Kimppakyydit Oulun miittiin! (22-24.8.2008)

Aloittaja Herpiili, elokuu 20, 2008, 06:35:19 ap

« edellinen - seuraava »

Herpiili

Vain pari päivää jäljellä ennen tuota miittiä, ja erillistä kimppakyytithreadia ei ollut joten kerätäänpä niitä tähän.

Näillä näkymin itse lähden perjantaina Porista Raumalle, josta noudan Herra47:n ja sen jälkeen ajellaan sitten rannikkoa Vaasan kautta Ouluun.

Samaa reittiä sunnuntaina takaisin.

Autosta löytyy tilaa!

Xbow

Djoo, vähän myöhässä tämä tulee, mutta aikomuksena on lähteä perjantaina Tampereelta Ouluun. Menen sitten junalla, jos autolla pääse ( yksin en lähde suhailemaan ).

Mikäli parilla ajokykyisellä henkilöllä on samanlaisia suunnitelmia, voisin lähteä omalla autolla reittiä Tampere-Jyväskylä-Oulu. Autoni ei ole mikään bensapihi, jotain 9l / 100km varmaan menee. Bensakustannukset jaettaisiin tasan. Minun lisäksi autoon mahtuisi kolme, neljäkin voisi mahtua, mutta matka on aikas pitkä ja tavaroillekin olisi kiva olla tilaa.

Voin myös ilmoittautua kyytiläiseksi, mikäli joku ajaa Tampereen kautta Ouluun. Päivittelen tänne, mikäli omalla autolla en Ouluun missään nimessä lähde.

Edit: Ja sunnuntaina (ilta)päiväsaikaan olisi tarkoitus lähteä takaisin.
#209 säälittävät 38,61 g
Disclaimer: Mun höpinöitä ei pidä sit ottaa liian vakavasti

MasaT

Lähden autolla lauantai-aamulla raumalta porin kautta parkanoon ja jatkan siitä junalla ouluun. Sunnuntaina takaisin.
Niska ei oikein kestä ajamista enkä luota täysin tuohon autoonkaan. Mutta junallahan on mukava matkustaa.
Jos jollain on samat aikeet ja kyytiä vailla parkanoon niin voin ottaa matkalta kyytiin. Yv,tä vaan.

Herra 47

heinän penalla olis 1 vapaa paikka autossa ja ajaa reittiä turku-tampere-jyväskylä-oulu halukkaat ilmoittakaa penalle 040-8363127
kat ko kat kara puuhu
Chiliyhdistys ry, varajäsen



ainoastaan 56,8g nagaa kerralla ;)