tammikuu 08, 2025, 22:33:55 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

onko lemmikkejä

Aloittaja Pertsa, toukokuu 20, 2006, 21:37:04 ip

« edellinen - seuraava »

linker

Alaskanmalamuutti-urokset ovat taipuvaisia rähjäämään toisille uroksille. Ja totta, että ei välttämättä ole 160/50 kokoisen henkilön hallittavissa kun sille päälle sattuu.
ja kun sille päälle sattuu, niin ei ole 192cm/110kg äijänkään pideltävissä, rekikoira ja alkukantainen rotu kun on.
Kusettaessani omaa "muuttiamme" muistan pitää koko ajan katsekontaktin koiraan. Siinä jos rupeaa maisemia ihailemaan, ja koira keksii vaikkapa jäniksen tai muun vastaavan, niin olkapää lähtee taatusti sijoitaan jos remmi on ranteen ympärillä.

Meillä on tietysti se kiltti malamuutti, mutta ennenkaikkea rotu pitää sosiaalistaa pentuna; eli näyttää mahdollisimman paljon muita eläimiä, koiria, ihmisiä,kanoja, aivan kaikkea -jotta se oppii mitä ei saa syödä.
Tyttäremme oli 4 vuotta sitten 13 vuotias 165 cm ehkä 40 kiloinen, kun muutti tuli taloon. Nyt hän on ikää lukuunottamatta samoissa mitoissa, mutta laittaa koiran perheestämme parhaiten "aisoihin".

En suosittele Alaskanmalamuuttia ainakaan ensimmäiseksi koiraksi. Enkä toiseksikaan.

Vielä eräs tarina muutista hirvimetsällä:
Havaitsi kotipihallaan metsän reunassa hirven, ja lähti perään -vaikkei metsästysrotu olekaan. Metsästä kuului paha ulina, ja koira juoksi häntä koipien välissä kotiin. Oli ilmeisesti saanut kaviosta /sorkasta.
Pudisteli siinä sitten päätään tovin ja lähti uudelleen metsään. Ajattelin että menköön nyt, minkä lie nartun haistanut....
Tunnin kuluttua ihmetteli isäntä että mikä siellä pihalla????
Koira oli suivaantuneena ajanut hirven takaisin metsästä pihaan, ja "seisoi" sitä siinä. Ei ollut hirviaika, eikä isännällä lupia hirven "ottamiseen"
Sisukas pirulainen.

Azukki

Haha, oikeen paimenkoira  :P

InkRose

Perus dropbox-fibonacci jonka kanssa itsekin päiväkirjan suhteen painiskelin aikani. Sieltä ei saa "live"linkkejä tehtyä, pelkästään sen gallerian voi linkittää sivulle normaalityyliin.

kieblack

Noniin, löytyihän se ketju, mihin on luontevinta kirjoittaa ensimmäinen viesti  ;)
Meidän taloudesta löytyy kesällä neljä vuotta täyttävä lunnikoira Lenni

Kuten malamuutit, ei nämäkään pahemmin hauku. Eikä tosin ulvo, vaan se on suoraan kiljumista. Se miten kimeä ja kova kiljuminen on, johtuu siitä onko näköpiirissä epäilyttävä ihminen vai koira. Monesti on tapahtunut niin, että ensimmäisellä kiljaisulla kiljuu itselleenkin liian lujaa, ja sitten se yökkii seuraavat pari minuuttia  :D

Koiran lisäksi näitä "rottia" on ollut jo 12 vuoden ajan, joista viimeiset kuusi vuotta kasvatuksellisesti, nykyään virallisen nimen kera.

Gerbiili siis kyseessä, jolta tosin kuvauksessa näköjään katosi häntä  8)
Jos kuvat on liian isolla, niin saapi nuo heittää linkiksikin.

Christ484

Perhoskoiraa ja yorkinterrieriä on herrassa, 5kk ikää  :)

masaiman

Ai vitsi! Aivan uskomattoman suloisen näköinen tapaus! Ja arvaan että hereillä ollessaan pyörremyrsky steroideilla? Onkos tämä nyt sellanen yorkillon josta olen joskus kuullut. Pikainen googletus antoi HYVIN vaihtelevan näköisiä lopputuloksia. Äiteellä on corgi ja papilloni ja emännän kanssa ollaan suunniteltu et jos jossain vaiheessa otetaan koira niin se on varmaan jorkki. Näytin tota kuvaa sille niin sain lähes kuulorekisterin ylärajalta n. 150db:n voimakkuudella vaatimuksen tuollaisen justnytheti hankkimisesta  :D

Christ484

No onhan sillä virtaa ihan riittävästi mutta eipä se mikään pyörremyrsky ole  :)
Enpä ole kuullutkaan yorkillonista mutta ilmeisesti se sellainen sitten googlen mukaan on.
Bonuskuvassa ikää taitaa olla n. 1kk

JaloPena

Tosi söötti pakkaus  :)

En uskalla kuvaa näyttää ollenkaan lapsille. Siitäpä syntyisi sellainen kuolaus kaverin hankkimiseen nykyelätille ettei sitä todellakaan kestäisi kukaan  ;)
Meillä kaikki päätökset tehdään demokraattisesti äänestäen. Yleensä kuitenkin häviän äänin 0-1

#1581

masaiman

helmikuu 09, 2011, 21:04:10 ip #308 Viimeisin muokkaus: helmikuu 09, 2011, 21:05:51 ip käyttäjältä mattson
Onko muuten kummin päin nuo perhonen ja jorkki? Oletan että kyseessä papillon eikä phalene. Sen mitä olen itse aiheeseen perehtynyt niin tuo risteytys harvemmin menee fidi-fidi, vaan yleensä ulkonäöllisesti dominoivammaksi jää perhoskoira. Luonteen puolelta saattaa saada aivan minkälaisen tahansa yhdistelmän näitä rotuja, parhaimmassa(/pahimmassa) tapauksessa tulos on yliseurallinen, hyperaktiivinen, äärimmäisen jästipäinen ja hyvinkin viekas. Muistuu mieleen yksi tapaus kun Jeppe (papillon) hiukan myssytti Eppua (Corgi). Jeppe kävi viemässä Epun kiposta sen nenän alta muron ja vei sen metrin päähän. Eppu meni heti syömään sen. Seuraavan vei kulman taakse. Eppu meni heti syömään sen. Otti taas muutaman ja vei eteiseen. Kun Eppu meni perässä, juoksi Jeppe keittiöön, ahmi loput murot naamariinsa ja lampsi voittajana paikalta...

Tuossa on tainnut (onneksi) jäädä tuo jorkin puoli päällepäin. Just sen värinen ja kokoinen minkä haluaisin itselle. Tuo lienee aikuisena joku ~10kg?
Onko muuten tarkoituksen tuote vai onko naapurin hihna katkennut  ;D on kyllä ihan mahtava kuva tuo ensimmäinen. Meidän papilloni pitää kans aika usein kieltä ulkona. sitä on hauska joskus pikkusen härnätä siitä...

Christ484

Isäntä oli perhonen emäntä yorkki, elelivät samassa taloudessa. Oon koittanu saada kiinni muita pentueen jäseniä, olis kiva nähdä minkälaisia muut ovat nyt.
Jotain 10kg siitä varmaan tulee, tuskin ainakaan enemmän. Oikein seurallinen tapaus on herra ja temputkin menivät jo 4kk ikäisenä, tassu, maahan, kieri, seiso, istu.
Hiukan tyhmänrohkea se on, mitä isompi koira tulee vastaan lenkillä sitä nopeammin täytyy päästä tutustumaan.  :)

Janne

uus yritys, edellinen tosiaan tökkäs dropboxiin:

100% energiaa tuo koira, korvaisi varmasti pari pienempää ydinvoimalaa...
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

biblo

Mikä rotu kyseessä? Aika hauskan näköinen veijari.
"Grow food, not lawns"

papereeka88

Onko tuo kalkkarokäärme?  :o
Itse kiinnostas sen verran,kun olen hetken aikaan harkinnut,että sopisko ittelle chilien ja koiran lisäks lemmikiks papukaija niin onko täällä yhtään linnun/lintujen omistajaa?Ajatuksena olisi nyt lintufoorumilla pyörimisen jälkeen hankkia,joka 4 undulaatin parvi,kun niiden kanssa voisi aloittelijakin pärjätä (ollaan vasta harkinta EI hankinta vaiheessa).Ainoa suuri kysymys muitten talossa asuvien lisäksi on se,että miten koira suhtautuu lintuihin (tosin ainakin tuolla lintu foorumeilla sanoivat,että jos koira on muuten hyvä tapainen niin tuskin suurta draamaa tulee,kunhan pitää koiran ja linnun erillään).MUtta ihan muutenkin voi kertoilla elämästä linnun kanssa :)
"Mina olla cool ja tyyni koko tämän nautinnon ajan"

Janne

Lainaus käyttäjältä: biblo - helmikuu 10, 2011, 21:41:55 ip
Mikä rotu kyseessä? Aika hauskan näköinen veijari.

50% ranskanbulldoggi, 50% staffordshirenbullterrieri
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Eric Sour

Lainaus käyttäjältä: Janne - helmikuu 19, 2011, 18:23:42 ip
Lainaus käyttäjältä: biblo - helmikuu 10, 2011, 21:41:55 ip
Mikä rotu kyseessä? Aika hauskan näköinen veijari.

50% ranskanbulldoggi, 50% staffordshirenbullterrieri

Pelottava yhdistelmä.. Yksinkertainen kuorsaava lihaskasa x kaikesta läpimenevä ydinreaktori  ;D

Eric Sour

Hmm.. Tuleeko tuosta yksinkertainen ydinreaktori vai kaikesta läpimenevä lihaskimppu.

linker

helmikuu 22, 2011, 11:32:04 ap #316 Viimeisin muokkaus: helmikuu 23, 2011, 15:03:02 ip käyttäjältä linker

kaikki kelpaa: tyttären kuorimat perunatkin...

eilen saapui pentu Barcelonasta... utelias ja vilkas. Aivan erilainen kuin aikasempi malamuuttimme.

Ryhis

Viva la  Barça! MESSIII!!!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

linker

laitenpa ensi viikolla  webbikameran seuraamaan noiden edesottamuksia, kun hiihtolomat on ohi ja kämppä päivisin tyhjänä....

InkRose

On kyllä mahdottoman suloisia otuksia. Ja kuvauksestasi päätellen saattoipa löytyä meidän Allukan seuraaja-arvontaan aika kova ehdokas...