Idätyslautalta suoraan hydroon?

Aloittaja Nektari, maaliskuu 04, 2015, 10:45:59 ap

« edellinen - seuraava »

Nektari

Olen kerran aikaisemmin saanut kasvatettua ostotaimista muutaman podin altakasteluruukuissa. Tänä vuonna aloitin (myöhässä?) kokeilevan projektin siemenistä asti.

Idätyslautalla kelluvat:
Aji Norteno
Aji Fantasy
Aji Cristal
Turbo Pube
Inca Red Drop
Zanamoria Triangulo
Peruvian White
Lemon Drop

Olen kovin skeptinen homman onnistumiseen, siksi lajikkeita useampi. Loppusijoituspaikaksi tulee hydro.

Siemenet ovat itäneet nyt viikonpäivät ja osassa ei ole mitään elonmerkkejä ja osa taas aloittanut jo nostamaan vartta pystyyn. Nyt vasta tajusin kuinka hentoisia vehkeitä nuo ovat lautalla, vaikka kasvaisivat sirkkalehdille asti ja mieleeni juolahtikin kysymys, että voiko itäneet siemenet iskeä lautalta suoraan hydroon? Vai pitääkö ne käyttää jossakin välimallin alustalla vahvistumassa? Hydroon ajattelin laittaa kivivillakuutioita ja hydrosoraa.

Lannoitetatta tarvitaan kuitenkin heti lautalta noukituille taimille, saa varmaankin olla aika tarkkana ettei heti niitä myrkyillä nujerra.

Valaistukseksi olen hankkimassa suhteellisen pimeään kerrostalohuoneistoon 200w ESLiä jolla olisi myös tarkoitus pitää kasveja hengissä, ellei jopa sadottaa, myös talvella. Esimerkiksi tällä heijastimella.

Päälimmäisenä huolena ja murheena on nyt seuraava askel. Uskallanko lyödä itäneet siemenet kivivillaan ja hydroon, kun ensimmäiset sirkkalehdet näkyvissä? Valaisimista kaiketi turha kysyä neuvoa, keskusteluja luin eri suosituksista useita kuukausia ja niistä ei selvää voittajaa tuntuntu löytyvän. Kaikilla oli oma mielipide ja usein myös kallis sellainen.

Huru-ukko

Voithan idättää ne suoraan kivivillassakin, osa "veteraaneistakin" käyttää tapaa.

Althalus



Tuolla tavoin itse tein tänä vuonna. Toimii perkuleen hyvin.

Idätys siis pienessä kivivillakuutiossa/lieriössä ja alkuun annoin isädysalustaan (kevyesti!) lannoitettua vettä.
Hetken annoin taimen voimistua ja kasvatella juuriaan, kunnes siirsin suoraan hydrosoraan, passiivihydroon.

Vertailun vuoksi pistin lähes joka lajia yhden hydroon ja yhden kookokseen. Alkuun kookoksessa kasvaneet olivat ripeämpiä, mutta kunhan hydrotaimien juuret kasvoivat riittävästi alkoi hurja kiri. Tällä hetkellä hydrotaimet ovat suurempia, paremmin haaroittuneita ja terveemmän värisiä.

Ilmeisesti tärkeintä on alkuun varmistaa että kivivillakuutio saa vettä riittävästi eikä pääse kuivumaan, sen jälkeen homma kääntyy päälaelleen ja pitää varoa ettei juuren "niska" ole veden peitossa ja kasvi huku.

Täällä on puhuttu paljon veden vaihdoista passiivihydroissa, mutta itse tein sen vain kerran taimien ollessa parin lehtiparin kokoisia. Nykyään saa vain 2-3 päivän välein lisätä vettä kovalla kädellä, ettei pääse kuivumaan kokonaan.
Kaikkea kiinnostavaa täytyy kokeilla, yleensä erittäin huonolla menestyksellä.

Kausi 2014
Kausi 2015

Helzy

Heips,

Päätinpäs kirjautua vihdoin Chilifoorumille, yli vuoden seuraamisen jälkeen. :) Minulla oli sama setti Joulukuussa, eli lautalta suoraan hydroon. Pohdin myös, että miten ihmeessä ne hentoiset vauvat saapi ehjänä hydroon ja vieläpä niin, että saisivat jatkaa kasvuaan.

Itselläni on käytössä diy-kasvulaatikko, joka toimii passiivihydrona, laatikon kannessa on läpivientinä esl-lamppu. Siirsin sirkkalehdillä olevat itäneet taimenalut rei'itettyihin muovisiin kertakäyttömukeihin, joihin laitoin vain muutaman sentin verran hydrosoraa ja taimi tukeutui palleroihin. Tämä oli varsin hermojaraastavaa ja herkkää hommaa. Jokainen siirretty taimi on kuitenkin selvinnyt ja ahkerasti ne on saatu jo latvoakin. Taimien kasvaessa olen hydrosoraakin hieman lisäillyt mukeihin.

Viime kesänä tein samanlaiset kasvatussysteemit sillä erolla, että idätin mullassa ja siirsin pienehköt taimet hydroihin, huuhdeltuani juuret. Olen todennut rei'itetyt kertsit aivan mahtaviksi, sillä taimet voivat kasvaa niissä suhteellisen isoiksi. Suosittelen. Voisin jonkun kuvan yrittää noista näpsäistä. Lajikkeina tuolla on mm. Aji Crista, Nepalese Bell, Lemon Drop, Fire Flame, Yellow Moruga, Brazilian Starfish, Large red Rocoto, orange Locoto, Cheyenne, Pimenta Diomar ja pari Ancho-lajia. Taimia on yli 30 yhteensä, joten kohta saapi alkaa raivaamaan tilaa lisää...  ;)
"Jukra, että minustakin tuli vihreäpeukalo." -Pikku Myy
Instagramissa @helzyy

wille

Jos meinaa vesiviljellä, lienisi järkevintä idättää siemenet suoraan kivivillakuutioissa?
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Huru-ukko

Lainaus käyttäjältä: wille - maaliskuu 06, 2015, 10:45:11 ap
Jos meinaa vesiviljellä, lienisi järkevintä idättää siemenet suoraan kivivillakuutioissa?

Näin on.

Itse en kyllä niin tehnyt, omat härpäkkeet vie tilaa, enkä villakuutioita tänä vuonna halunnut pitää jonkun astian pohjalla jossa niitä kasteltaisiin.

Kasvien ollessa tarpeeksi isot, niin sitten hmmm.. tämän kuun lopussa NFT lootiin, ja sieltä sitten huhtikuun puolenvälin/lopun jälkeen kasvariin.

Kyseessä tilan/sähkön säästö, ja saunaankin pääsee keväälläkin  ;)....

RoIIon

Ei oo varmaan oppikirjaesimerkki, mutta itte oon lautalta siirrettäessä laittanut varovasti pienen kivivillakuution juuren ympärille. Yksi sivu villasta auki niin ei tarvi taistella eikä pahoinpidellä herkkää tainta. Kun kivivillan kastelee niin se "liimautuu" juuren ympärille vaikka yksi sivu onkin auki. Sitten joksikin aikaa kasvattelemaan juuria tyylikkääseen oluttölkkimallin passiivihydroon. Kun juuret on kasvanut, siirto ebbiin.

ÄläMölö-64

Olen siirtänyt lautalta taimet suoraan pieneen villakuutioon. Villakuution täytyy olla märkä, työnnän 'alakautta' keskeltä läpi pienen putken jonka päässä suippo tuppi. Putki on täynnä vettä. Kun putki on tullut näkyviin toiselta puolelta otan tupen pois ja pujotan taimen juuren putkeen niin syvälle että sirkkalehdet ovat putken suulla. Sitten vedän putken alas varovasti ja lopussa pidän sirkkalehdestä kiinni ettei se mene kuutioon sisään. Näin villakuutio pysyy ehjänä. Putken pitää olla täynnä vettä, sillä kuivaan putkeen on tosi hankala pujottaa juurta, sillä tarttuu putken seinämään.

wille

Lainaus käyttäjältä: RoIIon - maaliskuu 07, 2015, 09:54:07 ap
Ei oo varmaan oppikirjaesimerkki, mutta itte oon lautalta siirrettäessä laittanut varovasti pienen kivivillakuution juuren ympärille. Yksi sivu villasta auki niin ei tarvi taistella eikä pahoinpidellä herkkää tainta. Kun kivivillan kastelee niin se "liimautuu" juuren ympärille vaikka yksi sivu onkin auki. Sitten joksikin aikaa kasvattelemaan juuria tyylikkääseen oluttölkkimallin passiivihydroon. Kun juuret on kasvanut, siirto ebbiin.


Lainaus käyttäjältä: ÄläMölö-64 - maaliskuu 07, 2015, 10:11:18 ap
Olen siirtänyt lautalta taimet suoraan pieneen villakuutioon. Villakuution täytyy olla märkä, työnnän 'alakautta' keskeltä läpi pienen putken jonka päässä suippo tuppi. Putki on täynnä vettä. Kun putki on tullut näkyviin toiselta puolelta otan tupen pois ja pujotan taimen juuren putkeen niin syvälle että sirkkalehdet ovat putken suulla. Sitten vedän putken alas varovasti ja lopussa pidän sirkkalehdestä kiinni ettei se mene kuutioon sisään. Näin villakuutio pysyy ehjänä. Putken pitää olla täynnä vettä, sillä kuivaan putkeen on tosi hankala pujottaa juurta, sillä tarttuu putken seinämään.


Täh? :o

En nyt koita kettuilla, olen hämmentynyt. Voisiko joku esittää nyt järkevän syyn näille toimintatavoille? Miksi kikkailla herkkien sirkkataimien kanssa turhaan? Jännityskö se on, mitä tällä haetaan? Vaiko suorastaan ylimääräisen työn iloa? En ymmärrä. Auttakaa.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Olen tehnyt tuolla tavalla jo 15 vuotta sadoille taimille 100 % onnistumalla, joten en hae mitään jännitystä. Ja se ei kuulu muille miten taimiansa hoitaa. Toin vain julki miten itse teen.

Ymmärsitkö, Wille ??? Vai pitääkö taivutella rautalangasta ??
>:(

wille

Täytynee pyytää sitä rautalankaa. Viestissäsi kyllä kerroit tekeväsi niin, muttet vastannut kysymykseen" miksi?".
Punaisiin kirjaimiin en näe tarvetta.

Siihen, kuuluuko muiden kasvienhoitometodit minulle tai kenellekään,  en ota kantaa. Kyse on kuitenkin chilinkasvatukseen orientoituneesta foorumista ja vieläpä Aloittelijan nurkasta.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Jani M

Joskus olen lautalle unohtuneen isomman juuren kasvattaneen sirkkataimen siirtänyt kivivillaan niin, että olen halkaissut pienen kivivillakuution, laittanut chilintaimen siihen kuutioiden väliin ja nipparilla tai vastaavalla kuution puolikkaat yhteen. Kun siihen vähän kasvaa juuria, niin pysyy ne puolikkaat yhdessä ilman sitä nippariakin. Toisaalta, kivivilla ei ole pakollista, kokeilin kasvattaa pari taimea vermikuliitissa ja siirsin suoraan hydrosoran sekaan. Ei mikään tarpeellinen testi, mutta niinkin voi siis tehdä. Ehkä nft:ssäkin toiminee.

RoIIon

Lainaus käyttäjältä: wille - maaliskuu 07, 2015, 11:42:27 ap
En nyt koita kettuilla, olen hämmentynyt. Voisiko joku esittää nyt järkevän syyn näille toimintatavoille? Miksi kikkailla herkkien sirkkataimien kanssa turhaan? Jännityskö se on, mitä tällä haetaan? Vaiko suorastaan ylimääräisen työn iloa? En ymmärrä. Auttakaa.

Varmasti järkevintä on idätys suoraan kivivillassa, mutta alkuperäinen kysymyshän oli miten edetä idätyslaudalta hydroon.

Jani M

Idäyslautalta voi siirtää itäneet siemenet kivivillaan. Ei niitä tarvi sirkoille asti odotella siellä lautalla. Kun juurta on muutama milli tullut, laitetaan se siemen sinne hyvinkasteltuun kivivillakuutioon, sinne koloon, ehkä muutaman millin syvyyteen.

Nektari

Kiitosta vinkeistä. Hyvin varovaisesti siirtelin lautalla itäneet kivillaan ja hydroon. Hyvin ovat nyt viikossa ottaneet pituutta ja näyttävät muutoinkin mielestäni terveiltä.

Toinen hydro on vasta DHLän hallussa ja idätyslautalla oli kymmenisen siementä itänyt sirkkalehdille, joten tein paniikkiratkaisun. Siirsin kymmenen seuraavaa hydron sijasta taimimulta-hydrosora sekoituksen sisältäviin taimiruukkuihin. Tästä siirrosta pienet taimet ottivat selkeästi nokkiinsa, lehdet hieman käpristyivät lähes jokaisesta istutuksesta ensimmäisen vuorokauden aikana. Vielä elättelen toiveita, että tuosta tokenisivat ja alkaisivat kasvaa. Tuollainen siirto lautalta taimimultaan taitaa olla aika raju koettelemus kasville, vai onko tuollaisessa taimimullassa liikaa ravinteita pienille chileille? Onkohan mitään ensiavuksi multaan laitetuille, pelästyneille, tapauksille? Lautalta kivivillaan ja hydroon siirtyminen kävi todella nätisti ja kasvit tuntuvat viihtyvän. Hydrossa erittäin miedot liemet, teelusikallinen Puutarhan kesää noin kuudessa-seitsemässä litraa vettä. Multaruukkuihin laitoin vain vettä.