tammikuu 10, 2025, 14:34:37 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Kaakossa Kasvaa 2010 - Willen kausi

Aloittaja wille, marraskuu 28, 2009, 16:23:29 ip

« edellinen - seuraava »

jeQQ


Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: wille - tammikuu 16, 2010, 11:10:21 ap... Ero on siis huomattava. Taidanpa laittaa kaikille taimille satsin tuota.

Tuo voisi vielä olla sattumaa.
Minulla on muutamia rocotoja myös kaksin kappalein ja erot ovat jopa isommat, vaikka hoito on ollut täysin samanlaista. Ajattelin tehdä niille lannoituskokeita, mutta eipä se nyt hyödytä kun ne pariviikkoisina ovat jo eri kokoisia. Ero voi olla vaikka geeneissä. Tietysti voisi pienempää lannoittamalla katsoa, saako se toisen kiinni.

No, kaksi paria jo saman suuntaisesti tuntuu merkittävältä, mutta katsotaan kuukauden päästä. Uskoisin silloin eron olevan selkeä. Odottelisin Wille kyllä viikon vielä, ennen kuin lisäisin saman muille. Rocotoja on kuihtunut tuossa vaiheessa liian ravinteikkaaseen multaan, ainakin uskoimme niin viime keväänä. Silloin koko multa oli kyllä typpipitoista, eikä vain pohja. Siinä lienee oleellinen ero.

wille

tammikuu 23, 2010, 12:16:29 ip #42 Viimeisin muokkaus: tammikuu 23, 2010, 12:32:43 ip käyttäjältä wille
Baccatumeja laitoin viimeisiin kivivillakuutioihin. Onni onnettomuudessa tuon viherpeukun suhteen. Pieniä KV-kuutioita ei ollut kuin 15, joten annoin sen rajata lajikkeiden määrän...  ;) Olisin tilannut lisää kuutioita, jos olisin voinut, ja sittenpä olisikin taas kylvöt lähteneet lapasesta. Nyt itämään pääsivät

- Starfish
- Aji Andean
- Aji Amarillo
- Aji Benito
- Aji Habanero
- Aji Cristal
- Criolla Sella
- Campane
- Inca Red Drop
- Orange Lemon Drop x PI 441552 f4
- Co 2598
- PI 585239
- PI 441551
- PI 260560
- PI 441560

Guanoa saanut Locato on muuten tuosta viime päivityksestä kasvanut aivan hillittömästi, kun taas ilman guanoa kasvava etenee hyvin hitaasti. Kuten Chilivaari sanoi, tuo voi olla sattumaa, mutta epäilen kyllä taian olevan sonnassa... :)

Laittelen kuvatusta taas tulemaan kunhan saan kameran ladattua.

E: Ja c. annumeista onkin jo valtaosa itänyt. Muita annuumeja en noiden meksikaanien lisäksi nyt tälle kaudelle laita. Eiköhän tässä taas ole jo melkein liian kanssa näitä planttuja tulossa... Eli itäneinä ovat

- Guajillo
- Mirasol
- Jalapeño DRH-7400
- Early Jalapeño
- Cascabel

Eli Poblanoa ja De Arbolia enää odotellaan.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Nonni. Annuumeista kaikki itivät ja odottelevat nyt ruukutusta. Baccatumeissa itäminen on jälleen hiukka hidasta, mutta eiköhän se siitä. Mielenkiinnolla tarkkailen nyt tuota paljon keskusteltua Aji Cristalin itämistä. Muistaakseni joku mainitsi törmänneensä itämiseen liittyviin ongelmiin myös Criolla Sellan kohdalla. Minulla se iti ensimmäisten joukossa, mutta kas kummaa, häntä ei kasvattanut hiusjuuren alkuja ja olikin kohta ruskea ja eloton... Inca Red Drop taisi itää näistä nopeimmin. Suurinta osaa noista baccoista vielä odotellaan.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Filago

Lainaus käyttäjältä: wille - tammikuu 23, 2010, 12:16:29 ip
E: Ja c. annumeista onkin jo valtaosa itänyt. Muita annuumeja en noiden meksikaanien lisäksi nyt tälle kaudelle laita. Eiköhän tässä taas ole jo melkein liian kanssa näitä planttuja tulossa... Eli itäneinä ovat

- Guajillo
- Mirasol
- Jalapeño DRH-7400
- Early Jalapeño
- Cascabel

Eli Poblanoa ja De Arbolia enää odotellaan.


Heh näyttää siltä, että kaikki saaneet tänä vuonna saman loistavan idean kokeilla meksikolaisia Annuumeja. Se on hyvä, saadaan kokemuksia ja tietoa kerralla enemmän, ja varmaan ei sitten tän kesän jälkeen muidenkaan tarvii enää tilata siiduja Englannista niinkuin itse tein isommalle osalle meksikaanoja.

Filago, joka meinasi odottaa vielä pari viikkoa ennen Annuumien idätystä
#163

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: wille - tammikuu 23, 2010, 12:16:29 ip... Guanoa saanut Locato on muuten tuosta viime päivityksestä kasvanut aivan hillittömästi, kun taas ilman guanoa kasvava etenee hyvin hitaasti. Kuten Chilivaari sanoi, tuo voi olla sattumaa...

Minulla muuten ne erikokoiset samanikäiset taimet on tasoittuneet. Kasvavat vain vähän eri rytmissä. Guanon vaikutus taas on jatkuvaa, joten eiköhän ne erot lannoituksesta johdu.

En ole vielä ensi kesäksi valinnut kananP:llä lannoitettavaa. Nyt se voisi olla joku pube, kun niitä on useampi kappale samaa. Se voi johtaa täydelliseen sadottomuuteen, kun Infernokin muistaakseni totesi, että runsas typpilannoitus voi ehkäistä sadon muodostumisen vuodeksi eteenpäin. Viime vuonna vain sattui sellainen kokeilulajike, joka ei tuottanut lannoittaen eikä lannoittamatta. Se oli vain niin hidas.

Tuo Criollan tapauksesi kuulostaa tutulta muista lajikkeista. Nopeimmin itänyt voi olla kuoreltaan vioittunut siemen. Siitä pääsee itu ulos helposti, mutta muuta ei sitten kehitykään. Pari tapausta ole suurennuslasilla tutkinut ja murtuma oli selvä, toisesta oli pala pois ja siitä juuri lipsahti ulos ilman vastusta. Ilmeisesti taimen kehitys siemenen sisällä pitäisi tapahtua jonkinlaisessa paineessa ja suljetussa tilassa tai sitten se kuivuu tuon murtuman kautta.

Ja meksikaanit eivät ole minun heiniäni. En ole koskaan pitänyt meksikolaiseksi väitetyn ruoan mausta (aitoa en ole saanut), mutta aasialainen keittiö miellyttää sitäkin enemmän.

wille

Katsotaan kuinka käy tuon guanon kanssa sen satoisuuden suhteen...

Tuossa uusimmassa DeWittin kirjassa olikin jonkin verran juttua noiden siemenien tutkimisesta. Mainitsemasi suurennuslasilla tutkimisen lisäksi oli myös se täällä keskusteltu vesilasi-testi. Kelluvat vastaan uppoavat.

Viime keväänä kylvin huvikseni suippopaprikan siemeniä suoraan leikkuulaudalta talouspaperille. Yksi siemenistä oli vain puolikas. Iti silti ja ihan terveet sirkatkin pilkistivät siemenen puolikkaasta, ja juuri toisesta päästä. Mutta ei se koskaan tietenkään siitä kehittynyt.

Itse kyllä pidän tuosta meksikolaisesta ruoasta (joka ei siis ole vain salsaa, guacamolea, tortilloja ja maissilastuja ;) ) mutta innostuksen näihin chileihin sain oikeastaan täältä foorumilta. Niitä on kovasti kehuttu hyvinkin maukkaiksi annuumeiksi, joten päätin kokeilla.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Päivitelläänpäs välillä. Taimet on lähteneet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ihan hyvään kasvuun. Meksikaanilajikkeet sain itämään kaikki paitsi Jalapeño DRH-7400:n. Tai kyllä sekin iti mutta kuoli piakkoin hännän ulos saatuaan. Liekkö ollut viallinen siemen.

Baccatkin ovat itäneet melkein kaikki. Myös paljon keskusteltu Aji Cristal iti melkolailla muiden mukana. Ei kärkijoukoissa tosian. Paria siementä vielä odotellaan.

Vanha waterfarmissa viihtynyt Lemon Drop ei tästä talvesta selvinnyt. Leikkasin loput kuivasta käkkänästä alas eilen ja nyt waterfarm odottelisi totaalista pesua. Sen jälkeen meinasin laittaa siihen PI 441551:n.

Kevät kuitenkin etenee pikkuhiljaa ja talvehtivat kasvitkin näyttävät huomaavan valon lisääntymisen. Eilen chilejä tutkiessani huomasin lehtien seassa sekä kukkia että nuppuja! Ja nämä kasvit siis länteen antavien ikkunoiden valon varassa.


Tässä tyngäksi leikattu Dutch-Habanero f3 availee kukkiaan. Nuppujakin näyttäisi olevan. En aio alkaa noita nyppimään. Tuolla valon määrällä niistä ei kuitenkaan mitään kehity.


Tässä taas puolestaan Viime kesänä omituisen kitukasvuiseksi jäänyt Duke Pequin, joka vasta syksyllä alkoi kasvaa. Toivottavasti se on nyt hyvä aihio ensi kesää ajatellen... ;)


Toisessa Waterfarmissa Fataliikin on innostunut tekemään nuppuja ikkunanpuoleiselle sivustalleen. Toivottavasti näistä sitten saakin jo aikaisin keväällä leivänpäällistä.  :)


Tätä hieman säikähdin. Olivat punkin perkeleet koittaneet käydä C. Galapagoensen kimppuun. En ollut aiemmin huomannut mitään ja nyt tuolla ei elonmerkkejä enää näkynyt. Gala 1 -Punkit 0. :) Tarkkailtavahan tuota nyt on. Ja muita kasveja sen lähettyvillä tietenkin.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Eli nostin Pimenta da Neyden "sulamaan" viileän eteisen puolelta, jossa se on talvensa viettänyt ilman lisävalaistusta.

Samalla se sai pienen annoksen Puutarhan Kesää. Ihan suhteellisen hyvin tuo tuntuu talvehtineen. Varmaan 2-3 kertaa kastelin sitä talven aikana. Josko tuosta nyt alkaisi taas uusi ja voimakkaampi kasvu pikkuhiljaa. Nyt siitä olisi parempi mahdollisuus saada kypsiäkin podeja.  ;)

C. Galapagoensessa ei enää näy liikettä, joten ainakin yksi erä on voitettu taistelussa ötököitä vastaan. Eivät tuntuneet muihinkaan kasveihin levinneen, onneksi.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Hohhoijaa. Hitaasti, mutta varmasti kahlataan kesää kohti, vaikkakin kainaloita myöten hangessa...
Ajatukset alkaa väkisinkin jo vääntyä kasvihuoneelle päin. Kunhan 100% varmuudella loppuis toi lumentulo, niin kävisin jo laittamassa katon paikoilleen ja jätesäkkiä sisäpuolelle seiniin. Lämpiäisi aika sutjakasti ja pitäisikin lämpöjä paremmin, se olisi nopeesti sula sisältä.  ;) Taimetkin kasvaa tasaisen rauhallisesti. Luonnonvaloakin alkaa jo olla melko reilusti ja läntisillä ikkunalaudoilla tapahtuu ilman keinovaloa.

Tässä muutamia poimintoja:







Siinä loisteputkien alla hissuttelevat taimet. Valtaosa kasveista on siis näiden valojen varassa. Alimmassa kuvassa pistokkaasta kasvateltu CGN 19198 #2, joka kasvaa, ei kasva, kasvaa jne. Eli ottaa spurtin, jumittaa ja spurttaa taas. Emokasvi jo harrasti tota, ennen poismenoaan. Saas nähdä tuleeko tostakaan mitään sen kummempaa. Sitten siirretään katseet länsi-ikkunoille.


C. lanceolatum tavoittelee ikkunasta tunkeutuvaa kevätaurinkoa. Sitkeä kaveri. Koko talven se pärjäsi tolla samaisella paikalla ilman lisävaloja ja leikkelyitä. Nyt siin on jo muutamia nuppujakin taas.


Duke Pequin jatkaa kukkien aukomista, mutta ei noista vielä mitään kehity.


Dutch-Habanero f3 on muotoutunut ihan hauskaksi bonchiksi. Se pääsee kasvarissa taas isompaan astiaan. Mainion satoisa ja monikäyttöinen kaveri!


Fatalii tuntuu nauttivan aivan suunnattomasti kevään tarjoamista auringon säteistä. Hydrossakin se tuntuu viihtyvän varsin mainiosti.

Meinasin selkeyttää kasvihuonetta tälle kaudelle hankkimalla noita about 90 litraisia suorakulmion mallisia laastipaljuja. Niihin menisi kolme kasvia per loota. Kuusikin semmoista kun olisi tuolla kasvarissa niin vot. Ainakin viime kesänä osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi. Sillon mulla oli kolme chinenseä yhdessä tommosessa. Hyvin kasvoivat ja tuottivat. Meinasin tällekin kaudelle laittaa kasvit noihin suvuittain. Voisi kuvitella lannoitetarpeiden osuvan paremmin yksiin.  ;)
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Minbaari

Toi sun lances... Ei sillä nyt puutarhalehden kanteen pääsis, mut ihan kiva riippana on muuten...  ;D
#816

jeQQ

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 09, 2010, 21:37:13 ip
Toi sun lances... Ei sillä nyt puutarhalehden kanteen pääsis, mut ihan kiva riippana on muuten...  ;D


Hyvä taidonnäyte chilin sitkeydestä!

MasaT

Huomattavasti paremman näköiseltä tuo willen talvehtiva lance näyttää, kuin minun tällä hetkellä!  :D Lehtiä on pääasiassa oksien latvoissa. Tosin olen kasvatellut sitä koko ajan n. 15 cm ruukussa jo kolmatta vuotta.
-Kyllä se siitä taas lähtee, kun saa taas vähän aurinkoa. ;) Hieman isompaan ruukkuun vaihtokin on tulossa.

CyberDog

Multa sais kohta lancen pistokasta helsingistä...

bluesman

 Tekikö Duke pequin ekana vuonnaan satoa? Leikkasitko talvehtimaan laittaessasi? Kuvista ei erota kasvin kokoa, mitä luokkaa kasvisi on nyt?
Mielenkiinnosta kyselen, omat Dukeni ovat alle viisisenttisiä.

wille

Lainaus käyttäjältä: bluesman - maaliskuu 10, 2010, 21:50:22 ip
Tekikö Duke pequin ekana vuonnaan satoa? Leikkasitko talvehtimaan laittaessasi? Kuvista ei erota kasvin kokoa, mitä luokkaa kasvisi on nyt?
Mielenkiinnosta kyselen, omat Dukeni ovat alle viisisenttisiä.


Ei tehnyt. Siinä oli isosti häikkää alusta asti ja kasvi pysyi "taimena" koko kesän kasvarissa joten ei sitä leikellä tarvinut. ;) Nyt kasvi on noin 30cm korkea. Se itseasiassa haaroi vasta nyt latvastaan. Sekin tuntuu tapahtuvan hitaasti. Haaroja versoi kuitenkin rungosta jo viime kesänä.

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 09, 2010, 21:37:13 ip
Toi sun lances... Ei sillä nyt puutarhalehden kanteen pääsis, mut ihan kiva riippana on muuten...  ;D


Ei se oo ruma, sillä on vaan vapaa kasvatus! ;D
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

TepinKapsikuumi

Hei kerroppas mikä sen antamasi prae-lajikkeen tarkempi nimi oli? cap1478?

wille

Lainaus käyttäjältä: TepinKapsikuumi - maaliskuu 20, 2010, 20:26:58 ip
Hei kerroppas mikä sen antamasi prae-lajikkeen tarkempi nimi oli? cap1478?


Juurikin toi CAP 1478.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

Vielä joutui taipumaan idätyksiin. Vähän myöhäistä, mutta sisäkasveiksi kun jäävät. Ei oo niin nökön nuukaa. Elikkästen villichilejä lähti itämään seuraavanlainen satsi:
- CAP 1445 c. chacoënse
- CAP 1446 c. chacoënse
- CAP 212   c. chacoënse
- Capsicum Parvifolium
- PI 439380 villi c. baccatum
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

wille

24. helmikuuta totesin voittaneeni C. Galapagoensessa piilleet pikkuperkeleet. Olin väärässä. Viikonloppuna ruukuttelin muutamia chilejä isompiin potteihin ja tilanpuutteen vuoksi vein PI 260560 taimen tuon Galan viereen nauttimaan luonnonvalosta. Tänään kävin taas perinteisellä töiden jälkeisellä chilikierroksella hoputtamassa niitä kasvamaan. PI 260560:ssa oli jotain outoa. Luulin ensin että se oli ruukun vaihdossa lehtiin tarttunutta hiekanjyvää tms. mutta kun ei. Pieniä vaaleita nykeröitä lyllersi tuoreimmissa kasvupisteissä.  >:( Olivat paskiaiset passivoituneet piiloihinsa ja nyt uutta tuoreutta haistaessaan hyökkäsivät välittömästi ja armotta.

Noh, nyt saivat sitten kaikki kasvit tripla-annoksen Neem-Mäntysuopa-seosta. Vastaavat biologiset hyökkäykset jatkuvat päivittäin, kunnes viimeinenkin kasvia syövä kiusanhenki on kaasutettu lopulliseen tuhoonsa.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit