lokakuu 06, 2024, 05:42:07 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


dewonin yhden podin metsästys -09

Aloittaja dewon, heinäkuu 30, 2009, 18:43:43 ip

« edellinen - seuraava »

dewon

Eli tavoitteena oli maaliskuussa, kun (hieman liian myöhään) siemenet istutin, että edes yhtä itse kasvatettua palkoa pääsisin maistamaan. Tämä tavoite on onneksi varmaankin toteutumassa. Monta kertaa aiemminkin pitänyt jo tämä päiväkirja tänne väsätä, mutten ole saanut aikaiseksi.
Tänä ensimmäisenä kasvatusvuonna valitsin lajeiksi Aji cristallin, Aji Beniton, Lemon dropin, Chinese 5-colorin, Orange habaneron, Numex sunglowin ja Medusan. Medusa ja AB olivat muistaakseni bonussiemeninä.
Useampia podeja on jo kasvamassa raakileina, toivottavasti ehtisin vielä enemmänkin satoa noista tänä kesänä saamaan.

Ohessa pari kuvaa ja muutama kysymys.
1. Johtuukohan tuo lehtien käpristyminen liiasta lannoituksesta? Annoin keväällä puutarhan kesää 5ml/l plus merileväuutteet, nyt kesällä kun nuo lehdet alkoivat käpröilemään lemon dropissa, ajeissa ja numexeissa, pudotin annoksen joka toinen kerta 2,5ml/l. Merkittävää parannusta ei ole silti tapahtunut. Mutta kasvaneet ja kukkineet ovat kuitenkin.
2. Miksi tuo Numexin palko on musta?  :D
3. Mitä tuo varressa oleva harmaa alue on?

1




2


3


Muita kuvia

Medusassa paljon kukkia ja pieniä podeja.


AB






Habanero

Habafun

Kyllähän tuo näyttää pahasti siltä, että saat enemmänki kun vaan yhen podin  ;D

On muuten täälläkin Numex Sunglow tummunut melko hyvin, saa nähä muuttuuko se tuosta vielä keltaiseksi...


Niabo

puutarhan kesän sopiva annostus on oman kokemuksen mukaan ollut 1ml/l suunnilleen. Noi lannotteethan kerääntyy sinne multaan eli jos 5ml/l annostuksella oot saanu överit ja pudotat sen kahteen niin se kyllä pysyy niissä övereissä kauan eli mun mielestä vesikuurille vaan viikoks tai pariks. Sen jälkeen sitte pienemmällä lannotuksella.

wille

Lainaus käyttäjältä: Niabo - heinäkuu 31, 2009, 14:39:05 ip
puutarhan kesän sopiva annostus on oman kokemuksen mukaan ollut 1ml/l suunnilleen. Noi lannotteethan kerääntyy sinne multaan eli jos 5ml/l annostuksella oot saanu överit ja pudotat sen kahteen niin se kyllä pysyy niissä övereissä kauan eli mun mielestä vesikuurille vaan viikoks tai pariks. Sen jälkeen sitte pienemmällä lannotuksella.


Olen tänä kesänä käyttänyt ensikertaa lannoittena tuota PK:ta. Annostus on ollut noin/reilu/about teelusikallinen kymmenlitraiseen kastelukannuun. Sitä olen antanut melko usein - pari kolme kertaa viikossa - etenkin nyt lämpiminä ja aurinkoisina aikoin. Yhtäkään kasvia en ole saanut ylilannoitettua.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Niabo


dewon

Kovaa vauhtia puskevat raakileita, toivottavasti vain vielä lämpimät kelit jatkuisivat, niin ehtisivät kypsyäkin.
Kuinkahan pitkään noita viitsii ulkona pitää öitä? Eli toisin sanoen, kuinka matalaa lämpötilaa kestävät?

Muutama chili nököttää tuossa ranskalaisella parvekkeella, pari on ikkunalaudoilla, mutta suurimman osan jätin äidilleni, jossa ne olivat kesä-heinäkuun hoidossa. Ei tänne yksiöön niitä niin montaa täyskasvuisena mahdu :/
Onneksi kaksio on hakusessa tyttöystävän kanssa, joten ensi kevääksi saa viljelmät parempaan kuosiin niin chilien kuin muidenkin osalta.

Tuossa pari kännykällä napsaistua kuvaa

Chinese 5-colorin podeja


Liian ahdasta...


Aji Cristal vääntää raakileitaan

dewon

Prkl nyt oli kirvat iskeny chileihin. Habanerossa ja medusassa oli lauma. Suihkuttelin niitä suihkulla ja pitää huomenna käydä ostaan sumutepullo ja laittaa mäntysuoparaidaukset käyntiin.

Chilit ei oikein tykkää tästä kämpästä. Aurinko paistaa ehkä 15.00 eteenpäin, eli aika laihaks jää valaistus ja sen takia ilmeisesti on nuput ja pienet raakileet alkaneet tippua. Arvon tässä 250w eslin ja ledilampun välillä.

dewon

Virittelin chileille valoks tollasesta vanhasta kirkasvalolampusta väliaikaisen valon. PL-L näyttäis olevan tyyppi ja valoa irtoaa watteina 110w. Varmaan jotain loisteputkee vastaa suunnilleen. Natikka on hankintalistalla, varmaan ihan lähipäivinä tilaan.
Kuinka paljon muuten toi heijastin vaikuttaa natikassa? Kannattaako erikseen ostaa sellainen, missä on päädyissäkin heijasteet, vai riittääkö tuollainen puoliympyrän mallinen, joka on päistään avoin?
Polttimoksi ajattelin tilata jenkeista tuollaisen cmh-polttimon, jolla pitäisi onnistua vegestä kukitukseen ja valo ei olisi sellaista häiritsevän oranssia, vaan kirkasta, koko spektrin täyttävää.

biblo

Riittää normaali osasarjan heijastin loistavasti eli juurikin ns.puoliympyrä.Jatkaahan tuota voi vaikka foliolla/mylarilla jos tuntuu että lisäheijastusta tarvitsee.

Kaupallinen ilmoitus:Jos 400w haussa niin löytyy myytävänä tuolta myydään-palstalta moinen koteloitu.
"Grow food, not lawns"