tammikuu 10, 2025, 18:37:19 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Tupakan Plantut 2007

Aloittaja Tupakka, joulukuu 18, 2006, 22:10:38 ip

« edellinen - seuraava »

Tupakka

Päätin nyt sitten aloittaa uuden päiväriketjun kun uusi kausi tulossa. Edellisestä oli tulossa sen verran sekainenkin jo. Laitanpa tähän heti alkuun tarinaa uuden kauden aloituksesta rocotoineen ja ebbeineen.

Noh.. Rocotorintamalla on sattunut yhtä ja toista. Ensinnäkin alkuun pistin siis kaksi lajiketta itämään. Grif 9345 sekä Canario. Kaksi siementä kumpaakin. Ensin iti Grif. Pian Griffin jälkeen alkoi Canario näyttämään vihertäviä merkkejä. Nämä taimet eivät kuitenkaan olleet ehtineet itää kuin muutaman päivän kun jo tapahtui. Itseasiassa en tiedä mitä tapahtui, mutta Grif päätti ottaa ja katketa. Tarkempi tutkimus osoitti sen olleen kuihtunut mullan pinnan kohdalta. Vaikka sitä elvyyttää yritinkin.. se kuihtui lopulta. Toinen toivo, Canario oli kuitenkin vielä jäljellä. Canario oli saanut myös sisaren. Toinen Canarion siemen oli myös itänyt.
En kuitenkaan sitten luovuttanut toivoa kahden Rocotolajikkeen suhteen vaan pistin uutta pubea itämään. Tällä kertaa ajattelin vaihtaa lajiketta Turbo Pubeen. Mitään ei ole toistaiseksi tapahtunut.. mutta eiväthän ne mullassa ole olleetkaan kuin vasta viikon.

Yksi kuva kuitenkin löytyy siitä nyt jo suuremmasta Canariosta:
TÄSSÄ!

Sitten on toinen kuva vielä siitä ebb&floodista, jonka olen muistaakseni kertonut olevan valmis. Ainoa muutos mitä siihen tuli rakennuksen aikana oli se, että putki vaihdettiin parempaan. Yksi kämmikin tapahtui, toinen laatikko hajosi porauksen aikana.. mutta uusi onneksi löytyi.
KUVA TÄSSÄ!

[mainos]Muistaakaakin myös käydä muutenkin sivuillani ja katsomassa loputkin kuvat jos, että ole niitä vielä nähneet![/mainos]

Yksi kysymys vielä loppuun. Miten kannattaisi neljä kasvia; Lemon Drop, Aji Cristal, Aji Benito ja PI441551 järjestää neljäpaikkaiseen Ebbiin?
Kun ebbi on tämän näköinen päältä:
Joo.

tknummelin

Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"
Sitten on toinen kuva vielä siitä ebb&floodista,

...

KUVA TÄSSÄ!


Hitto kun tuo ratkaisusi näyttää tutulta. Ollaan ihq-samixxii!!!111
:lol:

Tupakka

Lainaus käyttäjältä: "tknummelin"
Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"
Sitten on toinen kuva vielä siitä ebb&floodista,

...

KUVA TÄSSÄ!


Hitto kun tuo ratkaisusi näyttää tutulta. Ollaan ihq-samixxii!!!111
:lol:


No en nyt tiedä. Onhan se kieltämättä samantyylinen. Sovitaan niin.

Jokatapauksessa tuohon kysymykseeni olisi kiva saada myös vastausta. Vaikkei nyt mikään kiire vielä olekaan niin jo pitää ruveta tekemään suunnitelmia, ettei iske pakokauhu sitten tärkeimmällä hetkellä(vaikka hidasta hommaahan tämä on).
Kysymyshän kuului siis:

Miten kannattaisi neljä kasvia; Lemon Drop, Aji Cristal, Aji Benito ja PI441551 järjestää neljäpaikkaiseen Ebbiin?
Kun ebbi on tämän näköinen päältä:


Huomioikaa vastatessanne myös se, että yläreunassa on lähellä kasvarin seinä ja sivuilla n. 25 cm päässä.
Joo.

Tupakka

Turbo pube päätti sitten itää. Siis toinen siemen. Tällä kertaa nousin 2 yössä ylös jo. Katsotaan miten kasvaa.

Ja VASTATKAA NYT HEMMETISSÄ tohon kysymykseeni!!!! Vai pitääkö se mennä esittämään erikseen tuonne toiseen osioon?!?!?  :evil:

Oikeasti pitäisi alkaa kohta tietämään jo nimittäin tässä uudenvuoden jälkeen idätän ne ja laitan melkein heti paikalleen.
Joo.

cornell

Onko sillä oikeasti väliä mille paikoille sää ne sijoitat? varsinkin kun ne on saman reson takana... Benito on pienin ja muut suht isoja... pi441551 ainakin kasvaa levottomaksi puskaksi... miten meinaat tukea ja leikellä kaverit?

sanotaan nyt vaikka niin, että mä pistäisin beniton cristalin kanssa samaan

Hyviä kasvuja! pian lähtee mullakin
¨käynks mä usein täällä?¨

Tupakka

Lainaus käyttäjältä: "cornell"Onko sillä oikeasti väliä mille paikoille sää ne sijoitat? varsinkin kun ne on saman reson takana... Benito on pienin ja muut suht isoja... pi441551 ainakin kasvaa levottomaksi puskaksi... miten meinaat tukea ja leikellä kaverit?

sanotaan nyt vaikka niin, että mä pistäisin beniton cristalin kanssa samaan

Hyviä kasvuja! pian lähtee mullakin


Kyllä sillä taitaa vähän väliä olla... kun otetaan huomioon, että aurinko paistaa yleensä kasvarin päätyyn tai ovea katsoen vasemmalle puolelle.

Ja suuruusjärjestys on pienimmästä lähtien: Benito, Cristal, LD, PI. Täten tekisin niin, että laitan PI:n oikealle eteen eli lähemmäksi ovea. Sitten lemondropin siihen viereen ja päätyyn cristali oikealle ja benito vasemmalle.

Näin.. sitten pääsemmekin leikkely- ,tukemis- ym. ongelmiin. Ensinnäkin ajattelin, että voisi väsätä kasvarin toiseenkin päätyyn oven. Se helpottaisi leikkelyä huomattavasti. Tukeminen tapahtuu varmasti kepeillä, ellen sitten keksi käyttää narua ja kasvarin kehikkoa hyväksi. Ratkaisuun sisältyvät luultavasti molemmat.


Ja sitten vielä kysäisisin, että kun tuo reso on valkoinen niin kuinka paljon se vesi siinä sitten lämpenee? Ja kuinka paljon nuo kasvit about kuluttavat maksiminaan kuumana päivänä vettä.
Joo.

cornell

Mä en muista millanen reso sulla oli, mutta valkonenhan on lämmön kannalta värinä ok ... mulla ovat matalat ja vaaleat resot pysyneet n. 25 asteen lämpötilassa päivisin tosi kuumassa kasvihuoneessa... ne oli kyllä peitetty muovilla... vettä kului pahimmillaan kolmelta baccalta 10 litraa päivässä, mutta kuten sanottua kasvarissa oli törkeän kuuma ja kuiva...
¨käynks mä usein täällä?¨

Tupakka

Lainaus käyttäjältä: "cornell"Mä en muista millanen reso sulla oli, mutta valkonenhan on lämmön kannalta värinä ok ... mulla ovat matalat ja vaaleat resot pysyneet n. 25 asteen lämpötilassa päivisin tosi kuumassa kasvihuoneessa... ne oli kyllä peitetty muovilla... vettä kului pahimmillaan kolmelta baccalta 10 litraa päivässä, mutta kuten sanottua kasvarissa oli törkeän kuuma ja kuiva...


Elikkäs itse neljällä baccalla ja 30 litran resolla, josta täytyisi riittää noin 10 litraa aina kasvatusastioihin yhteensä. Toisinsanoen taitaa olla niin, että mun kannattaisi lisätä tommonen 10 litraa kuumina kesäpäivinä sinne resoon.  :(

No onneksi kun nuo tosiaan nuo kasvatusastiat vievät sorat sisällään n. 5-6 litraa per laatikko, niin 10-12 litraa pois 30 litran resosta, jättää vielä sen 18-20 litraa. Elikkä hätätilanteessa tuo laatikko saattaisi selvitä helteellä yhden lisäpäivänkin, mutta mutta.. aika paljon tuo tulee vaatimaan.

Ja ei myöskään toiseksi onneksi pitäisi resosta haihtua omin voimin mitään kun kaikki reiät tukitaan. Normaalissa käytössä on vain yksi lapporeikä aukinaisena, mutta siihen laitetaan "tulppa".

Ja laskeskelin tässä, että jos joudun 10 litraa ravinneliuosta joka päivä tekemään, niin 100 päivää ja pullo on tyhjä(olettaen, että käytän about ml/l tuota ravinnetta). Elikkä sata hellepäivää. Jos joudun koko vuoden aikana keskimäärin joka toinen päivä lisäämään tuon määrän niin menee pullo. Joka kolmaskin päivä vielä menee koko pullo alle vuoteen. Noh.. ei tämä nyt niin kauheasti haittaa.. saa totaalineste tuonne systeemiin mennäkin.. seuraavaksi ostan tod. nimittäin sitä florasarjaa.
Joo.

Rolle R

Ei varmaan kannattane lisäillä ravinteita aina veden mukana, pH downia korkeintaan. On meinaa äkkiä aikas tujut liuokset kasveilla.

Tupakka

Lainaus käyttäjältä: "Rolle R"Ei varmaan kannattane lisäillä ravinteita aina veden mukana, pH downia korkeintaan. On meinaa äkkiä aikas tujut liuokset kasveilla.


Jaa..

Voi olla, että sitten näin. Mutta jos ne kasvit imevät sitä vettä niin eikös ne ravinteet mee mukana? Vai konsetroituuko se sitten paljon vai sinne määrään mikä sinne sitten jää kun kasvit ovat imaisseet sen 10 litraa?
Joo.

Tupakka

No älkää vastatko!  :wink:   :)

Jokatapauksessa nyt lähti suurin osa vuoden kasvatuksista itämään. Myöhemmin pistän varmaan vielä pari-muutama lajiketta lisää.

Nyt purkeissa on siis kaikenkaikkiaan:

Canario(itänyt)
Turbo Pube (itänyt)
PI441551 (siemen multiin eilen 2.1.. hydroon)
Lemon drop (-''-)
Aji Cristal (-''-)
Aji Benito (-''-)
NuMex Suave, Orange (siemen multiin eilen 2.1.. ruukkuun)
Ramiro (-''-)
Fatalii, Red (-''-)
Bolivian Rainbow (-''-)

Pari hydropaikkaa olisi vielä vapaana kun pari pikkupumppuakin on. Ne olen suunnitellut täyttäväni ehkäpä näillä:

Kaleidoskop
Aji Cachucha

Tosin jos onnistun joltain saamaan/vaihtamaan, jotain kivaa Habaneroa(chocolate, white bullet, gold bullet tms.) voisin em. toisen sijaan laittaa.

Ruukkuihin saatan ehkä jotain vielä laittaa, jos tilaa tulee olemaan ja muutenkin jaksan. Mahdollisesti joitain näistä:

Grif 9345
Aji Andean
Apache F1
Limo
Joo.

Doe_J

Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"
Lainaus käyttäjältä: "Rolle R"Ei varmaan kannattane lisäillä ravinteita aina veden mukana, pH downia korkeintaan. On meinaa äkkiä aikas tujut liuokset kasveilla.


Jaa..

Voi olla, että sitten näin. Mutta jos ne kasvit imevät sitä vettä niin eikös ne ravinteet mee mukana? Vai konsetroituuko se sitten paljon vai sinne määrään mikä sinne sitten jää kun kasvit ovat imaisseet sen 10 litraa?


Mun ymmärtääkseni tarvisit EC- eli sähkönjohtavuusmittarin jos haluaisit pitää ravinnemäärät tasaisena ja lisätä niitä riittävän määrän matkan varrella... Periaatteessa kai olisi mahdollista lisätä ravinteita just se määrä minkä kasvit ovat syöneet, mutta veden menekki suhteessa ravinteiden menekkiin vaihtelee kasvuvaiheen, päivän lämpöisyyden ja valoisuuden jne jne mukaan.

En taas yhtään muista miltä websivuilta luin kun hydropikakurssin itselleni otin, mutta nesteenlisäystaktiikoita oli monta, esim. tiheämpi koko ressun vaihto niin että vaihtojen välillä lisätään vain vettä, tai sitten pidempi vaihtoväli jolloin lisätään sopivan vahvuista ravintoliuosta. EC-mittarilla sitten voisi seurata millä vauhdilla kasvit imevät ravinteita.

Tupakka

Noh.. EC-mittariin ei ole uutena varaa erkilläkään. Jos käytettynä jostain halvalla saa niin voisin ostaakin, muttei ainakaan huutonetistä tällä hetkellä mitään löydy.

Jotenka.. strategiana taitaa olla nyt se, että lisäilen hyvin laimeaa ravinneliuosta. Kun normaaliin liuokseen heitän sen about 1ml per litra tota ravinnetta(kattoo nyt vielä) niin voisin pistää siihen toiseen sitten vaikka 0,2-0,3 ml litraan.

Onko hyvä idea?

EDIT: Ja tietenkin sitten lasken/nostan ravinnemääriä riippuen kasvien reaktioista.

EDIT2: WOOOOOO 700 viestiäää!! :D  :wink:  :roll: .... krhm.. anteeksi.. jatketaan aiheessa.
Joo.

Tupakka

Kotisivuillani oleva kausi 2007-aiheinen artikkeli on ajakohtaistettu.

Tsekkaa se siis kotisivuiltani.

Myös lupaan jos jaksan niin tänään kun heräilen niin napsia kuvia ja lisätä niitä(jos jaksan). Jokatapauksessa lähipäivinä tulen tekemään näin kun kylvennät itävät.
Joo.

Tupakka

Nonniin.. sepitetäänpäs tähänkin jotain taas pitkään aikaan.

Eli siemeniä on itänyt ihan kohtuu hyvin. Ei ehkä ihan odottamallani tavalla, mutta pistän tämän enemmän idätysolosuhteiden kuin fassen siementen piikkiin.

Elikkä tässä olis nyt listaa 2.1 kylvetyistä (x/2(4) itänyt):
Red Fatalii (1/2)
Ramiro (2/2)
Aji Benito (1/2)
NuMex Suave Orange (0/4)
Aji Cristal (1/2)
PI441551 (2/2)
Bolivian Rainbow (2/2)
Lemon Drop (2/2)

Lukemat näyttävät kohtuu hyvältä, mutta oikeastaan NuMexia lukuunottamatta kaikissa on vain yksi terhakka sirkkalehtinen taimi. Loput ovat vain pieniä ituja, jotka puskevat siemenistä ulos, eli ne periaatteessa saattavat jostain syystä kuollakin vielä.

NuMex Suave Orangea täytyy kyllä ihmetellä. Ei ollut tehnyt ennen viimeviikkoa mitään ituakaan. Nyt laitoin viimeviikolla uudet siemenet niihin multiin eikä vieläkään ole tapahtunut mitään. On ollut varmaan vielä vähän raaka palko tai risteytynyt vahingossa jonkun ei-sopivan lajin kanssa. Tai sitten ovat vain jotenkin huonolaatuisia olleet ne mitä olen idätykseen valinnut. Ei voi mennä vain idätysolosuhteiden piikkiin, kun ottaa huomioon, että toinen chinense-lajike(fatalii) oli itämässä ensimmäisten joukossa.. sekä, että turve, lämpö ja oikeastaan kaikki tekijät ovat olleet samanlaiset kaikille siemenille.

Jokatapauksessa.. pubescensien kasvu on ollut hyvää. Ovat jo kokeneet toisen ruukunvaihdoksen ja kun jaksan tässä lähipäivinä.. luultavasti jo huomenna ottaa kuvia niin näette. Samalla napsaan kuvat uusista taimista.

Myöskin tein uuden lamppusysteemin yhdestä hyllystä jossa on 3x36wattiset loistarit. Joten optimitapauksessa saan siitäkin irti yli sata wattia, jonka pitäisi olla aika hyvä teho. Tällä hetkellä siinä loistaa vain yksi putki valaisemassa uusia taimia. Kuitenkin sitten kun siirrän uudet taimet omiin purnukoihinsa(ovat nyt sellaisessa yhteisjutussa, jossa on monta slottia) saatan kytkeä toisenkin loisteputken siihen. Vaikka varmaan yhden alle mahtuisivatkin niin kahdesta saa enemmän ja paremmin tehoa. Voin napsaista siitäkin kuvan.

Lisäksi olen vähän muuttanut mieltäni tuolla IRCissä eräänä päivänä keskustellessani. Päätin pistää capsicumien sijasta niihin kahteen tulevaan simppeliin ämpärihydroon toiseen tomaattia(luultavasti luumu-) ja toiseen varmaankin salaattia(ehkäpä jäävuori-). Päiväkirjailen näistäkin sitten ajallaan.

Ps. Olisiko kenelläkään toimittaa tai kertoa paikkaa, josta saisi pääkaupunkiseudulta laadukkaita salaatin(mielellään siis jäävuori- tai kerä-) siemeniä? Plantagen? Bauhaus?

EDIT: Heh.. löysin nimen Pertti Viitanen wikipedian lehtisalaatti-artikkelin Viitteet-osiosta. Busted!

EDIT2Pps: Päivitin kotisivuillani olevan päiväkirja-artikkelijuttusysteemin. Lähinnä samat asiat kuin tässäkin viestissä.
Joo.

Tupakka

Lisäsin muutaman kuvan Chilialbumiini kotisivuilleni.

Helpoiten(minulle :wink: ) sinne löytää menemällä kotisivuillani chilikuvat-osiossa vikalle sivulle.
Joo.

Tupakka

Nyt on taas tullut tehtyä vaikka mitä. Ensinnäkin täytyy sanoa, että yhtä(Long Chocolate Habanero) lukuunottamatta kaikki kasvit on idätetty.
Tässä lopullinen lista tämän vuoden kasveista(suluissa kasvien määrä):

Annuumit:
Bolivian Rainbow(2)
Ramiro(2)
Baccat:
Lemon Drop(2)
PI441551(2)
Aji Cristal(2)
Aji Benito(1)
Chinet:
Red Fatalii(1)
Numex Suave, Orange(2)
Long Chocolate Habanero(0-3)
Pubet:
Canario(2)
Turbo Pube(1)
Muut:
Luumutomaatti(ei muista)
Miniluumutomaatti(ei muista)
Jääsalaatti(ei muista)

Eli siis eri lajikkeita tälle vuodelle on 14(11 chilejä). Kasveja 17-20 +ep.määr. määrä "muut"-kohdan kasveja.

Niin ja ebbi on nyt up and running. Siinä lajikkeina edellisen listan baccat.
Loisteputkia on nyt ebin ja sen ympäristössä olevien kasvien päällä 108 watin werran. Lisäksi viimeinen 36 wattia on toisen hyllyn päällä valaisemassa niinkin uskomatonta kasvimäärää kuin 11 kasvia. Ebin ympäristössä sijaitsevat ei-capsicum kasvit sekä ebin omat kasvit, joita on varmaan saman verran.

Kotisivujanikin olen päivittänyt siemenlistan uusimisen ja 2007-jutun updatetaamisen verran.

Kuvia hankin teille taas joku päivä tässä piakkoin ja voisin laittaa vaikka tähän ketjuun itseensäkin niitä pelkästää linkkien antamisen sijaan.
Joo.

Tupakka

Öröröröö... täytyy vähän taas kertoa elämänmenosta täällä... siis kasvien elämänmenosta.

Uutta on tapahtunut jonkunverran. Rakentelin tässä iltapuhteena parit simppelit ämpärihydrot:
Toiminnassa
Juuri rakennettuina
Pumppuina noissa on jebot.

Sitten tuli kanssa vaihdettua tuohon parempi loistarisysteemi toiseen kasvatuspisteeseen.

Kasveista itsestään sen verran, että canariot kasvaa hyvin ja haaroittuu, kuten myös toinen pube, turbo pube.
Annuumeista ramirot ja bolivian rainbowt pukkaavat lisää lehteä. Boliviaanit ei oikein vaan meinaa saada paljoa väriä, en tiedä mikä vaivaa.
Multabaccat kasvaa kyllä hyvin, mutta hydrobaccat paremmin. Nyt huomaa ensi kertaa kunnolla hydron tehon! Ovat vaan vähän hydrobaccat mutkallaan, kun on verkkoruukuista aiheutunut pientä ongelmaa ja niitä on sittemmin tullut käänneltyä pystyyn(jolloin kasvit ovat tehneet pienet mutkat kääntyessään valoon päin).
Chinenseistä pääsi juuri numex suave, orange siis tuommoiseen uuteen ämpärihydroon ja kun long chocolatet kehittävät vähän jämäkkyyttä ja edes sirkkalehdet niin pistän yhden sellaisen toiseen! Mullassa oleva chinense, red fatalii kasvaa kohtuu hyvin, matalana kylläkin, muiden levyisenä silti.

Tuuletusta on järjestetty ja sellainen hyrrää kasveja tukevoittamassa ja viilentämässä nytkin.

Huomenna olis tarkotus jos Aji Inferno huolii niin sille vipata joku taimi tosta. Saa vähän tilaa onneksi.

Sitten loppuun vielä kuvia kaikesta:
Multaosasto
Ebbi+non-chilit -osasto

PS: Ainiin.. tuli myös vähän päivitettyä kotisivuilla tota albumia, että nyt on kaudet eri kansioissa. Ja sitä "kuuluisaa" 2007-juttua on tullut myös vähän koskettua.
Joo.

Tupakka

Tulin tässä puolisentoista tuntia sitten koulusta himaan. Siitä sitten suoraan tarkistamaan rehut ja pienimuotoisen tutkinnan tuloksena meinasi leuka tipahtaa.

Nuppuja.

Ainakin kahdessa kasvissa, toisessa Ramirossa ja Turbopubessa on nuppuja. Boliviaanissakin saattaa olla, mutta ei aivan täyttä varmistusta saanut, kun niin paljon lehtiä edessä.

Ja pieniä ovat pentele. Turbo on isoin näistä nuppujista, sekin vain noin 20 cm korkea korkeintaan. Ramiro on vain puolet siitä. BR vielä pienempi.

Käyn nappaamassa kuvat ja katkomassa nuput. Latailen ne kuvat koneelle myöhemmin.
Joo.

Tupakka

No nyt on sitten kasvihuone hankittu.



Tulihan se tietenkin vähän kalliimmaksi kuin mitä olisi tullut jos olisi rakentanut itse, mutta kun parin ylemmän sukupolven naiset vaativat saada hankkia tuon minulle. En sitten tiedä liittyykö siihen, että saa nuo kasvit pois tuolta ruokapöydältä ja muutenkin keittiöstä levittämästä pikkukärpäsiä.

Nuo levyt on semmoista puolipehmeätä materiaalia. Ei ihan semmoista kovaa "lasimaista" muovia vaan enemmän tyyliin kova pakkausmuovi. Eli taipuu jonkunverran. Tosi kirkkaalta ja kestävältä kuitenkin vaikuttaa. Ja ihan alumiinirunkokin tuossa on. Harmi ettei kuitenkaan mitään pohjalle tullut mukana. Täytyy sinne varmaan pressu ja ehkä jotain lautoja laittaa.

Ei kyllä siis tosiaan mikään ykkösluokan kasvihuone, mutta hinta-laatu-koko-suhteeltaan kohtuu hyvä ja ehdottomasti reilusti parempi kuin edellinen. Pari vihreää pakettia tuli toissapäivänä kotiin. Kokoamisohjeita lukiessa sai kyllä oikeasti yllätykseksi sellaisen käsityksen, että se saattaa olla jopa suomessa suomennettu. Hyvät ohjeet. Joka sivulla kylläkin intetään 'kissankokoisin' kirjaimin sitä, että: "Älä kiristä ruuveja loppuun saakka, vain 2-3 kierrosta!".

Nyt kun vielä lumet ja roudat sulaisivat tässä ja kevät pääsisi vauhtiin niin pääsisi rakentelemaan.

Kasveista sen verran, että hyvin kasvavat. Nyt on nuppuja nypitty, mutta laiskoista laiskimpana en jaksa niitä paria kuvaa nyt alkaa esittelemään. Sitten kun saa kasattua enemmän niin vois ne siirtää koneelle ja resizeta.

Myös uusia nuppuja on ilmestynyt mm. yhteen hydrobaccoista. Ei kyllä uskoisi kun täydet growing-lannoitteet on käytössä. No pinsetit paukkumaan vaan.

Yhteen ämpärihydrossa olevaan chinenseen on ilmestynyt pienehköjä ruskeita läikkiä. Mihinkös tämä nyt viittasikaan? Ph, vajarit, yliannostus?
Joo.