tammikuu 11, 2025, 05:18:50 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


PP:n ensimmäinen kausi

Aloittaja PP, huhtikuu 03, 2010, 17:48:44 ip

« edellinen - seuraava »

PP

Päivitystä, kun tuli taas kuvattua. Yksikään kasvi ei näyttänyt ottaneen itseensä ruukunvaihdosta eikä ebbiin siirtämisestä.

Ensimmäiset itse kylvetyn kasvin nuput. En tiedä, onko tuo lemon drop vai bishops crown, koska aurinko poltti muovilappujen tussimerkinnät täysin pois.


Riittävän tuuhea orange thai. Tuosta taitaa tulla ebbissä melkoinen puska.


Paprikan uutta kasvua.


Ja vielä kurkun kukka vaikka chilifoorumilla ollaankin.

bluesman

Käyttämäni siiviläverkko on vihreää hyttysverkkoa. Eilen viimeksi jouduin putsaamaan tukoksen.

PP

Nyt on viimein kaikki ebbit pyörimässä.

Yleiskuva. Tilaa on vaikka kuinka ja parvekelaatikoista suurin osa lähtee ulos kun kelit lämpenee. Kuvassa näkymättömissä pari ruukkua joihin keksin kylvää kokeeksi porkkanaa, kun noita isoimpia ruukkuja jäi käyttämättä kaksi.


Chiliebbit. Kasvavat ihan OK, mutta odotan paljon enemmän kunhan ennenkaikkea yöt lämpenee vielä.


Tomaattiebbit, toisessa tomaatti ja orange thai. Ei voi kuin ihmetellä tomaatin kasvutahtia ebbissä. Hydrotomaatit oli ensin multaan menneitä jäljessä, koska joutuivat odottamaan kivivillassa passiivikastelulla. Nyt menivät kuudessa päivässä  heittämällä ohi kasvusäkissä olevista multatomaateista.


Multachilit. Pienemmät hakee vielä paikkojaan, koska eivät tarvi tukea.


Ongelmaisen lemon dropin latvus. En pätkinyt tätä kasvia niinkun suunnittelin ja hyvinhän tuo nyt pukkaa uutta. Nuppuja tulee joka paikkaan.


Aji cristalilla menee hyvin.


Tuuheahko annuum. Tämä ja muutkin puskee haaraa joka välistä, jopa alhaalta soran alta.


Ja vielä EU-epäkelpokurkun alku. ;D

PP

Mikäs nyt on hätänä kun kasvit näyttää päivän päätteeksi tuollaisilta? Aamulla ne on taas kunnossa ja veden puutteesta ei ole kyse. Sama juttu ebbissä ja mullassa. Näyttäisi, että annuumit kärsii eniten, baccatumeista osa ja pink habanero ei ollenkaan. Tomaateissa ei näy vastaavaa.

Veikkaan jonkinlaista lämpöhalvausta, koska tyynellä auringonpaisteella kasvarissa lähenee 40 astetta. Lisäluukusta esim. seinässä ei olisi haittaa ja sprinkleri meni viimeistään nyt vakavaan harkintaan. Olisin kiitollinen vinkeistä, mistä siihen kannattaisi etsiä kohtuuhintaista pumppua ja sprinleriä?

Orange thai.


Ison aji cristalin latva.

bluesman

 Sprinkleri vaatii yllättävän paljon painevoimaa toimiakseen kunnolla. Liittäminen paineverkkoon on helpoin ratkaisu. Jos tämä ei ole mahdollista, hanki puutarhavesipumppu. Omani ostin Motonetistä, isompi malli maksoi n.80e. 5mm letkua saa alan liikkeistä mutta omat sadettimeni (1€/kpl) ostin edesmenneestä Viherpeukusta. Varmaan saa puutarhaliikkeistä. Yksi pyörittäjä/n.5 m2 riittää.
Jos pystyt sijoittamaan pumpun ja vesisäiliön (joka mulla on 200 l) korkealle niin nostokorkeus madaltuu eikä tarvitse olla niin tehokasta vesipumppua.
On mielestäni aivan ehdoton systeemi, just kun lämmöt nousee vaikka kaikki räppänät ovat auki.

kalat69

ja toi lehtien roikottaminen johtuu ihan vaan siitä että chilit menee illalla nukkumaan :D


2010- 2013 hallituksen jäsen

calm

Lainaus käyttäjältä: PP - kesäkuu 02, 2010, 03:08:39 ap
Mikäs nyt on hätänä kun kasvit näyttää päivän päätteeksi tuollaisilta? Aamulla ne on taas kunnossa ja veden puutteesta ei ole kyse. Sama juttu ebbissä ja mullassa. Näyttäisi, että annuumit kärsii eniten, baccatumeista osa ja pink habanero ei ollenkaan. Tomaateissa ei näy vastaavaa.


Suomen kesäpäivä on vaan liian pitkä chileille, ne haluaisivat nukkumaan aiemmin kuin valo vähenee. Ei sille mitään voi, eikä kannata tehdä, kyllä ne sen valomäärän kanssa tulevat toimeen kuitenkin.

olppa

Hyvältä näyttää. Mikäs tuolle projektille tuli hintaa kaikkiaan? olisko mitään pirrustuksia laittaa nettin, vai onko ne "pisnis salaisuuksia"??    =)

PP

Eipä tullut mieleen noin yksinkertainen selitys. :) Miten tuo lämpö, tuleeko siitä helposti ongelma chileille?

Lainaus käyttäjältä: olppa - kesäkuu 02, 2010, 09:26:53 ap
Hyvältä näyttää. Mikäs tuolle projektille tuli hintaa kaikkiaan? olisko mitään pirrustuksia laittaa nettin, vai onko ne "pisnis salaisuuksia"??    =)


Hintaa tuli ihan liikaa. En ole edes laskenut, mutta yksistään puut maksoi n. 200 €, muovit 100 €, eristeet ja vanerit lattiaan yli 100 € ja lisäksi meni vaikka mitä pientä. Esimerkiksi, hökötyksessä on muistaakseni n. 600 kpl terassiruuveja. ;D Vielä kun laskee mukaan ebbit ja muut viritykset, joista Blumat-kastelu on vielä virittämättä ja sprinklerisysteemi ostamatta, niin ekalle kaudelle tulee ihan jäjetön hinta.

Piirustukset oli hyvin karkeat, joten niitä ei ole laittaa näytille. Mietittin vain mitat ja ruvettiin sahaamaan.

PP

Ja taas meni rahaa. Ostin Motonetistä pienemmän puutarhapumpun, jonka luulisi todellakin riittävän. Nostokorkeudeksi ilmoitetaan 38 m, joten paineentuoton täytyy olla n. 4 bar. Ongelmana on nyt a) mistä sprinklerit ja b) millä ihmeen adaptereilla ne saa kiinni tuumaiseen letkuun/putkeen? Pumpussa on tuuman kierteet, joihin ostin letkuliittimet.

Bauhausissa on Gardenan pieniä sprinklereitä, mutta ne on tarkoitettu Gardenan mini-jotain systeemiin, jossa paine on 1,5 bar. En usko, että ne toimisivat oikein 4 bar paineella ja Gardenan paineenalennin maksaisi taas lisää.

miemsl


PP

Olen miettinyt, kuinka pitkään noita pienempiä kasveja kannattaa kasvattaa vegelannoituksella, kun tavoitteena olisi saada edes jotain satoa tälle kaudelle. Onko liian myöhään, jos annan kasvaa vielä kuukauden ja muutan lannoitusta ja alan antamaan Topmaxia heinäkuun 10. päivän tienoilla? Jos arvioi, että kasvarissa voi pitää riittäviä lämpöjä syyskuun loppuun, tuossa jäisi vajaat 3 kk kukkimiseen ja sadon tuottoon.

Kuvia taas viikon jälkeen. Yleiskuvassa tomaatit oikeilla alkaa vallata alaa.


Kasvua ebbeissä. Baccatumit tekee kivasti uutta haaraa alhaalta.


Ison aji cristalin kukka.


Ison lemon dropin kukka, joka on kooltaan vain puolet cristalin kukasta.


Lemon dropin uutta kasvua tippuneiden alalehtien kasvupisteistä. Aji cirstaleilla vastaavissa oksissa on jo kukkiakin.


Ensimmäinen syöntikypsä "podi" ja iso onkin. ;D


Toinen kurkuntaimi kukkii mahdottomasti. Ei ole järin kauniin muotoisia nuo kurkun kukat.

bluesman

 Voit huoletta lannoittaa vegellä ainakin kuukauden, riippuu tietysti lajikkeesta. Joidenkin kukinnasta kypsäksi asti vie kärsimättömälle kauan aikaa.
Vegelannoituksesta huolimatta saattaa podia pukata (ks.esim. Fataliin Aji cristalit).
Jos syksyllä käyttää vielä jonkinlaista lisälämmitystä niin jopa kuukauden saa lisäaikaa.
Sulla on mun mielestäni otetta hommaan, hyvinhoidettuja kasveja. Chilinkasvatus ei ole hätäisen hommaa.

PP

Nuo isot taimena saadut aji cristalit näyttää tosiaan pitävän kukkansa vegelannoituksellakin ja nyt on monta podin alkua tulossa. Lemon dropissakin taitaa olla pari alkua. Mulla on edelleen kasvarissa puhallinlämmitin (1 kW) termostoituna niin, että lämmöt pysyy yöllä yli 10 asteen. 2 m korkeudessa on minimi yleensä 12 luokkaa, jos on kylmä yö. Sähköä menee, mutta tässä projektissa ei muutama sata kWh tunnu missään. ;D :(

PP

Menee yötöiksi. :) Virittelin lisää narutukia kasvarin kattoon ja Blumat-kastelun multakasveille. Olen lukenut foorumilta Blumatista hyviä kokemuksia joten toivotaan, että toimii eikä chilit tykkää huonoa siirtymisestä altakastelusta päältäkasteluun.

Kasvusäkkeihin tomaateille, kurkuille ja paprikalle menee pelkkää vettä mutta chileille valmista Biobizz grow-liuosta (n. 3 ml/litra). Saa nähdä alkaako litku haisemaan tai muuten pilaantumaan säiliössä pitemmän päälle.

Chilit on nyt lopullisilla paikoillaan. Blumatien letkujen kanssa tuli ongelmia kun ne ei suoristuneet kylmässä. Piti teipata letkut ruukkuihin, ettei pienet kasteluletkut mene ruttuun.


Vesisäiliöt. Lannoitesäiliö on 60-litrainen ja vesisäiliö 90-litrainen, koska otan siitä myöhemmin myös sprinkleriveden. Telineen alaosassa ruukuissa porkkanaa :) ja laatikossa pillisipulia.


15 litran ruukuissa on kaksi Blumatia ja 10 litran ämpäreissä yksi.

PP

Saa nähdä saanko Blumatit säädettyä ennen perjantaina alkavaa viikon matkaa. Nyt niistä ei ilmeisesti ole tullut vielä vettä, koska multa oli asentaessa märkää ja haihtuminen on ollut näillä keleillä vähäistä. Viikon aikana on kyllä väkeä  väkeä paikalla, mutta chilien kastelua en uskalla jättää tehtäväksi. :)

Ja taas on tapahtunut. Kasvarissa on vielä reilusti tilaa, mutta kasvu on ollut kahdessa viikossa melkoista.

30.5.


13.6.


Aji cirstalit on tuuheutunu mukavasti alhaalta. Auenneita kukkia ja podin alkuja on muutama kymmenen/kasvi, mutta nuppuja ainakin pari-kolmesataa ja lisää tulee. Tähän mennessä kutakuinkin kaikki kukat on lähteneet tekemään podia. Tämä siis vegelannoituksella. Kiittäminen on varmaan sekä Biobizziä, että muita olosuhteita.



Pink haba voi paksusti ja kukkii.


Orange thait senkun tuuheutuu.

bluesman

 Sun pitämä monen mielestä turha yölämmitys ei ole chilien kannalta ollenkaan turha. Lähtevät vauhtiin heti aamusta kun eivät ole kohmeessa. Yksi muttei ainoa syy komeaan kasvuun. Hoitajalla on osuutensa tapahtumiin kasvihuoneessa.
Jos sprinklerin laitat, toimii lämpötilavahti hyvin kunhan ei kastu. Säädin 25C:n ja pelittää.http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=148846051

PP

Sprinklerit on nyt viritetty. Ne sai suoraan kiertämällä kiinni paksuun letkuun, mikä on ilmeisesti tarkoituskin. Saa nähdä pysyvätkö pitemmän päälle kiinni, kun systeemissä on ylipainetta lähes kolminkertaisesti noille tarkoitettuun 1,5 bar nähden. Hieman overkilliä, mutta sumutus ainakin pelaa, kun pumpussa on potkua 800 W. ;D




Ylireagointia kysyä tällaista, mutta kun kasveihin käyttää paljon aikaa, ei voi olla kysymättäkään. Mikäs tällä baccatumilla voisi olla hätänä, kun rullaa tuolla tavalla muutamaa lehteä? Samaa on parissa kasvissa, mutta vain muutamassa lehdessä. Aiempi rullailu oli ihan erilaista, se alkoi kärjestä ja tämä sivuilta. Samaa on sekä ebbi- että multakasvissa, joten kastelusta ja tuskin ravinteistakaan voi olla kyse.


bluesman

Yleinen ja vaaraton ilmiö etenkin baccoilla. Ilmeisesti liittyy lannoituksen muutokseen. Voivat rullata ja käpristellä vielä paljon tuosta enemmänkin.

saulir

Kyllä, varsin tuttu ilmiö. Aji Cristal veti joskus lehtiään jopa spiraalille :D