tammikuu 10, 2025, 16:17:53 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Chiliamatöörin viritykset

Aloittaja Mirka, toukokuu 10, 2015, 12:38:08 ip

« edellinen - seuraava »

MiM

Eeeeiiii, mikä tarina. Tässäkin huushollissa asustaa pari astmaatikkoa. joten voin elävästi kuvitella tuon tilanteen.

Toivottavasti uskaltavat palata yöksi kotiin.
Viime vuodesta opin sen asian, ettei kannata aloittaa liian aikaisin ja ravinteita voi antaa myös vähemmänkin. 8)
-Chilijamppa-

Mirka

Mä oon vaan niin blondi, etten oikeasti tullut edes ajatelleeksi että siinä käy noin. Parin tunnin ristituuletuksen tuloksena evakko on kuitenkin onneksi jo ohi.  ;D

Mirka

Se alkaisi olla ensimmäinen oikea kausi taputeltu. En ole saanut aikaiseksi tuota parveketta kokonaan vielä tyhjennellä, mutta kun Forecan mukaan hallavaara koitti etelässäkin, oli aika ryhdistäytyä. Eipä siellä enää ihmeemmin mitään ollut, lähinnä Aji Habanero, Caramel Bhut Jolokia ja  Peach Trinidad Scorpion.



Otin ensin käsittelyyn Aji Habaneron. Sen pääsato roikkui vielä oksilla. Lisäksi taustalla näkyi pistokas, joka myös tuotti jonkin verran satoa. Suurimmaksi osaksi sato oli ehtinyt kypsyä, mutta raakileitakin oli.



Otin tuon kasvin tyngän talteen ruukkuun. Koska siinä ei ollut kunnon isoja juuria, en sen ihmeempää bonchia siitä jaksa alkaa viritellä.



Ihan hauskanmallinen tuo runko kyllä on. Sikäli siis hieman sääli, ettei niitä isompia juuria ollut. Tuon pistokkaan heitin sitten suosiolla biojätteeseen. Sen verran hontelo tapaus.

Caramel Bhut Jolokia on hieman harmittaa. Tai siis se, että se pääsi kokemaan niin ison kirvainvaasion, ettei talvetus kokonaisena ollut enää mahdollista. Sen pääsato kun jäänee nyt kypsymättä. Osilla kun killui lähinnä raakileita.



Yksittäinen kypsä podikin oli muodostunut.



Olin kypsytellyt tätä ainokaista huolella. Tarkoitus oli ottaa siemeniä talteen. Vaan tämäpä oli täysin siemenetön. Ajattelin sen olevan varmaankin sitten myös täysin tuleton ja heitin suuhun. Maku oli ihan miellyttävä, mutta polte ei ollut mietoa nähnytkään.  ::)

Epätoivoisena kypsyttely-yrityksenä leikkasin oksat raakileineen lasiin. Pesin ne toki kuumalla mäntysuovavedellä. Täytyy silti pitää niitä silmällä tarkasti. Bongasin nimittäin siivekkäitä kirvoja, joten muninta on eittämättä aloitettu.



Tuossa vielä siis kuva siitä lasista. Tällä tyylillä Aji Fantasyt kypsyivät hienosti. Saa nähdä miten näiden käy.



Koska kasvilla oli oikein nätti ja tiheä alaosakin, en malttanut olla leikkaamatta sitä hyvin säästeliääseen malliin. Laitoin sen Ikean suojaruukkuun hydrosoraan huolellisten pesujen jälkeen. Tämä on melko riskaabelia, koska ripsiäiset ja kirvat. Mutta tänään tai huomenna myrkyttelen parvekkeen loppusiivouksen jälkeen nämä kaikki Calypsolla. Jos sen läpi jää eloa, on kasvit vaan tuhottava.

Peach Trinindad Scorpionista ei tullut otettua kuvia. Se ei ehtinyt sadota kuin kolmen puolukankokoisen podin verran. Leikkasin sen tapille ja laitoin multaan, katsotaan jaksaako talvehtia.

Mirka

lokakuu 06, 2015, 13:32:24 ip #83 Viimeisin muokkaus: lokakuu 10, 2015, 12:19:23 ip käyttäjältä Mirka
Sain Jamelta vielä Jalastarin talvetukseen. Se vaan yrittää tehdä kahta podia ja kukkii ja nyt olisi iso houkutus viritellä sille valoja  ::)

Nyt pitäisi vielä hommata vetyperoksidia hydrosoran desinfiointiin. En halua tuholaisten sikiävän uuteen kasvuun ensi vuonna. Lisäksi edessä olisi parvekkeen pesu kloriitilla ja kasvien myrkytys Calypsolla, joka tarttui K-raudasta matkaan.

Siten olisi tosiaan ensimmäinen kausi kasassa. Kausi meni odotettua paremmin, vaikkei toki ilman vastoinkäymisiä. Ajattelin vähän kirjata muutamia asioita kaudelta ylös:

-Ei ostotaimia ensi kaudella. Niissä piilee selvästi ihan liian iso riski ötököille.

-Nimilaput on ehdottomasti kiinnitettävä järkevämmin jotta välttyy tunnistusvisalta ensi vuonna.

-Ötökät tapan jatkossa aggressiivisesti heti alkuunsa ennen kuin ongelma räjähtää käsiin.

-Chilit ulos vasta kun on riittävän lämmin. Nyt kasvit horrostivat kylmässä reilun kuukauden.

-Kasvit riittävän isoihin ruukkuihin, jotta niitä ei tarvitse kastaa joka päivä.

Siinäpä ne, täydentelen listaa jos ja kun jotain tulee vielä mieleen. Ja eikun perustamaan uutta kasvatuspäiväkirjaa ensivuodelle ja idätyksiä suunnittelemaan!  ;D

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Mirka - lokakuu 06, 2015, 13:32:24 ipLisäksi edessä olisi parvekkeen pesu kloriitilla ja kasvien myrkytys Calypsolla, joka tarttui K-raudasta matkaan.

Siten olisi tosiaan ensimmäinen kausi kasassa.

Calypso tähän aikaan ei taida olla hyvä idea. Minä kammoan kaikkia neonikotinoideja niiden luonnolle tekemän tuhon vuoksi, mutta sellaisen käyttö nyt tuskin edes auttaa torjunnassa. Niiden toimintaidea kun on siirtyä kasvien ravinnekiertoon ja se taas on pysähdyksissä syksyllä. Nuo toimivat vain kasvukaudella. Ja silloinkaan eivät punkkeihin.

Tähän aikaan ruiskuteltavat Raidit yms. ovat parempi ratkaisu, ne tappavat ötökät sellaiseen osuessaan, neonikotinoidit vain, jos ötökkä (muu kuin hämähäkkieläin) imee niitä kasvinesteistä.

Hyviä havaintoja sinulla on seuraavaa kautta ajatellen.

Mirka

Kiitos Chilivaari kommentista, teidän konkareiden neuvot on aloittelijoille tosi arvokkaita! Mä en myöskään arvosta sitä mitä nuo aineet luonnolle tekevät. Ajattelin, että sisällä käytettynä haitat ovat kuitenkin pienehköt. Tuossa Calypsossa oli maininta siitä, että sitä voi myös ruiskuttaa kasveille, eli toimisi sekä paikallisesti, että systeemisesti. Siksi sitä ostin. Luulen että kokeilen sitä sumuttamista kun tuli jo ostettua. Jos ei tepsi niin siirryn sitten siihen Raidiin.

Chilivaari

Minulla on muistikuva - ei varmuutta, että lehdille ruiskutuskin siirtyisi eläimiin vain systeemisen myrkyn tapaan, eli sen pitäisi imeytyä lehden pinnalta kasviin kuten lehtilannoitus. Sitten se vasta siirtyisi imeviin ötököihin, ei suoraan ruiskuttaen. Tässäkin siis vaadittaisiin kasvilta vilkasta elintoimintaa. Syksyn kellastuville lehdille ja leikatuille rungoille se ei toimi. Ja korostan edelleen, punkkeja sillä ei saa pois. Meillä kun on niitäkin nyt.

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - lokakuu 06, 2015, 18:36:00 ip
Minulla on muistikuva - ei varmuutta, että lehdille ruiskutuskin siirtyisi eläimiin vain systeemisen myrkyn tapaan, eli sen pitäisi imeytyä lehden pinnalta kasviin kuten lehtilannoitus. Sitten se vasta siirtyisi imeviin ötököihin, ei suoraan ruiskuttaen. Tässäkin siis vaadittaisiin kasvilta vilkasta elintoimintaa. Syksyn kellastuville lehdille ja leikatuille rungoille se ei toimi. Ja korostan edelleen, punkkeja sillä ei saa pois. Meillä kun on niitäkin nyt.


Oliko tuo http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=2707.msg310821#msg310821 juurikin punkkien kohdalla syy miksi ei kannata...
LainausNeonikotinoidi Imidaklopridi lisää vihannespunkin munintaa
Tiaklopridi-Calypso-kuuluu neonikotinoideihin


Toki jos hieman rahaa on käytettävissä helppoon torjuntaan niin tilausta vaan biotukselle niin kirvat, harsosääsket ja vihannespunkit saavat kyytiä... toki jos jaksaa niin myrkyttömänä ja pienin kustannuksin vähintään viikottainen suihkutus suihkussa missä kirvat saavat kyytiä niin pitää populaatiota kurissa. Toki Neem ruiskutus suojatussa tilassa on myös hyvä keino ehkäistä kasvien päätymistä hyvänmakuisten listalle. (Ensin populaation vähennys suihkuttamalla ja kasvuston kuivahdettua yötä vasten neem öljy, myös pyretriinipohjaiset raidit yms. yötävasten kun valo hajottaa pyretriinin vaikuttavat aineet)
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Mirka

Chilivaari, luulenpa että olet oikeassa. Minä hölmönä ajattelin ruiskutuksen idean olevan se, että se tappaisi ne ötökät suoraan. Punkkeja täällä ei ole näkynyt, tosin luuppi on ostamatta. Mutta ainakaan seittejä ei paljaalla silmällä näy ja kasvupisteet ovat terveitä.

Ja Trioniska, kiitos kommentista. Hyviä vinkkejä ensi kautta ajatellen. Nyt kuitenkin tarkoitus on päästä kokonaan kirvoista ja ripsiäisistä eroon ennen ensi kautta. Luulen, että noilla petoötököillä tähän tulokseen ei päästä, vaan joku yksittäinen öttiäinen lymyää vielä kasvustossa ja ongelma voi lehahtaa ensi kaudella taas käsiin. Eli jos en saa ötököitä kokonaan kadoksiin, lähtee kasvitkin ulos.

Tuo Neem-öljy tulee ehdottomasti ensi kaudelle mukaan, sen verran positiivista olen siitä lukenut. Kirvat taisinkin saada kadoksiin pesemällä kasvit sisääntulovaiheessa kuumalla mäntysuopavedellä ja vaihtamalla mullat. Ainakaan yhtä ainoata kirvahavaintoa ei ole, ja osa kasveista on tuotu sisään jo parisen viikkoa sitten. Myöskään ripsiäisiä ei ihme kyllä näy? Missä lie lymyilevät.

Koska ostin jo tuon Calypson, päätin viisaampien neuvoista huolimatta ruiskuttaa kasvit sillä.



[/url]20151010_111423

[/url]20151010_111429

Luin nuo pakkausselosteet ja kieltämättä kauhistuin hieman. Hirveät varoitukset aineen käsittelystä ja ruiskutus suositellaan tehtäväksi suojapuvussa  :o




Sain kuitenkin kaikki asunnon viherkasvit ängettyä tuohon suihkukoppiin ja uskaltauduin suorimmattamaan ruiskutuksen. Kamalan hajuistakin tuo aine kyllä. Nyt odotan että ne kuivahtavat ja kannan takaisin paikoilleen. Sitten 10 päivän päästä pitäisi käsittely toistaa. Sen jälkeen pitääkin se luuppi hommata ja katsoa miten kävi, eli näkyykö liikettä. Jos näkyy niin kolmatta kertaa en käsittelyä tuolla aineella lähde suorittamaan.

Mirka

Kirjaanpa tänne vanhaan päiväkirjaan vielä tiedon miten myrkytykset meni. Lähinnä siis siltä varalta, että joku tätä sattuisi joskus lukemaan.

Käsittelin tosiaan kaikki kasvit alasleikkuun jälkeen Calypsolla. Sumutin ne suihkukaapissa kunnolla ja kastelinpa mullatkin laimealla seoksella. Parvekekasveista pesin ja vaihdoin mullat kirvojen talvimunien pelossa. Toistin käsittelyn kertaallen. Ja ihme ja kumma, ei ainuttakaan havaintoa kirvoista tai ripsiäisistä tämän jälkeen! Nyt on uutta kasvua jo kasveissa sen verran, että uskaltaa tuulettaa. Uskoisin, että tässä vaiheessa olisi jo tullut ilmi jos myrkytys olisi epäonnistunut.