Valonpuutteesta kärsineet taimen alut

Aloittaja SirVelho, helmikuu 28, 2015, 03:19:46 ap

« edellinen - seuraava »

SirVelho

Chilirimpsis kilipippurin suurkuluttajat ja kasvattajat

Kysynkin nyt aika amatöörinä kysymyksen että miten mahtaa käydä ja mitä toimia pitäisi tehdä kun istuttelin tuossa pari kuukautta sitten 12 eri lajiketta ja iloisesti ekat pulpahtivat pinnalle jo 6 päivän jälkeen. Ilokseni ja surukseni kasvuvauhti ja itäminen oli käsittämättömän nopeaa ja itämisprosentti oli >99% 65 ruukusta. Iski ongelma valonpuute joka taasen johtui laskupinoista ja siitä, että en ehtinyt hankkimaan chilitarvikekaupasta esl-putkia 6400 valolla tarpeeksi ajoissa. Nyt osa kasveista on hauraan hentoisia ja näyttää rekan alle jääneiltä. Joka tapauksessa, tiedän että vika on valonpuute ja 3 päivänä kun ne ovat saaneet hieman valokylpyä ikkunan äärellä aurinkoisena päivänä, ne ovat hiukan vahvistuneet. Syy miksi ne eivät ole säännöllisesti ikkunalla niin kotonamme asustelee karvakorvakirva, kissamme, jonka menuun kuuluu chilin taimet turhan tahdikkaasti. ESL-putket tulevat ensi viikolla, mutta miten käy noiden onnettomien rimpuloiden? Jaksavatko ne yleensä nousta vielä tuollaisen valonpuutteen jälkeen rungoilleen ja vahvistua? Kyseiset lajit ovat aji fantasy, numex twilight ja paria muuta kivaa lajia. Jostain syystä meek and mild, ancho poblano ja muut on todella vahvoilla vielä (onneksi).

Kokemuksia, neuvoja ja yleisiä tarinoita kaipailisin valonpuutteesta riutuneiden pikkutaimien selviytymistarinoista!

Hegezi

 Ovat siis varmaan venkuloita ja pitkiä? Istuta niitä lähes sirkkalehtiin asti mullan sisuksiin niin alkavat kasvattamaan siitä varresta lisäjuuria ja eivät kippaile niin pahasti. Mulla oli alussa omilla samaa vikaa kun ei ollut kunnon valoja, mutta lähes kaikki paristakymmenestä ovat ihan hyvässä hapessa.

Jani M

Saa niitä haudata vielä syvemmällekin purkkeihin. Sellaiset notkeat varret voi varovasti taivutella hyvinkin mutkalle sinne purkkiin, ei tarvitse jäädä kuin jonkun verran lehtiä pinnalle, niin pärjäävät. Ja vahvan valon kanssa sitten kasvavat jatkossa huomattavasti tukevampina.

Trioniska

Jos olet tosiaan pieniin taimipurkkeihin istutellut niin anna tehdä vaikka varsinaista lehteä ja tai parit ja kun isompaan ruukkuun ruukutat niin tosiaan suoraan rirkkalehtiin asti isket multaan tuon paakun niin jo on kumma jos ei vankistu kun valot on kunnossa ;)

Minullakin oli pari venkoilevaa taimea (taipui varsi maan myötäiseksi) ja isompaan ruukuttaessa kun upotin sirkkalehtiin niin eipä ollut enää venkoilua havaittavissa ;)
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Seppo

Minä napsisin niiden rungot poikki ensimmäisen lehtiparin yläpuolelta. Taetta ei ole, että selviytyvät, mutta uskoisin että suurin osa tokenee hyvin ja lähtee kauniisti haarautumaan leikkauskohdasta.

unenkuva

Älä hätäile, kuten muut neuvoneet, istuta syvälle, siten, että ylimmät lehdet jää näkyviin. minä en lähtisi leikkaamaan latvaa katki. Minulla kävi ihan samalla lailla ja nytkun valoa tarpeeksi, niin tilanne paranee huomattavasti. Tässä oma Championi, joka tilanpuutteen vuoksi jäi melkolailla ilman valoa. Nyt noin 3 litran ruukussa ja seuraavaksi menee 11 litraseen, ja istutan pohjalle saakka. Limsapullo 1,5 litranen ja antamassa vertausta koosta


SirVelho

Noni, kyllä näillä lähtee. Kiitos kovasti nopeista vastauksista ja neuvoista! Pistän vähän kuvasarjaa jahka tarina etenee ja siirtelen noita "rääpäleitä" pienistä istutusruukuista hieman isompaan.