tammikuu 10, 2025, 19:19:47 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Karsinnan vaikutus hedelmän kokoon

Aloittaja cornell, elokuu 08, 2005, 18:53:37 ip

« edellinen - seuraava »

cornell

Terve, eka postaus täällä.

Olen tässä kasvatellut ekaa jalapeno -satoani dripfeed hydrossa. Puskat on pukanneet herelmää ihan kiitettävästi alkusekoilujen jälkeen, mut heinäkuun kolmen ensimmäisen viikon aikana pölyttyneet jallut ovat jääneet tosi töpöiksi. Jäivät alle 4 cm pitkiksi, mutta ihan mukavasti ne on paisuneet.

Tähän aikaan oli tosi aurinkoista+ lämmintä. Lisäksi puskat rypisteli tuolloin lehtiään, joten vähensin lannotuksen minimiin. Samalla puskat olivat lähteneet pulskistumaan ja uusia latvoja versoi runsaasti.

Mun kaveri oli sitä mieltä, että  keskikesän jallut jäi pieniksi liiallisen kukinnan vuoksi, eli olis pitäny trimmata vain muutama runsaasti kukkiva latva. Tää pohjautu kaupalliseen paprikanviljelyohjeeseen. Isoilla kasvihuoneilla paprikat ilmeisesti trimmataan usein kaksirunkoisiksi. En ollut kuitenkaan ihan vakuuttunut ohjeen pätevän jalapenon kasvatukseen. Kuitenkin nyt loppukesästä kun muutamat latvat on jalluista kasvaneet muiden ohi, hedelmät vaikuttavat jälleen kehittyvän ¨normaaleiksi¨. Tosin niin on lämmötkin laskeneet ja lannotusta nostettu....

Ilmeisesti se lehtien rullautuminenkaan ei johtunut ravinteista, kun nykyisillä korkeammilla lannotepitoisuuksilla ei ennää rullaile.

Eli, mitä mieltä ootte trimmaamisesta noviisi kyselee,
give tanks

P. S. En hirveesti etsisiskellyt onko tämä ollut keskustelun alla ennenkin... :roll:
¨käynks mä usein täällä?¨

cornell

Eipä ole puhutellut tämä aihe....
mutta kumma ilmiö kuitenkin, että puskat pukkaavat nyt 3x suurempaa hedelmää kuin keskikesällä. Turvekasvit tekevät lisäksi järestään isompaa hedelmää kun hydrokasvit...
kyllä siinä hydrossa ilmeisesti jokin on hieman viturallaan, mut pitänee jatkaa kokeilua ensi kesänä
¨käynks mä usein täällä?¨

Fatalii

Itellä vastaavaa ongelmaa oli lähinnä talvella sisäkasvatuksessa hydrossa, nyt kesällä hydroissa pukkaa kyllä huomattavasti suurempaa murkulaa kun mullassa.

Tosin jalikset eivät hydroon pääsisi, eivätkä ole edes kasvihuoneessa vaan pihalla kasvavat tätä nykyä.

Ne ravinnesuhteet ovat asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Chileillä näyttää toimivan sadotuksen aikana hyvin se että tosiaan jättää paljon vähemmälle typpeä ja lisää kaliumia ja fosforia, suuremmassa suhteessa kuin mitä suositusohje sanoo.
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

cornell

Jepjoo,
pitäähän sitä jostahi kasvattelu alotella, kuten jalluista ja halusin hydroakin alkaa opetteleen jollain standardipuskalla... Enkä ollu infernoon viime keväänä edes tutustunut. Kyllähän tää kasvattelu menee päähän ja tämänkin saitin ansiosta alkaa maailmankuva vinoutua vakavasti siihen suuntaan, että on ihan normaalia ja jopa suotavaa hehkutella kellarissa natikalla vänkyröitä risuja tahi lämmittää kasvihuonetta miesvoimin täyspakkasella.... pitää olla harrastuksia. Saas nähä mitä ens kesänä kasvihuoneeseen mahtuu kun on talvi aikaa hekumoida.

Kasvien kasvuhäiriöistä tai siitä kasvun minimitekijästä on usein jotenkin niin vaikea päästä perille. Kyllähän sen pH:n ja perus ravinnetasapainon saa säädettyä, mut usein tilanteet on hankalampia. Mut ajan kanssa, kyllä mä sen ymmärrän, että puutarhurointi on täynnä semmosta näkymätöntä osaamista, jonka avulla homman saa toimimaan, eikä sitä osaamista saa kun kasvattamalla (puskia ja itteensä).
Ehkä mulla tosiaan on ollu liikaa typpeä kierrossa, koska turvekasvit jäi tosi vaaleiksi ja silti puskevat nätin pitkiä papuja (tosin huomattavasti vähemmän). Mut voi siinä olla muutakin, kuten liian lämmin ressu, pH heilahtelut, räjähtänyt kukinta- vaikka mä kyllä jonkun verran nypin.
Sekin vaikutti asiaan, että saman ressun takana oli myös makeita annumeita jotka huus lisää typpeä pitkin kesää.

Ensvuonna lajit omiin hydroihin. Taidan jatkaa tippukastelu/ nft kouru -linjalla, vaikka bublerikin toimi tomaatilla hyvin. Ostin lisäksi valoverstaasta futuregardenin pinpaineisen venttiilin jos kokeilis sähkötöntä hydroa.
¨käynks mä usein täällä?¨