokuusta asti.

Noissa vanhoissa on sen verran ollut ongelmia, etten jaksa enkä kehtaa listata niitä tänne.

...toimintasuunnitelma ja -kertomus esiteltiin jäsenkokouksessa ja olen väliaikaisratkaisuna luvannut lähettää ne kaikille halukkaille sähköpostitse.


Tähän asiaan liittyen on edistystä taas tapahtunut. Tarjouksia on tullut ja niitä aletaan puimaan tulevalla viikolla.

Uskon, että tästä tulee vielä hyvä vuosi. Kaikki on kuitenkin asenteesta kiinni!

PetraK

Kannatti avata taas suunsa. Heti pääs töihin.  Kiitän ja kumarran hyvästä vastaanotosta. ;D
Taksimafian Pääkaupunkiseudun Puutarhaosasto

hessi

Täällä ei kannata avata suutaan, et osaa ja haluaa tehdä jotain  :)
ellei ole valmis myös tosihommiin  ;D
tervetuloa vaan talkooporukkaan :)

2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry