tammikuu 09, 2025, 11:58:02 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Chilistelyä willisti Sushrajalla!

Aloittaja Toni.A, helmikuu 25, 2014, 23:21:38 ip

« edellinen - seuraava »

Toni.A

Morjensta päivää! Paljon on tapahtunut melkein vuoteen ja blogi ollut pääasiallisin tiedon lähde chilikasvatteluistani. Ei ole tullut paljoa täällä käytä, toki olen seurannut sivusta monien hienojen päiväkirjojen hallitsijoita, ja ainoastaan parit kommentit kirjoitellut. Hyvää tekee pieni pesäero kaikesta hälinästä, sen voin taata ja allekirjoittaa. Nyt "ehkä" voisi yrittää pienimuotoista come back:ä tehdä, ja perustaa uuden päiväkirjan tulevaa kautta varten. Hieno oli viime kausi kaikkiaan, josta pupetettavaa on riittänyt mukavasti ja riittäisi varmaankin moneksi vuodeksi eteenkinpäin, mutta minkä chilihullu voi luonnolleen. Uusia hienoja lajikkeita on löytynyt ympäri maailman, joita tässä olen yrittänyt mahduttaa kasvatuksieni pariin pitkin kautta. Mottoni tälle kaudelle oli, että willeillä mennään tämä kausi pääasiassa, mutta ei se täydellisesti pitänyt kutiansa. Nyt on hieman vaikeita päätöksiä edessä, sillä monistakaan uusista willeistä en ole saanut monesta syystä riippuen uusia kasveja itämään. No ei pidä vaipua synkkyyteen, sillä on niitä reippaasti silti tykö! Ehkä jonain päivänä heitän viimeisimmän listan tänne, mitä kasvattelen tällä kaudella, se vaati vaan pientä tutkimusta itseltänikin. Btw. Onko se niin aina just, jos ei listaa aina ole nähtävilläkään. Blogiani lukevat sen suunnilleen tietävätkin.

Oikeastaan pitää sanoa, että talvetuksieni lisäksi todellinen kasvatuskausi alkaa tästä, sillä nyt pistin vasta vesikasvatukseni käyntiin. Voin olla pahasti myöhässä, mutta ei voi mitään. Näillä mennään ette päin, niin kuin mummo sanoi tarpoessaan lumihangessa! No tänä talvena ei sitä ongelmaa ole ollut, kun lunta on vain nimeksi. Harvinaista kyllä, ei ole tarvinnut pudottaa mistään lunta tänä talvena! :o No mutta minut löytää edelleen Facebookista Sushrajalla sivustolta, minkä olen muuttanut kokonaan Lontoon kielelle monen muuttujan myötä, sekä tietysti blogiltani Chilistelyä Willisti Sushrajalla! Käykää ihmeessä tykkäämässä Facebookin Sushrajalla ja liity blogikirjoituksieni pariin, jos kiinnostaa yhtään.

Viimeisimmät kirjoitukseni löytyvät blogiltani tältä päivältä tästä! Eipä minulla juurikaan muuta ollut! KIITOS!

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

bluesman

 Mainiota kun jatkat foorumilla! Sulla on paljon vinkkejä ja tietoa sekä intoa muillekin jakaa.
Comebackisi on enemmän kuin tervetullut.

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: bluesman - helmikuu 25, 2014, 23:31:15 ip
Mainiota kun jatkat foorumilla! Sulla on paljon vinkkejä ja tietoa sekä intoa muillekin jakaa.
Comebackisi on enemmän kuin tervetullut.

No tuskinpa sentään, mutta katsotaan tämä kausi täällä jälleen. Lupaa en mitään, miten paljon julkaisen juttujani, mutta sen näkee sitten!  ;)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Jani M

Enpä usko, että olet kovin myöhässä. Näytti olevan sen verran NFT-taikoja luvassa. :)

Toni.A


Eilen jäi hieman kesken tuon NFT:n viritys, kun ei vuorokaudessa oikein tunnit riitä, eikä yöllä viitsi rumuta noiden kanssa. Tänään ennen töitä piti tehdä tuollaiset hätäiset viritykset!  :D

Pari kuvaa eiliseltä, kun siirsin pari villiä tainta bioponiseen passivihydroon.

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

biblo

Kuinkas ne Tovariin siemenet ovat idässä voineet?
"Grow food, not lawns"

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: biblo - helmikuu 26, 2014, 20:01:12 ip
Kuinkas ne Tovariin siemenet ovat idässä voineet?

Siemenet jotka mulle lähetit, laitoin ne hetimiten itämään, ja olikohan niitä 4-5 kappaletta. Sain kuitenkin yhden kasvin niistä aikaiseksi ja tuossa se Tovarii nyt on aurinkoisella ikkunalla odottelemassa ulospääsyä! :)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

biblo

Hyvä kuulla että pisin ja poikin maata ovat tuottaneetkin jotain. Itsellä vielä noita puhtaita siemeniä tusinan verran jemmassa mutta odottelee ns.parempia aikoja.
"Grow food, not lawns"

Miquel

Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Toni.A


Pari viikkoa on NFT ollut tulilla ja näyttäisi siltä, että siirto turpeista onnistui hyvin. Näyttäisi juuret tottuneen uuteen kasvualustaansa, sillä jotain kasvua on selkeästi tapahtunut. Eiköhän ne siitä spurttaa pian kunnon kasvuun! ;)


Villi chinense aloitti nuppuilemaan, mutta valokuva paljastaa ötököitä siitä. Ei pitkään kirvat aterioi noilla lehdillä!  >:(

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Chilioni

Onko nuo ruskeat läiskät siis kirvan syömiä? Siinä tapauksessa mullakin varmaan on muutamassa lehdessä. Mitään liikettä en ole kyllä havainnut mutta täytyy seurailla tarkemmin.
Itse tekemällä saa just sellasen kun haluaa. Tai ainakin sinnepäin.

jaolsten

Tiedä sitten mistään ruskeista läiskistä, mutta tuossa kuvassahan se kirva ruokailee noiden alavasemmalla näkyvien pienten=uusien lehtien päällä.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Chilioni

Itse tekemällä saa just sellasen kun haluaa. Tai ainakin sinnepäin.

Toni.A

Joo, nuo ruskeat läikät eivät ole mitään ötököiden jättämiä jälkiä, vaan olisiko ihan puhtaasti ajan patinoimaa vanhempaa lehteä. Ei noista jaksa mitään ylimääräistä itselleen kerätä, kun on nähnyt ajansaatossa paljon pahempaakin. Kirvat toisaan löytyivät niiltä tuoreilta lehtisilmuilta ja muuta kukannupun varsilta. Eivät tosin enää herkuttele, kun kerkesin hieman antaa kättä pidempää. ;)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Chilioni

Joo en ole itsekään kaikista pienistä kauneusvirheistä ollut huolissani, nyt vaan pelästyin kun luulin noita kirvojen tekosiksi. :) Täältä foorumilta lueskellut kolmanteen maailmansotaan verrattavia taistelukertomuksia. Tieto lisää tuskaa...  ::) Täytyy kyllä koputtaa puuta kun en ole mitään ötököitä vielä omistani löytänyt. Aloittelijan tuuria varmaan. :D Noh, eiköhän niitä kesällä ilmaannu kun ulos pääsevät.
Itse tekemällä saa just sellasen kun haluaa. Tai ainakin sinnepäin.

Toni.A

Eipä täällä Sushrajalla kauheasti ole tapahtunut pitkilleen, mutta jotain kuitenkin. NFT-kasvit lihoavat sentään jollain tapaa. Muutama kuva pitkästä aikaa varmaan paikallaan.








Eihän nämä mitään jättiläisiä vielä ole, kun tuli niin myöhään hydroon laitettua, mutta toivoa kenties vielä on paremmasta! :)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Jani M

Chinenseistä tulee NFT:ssä ja hyvässä valossa ihan salaattia, sen verran tuuheina kasvavat. Hyvältä näyttää siellä!

bluesman

 Hyvännäköistä kasvustoa. Pink tiger on harvinaisuus jota monella ei ole. Violettijuovainen/valkoinen/kermanvärinen yhdistelmä on melkoinen ihmetyksen aihe. Toivottavasti on stabiloitunut. Italian AISPESin kehittämä.
Mukava kun ei aina tarvitse nähdä begoniapunkin jälkiä vaan kerrankin joitain kirvoja lukuunottamatta on näytillä terve kasvusto.

Toni.A

No joo! Ihan mukavaa kun ei tarvitse ötököiden kanssa tapella. Viime kausi oli jo puhdas kausi ja heti sadot olivat melkoisen mukavat verrattuna niihin punkkikausiin. Rocotoiden kanssa oli erittäin mukava onnistua ja saada satoa roppakaupalla, kun suurta herkkua ovat. Kivahan se tietysti on, että haasteita on ollut, mutta ei sentään noin kovia olisi tarvinnut tehdä, nyt tosin osaa jo temput niitäkin prkleitä vastaan! ;)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Toni.A

Pientä puuhastelua tomaatintaimien kanssa ja siinä sivussa vähän katsastelin niitä hilejäkin. Kappas kummaa sieltä tuli vastaan tällaisia.


Tovariissani on ensimmäiset nuppuset tuloillaan tälle keväälle. :)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030