Mistä saa tuoreita habaneroja tai kastikkeita?

Aloittaja silakka, kesäkuu 23, 2004, 23:30:48 ip

« edellinen - seuraava »

silakka

Haluaisin löytää habanero saucea tai tuoreita, mutta ei löydy oikeen mistään :(  asun pääkaupunkiseudulla, eli jos löytyy jostain täältä kauppoja, niin olisi kiva juttu.

JuhaL

Matinkylän Ison Omenan Citymarketista saa Encona West Indian Original Hot Pepper Saucea, joka on valmistettu Scotch Bonnet- ja Habanerochileistä. Samasta kaupasta saa ajoittain myös ugandalaisia Habaneroja, jotka ovat parhaimmillaan oikein hyviä - valitettavasti laatu ja tuoreus "hieman" vaihtelevat. Hyvällä tsägällä voi saada kunnollisiakin.

silakka


Juurakko

Juu, terve vaan kaikille. Eka postaus tällä foorumilla  :)

Itse ostin tuoreita Habaneroja Tampereen Stockmannin ruokaosastolta. En ollut ennen maistanut habaneroa ja odotukset olivat korkealla. Ei muuta kuin pieni siivu suuhun ja elämystä odottelemaan. No, elämys oli kutakuinkin sitä, mitä odotinkin. Helvetillinen polte, mutta ei kovinkaan pitkäikäinen.

Maku olikin sitten aivan karmea. Nämä habat maistuivat aivan saippualta! (kuten myös Prismasta ostetut Rawitit).

Siemenet otin tietty talteen ja nyt kokeillaan, maistuuko kotikasvatettukin saippualta.

Fatalii

Aika harvinaista että kuulee jonkun sanovan habojen makua karmeaksi ennen kuin on kunnollisia edes maistanut... yleensä se menee niinpäin että kaupan haboja kehutaan kunnes pääsee parempaa maistamaan, sen jälkeen tuskin edes suostuu katsomaankaan kaupan habojen suuntaan ja syytäkin olla katsomatta! :)

Saippua on aika mieto ilmaisu niiden mausta...
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

Poppamies Tuliliemi

Ise ostin hollantilaisen mixed chili -paketin varkauden prismasta, ja oikein hyvälle maistui paketin sisältä löytyneet oranssit habanerot  (=puolihelvetillinen polte joka kesti 1/4 saatanallisen pitkään). Vasta eilen maistoin vielä vihreää oma kasvattamaa habaa, joten täyttä kokemusta itse kasvatetusta en vielä väitä omaavani. Suosittelen kuitenkin noita prismojen mixed chili -pakkauksia, yleensä vain hollantilaiset ovat tuoreempia kuin israelilaiset. Eri chilejä paketista löytyy mm. habanero, scotch bonnet, jalopeno, thai, rawit, ym. muita mitä en saata muistaa
"In sudore vultus tui vesceris pane"

Janne Vuorinen

Lainaus käyttäjältä: "Jukka"Saippua on aika mieto ilmaisu niiden mausta...

Mä olen kuullut ennenkin että joidenkin suussa haban hedelmäinen aromi maistuu saippuaiselta tai yleensäkin pahalta. Omituisia ihmisiä  :;):

Juurakko

Itsekkin testasin tuota Prisman chili-mixiä ja hyviä olivat. Tällä kertaa se pieni punainen rawitkaan ei maistunut saippualta ja poltetta riitti. Mixed chili paketin habanero oli makea ja mukavan makuinen, mutta ei läheskään niin polttava kuin rawit.

Onkohan sittenkin vain käynyt huono tuuri näiden stockmannin habanerojen kanssa tai sitten suuni on tehty tuohesta.

Otin siitä rawitista siemenet talteen ja laitoin joskus huhtikuussa ne itään. Kasvupotentiaalia löytyy vaikka muille jakaa ja kukkiakin on tullut ihan kiitettävästi. Saas nähdä kuinka äijän käy vai iskenköhän taas hampaani saippuaan...

solmunen

Itse haluisin tietää mistä Turun seudulta löytyis hyvät paprikat? :?:

Masse

--> Solmunen

Kupittaan Citymarketissa oli Cayennea (?), siis niitä pitkulaisia punaisia. Samaa sorttia myös vihreenä. Vieressä oli jotain Habaneroja, jotka osoittautuivat oikein maukkaiksi. Maukkaiksi ja maukkaiksi, paha sanoo kun ei oo vielä kovasti ollu vertailukohtia. Mut siis pointti lienee selvä. ;)
Kaikki nämä siis ostettavissa irtonaisena sen kirotun kelmupakkauksen sijaan.

Niin, myynnissä oli myös kokonaisia chilikasveja. :shock:

solmunen