lokakuu 06, 2024, 16:30:32 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Merileväuute

Aloittaja Wicked-Willie, elokuu 02, 2003, 19:51:01 ip

« edellinen - seuraava »

Wicked-Willie

Keskusteluissa on vilahdellut silloin tällöin maaginen meräleväuute. Varmaan saa jokaisesta kasviputiikista, mutta voiko tehdä itsekin? Sukellusreissulla voisi kerätä sukellusparin hämmästellessä levää ja pistää sen vaikka paljuun likoamaan. Toimisiko moinen, onko kokemuksia? Entä onko makean veden levissä samaa taikaa, eli toimisivatkohan ihan järvilevätkin samalla tavoin? ???

Tyräkki

Hauska huomata, että täällä on muitakin sukelluksen harrastajia :;):  Merileväuutetta en ole koskaan yrittänyt tehdä, mutta entinen tyttöystävä halusi minun aina tuovan sukellusreissuilta rakkolevää villalankojen värjäykseen. Keitetyt levät ja se käytetty litku sitten kipattiin yleensä pihan puskiin, (chilit astuivat kuvaan vasta myöhemmin) jotka kasvoivat hyvin ja olivat todella hyvinvoivia. Mutta tuo oli siis rakkolevää, makeanveden levistä ei ole sitäkään vähää kokemusta.

Fatalii

Varoituksen sanaa muuten tähän väliin tuosta neko-merileväuutteesta: itsellä sotki kasveja ja paikkoja ikävästi eikä tahtonut lähteä kevyellä huuhtelulla pois... biolanin vastaavasta ei ole vastaavia kokemuksia.

Kasvarissa jäänyt merileväuutteen käyttö varsin vähälle johtuen siitä että vettä on tullut suihkutettua suoraan seinästä letkulla.... näyttävät kasvit tykkäävän! :)
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

pippuri

Nostellaan vanhaa topicia, kun ei uutta viitti tehä.

Onko kukaan koittanut merilevä uutetta, perus ampäri bublerissa tai muussa vesiviljelyssä? Itsellä sellainen mutu, ettei kannataisi lorautella hydroon, mutta onko joku kokeillut ja onko mitään hyötyä. Meneekö levä mössöksi, koko satsi ja pilalle vedet?

unenkuva

Itselläni on Biolanin merileväuutetta, jota olen käyttänyt. Jo paketissakin lukee (lisäksi muissa ketjuissa foorumilla myös useamman kerran mainittu), että se ei yksistään käy lannoitteeksi. Eli kannattaa käyttää muutakin lannoitetta, ja merileväuutetta lisäravinteena. Kotitekoiseen merileväuutteeseen en osaa sanoa muuta kuin, että helpommalla pääsee kun ostaa valmiina kaupasta  ;D ;D

biblo

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - elokuu 21, 2012, 18:18:39 ip

Kysymys oli että oletko käyttänyt vesiviljelyssä ja jos olet niin missä? Myös sitä kysyttiin miten merileväuute suhtautui vesiviljelyyn kaadettaessa?
"Grow food, not lawns"

masterboy

Ihan tähän väliin niin voisko joku kerrata, että voiko merileväuutetta lorauttaa chilipensaaseen talvi/pimeänkautena?

pippuri

Lainaus käyttäjältä: biblo - elokuu 21, 2012, 18:21:32 ip
Lainaus käyttäjältä: unenkuva - elokuu 21, 2012, 18:18:39 ip

Itselläni on Biolanin merileväuutetta, jota olen käyttänyt. Jo paketissakin lukee (lisäksi muissa ketjuissa foorumilla myös useamman kerran mainittu), että se ei yksistään käy lannoitteeksi. Eli kannattaa käyttää muutakin lannoitetta, ja merileväuutetta lisäravinteena. Kotitekoiseen merileväuutteeseen en osaa sanoa muuta kuin, että helpommalla pääsee kun ostaa valmiina kaupasta  ;D ;D

Kysymys oli että oletko käyttänyt vesiviljelyssä ja jos olet niin missä? Myös sitä kysyttiin miten merileväuute suhtautui vesiviljelyyn kaadettaessa?

Nii, eihän se yksistää mitää teekkää, mut sitä en meinannu...

biblo

Lainaus käyttäjältä: masterboy - elokuu 21, 2012, 20:05:23 ip
Ihan tähän väliin niin voisko joku kerrata, että voiko merileväuutetta lorauttaa chilipensaaseen talvi/pimeänkautena?

Voi hyvinkin.
"Grow food, not lawns"

Larski

Lainaus käyttäjältä: pippuri - elokuu 21, 2012, 17:01:47 ip
Nostellaan vanhaa topicia, kun ei uutta viitti tehä.

Onko kukaan koittanut merilevä uutetta, perus ampäri bublerissa tai muussa vesiviljelyssä? Itsellä sellainen mutu, ettei kannataisi lorautella hydroon, mutta onko joku kokeillut ja onko mitään hyötyä. Meneekö levä mössöksi, koko satsi ja pilalle vedet?

Bioponisten systeemien yhteydessä jopa suositellaan hydrokasveille annettavan merileväuutetta. Ainakaan omissa pöntöissä levä ei ole muodostanut minkäänlaista ongelmaa, ei ebbeissä eikä bubblereissa. Mun kokemusten mukaan hydroon pääsevällä valolla on suurempi vaikutus levän määrään kuin pönttöön kaadettavilla liemillä.

Huru-ukko

Bioponisessa vesiviljelyssä merileväuute annetaan bakteereille ravinnoksi.....Jotta nämä voisi hyvin ja muuttaisi haitallisen nitriitin nitraatiksi.
(Tosin se on kallista siihen käyttää, ja itse olen antanut sen asemasta vanhaan tennissukkaan sullottuna vesiheinää ja rönsyleinikkejäkin.)

pippuri

Hyvä hyvä, ensikaudelle bioponiset setit pystyyn. Kun tälle kaudelle ei ehtiny ollenkaan mukaan.

Tunari

Lainaus käyttäjältä: masterboy - elokuu 21, 2012, 20:05:23 ip
Ihan tähän väliin niin voisko joku kerrata, että voiko merileväuutetta lorauttaa chilipensaaseen talvi/pimeänkautena?

Itse multaviljelyssä muutama vuosi sitten tuota suosin; ei liian tujua kamaa pimeään aikaan (siis vain luonnonvalolla kärvistelivät kaikki kasvit).. Paremmin voivat kuin pelkkää saaneet, käy kyll hyvin tohon...