tammikuu 27, 2025, 08:42:40 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Tavaksi pinttyneet asiat

Aloittaja TeemuT, elokuu 28, 2010, 11:55:09 ap

« edellinen - seuraava »

TeemuT

Meillä jokaisella on joitan outoja ja hauskoja tapoja, joita ilman "ei pysty elämään" tai niitä vain tekee huomaamattaan, mutta mitä ne tavat ovat?

- Mikäli liikun julkisilla paikoilla on pakko tunnustella ja kokeilla taskuja miltei kokoajan, että ovatko kaikki tavarat tallella.
- Jos olen yksin jossain esimerkiksi odottamassa kaveria, katselen kännykästä kelloa miltei minuutin välein.
- Aamukahvi on juotava, hinnalla millä hyvänsä. Jos satun vaikka nukkumaan pommiin sen verran, että en edes myöhästyisi jos lähtisin samantien liikenteeseen niin ei, en lähde. Juon aamukahvini ja soitan liikkeelle lähdettyäni, että myöhästyn hieman. Onneksi tätä ei useasti satu, mutta se perhanan aamukahvi on juotava.
- Jatkuva rummuttelu ja napsutus. Esimerkiksi tietokoneella istuessa saatan rummutella pöytää huomaamaattani useasti vielä niin, että kantapäät lyö lattiaan tahtia. Mahtaa alakerran naapurilla olla välillä mukavaa, mutta eipä se kai siipeensä ole ottanut kun ei ole vielä ovellekkaan tullut.

Nyt ei tältä istumalta tule muuta mieleen.

Ryhis

- Tungen kielen ulos suusta aina kun keskityn. Eli minuutin välein.

- Pompotan jalkaani ylös-alas varpaiden varassa, ellen ole taittanut koipia tuolinjalan taakse.

- Kotoa lähdettäessä on pakko tempoa ulko-ovea 2-15 kertaa varmistuakseni onko se lukossa.

- Auton ovia pitää tempoa lukitsemisen jälkeen.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

TeemuT

Mikähän siinäkin on, että olut pullosta pitää aina repiä etiketit irti? Se tulee tehtyä joka ikinen kerta.

Maunemaune

Lainaus käyttäjältä: TeemuT - elokuu 28, 2010, 11:55:09 ap

- Mikäli liikun julkisilla paikoilla on pakko tunnustella ja kokeilla taskuja miltei kokoajan, että ovatko kaikki tavarat tallella.

Mulla on täysin sama juttu. Laitan oven kiinni ni pitää kokeilla väh 3krt että onko lukossa, parissa ovessa kahva löystynyt tämän takia.
sähkölieden säätövivut katon kans about 3 kertaa läpi kun lähden ulos ja lasken niitä katsoessa 1,2,3,4,5,6, tai kiinni kiinni kiinni.............
helvetin ärsyttävä tapa tai neuroosi. joka päivästä rumbaa, ärsyttää

Maunemaune

Lainaus käyttäjältä: TeemuT - elokuu 28, 2010, 12:26:36 ip
Mikähän siinäkin on, että olut pullosta pitää aina repiä etiketit irti? Se tulee tehtyä joka ikinen kerta.

tuokin tapa mulla oli nuorempana mut sit siirryin tölkkeihin revi niitä sitten  ;D

TeemuT

Nykyään tulee kyllä itsekkin juotua enemmän tölkeistä, ovat meinaan paljon käytännöllisempiä ja useasti myös halvempia.

Tietokoneella tulee jotenkin pakonomaisesti päivitettyä uutissivua jatkuvasti, että oiskohan sinne ilmestynyt jotain uutta  :)

Hombre

Lainaus käyttäjältä: TeemuT - elokuu 28, 2010, 13:07:55 ip
Nykyään tulee kyllä itsekkin juotua enemmän tölkeistä, ovat meinaan paljon käytännöllisempiä ja useasti myös halvempia.

Tietokoneella tulee jotenkin pakonomaisesti päivitettyä uutissivua jatkuvasti, että oiskohan sinne ilmestynyt jotain uutta  :)

Tuo uutissivun päivitys on minullakin pakkomielteenä. Toinen on illalla nukkumaan mennessä tekstitv:n selaaminen, vaikka juuri olisi tullut koneelta uutissivuja päivittelemästä ;D
"Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
R.Repomies

Miksu77

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - elokuu 28, 2010, 12:12:07 ip
ellen ole taittanut koipia tuolinjalan taakse.

Luulin olevani ainoa ;D

Kaikki sähkölaitteet tulee tarkistettua ainakin kaksi kertaa, ennen kotoa lähtöä.
Ja ulkona liikkuessa melkeinpä jatkuvasti, että onko avaimet, kännykkä ja lompakko tallessa
no eivätpähän ole koskaan hävinneetkään ::)

TeemuT

Kanavasurffailu. Telkkarista ei tule yhtikäs mitään ja silti kanavat pitää selata miljoonaan kertaan läpi.

popcornmaker

Näitä varmaan paljon, mutta osa niin tavaksi pinttyneitä ettei edes tajua..

- Kahvinkeitin & tiskikoneen hana pitää tsekata aamulla vaikka tiedän että sammutin ne jo.
- Avaimien/ kännyn tarkistus vähänväliä myös täällä.. Niin vapaa-ajalla kuin duunissa.
- Kännyn herätys pakko tsekata joka ilta useasti.
- Podien puristelu.. Siis puristelen podeja jostain ihmeen syystä samalla kun tutkailen kasvia.
- Tietokoneella ollessa aina pakko tsekata ylen netti tekstiteeveen etusivu.
- Ja samoin chilifoorumin uudet viestit  ;D

Caderusso

-oikean jalan pomputtelu varpaiden varassa lähes aina kun istun.
-sohvalla maatessa oikea jalka koukussa ja heiluttelen polvea puolelta toiselle aivan jatkuvasti
-rummuttelu! istuessa jossain, auton rattia vasten, polvia vasten. ja enkä meinaa mitään perus tiptiptip, vaan heittelen ihan kunnon komppeja, joskus kokonaisia biisejä :D
-vessapaperirullan kääntäminen OIKEIN päin jos se jossain sattuu olemaan väärinpäin. Vessapaperi ei saa koskaan roikkua "seinän puolella", se on vaan väärin!
-laulaminen autossa, AINA! vaikka mankka olisi pois päältä  ;D
-kun auton mankka on päällä, sen pitää olla täysillä aina kun olen yksin autossa.
-kaljatölkin pohjia ei vaan voi juoda. pohjalle pitää aina jättää ainakin senttimetrin verran kaljaa. Tämä sitten kostautuu kun tölkit/pullot pitää palauttaa.
-kotona kaljaa ottaessa, nousussa sekä selvässä humalassa aina samojen biisien kuuntelu ja samojen nettivideoiden katselu. Jos meillä soi Sting, niin siitä tietää että olen kyllä aika hyvässä kuosissa  ;)
-koiran kanssa keskustelu aina kun ollaan kahdestaan :) käyn koirani kanssa joskus keskusteluja hyvinkin monimutkaisista asioista ja koirani ymmärtää aivan kaiken mitä sanon ja antaa myös omia mielipiteitään :)
-auton ovet, onko varmasti lukossa?! kokeillaan kahvasta vaikka pari kertaa, vaikka olisin juuri selvästi napsauttanut avaimesta ovet lukkoon ja nähnyt vilkkujen vilkkuvan kahdesti..
-vesiliitäntähanojen tarkastaminen monesti päivässä. Onko pesukoneen tai astianpesukoneen tulovesi varmasti kiinni..
-katsottuani juuri rannekellosta paljonko kello on, saatan 10 sekunnin päästä katsoa uudestaan paljonko se kello varmasti oli.
-kesällä autolla ajaessa kuskinpuoleinen ikkuna auki kokonaan, aina!
-lasken kaikki hinnat ja summat aina markoiksi, vaikkei markkoja ole piiitkään aikaan enää ollut. lasken paljonko saan palkkaa markkoina ja paljonko kaljalava maksaa markkoina. etenkin pysäköintimaksujen hinnat aina markoiksi..
-fiilistelen humalassa usein vanhoja pelejä ja lähinnä sitä miten paljon paremmin kaikki oli 90-luvulla :D
-tavaran hamstraaminen!! esim. muuttoa tehdessä kun käy tavaraa läpi, en varmasti heitä menemään puolen metrin pituista sähköjohdon pätkää, tai yksinäistä ruuvia tai mutteria, koska niille varmasti löytyy jatkossa tarvetta.
-kaljaa ottaessa, nousuhumalassa käyn tupakalla välillä 5 minuutin välein..
-kännissä kokkaaminen, siten ettei seuraavana aamuna ole mitään muistikuvaa. ja saatan tehdä jotain monimutkaistakin ruokaa aivan hirveässä humalassa; kerran aamulla löysin keittiöstä noin kilon verran friteerattuja kananpaloja, olin tehnyt melko hyvän friteeraustaikinankin ja siivonnut rasvakeittimen ja kaikki muut keittiötyökalut pois, enkä muistanut yhtään mitään ruuanlaitosta  ;D

tossahan noita on muutama juu.. mitä äkkiseltään muistista tuli ;)

ALIS123

elokuu 28, 2010, 18:23:37 ip #11 Viimeisin muokkaus: elokuu 28, 2010, 18:27:49 ip käyttäjältä ALIS123
Onhan noita muutama

-Aina kun odottaa ulkona jotain on pakko sytyttää tupakka, vaikka tietää että 30sek päästä tulossa esim. taksi
-Kellonajan tarkistus minuutin välein sillon ku jotain odottaa, esim kaupan kassalla, taksijonossa...
-Joka kerta ku lähtee kotoa on pakko tarkistaa kolmeen tai neljään kertaan että on kaikki mukana
-Nyt on uutena chilien edistymisen tarkistus joka ikinen kerta kun kävelen niistä ohi, eli tunnin välein
-Kaljatölkin avausosa, eli siis se metallinpala millä avataan on aina pakko kääntää oikealle ja samoin kaljatölkit tulee aina pinottua, oli niitä sitte 2 tai 60
-Kaljapullonkorkki on aina pakko taittaa keskeltä kun on pullon avannu
-Vapaakentän pelaaminen aina kun on tietokoneella, vaikka katon jotain leffaa nii pakko pelata vapaakenttää samalla, katon leffaa ja pelaan vapaakenttää tälläki hetkellä ;D
-Kännykän tarkistus joka kerta sen jälkeen ku käy eri huoneessa missä kännykkä on, johtuu kyllä siitä että kaikki jotka miulle soittaa tekee sen aina sillon kun en ole kuulemassa sitä

Viimesenä kait pitää mainita kaljan juonti, en useimmiten keksi mitään syytä olla juomatta kaljaa ellei tarvi autolla ajella joten se on hyvin pitkälti tapa että kaljaa tulee juotua kokoajan, siitä puheenollen pitää hakea ärrältä lisää :D

Lainaus-kännissä kokkaaminen, siten ettei seuraavana aamuna ole mitään muistikuvaa. ja saatan tehdä jotain monimutkaistakin ruokaa aivan hirveässä humalassa; kerran aamulla löysin keittiöstä noin kilon verran friteerattuja kananpaloja, olin tehnyt melko hyvän friteeraustaikinankin ja siivonnut rasvakeittimen ja kaikki muut keittiötyökalut pois, enkä muistanut yhtään mitään ruuanlaitosta

Tuota tulee itekki välillä harrastettua, kerran löysin aamulla jääkaapista ison kattilallisen kalakeittoa vaikka olin neljän aikaan kaverien mukaan lähteny baarista kotiinpäin :D

Caderusso

Lainaus käyttäjältä: ALIS123 - elokuu 28, 2010, 18:23:37 ip
Viimesenä kait pitää mainita kaljan juonti, en useimmiten keksi mitään syytä olla juomatta kaljaa ellei tarvi autolla ajella joten se on hyvin pitkälti tapa että kaljaa tulee juotua kokoajan, siitä puheenollen pitää hakea ärrältä lisää :D

Jep, juuri pohdiskelin tätä omaltakin osaltani. On meitä siis ainakin kaksi  ;D (tälläkin hetkellä kaljaa...)

Caderusso

Lisätäkseni yhden erittäin tärkeän jutun!  ;D

loppuillasta, jos vedetään kalsarit.. pakko kirjautua pleikkarilla johonkin räiskintämoninpeliin (mw2 tai bc2), laittaa headsetti päähän ja keskittyä avautumaan kaikille muille joukkueeni pelaajille siten etten keskity yhtään peliin. Ohjain saa olla vaikka pöydällä. Tärkeintä on avautua mahdollisimman paljon itselleni tärkeistä asioista ruotsalaisille tai norjalaisille ( muutkin kansallisuudet käyvät..)  ;D

Tepi

Täähän oli terapeuttinen ketju...olen luullut olevani ainoa outoine tapoineen...

- oikealla jalalla kuvioiden piirtely ilmaan, ts. istuessani on oikea jalka aina vasemman päällä ja piirtelen isovarpaalla AINA jotain kuviota
- myös Caderusson mainitsema samojen biisien kuuntelu kännissä...ei niitä voi vaihtaa
- lentokentillä jatkuva lähtöportin, lähtöajan ja istumapaikan tarkistus lipusta...sama juttu junalipun kanssa
- ajoittainen uutisten, Naamakirjan ja Chilifoorumin neuroottinen seuraaminen.
http://ruoka.fi/blogit/paahtaja/

Älä koskaan leiki naisen sydämellä, koska hänellä on vain yksi sellainen. Leiki mieluummin hänen tisseillään, sillä niitä hänellä on kaksi.

Caderusso

ja vielä yksi..
aina kännissä katson youtubesta samat pätkät ja oon ihan "ei jumalauta tää saa kananlihalle" tai "saakelin koskettava pätkä"  ;D

http://www.youtube.com/watch?v=7NHwsrYlDHE  aivan uskomattoman hienosti tehty. Musiikki nostaa ihokarvat.. :D

http://www.youtube.com/watch?v=oL7PSlUuWPs paras loppukohtaus ikinä. krapula-aamuna dvd:ltä katsottuna tulee kyynel silmään  :)

http://www.youtube.com/watch?v=Wr6F6J5qmY4 videosta en tiedä, mutta musiikki, pöllitty "underworld"-leffasta, todella helmi "biisi".

http://www.youtube.com/watch?v=bX9wE6TA80Q&feature=related tästä ei pääse mihinkään. Osuu varsinkin juuri nyt mun henkilökohtaiseen elämään niiiin paljon. Huippuleffa myös :)

http://www.youtube.com/watch?v=t7LdBVzlW5s No tää vaan on!

http://www.youtube.com/watch?v=1UqM_PHSv8w Hans Zimmer ei koskaan petä musiikkisovituksissa. tää on yks parhaita kohtauksia ikinä. Ostin pelkästään tätä varten MI2 blurayn ;)

TeemuT

- Aina kun laitan autossa cd soittimen paneelin kiinni on pakko pyyhkäistä peukalolla näyttöä pitkin vasemmalta oikealla. En edes ollut itse koko asiaa huomannut, mutta yksi kerta kaveri vaan tokas, että miksi helvetissä noin teet. Ei siihen muuta voinu vastata ku, et en mä tiedä  ;D Silti teen sen joka ikinen kerta.

- Myös sormien, sekä niskojen naksauttelu kuuluu asiaan ja sitä teen kanssa jatkuvasti  ;D

TeemuT

Tuli huomattua myös sellainen, että jos otan vaikka ilmaisjakelulehden telineestä, en ikinä ota sitä ensimmäistä. Aina pitää napata sieltä välistä se lehti. Sama pätee myös esimerkiksi iltasanomiin/iltalehteen.

Ryhis

Ihanan terapeuttista kuten Tepi totesi, luulin pitkään olevani mielisairas! Toi jalkojen pomputtelu on kyllä pahinta, nytkin hoksasin, että pompotan oikeaa jalkaa kun luen ja vasenta kun kirjoitan!

Pyykki/astianpesukoneen hana pitää aina katsoa jos asunnosta poistutaan.

Kädet on pakko pestä aina kotiin tullessa. Myös jos on vain käynytkin rappukäytävän puolella, esimerkiksi hyvästelemässä vieraita. Eli siis aina kun ylittää kynnyksen.

Kännykkä, avaimet, lompakko, leatherman. Nämä kaikki ON oltava päällä kun poistun asunnosta. Ja tarkistus eteisessä, rapussa ja ulko-oven edessä. Kotona en taas pysty olemaan jos jotain on taskussa, joten tyhjennän taskut heti kun tulen ovesta sisään, en ymmärrä kavereitani joilla saattaa avaimet roikkua vyölenkistä tai lompakko olla taskussa.

Sormenkynnen sivuja pitää pureksia, samoin kaikkia känsiä pitää vuolla puukolla tai näppäillä kynsillä.

Tyhjistä tölkeistä näppään vetorenkaan aina irti.

En pysty nukkumaan, jos jätän hampaat pesemättä illalla (hammaslääkärin valistus mennyt perille?)

Kun lähden autoilemaan, on autoa PAKKO pitää tyhjäkäynnillä ainakin 15-30 sek, sama juttu kun jätän auton parkkiin. En myöskään uskalla jättää vaihdetta pykälään, johtunee siitä, että ajoin kuorma-autolla ennen henkilöautoa.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Kaltsu

Olla himassa pelkät bokserit jalassa siis aina ellei ole vieraita paikalla.
http://chilicapsicum.blogspot.com/

So many peppers, so little time!