Aloittelijoiden chilikysymykset. Kysy täällä ensin!

Aloittaja Kärsä Babar, maaliskuu 14, 2009, 10:13:47 ap

« edellinen - seuraava »

sorrii

maaliskuu 11, 2015, 14:44:42 ip #8940 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 11, 2015, 14:48:09 ip käyttäjältä sorrii
Kyllä ne voi ehtiä jos voit kypsytellä syksyllä sisätiloissa. Niin mä olen tehnyt aina, vaikka olisin idätellyt joulukuussa. Niitä mollikoita kun vaan tulee loppukesästä eniten vanhoillakin kasveilla. Kesällä oon saanut yksittäisiä maistiaisia ja syyskuun alussa ovat puskat täynnä raakileita.

Viime keväänä yritin nopeuttaa pubejani viemällä ne kasvihuoneeseen toukokuussa, ja siirsin sitten ulos kesäkuussa kun kasvariin halusivat chinenset ym. Siinä kävi niin että ne pubet kasvoivat rajusti sen kuukauden, mutta kukkiminen alkoi vasta heinäkuussa ulkona ja jäi sittenkin aika vähäiseksi. Toinen setti pubeja tuli taas vietyä viljelypastalle ulos, samoin toukokuussa. Heinäkuussa aloin poimimaan yksittäisiä hedelmiä, ja pääsato ei silti ihan ehtinyt kypsymään ulkona. Kuskasin siis palstachilit kotiini ja hylkäsin nuo kasvihuonerocotot ulos mökille ...

Eivät ne mitään ihmellisiä valoja vaadi enää kypsyttelyvaiheessa, kunhan on lämmintä.  Mä söin viimeisen viime kesän rocoton tammikuun puolivälissä  8) 8)

PS. Aeuroflo viittaa siihen että yrität niitä kasvattaa sisällä?!? Pubeista on aika vaikea saada satoa sisätiloissa jos ei saa huoneen lämpöä pudotettua öisin rajusti. Parvekkeella kyllä onnistuu. Oon toki vähän saanut sellaisia luumun kokoisia rocotoja [red peruvian] sisälläkin, mutta sama laji teki ison omenan kokoisia ulkona.
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

chilantti

Ihan kasvarissa niitä kasvatan.
Viimekesän kasvatuskokeilun onnistuttua siirryin nyt vesiviljelyyn  ja laiskuuttani en oo laittanu ku vast tälä viikolla siemenet lautalle.

Kasvarin kausi ainakin viime vuonna kesti lokakuun loppuun.

Nebs

Kun noista tulisista lajikkeista on niin monen väristä versiota niin onko niillä myös joitain merkittäviä makueroja. Esim:

Orange Habanero vs. Red Habanero
Bhut Jolokia vs. Caramel Bhut Jolokia
Chocolate Fatalii vs. White Fatalii
Yellow Naga vs White Naga

Vai onko niistä vain tehty eri värisiä koska voi?

bobster

Ainakin Orange habanero ja Bhut jolokia ovat alkuperäisiä, muut jonkun viime aikoina jalostamia. Enkä henk. koht usko Red habaneron pääsevän herkullisuudessa edes lähelle Orange habaneroa.
Freedom's just another word for nothin' left to lose- Kris Kristofferson

tp-chili

Hei ¿
Miten noita jiffyjä (turvenappi maatuvan ruukun sisällä) kastellaan?
Päältä vai alta? Kun sisällä itänyt chili sirkkalehdillä niin pitääkö vielä peitellä muovilla tms?
Kitoos jo etukäteen...

-tommi-

sorrii

LainausIhan kasvarissa niitä kasvatan.


Mä pitäisin rocotojen kasvattamista kasvihuoneessa vähän tuhlauksena! Ainakin mulla nimenomaan Rocotot ovat viihtyneet niin hyvin ulkona. Samoinkuin monet Ajit kuten Cristal ja Lemondrop. Nuo jälkimmäiset sentään nauttivat kasvihuoneestakin tietysti, mutta ainakin mulla rocotot tuottivat surkean huonosti kasvarissa verrattuna niihin jotka olivat ulkona. Toki ne eivät ehtineet oikein kypsiksi, mutta oon niitä siirtänyt kasvariin taas syksyllä, kun esim. chinenset olen jo korjannut pois kasvarista ...

LainausMiten noita jiffyjä (turvenappi maatuvan ruukun sisällä) kastellaan?


Eikös Jiffy-napit ja maatuvat turveruukut ole kaksi eri tuotetta?!? Mä ainakin oon käyttänyt Jiffyjä [niitä nappeja] jon monta vuotta. Niissä se kuitukangas on niin tiukkaa tavaraa, ettei maadu vaikka olisi maassa parikin vuotta! Niitä voi kivasti laittaa sekä vesiviljelyyn että multaan, jos ei ole etukäteen päättänyt ...

Turveruukut on aika homehtuvaa tavaraa, enkä ole ekan kokeilun jälkeen niihin koskenut! Jiffy-napit oon pitänyt taimilaatikossa ja liruttanut vettä laatikon pohjalle, eli alakautta. Joskus kun on viivästynyt istutus isompiin astioihin, oon laittanut alustalle hydrosoraa niiden väleihin. Viime kevään poblanot tekivät tiun munan kokoisia hedelmiä jo huhtikuussa  8) ja kasvoivat ½m mittaan pelkissä Jiffyissä sorapedillä ...
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

chilantti

Eli kasvatan rocotot ensin tos aerossa ja kun ulkona ei oo enää pakkasta öisin nii laitanki ne ulos?
Vähän noobi näis eri lajikkeissa vielä, viimekaudella kaikki oli kasvarissa mullissa ja tuotti kivasti satoa, mutta päivittäinen veden kaatelu joka ruukkuun erikseen helteillä, ei oikein maistunut.
Viime kaudella tosin oli vaan annuumeja, baccoja ja chinenseja.

Pihamökkiin etelä ikkunan eteen oon siis valjastanut 2 x 14 paikkaset aeroflo:t jotka siirtyy kasvariin kunhan kelit lämpee niin ettei lämmittimen tarvi huutaa jatkuvasti.
Lisäks ois tarkotus tehä tollasesta 160:sestä viemäriputkesta jonkunlainen hydrosydeemi kans, mut mitä sit noille rocotoille ulos? pistänkö vaan multaan?

sorrii

maaliskuu 16, 2015, 22:34:10 ip #8947 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 17, 2015, 10:38:31 ap käyttäjältä sorrii
Kyllä vesiviljely ulkonakin toimii kunhan suojaa astiat niin ettei sadevesi tee tulvaa.
Vesiviljellyt taimet sopeutuu kookoskuituun aika sujuvasti. Kookoksesta multaan vaihto käy yhtä sujuvasti. Rocoton erityinen piirre on se että ne suorastaan vaatii kylmiä öitä eikä toisaalta pidä kuumasta. Siksi ne on helppoja ulkona. Voihan kasvihuoneenkin ovia jättää yöksi auki, että saa kukkimisen käyntiin. Mä olen kuitenkin kasvatellut rocotot turpeessa, ulkona, isoissa astioissa. Kasvihuoneeseen on ollut sen verran tunkua ...

Viime kesänä kasvatin muuten yhden Aji Cristalin aurinkokennopumpulla sellaisessa nft-hybridi systeemissä keskellä peltoa. En oo yhtä pulleita Aji Cristaleja ennen nähnyt ja syönyt  ;D

(korjasimpa nuo Windows-phonen tyylikkäät ääkköset ...)
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

chipe

Tänä vuonna meikäläinen kanssa tuuppaa pihalle multa/turveruukkuihin kaikki ~30 rocoton/puben tainta. Viime kesänä oli kasvarissa 6 Canariota ja ei yhtä ainoaa podia... Kasvoivat kyllä julmetusti ja kukkiakin tuottivat jonnin verran mutta kukat ei oikein auenneet kunnolla. Eli tosiaan nuo ei sitten mukavan lämpimässä ilmeisestikään toimi lainkaan tai sitten siemenet tuotti steriiliä tavaraa. Se selvinnee tänä vuonna kun samoista siemenistä menee taimet pihalle.

tp-chili

LainausEikös Jiffy-napit ja maatuvat turveruukut ole kaksi eri tuotetta?!? Mä ainakin oon käyttänyt Jiffyjä [niitä nappeja] jon monta vuotta. Niissä se kuitukangas on niin tiukkaa tavaraa, ettei maadu vaikka olisi maassa parikin vuotta! Niitä voi kivasti laittaa sekä vesiviljelyyn että multaan, jos ei ole etukäteen päättänyt ...

Turveruukut on aika homehtuvaa tavaraa, enkä ole ekan kokeilun jälkeen niihin koskenut!


Jaa, pitäisköhän sitten suosiolla laittaa ainakin osa taimista muovipurkkeihin, ettei mene koko sato jos tulee jotain homehtumis-efektiä. Vielä jatkokysymys, että pidetäänkö taimia ensin keinovalossa vai voiko laittaa aurinkoon esim harson alle...?

sorrii

Ne turveruukut ovat hankalia, kun niistä haihtuu kosteutta niin että joutuu kastelemaan turhan tiuhaan: jos jättää veteen lojumaan, niin homehtuvat. Rei-itetyt muovikupit tai oikeet taimiruukut on parempia.

Aina luonnonvalo on parasta! Toki pikkutaimille riittää hyvin loisteputkivalokin. Ihan pienillä taimilla voi harsolla suojata ja toimiihan harso sisällä niikuin ulkonakin, pitää ilman kosteana jne. Kaikkiin kasveihin kyllä pätee se, että jos ne ovat idätyksestä asti auringossa, niin nehän kestävät aurinkoa ... Ikkunalasi - varsinkin nykyaikainen 3-4-kertainen ikkuna suojaa kyllä UV-säteilyltä ~99.9%'sesti. Lämpösäteily voi kuivattaa aikas äkkiä pikku-ituset jos vähänkin alusta kuivuu...
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

J.J Chili

Tervehdys!

Aloitteleva chilin kasvattelija kyselee seuraavaa: Missä vaiheessa kannattaa siirtää chilit loisteputken alta ikkunalaudalle? Eli siis missä vaiheessa alkaa luonnonvalo riittämään? Riittääkö se jo huhtikuussa?  Mulla on kasvamassa Jalapaa,Aji Fantasya,Aji Cristalia sekä Cheiro Roxaa,ja ne ovat sellaisia 20-30cm korkeita. Ja ainiin, ikkunat ovat itään päin..

Huru-ukko

En suhtautuisi kovin opmisesti itäikkunalla siihen luonnonvalon riittävyyteen.
Kasvit pysyy siellä kyllä hengissä ehkä jo huhtikuussa ilman lisävaloa ja kasvavatkin.
Sadon määrä verrattuna niihin kasveihin jotka on paremmassa valossa auringon suhteen, jäänee pienemmäksi.
Et maininnut missä asut joten oletan sen olevan kerrostalo.....

sorrii

Mulla on kämpän kaikki ikkunat suurinpiirtein itään. Itä-kaakkoon, oikeastaan. Puita ei ole kovin paljon edessä - sopivasti pikku hengähdystaukoja on helteellä  :D
En ole tosiaan edes kokeillut chilien kasvattelua ilman yhtään lisävaloa. Nyt kuitenkin on jo rutiini pitää valoja ~klo13 eteenpäin. Silloin riittää hyvin ..

Parveke on puoliksi ulkoneva [puoliksi syvennyksessä] ja siellä ovat Ajit tehneet hyvin satoa pohjoisessakin reunassa: etelänpuoleiseen kulmaan paistelee aurinko kesällä ~klo14 asti ja satoa on kyllä tullut jopa chinenseistä.

Luonnonvaloa helposti aliarvioi jos ei ole mittaria. Silmä sopeutuu niin nopeasti muutoksiin ...
Mä hommasin halvan luximittarin kiinakaupasta joskus ja innolla oon kokeillut eri paikkojen valoa. Yhtenä esimerkkinä näillä itäikkunoilla on pilvisellä säälläkin aamupäivät yli 10000luxia. 32W loisteputkesta tulee samat luxit alle 20cm päähän!! Suoran auringon valoa ei voi tällä 50000lux -mittarilla edes mitata ...
Kirkkaalla ilmalla se taivaan valo iltapäivisinkin pysyy lähelle sen maagisen 10000lux minimivalon. Jos sitten [kuten mulla ennen] on siinä roikkumassa 3x32W loisteputket, joista näyttäisi tulevan valoa pimeällä ihan mahottomasti, niin eipä niilläkään se 10000lux ulotu kuin 30-40cm päähän. Isojen kasvien kanssa olisi ollut melkein sama varmaan ilman lisävaloa! Hopeaverhoja oon käyttänyt huoneeseen päin, ja sehän lähes tuplaa valon siinä ikkunalla! Tuo hopeaverho on äkkiä tehokkaampi "valo" kuin pari loisteputkea!

Toisinsanoen loisteputkilla se lisävalo on lähes hyödytöntä jos ei ole melkein kiinni latvoissa, jolloin taas varjostaa aurinkoa! Aurinko tulee aika korkealta ...
Käytännössä siis pitäisi tamien saada ~16 tuntia valoa, josta ekat 6 tuntia tulee jo nyt ilmaiseksi. Jostain klo13 lähtien sitten täytyy antaa lisää.
Mulla on nyt vaihtuneet ne loisteputket kokonaan ledeihin: on pari 120W akvaariolediä, joissa 90 asteen valokeila, eli ovat suuntaavia. Yhdellä ikkunalla on ollut rivissä 3kpl 36W {tai 45W} par38 ledejä kiinanmaalta [todelliset tehot ~20W] joissa 60 asteen valokeila ja voi pitää jo ikkunan yläosassa. Niillä riittää mille kasville vain ...
Loisteputki kannattaisi yrittää viritellä niin että se varjostin ei tule auringon eteen, eli valo suuntaa sisältä ulos.

Viime keväänä oli iltapäivät keittiön iltavalona 2x55W[6500K] T-neonit klo13-21 ja satoa pukkasi esim. Peppadwistä ihan mukavasti toukokuussa ...
Noissa T-neoneissa kun on kaksi putkea yhdessä [u-malliset] ja muutenkin luulen että putken pinnassa on kirkkaampi valo, kuin pitkillä putkilla, niin vastavasti etäisyyskin voi olla suurempi. Suuntaavat valot ovat ikkunoilla kätevämpiä, kun saavat olla kauempana ...

Jos nuo kasvit saa ikkunalaudalle ja myöhemmin isoina ikkunan eteen matalammalle etteivät latvat jää varjoon(!!) niin kyllähän siinä jotain satoa tulee jos ei pidä kaihtimia, verhoja tai edessä ole hirveesti varjostavia puita! Ei vaan pidä sortua lannoittamaan liikaa. Lämpimässä huoneessa hyvin kasteltu ja lannoitettu chili keskittyy kasvattamaan lehvästöä riittämättömässä valossa. Vähätyppisellä lannoitteella [tai ilman lannoitusta mullassa] tulee kyllä jotain satoa. Kannattaa ainakin ne BioBizz-rahat sijoittaa mieluummin lisävaloon tai toffeeseen ...

Halpa ja tehokas "lisävalo" on Clas Ohlsonin lämpöpeitto verhona: http://www.clasohlson.com/fi/L%C3%A4mp%C3%B6peitto-Asaklitt/34-9274
Keskikesän helteellä se voi olla liikaakin  ???
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

KP78

Luximittareita muistuttavia ohjelmistoja saa myös älypuhelimiin. Niihin tosin ei kannata sokeasti luottaa.
Appstoresta saa iPhonelle Megamanin ohjelman jossa sinnepäin arviota antava luximittari jolla mittailin että kasvien tasalla valaistus sopii hammaslääkäriin. Jos paikkansa pitää, niin omasta mielestä ihan riittävästi on valoa. Toisen mittarin mukaan tosin vain reilu tuhat luxia.

Chilivaari

maaliskuu 18, 2015, 16:58:29 ip #8955 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 18, 2015, 17:11:14 ip käyttäjältä Chilivaari
Tästähän käytiin täällä pitkä keskustelu tammikuussa ja saatiin hyvin kirjavia tuloksia.
Tuossa on blogimerkintäni aiheesta: http://chilivaari.blogspot.fi/2014/11/valon-mittaus-puhelimella.html

sorrii

Asensin kokeeksi kännykkään [Lumia1520] Lux-o-Meter -nimisen appsin. Se mittaa puhelimen valoisuusanturilla valon - ei kameralla.
Lukemat parvekkeella vaikuttivat uskottavilta: 5000-7000lux ... Erillinen mittari kuitenkin näytti 2500-3500lux.
Taimikaapissa jossa on 2x55W T-Neon valo, näyttää Lux-o-Meter 50000lux kun erillinen mittari ~15000lux siinä latvojen kohdalla. Molempien lukema muuttuu herkästi kun vähänkin siirtää, joten on aika mahdoton mitata samasta pisteestä ...

Ennemmin luotan tuohon 10€ mittariin kuitenkin ...

Mulla oli aikaisemmin halpis-Androidi puhelimessa joku lux-mittari johon sai asetuksissa määrätä kalibrointitiedot muutamille puhelinmalleille. Sitä omaa ZTE Blade3'a ei kuitenkaan löytynyt. Vaikea sanoa olisiko ollut mitenkään luotettava paremmalla merkkipuhelimella jolle olisi se asetus valmiina.

Kuitenkin tuollaisella apsi-mittarillakin voi omia vertailuja tehdä. Aika hämmentävää on kun mittaa vaikka loisteputkia melko läheltäkin ja sitten pilviseltä taivaalta voi tulla isompi lukema. Samoin se tieto, että edes natikalla tai MH-lampulla ei aurinkoisen parvekkeen lukuihin pääse kuin hyvinkin lähellä ... eli ~½m päässä ..
Mä sain parvekkeellani 50000 lux lukemia valkoisista seinistä epäsuorasti kun natikalla saa mennä ~30cm päähän...
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

chipe

Lainaus käyttäjältä: sorrii - maaliskuu 18, 2015, 17:29:47 ip
Aika hämmentävää on kun mittaa vaikka loisteputkia melko läheltäkin ja sitten pilviseltä taivaalta voi tulla isompi lukema. Samoin se tieto, että edes natikalla tai MH-lampulla ei aurinkoisen parvekkeen lukuihin pääse kuin hyvinkin lähellä ... eli ~½m päässä ..
Mä sain parvekkeellani 50000 lux lukemia valkoisista seinistä epäsuorasti kun natikalla saa mennä ~30cm päähän...


Näin aloittelijoitten palstalla on kuitenkin hyvä muistuttaa myös haittapuolista ettei nyt mene ihan yhden valotyypin mainostamiseksi. Aurinko on kuitenkin valonlähteenä varsin epäkäytännöllisen kokoinen (halkaisija 1.4 miljoonaa km), tuottaa lyhyellä asennusetäisyydellä kohtuuttoman paljon lämpöä, ja kotioloissa ydinfuusion tuottamia säteilyhaittojakaan ei pidä väheksyä. Monimetallivalaisimien tavoin se voi myös käyttöikänsä lopussa räjähtää/paisua punaiseksi jättiläiseksi, joka on huomattava turvallisuusriski.

sorrii

Mä pidän auringolla suojalasia. 250W monimetallia oon uskaltanut sentään käyttää ihan tavallisessa avoimessa heijastimessa vaikka vähän hävettää joskus ...

Sain muuten jonkunlaisen herätyksen, kun kävin piruuttani Marttojen luennolla chilinkasvatuksesta, viime viikolla. Se typy kertoili että ne jossain pikkulasten kerhossa on kasvatellut chilejä: "Chilit on niin helppoja kasveja että lapsetkin onnistuu. Eikä ne tarvitse paljoa valokaan. Nyt jo hyvin riittää ikkunoilla. Jotkut innokkaimmat jotka aloittaa tammikuussa idättelyn voi jotain lamppuja tietysti käyttää ..."  :)

Ajattelin, että joskus vielä vanhempana ukkona kun en jaksa rakennella joka vuosi sen seitsemää uutta pellepeloton-loodaa ja ostaa muutamaa uutta valasinta, niin kokeilen viimeisillä voimillani, olisiko ne taimet voinut kasvattaa ikkunalaudalla taimimullassa ilman lisävaloja ja lannoitteita, lisäaineita, kasvutehostajia, juuribuustereita; vetyperoksidia ja monivitamiinejä ... Kyl mä luulen että nyt jo osaisin  ;D

PS. Teki mieli jonkun kerran kommentoida siellä luennolla. Pidin kuitenkin suuni kiinni ...
Aika outoa nimenomaan lasten kanssa kasvatella jotain chilejä: Lapsoset sitten posket punaisina niitä syksyllä maistelee ja vie ukille ja mummillekin maistiaisia ... hah?
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

thompson



Nuo minun kasvattelut alkavat työntämään nuppuja. Pitäisikö ne vielä nyppiä pois, jotta kasvit käyttäisivät tarmonsa kasvamiseen?