tammikuu 10, 2025, 18:51:31 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Hämeen hitaimmat chilit

Aloittaja hellacce, kesäkuu 12, 2013, 21:33:39 ip

« edellinen - seuraava »

hellacce

 Taasen uusi chiliharrastuksen noviisi ilmoittautuu päiväkirjojen lukemattomaan ja ennenkaikkea mielenkiintoiseen joukkoon. Tämän päiväkirjan tarkoitus on kerätä hieman yhteen ensimmäisen varsinaisen kasvatuskauden virheet ja puutteet, joita voi ensi kauden alussa vähän lukaista läpi, ettei tule samoja virheitä tehtyä mitä on tullut mokailtua. Ja mitä tulee mokailtua, koska kasvatusvuosihan on kesken, joten paljon kerkiää vielä ryssimään. Ja miksei joku muukin voi partaansa nauraen lukea virityksiäni.

Oma harrastukseni on saanut tulta allensa nyt alkaneen vuoden alusta. Jo jokunen vuosi sitten tuli kerrostalon parvekkeella kasvatettua kolmessa ruukussa "markettichilien" jälkeläisiä, joista päätyikin kuivatukseen parikymmentä hedelmää. Seuraava tulisen harrastuksen kosketus tapahtui reilu kaksi vuotta sitten, kun innostuin laittamaan afrikasta saamani podin sisältä löytyneitä siemeniä, joista kolme itikin hyvin. Idättäminen tuli vain tehtyä heinäkuussa, joten hedelmiä ei kerennyt tulemaan sinä vuonna. No viime vuonna tuli muutto omakotitaloon, ja chilit joutuivat elämään kylmän ja pimeän kesän ulkona, ja ihmetyksekseni ei syksyllä olleet kuolleet, joten siirsin ne takaisin sisälle. Talveksi kun piti jokin harrastus keksiä lumen kolaamisen lisäksi, tuli jotenkin eksyttyä chilifoorumille. Huomatkaa, tässä vaiheessa Solifer-Suzuki PV50, tuo monelle chilikasvattajalle tuttu menopeli alkaa varovaisesti keräämään vauhtia..

Noh, siinä kun piti pihakasvien siemeniä tilailla, niin netistä samaisesta paikasta tuli ostettua lemon dropin, oranssin habaneron, jallun ja tepinin siemeniä. Tässä vaiheessa olin Infernon erinomaisesta kasvatusoppaasta kerennyt opiskelemaan, että valoa tarvitaan. Kasvatustila aiheuttaa rajoituksia, koska kyseessä on reilun neliömetrin kokoinen terassialue yläkertaan johtavien rappusten yläosassa. Katto on kalteva tässä kohdassa, joten kyllähän sitä kätevänä miehenä ajatteli osaavanta tehdä tilaan sopivan ratkaisun.


jatkuu...
Jätkä kasvattaa rehuja

hellacce

 Noh nythän ei muuta tarvitse kuin odotella kesäksi suurta satoa? Kuvassa näkyviin puulankkulamppuihin on saatu integoitua kokoneista 3x1,9w ledivalaisinta kuhunkin. Toteutus ei visuaalisesti ole paha, kun ottaa materiaalit huomioon, mutta jossain vaiheessa huomasi, että kasvit ei varsinaisesti kasva muuta kuin vertikaalisessa suunnassa. No, ei kun lukemaan chilifoorumille ohjeita. Jaa, että valoteho ei riitä alkuunkaan.. No eikun rakentamaan v2.0.



Nyt kuvassa näkyvissä ratkaisussa on 2x15w kasvivalo eslit ja 3x20w eslit. Itseasiassa tällä yhdistelmällä nyt jo yli kaksivuotias afrikantuliainen, joka paljastui capsicum frutescens lajin edustajaksi, alkoi kukkia iloisesti. No kukathan ei pysyneet kiinni millään, ja muidenkin chilien kasvu oli niin ja näin. Aika versiolle 3.0



Itse valoja ei ole näkyvissä, mutta kasveista huomaa, että ne viihtyy paremmin. Tässä vaiheessa oli käytössä 5x50w eslit, jotka pysyikin kiinni sisäkasvatuksen loppuun saakka.

Tässä vaiheessa oli lopullinen kasvatuslistakin jo valmiina.

Annuum:
Jalapeno
Hot Tomato
Bolivian Rainbow
Hot Carrot

Baccatum:
Lemon Drop
Omnicolor (joka muuten ei ole omni hedelmien perusteella. tunnistustehtävä kunhan hedelmät kypsyy)
CO2598

Frutescens:
Piri Piri

Chinense:
Orange Habanero
Naga Morich
Monster Naga
Pink Haba
7-Pot

Muut:
Capsicum annuum var. glabriusculum
Jätkä kasvattaa rehuja

hellacce

 Talven yli selvittiin ilman menetyksiä, vaikka kova yritys oli ensin harsosääsken toukilla ja myöhemmin ansareilla. Kasvien kasvu pysähtyi milloin liikalannoituksen polttaessa juuristoa ja milloin liikakastelun seurauksena, mutta ehkäpä kyseessä on vain sitä oppimista kantapään kautta. Myös havainto, että kun lämpö nousee kasvatustilassa, niin jäähdyttämiseen ei kannata raottaa sitä ovea vintille, koska sieltä tuleva viima jäähdyttää mukavasti lattiatason ruukkuja. Muut elpyy moisesta jäähdyttämisestä suht nopeastikin, mutta chinenset alkaa näyttämään sentteriä pidemmäksi aikaa.

Nooh, tässä vaiheessa täytyi alkaa miettimään kesäkasvatusta. Mopon keuliminen yhdistettynä siihen, kuinka muisteli miten viime kesänä tomaatit kärsi ulkona ollessa kylmän kesän johdosta, alkoi hallitusneuvottelut kasvihuoneen hankkimisen suhteen. Kun lopulta hallitus näytti vihreää valoa idealle, sillä varauksella, että huone täytyy olla sopivasti pihaan maastoutuva, niin pistin tilauksen eteenpäin. Huoneeksi valikoitui reilu 8 neliöinen vihreä huone kennolevyillä. Yksi tärkein kriteeri omassa suunnitelmassa oli, että huonekorkeutta täytyy olla riittävästi, jotta ilman lämpötilan sääntely helpottuu, eikä tarvitse kyyristellä pahemmin. Lisäksi samaan syssyyn univentit ja blumat elämää helpottamaan. Noh, kaikki ei mennyt kuin strömsössä, vaan kasvarin sokkeli oli varastosta loppu, ja odottaminen venyi yli kuukauteen. Muuten kokoaminen onnistui parissa päivässä, mutta vieläkin odotan paketista puuttuneita osia, jotta saisi ovet paikalleen, tällä hetkellä on hallaharso viritettynä oviaukkoon.



Seuraava projekti onkin maan kattaminen. Kasvatuslaatikoiden väsääminen saa jäädä ensi kevääseen, mennään kasvatussäkeillä tämä vuosi.



Lemon dropista voi havaita ankaran varhaislapsuuden, mutta kasvupisteisiin on alkanut kertyä uusien lehtien alkuja, ja nuppuja. Podeja on kypsymässä n.30..



Pink haba ei oikein tiedä, että minkä muotoisia podeja sitä kasvattelisi



Habanero on näillä näkymin satoava mukavasti. Tuuheutta löytyy ja nuppuja, kukkia ja podin alkuja on useampi kymmen. Tarkoitus olisi saada tästä monivuotinen seuralainen, joten ensimmäisen vuoden satomäärällä ei ole nyt niin suurta merkitystä.



Jalluunkin alkanut podit jäämään kiinni



Tämän baccatumin piti olla omnicolor. Kukat kyllä täsmäävät, mutta hedelmät ei. Mitä mieltä arvoisa asiantuntijaraati on, omniristeymä, vaiko joku muu? Nämä siemenet ovat fataliilta.
Jätkä kasvattaa rehuja

hellacce

Jaahas, kauden alussa tehty periaatepäätös päivittää säännöllisesti omaa fotoalbumia ei näemmä ole pitänyt. No toisaalta, kuvia on kyllä jonkun verran tullut räpsittyä, että voihan niitä lisäillä myöhemminkin. Mutta toisaalta uusi kausi kolkuttelee ovelle, joten jospa panostaisi siihen sitten kunnolla kirjallisen tuotannonkin suhteen. Ja voisi päättää jo tässä vaiheessa, että ensi vuoden päivyriin päätyneet kuvat tulee otettua oikealla kameralla, eikä perunalla, kuten tämän vuoden kuvat.

Kausi alkaa tosiaan olemaan jälkimmäisellä puoliskolla, joten voi vähän yhteenvetoa tehdä. Alkuperäinen suunnitelmahan oli että saisi satoa kaikista lajeista maistiaiseksi, sen enempää katsomatta satomääriä. Sinänsä onnistunut kausi on, että Moruga Scorpionia lukuunottamatta kaikista on saanut maisteltavaa, ja tuokin menee talvetukseen, että ehkä ensi vuonna saa siitäkin satoa.

Tämän vuoden ehdottomia voittajia ovat olleet Orange habanero, sekä Lemon drop. Molemmat tuottivat satoa enemmän kuin on jaksanut käyttää, säilöntään on tosin laitettu niitäkin, joten talven aikana saa vielä tulisuutta ruuanlaittoon. Lemon drop satoaa koko ajan, ja olisi kohta aika pätkiä se talvisäilöön. Varsi on peukalon paksuinen juuresta, joten tomaattisäkki toimii näemmä chilin kasvatuksessakin. Kerättyjä podeja on jo toista sataa plakkarissa, ja raakoja ja kypsiä roikkuu oksalla varmaan toiset mokomat. Haba pysyi kompaktin kokoisena korkeudeltaan, kasvutapa muistuttaa pubea, oksien kasvaessa suoraan vaakatasossa.

Makuna eniten yllätti Pink Habanero. Ehdottomasti ensi vuodeksi kasvatuslistalle päätyvä. Ei turhaan kehuttu laji, ja sopii tuoreruokakäytössä todella monipuolisesti. Siemeniäkin on saanut jaella, koska monet muutkin ovat yllättyneet mausta, että voiko oikeasti chili maistua tällaiselta.


Kuvassa valikoimaa hieman aikaisemmin. Mukana Monster naga, Pink Haba, Piri piri, Jalapeno, Hot tomato, mysteeri bacca, lemon drop, Bolivian rainbow, Orange Habanero. Lukusuunta vasemmalta ylhäältä myötäpäivään. Nyt on 7Pot, Tepini ja Hot Carrot alkanut myös satoamaan.


Kuvassa Tepinin latvusta, kasvaa laastiämpärissä, ja kasvaa risukasan näköisenä. Satoaa hyvin, mutta podien muoto herättää epäilyksensä, onko todella aito tepin. Monesti kuvissa hedelmät ovat täysin pyöreitä, ja niin oli alkuunsa tässäkin puskassa, mutta nyt podit on enempi hampaan mallisia, ja pisimmillään 3 senttiä pitkiä. Siemenet on Nelson Gardenin pussista peräisin, ja pussin kyljessä kyllä lukee Capsicum Annuum var. Glabriusculum. No bonchiksi päätyy nyt joka tapauksessa, kuten Bolivian rainbowkin on jo päätynyt.

Mutta voi pojat, että tällä kaudella on tullut opittua paljon ja kaikennäköistä kantapään kautta. No, enäähän ei virheitä tule tehtyä, kun ensi kaudella on jo konkari, eikö?  ;)
Jätkä kasvattaa rehuja

hellacce

Tuli saatua satsi luumuja, ja niistä jäi nyt yli litran verran, niin päätin kokeilla keitellä hieman bbq-soosia. Pitäisi vissiin joskus kokeilla valmiista resepteistäkin, mutta kokeilu on aina mukavampaa. Paitsi että aikaa kuluu. Nytkin vierähti aikamoinen tovi, että sai suola-makeus-happo tasapainon kohdilleen. Hyvää kyllä tuli, sooseissa on tuoreaineina on luumua, habaneroa, aavistus nagaa, lemon droppia, timjamia, basilikaa, sipulia ja valkosipulia. Sitten löytyy paahdettua sipulia ja kuivattua mustatorvisientä. Lisäksi tietty omenaviinietikkaa, vettä, sokeria ja hyppysellinen suolaa, sekä sakeuttamiseen maissitärkkelystä. Ainiin, ja onpa siinä myös vaahterasiirappia sokerin jatkeeksi. Tänään grilli lämpenemään, niin pääsee kokeilemaan sosetta tositoimissa, sekä pääsee eroon kasvimaan maisseista ja kesäkurpitsoista..

Jätkä kasvattaa rehuja

hellacce

Tuli muutes pieni ylläri vastaan kasvimaalla..

Päässyt kesäkurpitsat vähän turpoamaan.. Ei tuosta kyllä enää muuksi ole, kuin keittoon ja pikkelsiin. Oma keittiöpuntari ei näytä kuin viiteen kiloon asti, ja tuon kun laittaa siihen, niin näytössä lukee vain erroria.. Täytynee punnita kahdessa osassa, kun alkaa tuota työstämään..
Jätkä kasvattaa rehuja

hellacce

Tämä olkoon haasteena seuraavan kesän kesäkurpitsoille. 6052g. Pienempiä on mukavampi kyllä pilkkoa, mutta ensin talveksi on ainakin keittoaineksia nyt pakkasessa.  8)
Jätkä kasvattaa rehuja

hellacce

Nyt ollaan jännän äärellä. Vanhempi velipoika kysyi lähtiessään reppureissaamaan etelä-amerikkaan, että mitä tuo tuliaiseksi, niin vastaus oli selvä: Ecuadorista aito panamahattu, ja chilinsiemeniä kiitos. No nyt on hattu telineessä ja pussissa parikymmentä kuivanutta podia, joissa siemeniä sisällä. Kahta eri lajiketta, molemmat on ostettu Nicaraguasta Leónin kaupungista torilta, jossa vanha mummo on myynyt niitä. Kyseinen mummo on kasvattanut niitä kuulemma omalla pihallaan iät ja ajat. Lajikettä kysyessä oli mummo molempiin vastannut "tepin" vaikka toiset marjat ovat pienen puolukan kokoisia, pyöreitä ja toiset marjat about kypsän bollen podien kokoisia ja muotoisia. Idätys saa odottaa hetken, jos vaikka saisi ensi kauden bonchikilpailuun kasvit. :)
Jätkä kasvattaa rehuja

Toby

On muuten loistava laitteisto ja lajikekirjo! Kasvitkin näyttää ihan tyytyväisiltä. Iso käsi tästä hyvästä, jatka samaan malliin.
Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.