Kasvatusalustoista, kastelusta ja vähän muustakin..

Aloittaja Aranai, tammikuu 13, 2008, 13:05:37 ip

« edellinen - seuraava »

Aranai

Tässä chilin kasvatuksesta uudelleen innostuneena olen suunnitellut kasvihuoneen täyttämistä chileillä, kun tomaatin kasvatus ei ole onnistunut toisin kuin muutamat chilikokeilut.

Olisi mukava kuulla kokeneempien jermujen ajatuksia/kokemuksia seuraavanlaisista systeemeistä..

Lajikkeet ovat vielä hivenen hakusessa, vaikka useampaa lajiketta tekee mieli kokeilla. Ajatus kasvatukselle tiivistettynä olisi seuraavanlainen. Taimi-istutus turve-hiekka-hevosvoima-seokseen ja avopohjaisiin ruukkuihin. Kasvihuoneeseen rännit, joihin viheliään lasivillan tilalle hiekka/sora, jonka päälle ruukut "istutetaan". Kasteluun ajastimella ohjattu tihkujärjestelmä, jossa tihku suoraan letkusta eikä erillisillä "pilleillä" jotka menevät tukkoon viikon sisällä.

Päätelmät siitä miksi näin.. vesiviljely kiinnostaa, mutta kroonisen kiireen vuoksi homma pitää olla toimiva niin, että koko kasvusto ei mätäne "unohduksen" vuoksi. Aiemmin olen kokeillut jonkin habaneron viljelyä em. ränneissä ja silloin onnistui melko hyvin, vaikka kastelu oli huonosti järjestetty ja lopulta paikkakunnalta muutto vaikeutti viljelyä.

Lisäksi ränneillä säästää kasvihuoneen tilaa huomattavasti ja kasvien ympärillä hääräily helpompaa.
Paras polte vasta huomenna!

Aranai

Juu kyllä tuon hevosvoiman kanssa saa tarkkana olla. Ennen noihin isompiin ruukkuihin istutusta on kuitenkin ainakin yksi kouliminen välissä vähän kevyempään multaan. Isoon ruukkuun istutuksessa taimella on jo jonkinlainen turve/juurimöykky olemassa, jolloin en usko shokin tulevan niin herkästi kuin esim. kouliminen suoraan hevosvoimasekoitelmaan.

Sinänsä tuon kasvualustan suhteen ei varmaan olisi pakkoa sekoitella kovin ihmeellisiä systeemeitä, kun kasteluvedessä on kuitenkin lannoitteen jne. Enemmän on kait kyse siitä, mitä on yleensä helpoiten saatavilla.
Paras polte vasta huomenna!

Aranai

Ajatus tässä topicissa on varmaan se, että vaikka itse olisi omasta mielestään suunnitellut kuinka hyvän systeemin kuten tuo rännisysteemi tihkukasteluineen, niin jollakulla toisella voi olla samasta asiasta parempaa kokemusta ja voisi antaa vinkkiä välttää typerät virheet.

Niin.. ja jostain kait tämäkin "koukutus" on aloitettava. :twisted:
Paras polte vasta huomenna!

snu

Jos sulla on ruukussa turvetta, ja sen alla kulkee vesi, niin turve imee itsensä aivan läpimäräksi, jos vettä vaan riittää. En tiedä millainen tämä sun tihkujärjestelmä on, mutta jotenkin näin arvelisin käyvän:

1. Ensin sulla on kuivaa turvetta, joka imee itsensä märäksi. (Chili ei tykkää)
2. Katsot, miten kauan turpeen kestää kuivata, ja säädät ajastimen sen mukaan.
3. Taas chili kastellaan liian märäksi.
4. Tällä kertaa on aurinkoisempaa, ja multa kuivuu huomattavasti nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Chili kuivuu ja tiputtaa kaikki lehtensä, mutta selviää ehkä hengissä.

Tai jos sulla on lyhyt aikaväli tihkun ajastimessa:

1. Ensin sulla on kuivaa turvetta, jota kastellaan hieman.
2. On aurinkoista ja katsot, miten millaisella ajastuksella multa pysyy kosteana ja säädät ajastimen sen mukaan.
3. Järjestelmä toimii hienosti, kunnes
4. Tulee pilvistä, eikä chili enää haihduta vettä samaan tahtiin. Vettä ajastin kuitenkin pukkaa entiseen malliin, ja pian chili huomaa kasvavansa suomaisissa olosuhteissa. Ehkä se silti selviää hengissä.

Tuon ehkä saisi toimimaan, jos jokaisella ruukulla olisi oma kosteusanturi ja oma ränninsä, jota kastellaan kasvin tarpeiden mukaan. Jos sulla on samassa rännissä kaikki kasvit, ja aina sen kuivimman mukaan annat kaikille lisää vettä, niin se kuivin ei itseasiassa ime lähellekään niin paljon vettä, kuin ne vähän kosteammat. Sama ilmiö, kuin ihan rutikuivalla pöytäpyyhkeellä. Se imee paljon paremmin vettä, jos sen ensin kastelee kokonaan, ja rutistaa kuivaksi, ja sitten alkaa pyyhkimään. Näin sulla se kuivin voi hyvin, ja muut on aivan liian märkiä.
#419
Eksyminen on suotavaa.