tammikuu 10, 2025, 11:29:57 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Piparkakkuarkitehtuuria

Aloittaja tellie, joulukuu 06, 2006, 15:14:35 ip

« edellinen - seuraava »

tellie

Sitä alkaa joulu lähestyä uhkaavasti, ja sen myötä myös piparkakkujen kulta-aika. Eräät meistä kenties tuntevat suurta, selittämätöntä, suuruudenhullua tarvetta rakentaa piparkakusta mitä monimutkaisimpia ja monimuotoisimpia rakennelmia, joita yleensä piparkakkutaloiksi kutsutaan.

Minulla on suuri onni ja autuus kuulua näihin henkilöihin, ja tänä vuonna tarkoituksena olisi rakentaa piparkakkulinna tai parikin. Ensimmäiseen on osat jo leivottu, ikävä kyllä pohja pääsi hieman kärähtämään syystä tuntemattomasta, mutta menköön nyt, harjoituskappalehan tuo vasta on. Kokoaminen valitettavasti ei ole tällä hetkellä mahdollista sillä sokeri pääsi loppumaan, mutta kauppojen avautumista odotellessa sitä voikin kaivella vanhoja kuvia rakennelmistaan...

Tässäpä ensimmäinen piparkakku"taloni":



Pääsyitä rakennelman heikohkoon laatuun on parikin: leivoin tuon autellessani äitiäni käsityökerhossa, jossa lapset leipoivat piparkakkutalot, ja lahjoitin sitten talon osia eräällä onnettomalle, joka oli laskenut omat osasensa väärin, ja sitten ihan rehellinen taidon puute. Ei niin että tulos olisi merkittävästi parempi ollut vaikka osaset olisikin tullut pidettyä; liimasin kuorrutteella, ja sehän ei mitään pide siinä ajassa, jonka minä jaksan sen kovettumista odotella.

Valitettavasti yhden vuoden talo tästä välistä puuttuu, en käsitä miksi en kuvannut sitä. Kyseessä kuitenkin oli ihan oikea talo, joskin varsin vinoseinäinen ja tasakattoinen...

Viime vuoden saldo sitten olikin huomattavasti parempi. Leivoin osalle kavereistani ja vanhemmilleni pienet piparkakkutalot sen sijaan, että olisin vaivautunut kortteja lähettelemään. Tässä muutama niistä:



Voi todeta vain, että huomattavaa kehitystä on tapahtunut. Buildining is leraning, tai jotain sinne päin, kuten lontoon murteella sanoisivat.

En usko olevani ainoa piparkakkuarkkitehti tällä foorumilla, joten kertokaapa omista rakennelmistanne kuvin ja sanoin, jakakaa parhaat ja pahimmat ideanne, kauneimmat ja kauheimmat rakennuksenne...

Sauli Särkkä

Mahtavia tönöjä sulla, pitänee itsekin kunnostautua ja rakentaa jotain repäisevää.. ;)


-Sale
Sauli Särkkä

#002

Aji Inferno

Komeaa, todellakin! :-) Nyt voidaan sitten odotella koska ensimmäinen chiliä jossain muodossa sisältävä piparkakkulinna mahtaneekaan tulla todeksi! :)

Tupakka

Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"Komeaa, todellakin! :-) Nyt voidaan sitten odotella koska ensimmäinen chiliä jossain muodossa sisältävä piparkakkulinna mahtaneekaan tulla todeksi! :)


Sainkin tästä idean.. teenpä jouluksi chilinmakuisia(-tulisia) pipareita, jotka ovat myös chilin muotoisia. Sitten vähän chilillä ja punaisella elintarvikevärillä höystettyä sokeritahnaa reunoille ja vihreätä päähän.
Joo.

JyriT

Munille potkivia pipareita tuli testattua viimevuonna.
Kotikutoiseen piparitaikinaan sotkin habatabaa joukkoon ja paistelin peruskeksit niistä. Tuttavien ilmeet oli näkemisen arvoisia kun kaardemummaisen esiripun takaa ei tullutkaan sokerin pehmoinen ja hyväilevä maku vaan helvetin esikartanon vallihaudan liekit  :twisted: "ja kaikilla oli niiin mukavaaa.. "
Nyt mä syön noi kaikki värilliset nakit pois, enkä huuda yhtään..
** AnonyymitChilinHydroKasvattajat **

Mapa

Hieno on, mutta kuuluko tuo kasvi perällä kuvaan?
Ratkaisua ilman ongelmaa ei ole, toisin kuin ongelma ilman ratkaisua on mahdollinen

tellie

Lainaus käyttäjältä: "ChiliPark"Syökö näitä piparkakkutaloja kukaan?
Muutaman viikon kun tälläinen seisoo olohuoneen lipaston päällä, niin väkisinkin se pölyyntyy.


Minä ainakin. En anna seisoa niin pitkään että merkittävästi pölyyntyisi :lol:  Demolinnakin jo popsittu, eikä tullut kuviakaan otettua... No sitten siitä varsinaisesta linnasta pitää muistaa ottaa.

Jos tahtoo enemmän koristeena pitää mutta syödäkin, niin esim. sellofaania talon ympärille ja harjan päältä kiinni kultanarulla, niin on nättikin, ja paljastaa talon ihan hyvin. Tuo paljastaminen riippuu kyllä paljon siitäkin, miten sellofaanin rypyttää tai antaa rypyttyä, isommat talot taitavat paremmin paljastua tuon alta.

Mapa

Onko vinkkejä sokerin maun parantamiseen kun tuppaa aina maistumaan niin pahalta?

Sitte yks vinkki, jos haluu talojen ruutuihin ikkunat niin voi käyttää liivatetta, en tiedä ketkä tiesivät tuon ennalta siispä laitoin sen kuitenkin.
Ratkaisua ilman ongelmaa ei ole, toisin kuin ongelma ilman ratkaisua on mahdollinen

Tupakka

Sokerin maun parantaminen? No heivaa siihen jotain makuaineita. Saattaa kyllä joko palaa paistettaessa pois tai sitten heikentää sokerin liimaavutta. Enpä tiedä. Jos ei tykkää niin leikkaa reunat pois sitten kun olet taloas syömässä.

Jokatapauksessa.. ajattelin itsekin tehdä(mutsin avustuksella) nyt joulun ja uudenvuoden välisenä aikana talon tai pari. Jostain saatiin(mummolta vissiin) tommonen valmispaketti, johon tarvis vaan sulattaa sokerit ja tehdä koristeet. Silti sen lisäks myös toinen itse suunniteltu ja valmistettu pitäisi tehdä. Piirrustuksia voisi tässä ruveta joku päivä väsäämään.

Tuo chilipiparijuttu taisi olla lähinnä läppää. Tosin saattaisivat nekin hyvältä maistua.. ei silti nyt oikein innosta. Tietenkin voin parin piparin kanssa kokeilla, mutta massiivisia satseja en rupea tekemään.
Joo.

Arcane

Chilipipareita pääsen maistelemaan varmaan tuossa uuden vuoden jälkeen, parempi puolisko pyysi paria chilijauhetta siihen tarkoitukseen.

Sauli Särkkä

Tuli sitten samainen muumiperkeletalo väsättyä. Ei stn, mikä homma.. Kun noita "komponentteja" väsäili, vääntyilivät ne uunissa miten sattuivat, eli uunin jälkeen olisi varmaankin ollut hyvä niitä hieman modailla oikeampiin muotoihin. Chiliparkin muumitalo oli sentään arkkitehtoninen luomus, meillä tuo talo vain huusi "syö mut!!!! mussa on oman painoni eestä sokeritahnamömmöä pitämässä mua kasassa!!!!"

:roll:

Jeps, eli talontynkä vielä on tuolla jäljellä, josta tänäkin iltana poistunee pienenpieni palanen.


-Sale & Ellu
Sauli Särkkä

#002

tknummelin

Lainaus käyttäjältä: "Sauli Särkkä"...noita "komponentteja" väsäili...

-Sale & Ellu


Non elementtejä, toveri hyvä  :lol: Ja kun niitä laitellaan paikoilleen, käytetään tietenkin semmoista pientä Brion vaijerinosturia  :roll:

Omasta pepparkakatalostani ei tullut vuosi takaperin muuten yhtään mitään, ongelmana juurikin elementtien taipuminen kuumissa olosuhteissa. Edesvastuuttoman huonoa materiaalia! Ensi kerralla teen piparitaloni rosterista. No, onneksi sekin sisälsi puolet painostaan sokeria, tuli syötyä.

Sauli Särkkä

Eräs irkissäkin kuultu quote: piparin toleranssit on perseestä.

Mutta maistuvatpahan hyvältä, joten nou hätä - pitää vain pitää nämä omat "luomukset" pois näkyviltä ja syödä nopeasti pois.. ;)


-Sale
Sauli Särkkä

#002

tellie

Liimaavan sokerin maulle tekee ihmeitä se, että ei anna sen palaa tipan tippaa. Pienikin kärähtäminen, ja maku on kamala.

Elementtien taipumista voi muuten hillitä ottamalla muotit suoraan leivinpaperin päällä, ja sitten vaan ei kun uuniin. Näin tuntuvat turpoavan tasaisemmin sen sijaan, että kasvaisivat häiriintyneiksi paiseiksi :) Kuumina noita voi myös painaa kasaan, tämä tosin on jokseenkin rajoittunutta ilman haittavaikutuksia. Vinkki: älä käytä tarkoitukseen sormia (kuuma taikina on kuumaa), vaan kahta lastaa.

Leivoimme sitten linnan varsinaisen version, ja sitten vielä yhden talon. Valitettavasti en muistanut taloa kuvata, oli nimittäin ihan kivannäköinen ja ainakin linnaa parempi (tässä kun kuorrutteet jotenkin tuppasivat valumaan rumasti), ja linnastakin muistin ottaa kuvat vasta sen muoviin käärimisen jälkeen, joten kuvat eivät ole hääppöiset. Oli vaan sen verran tuskaa paketoida tuo edes kohtuulliseksi, niin en ollut ottamassa hommaa uusiksi  :lol: (ongelmana siis muovin rajoittunut leveys verrattuna linnan leveyteen). Tässä kuitenkin pari eri kulmista olevaa kuvaa:




tso

Sale, piparien toleranssit on todellakin aivan syvältä ja poikittain.

Toisaalta kun vertaan todellisen elämän toleransseihin rakennuspuolella,
niin taitaa olla aikaslailla paremmin piparit kohdallaan. nimim. kivitalon pari vuotta sitten rakentanut...

Piparitalojen rakentamisen lopetin sen jälkeen kun poltin räpyläni sillä vihonviimeisellä sokeritahnalla. Toisaalta kun isovanhemmat tuovat lapsille joka vuosi piparitalon jää meikäläiselle aika vähän tarvettakaan harrastaa :)

Rauhallista joulua ja satoisaa uutta vuotta koko jengille!!
#20

Mapa

Lainaus käyttäjältä: "TSO"Rauhallista joulua ja satoisaa uutta vuotta koko jengille!!

Kiitos samoin
Ratkaisua ilman ongelmaa ei ole, toisin kuin ongelma ilman ratkaisua on mahdollinen

svalli

Pienessa piparkakkumokissa asui iloinen piparkakkuperhe, joka tuli ulos nauttimaan ensilumesta ja rakentamaan lumiukon...



Pakkohan se oli saada edes jonkinlainen talo aikaiseksi tanakin jouluna lapsen iloksi, vaikka minua riivaava poskiontelo- ja korvatulehdus on vienyt joulumielen.

Insinoorin niksi noihin mittansa menettaviin elementteihin on tehda talon kaavat paperille, niin etta osat ovat kiinni toisissaan ja muotoilla taikinasta koko kaavan kokoinen levy pellille. Kun levy on paistettu ja viela lammin, teravalla veitsella leikataan kaavan mukaiset osat. Piparkakkumuotilla leikatut kuusetkin on halkaistu kahtia pituussuunnassa pehmeina. Kolme kuusen puolikasta on sitten liimattu sokerilla 3D kuuseksi.

Chilipipareitakin tuli kokeiltua. Hieroin pieneen palaan valmistaikinaan baccatum jauhetta ja muotolin sormilla chilin muotoisia potkyloita. Ihan kivan makuisia olivat, mutta en niita kuitenkaan vieraille tarjoilisi  ilman varoitusta...
Ei reisuus rikastu, mutta viisastuu...

tellie

Lainaus käyttäjältä: "svalli"Insinoorin niksi noihin mittansa menettaviin elementteihin on tehda talon kaavat paperille, niin etta osat ovat kiinni toisissaan ja muotoilla taikinasta koko kaavan kokoinen levy pellille. Kun levy on paistettu ja viela lammin, teravalla veitsella leikataan kaavan mukaiset osat.


Siis N-E-R-O-U-T-T-A. Niinhän nuo sanovat, että hyvät ideat ovat aina yksinkertaisia :)  Sitä sitten vaan tuntee itsensä niin pöhköksi, kun ei ole moista ajatellutkaan.

Vaikka joulu jo oli, niin tätä kyllä tekisi mieli testata ihan käytännössä, vaikka on noita kuumia sen verran käsiteltykin, että tietää suunnilleen miten homma pelaa (possukalenteriin 48 silmää possuille), mutta tässä olisi nyt selvästi sauma kokeilla sitä chilipiparia :D Saas nähdä.