tammikuu 09, 2025, 22:45:51 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Paras olut, mitä olette maistanut?

Aloittaja masaiman, syyskuu 18, 2010, 20:01:03 ip

« edellinen - seuraava »

Pertsa

Vaikea sanoa sitä yhtä mutta Lambicit kolahtaa aina, kuin myös rutikuiva Ipa, tummista puhumattakaan. Mieleen on jäänyt eräs Tripla Ipa jota oli taannoin Pikkulinnussa, suussa tuntui kuin olisi raakaa Pirtua juonut ja ikenet karkasivat hampaista, mutta namia se oli.
Koffin Portteria tulee juotua tasaisesti, erittäin varma ja helposti saatavissa oleva olut. Huoneenlämpöisenä parhaimmillaan.
En ole myöskään unohtanut marjaolutta jonka nimeä en nyt muista, oli hyvää ja olin ainut porukasta jolle se kelpasi. Tilavuusprosentti oli jotain 13% luokkaa ja 0.7l pullo oli luokkaa rautakanki takaraivoon.
Harvemmin tulee osteltua laatuoluita muutenkuin baarista (Poislukien juuri Portteri ja vehnäoluet), mutta silloin kun tulee, menee Alkoon helposti karvan vajaan satanen.

-P-
Meillä määrää Nainen!

Avon Barksdale

Brysselissä tuli maisteltua todella hyviä oluita. Nimiä en muista. Voi olla että perus Koffikin olisi maistunut paremmalta tuossa ympäristössä. Belgialaiset todellakin ovat tarkkoja oluidensa suhteen. Eräässä baarissa myytiin yli 2400 eri olutta. Lista oli sellainen tiiliskiven paksuinen. Muistaakseni Suomea oli edustamassa ainakin Lapin Kulta 7.5 euroa/plo :D

Tautologi

Ei paras, mutta mielenkiintoisin on ollut tähän mennessä Sink the Bismark!

Maku oli kyllä aina jännä, toisaalta se oli selkeästi vahvan alkoholipitoinen, mutta ihan eri tavalla kun mikään tislattu viina. Oikeastaan aika makea ollakseen IPA, mutta vahva humalointi oli todella dominoiva. Nousi kyllä päähänkin ihan suht vikkelästi. En olisi ihan hirveitä määriä kyllä voinut juoda, onneksi pullo jaettiin neljän ihmisen kesken.

hippi

Aina toimiii Koffin portteri, ja lämpimänä tietty. Eilen tuli paikallisessa räkälässä sipaistua tuopillinen Anchor Steam Beeriä kun hanassa oli vierailevana tähtenä. Ihan hyvä oli sekin. Muuten menee kaikki rapsakasti humaloidut brttiläiset...

Larski

Nyt oli näemmä ainaki Malmin Alkoon tullu jouluoluet. Valikoima näytti paremmalta ku aiempina vuosina. Uutuutena oli tullu kans Brooklyn Local 2.

MikkoM

marraskuu 06, 2010, 14:56:06 ip #65 Viimeisin muokkaus: marraskuu 06, 2010, 14:59:53 ip käyttäjältä MikkoM
Jouluolusista ainakin tämä parhaillaan nauttimani Nogne O:n Special Holiday Ale, on oikein oma suun mukaista yrttistä olutta.
Maultaan hiukan erikoista olueksi.

Ryhis

Mä katselin noita Nognen oluita alkossa viikko takaperin. Siis tosiaan "katselin", oli pikkaisen kiire joten ohittaessani bissehyllyä katsoin valikoimaa.

Onko tosiaan mahdollista, että Nognen oluet pyörivät hintaluokassa +7€/0,5l?
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Aji Inferno

Trappistiolveissa on mulq... eikun munaa!

Julli-

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - marraskuu 06, 2010, 16:50:53 ip
Mä katselin noita Nognen oluita alkossa viikko takaperin. Siis tosiaan "katselin", oli pikkaisen kiire joten ohittaessani bissehyllyä katsoin valikoimaa.

Onko tosiaan mahdollista, että Nognen oluet pyörivät hintaluokassa +7€/0,5l?

Halvimmillaan. Kallein taisi taannoin olla jopa 20€/plo. Joku limited editon nönnönnöö

Ryhis

No huh huh..tällaisen rahoistaan tarkan pihin jätkän ei sitten tule noita osteltua. Samaan rahaa saa pullon kohtuullista punkkua.

Onko mitään syytä moiseen riistohintaan? Muuta kuin prestiisin nousu rahvaan silmissä?
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

mohla

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - marraskuu 06, 2010, 17:10:34 ip
Onko mitään syytä moiseen riistohintaan? Muuta kuin prestiisin nousu rahvaan silmissä?

Mä oon miettinyt syyksi nuo saamarin rikkaan norskit, että niille toi vaan sattuu olee ton hintaista tehdä. En ole itse Norjassa käynyt, mutta huhujen mukaan hintataso on varsin korkea. Jos nyt pari olutta edes ehtii/muistaa viikkoon kokeilla, niin eipä tuo hinta kovin ratkaisevaksi tule. Harrastukset maksaa... :D

Joka tapauksessa hyviä oluita nuo norskien mikropanimoiden tuotteet ovat. Haandbryggeriet, Nögne ja mitä näitä nyt on.

Jyväskylässä löysin Brick'sistä Schlenkerlan Urbockia jo hanasta! Enää vain vähän odotusta, kun sen pulloissa alkosta löytää. Talvi on parhautta oluiden puolesta! =)

Pertsa

Eilen meni Laitilan Portteri ja varsin kelvollistahan tämä oli, varsin hillitty ja konstailematon tuote, yksinkertaista hyvää. Upposi sen verran hyvin että sitä tulikin juotua about koko ilta ja myös humalatila oli sen mukainen.
Wäiskillä on ilmeisesti diili Laitilan panimon kanssa ja kyseisen puljun tuotteita oli runsaasti saatavissa.

-P-
Meillä määrää Nainen!

masaiman

Tänään tuli vastaan yksi erityisesti tummista oluista pitävälle ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuttavuus:
Nils Oscar Imperial Stout

Todella mielenkiintoinen kokemus. Suutuntuma lähentelee kermaa, ensimmäisenä makuna tulee tumma suklaa joka tasoittuu hetken päästä lähemmäksi "perus" stouttia. Pirun hyvää, eikä edes kamalan kallis.

Keskiviikkona kävin Lahden sokoksen Alkossa, olivat saaneet jo etiketit hyllyyn, mutteivät vielä jouluoluita. Kysyin myyjältä, joka kertoi niiden vapautuvan myyntiin tämän viikon lopulla. Eli pääkaupunkiseudulla varmaan ovat jo, Lahteen lupasi ensi viikon aikana. Iski vaan silmään Insanely Bad Elf- lappu. Pakko käydä ensi viikonlopuksi koppamassa tota yksi puikko...

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - marraskuu 06, 2010, 17:10:34 ip
No huh huh..tällaisen rahoistaan tarkan pihin jätkän ei sitten tule noita osteltua. Samaan rahaa saa pullon kohtuullista punkkua.

Onko mitään syytä moiseen riistohintaan? Muuta kuin prestiisin nousu rahvaan silmissä?

Minusta tässä puhutaan samasta asiasta,kuin esim Fatalii gourmet- chilipurkkien kanssa. Suomalaiset ovat tottuneet ostamaan bulkkipaskaa (lue tässä tapauksessa lasipullomäyräkoiria) halvalla eivätkä tunnista laatua sellaista kohdatessaan. Ulkomailla pientuotantona tehty olut lienee kallista valmistaa, ja vielä kalliimpaa roijata tänne. Esim Lahden Teerenpelin pienpanimon tuotteita paljon käyttävänä olen valmis maksamaan mielummin parista hyvästä oluesta kuin esim. mäyriksestä halpissontaa... Toki pari kymppiä tuntuu pirun paljolta yhdestä olutpullosta, mutta eipä ainakaan minua vastaan ole moista vielä edes tullut. Lahdessa jos haluaa noita erikoisempia (kalliimpia) oluita hankkia, joutuu käymään Sokoksen Alkossa. Noissa markettimyymälöissä ei noita kalliimpia juuri näy... Vertaus viinipulloon tuntuu minusta sikäli hassulta, että usein nuo vertailuhintaiset oluet ovat myös sekä tilavuudeltaan että vahvuudeltaan samaa luokkaa vastaavan viinin kanssa. Itse olisin valmis pulittamaan edm. summan litran pullosta erinomaista olutta, mutta viini jää kyllä hyllyyn...Kaipa tääkin on lähinnä kysymys siitä mistä kukakin tykkää...

chili123

Tiiviisti sanottuna: kyse ei ole kännin hakuisesta juomisesta, vaan makuelämyksestä  ;)

sickworld

Onko kukaan törmännyt suomessa "The Legendary Duff Beer" pulloon? Italiassa olis ollut kaupan hyllyllä, harmittaa kun ei tullut maistettua tuota Homerin herkkua...

Ryhis

Mattson täräytti taas täyslaidallisen silkkaa asiaa. Mutta kyllä hyviä oluita saa edukkaamminkin. Tosin en tiedä mistä puhun, kun tuo Nogne on kokematta. Täytyy ensi viikolla ostaa kokeeksi.

Asiasta kukkaruukkuun ja lisää paahausta Suomen hintatasosta, lankomies tuli viime viikolla Saksasta ja mukana tuli herrasmiehen välttämättömyystarvikkeet, eli 50 litraa punaviinia, 12 litraa hehkuviiniä, kahden litran ginitonkka ja sitten varsinainen potin räjäyttäjä:

Kori Ayingerin Jahrhundert-Bieriä, omassa korissaan ja kaupan päälle vielä 0,5l savituoppi. Koko roska 13,5€. Pikkasen syletti. Onneksi sain juoda pari siitä korista.  :P
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

chili123

Lainaus käyttäjältä: sickworld - marraskuu 07, 2010, 00:18:04 ap
Onko kukaan törmännyt suomessa "The Legendary Duff Beer" pulloon? Italiassa olis ollut kaupan hyllyllä, harmittaa kun ei tullut maistettua tuota Homerin herkkua...

näinköhää tota saisi tilattuu netin kautta jostain?

Kaltsu

Liefmans Cuvée Brut, hieno kirsikkaolut. Hiilihappoinen, hapan, makeahko ja tuoreen kirsikkainen. :P Suosittelen kirsikasta pitäville.
http://chilicapsicum.blogspot.com/

So many peppers, so little time!

Tautologi

Lainaus käyttäjältä: sickworld - marraskuu 07, 2010, 00:18:04 ap
Onko kukaan törmännyt suomessa "The Legendary Duff Beer" pulloon? Italiassa olis ollut kaupan hyllyllä, harmittaa kun ei tullut maistettua tuota Homerin herkkua...

Joo, Turun Cosmic Comic Cafessa join pullollisen. Et menettänyt yhtään mitään, maku oli aika normi lager. Tämä oli yhden muunkin ihmisen mielipide, eli kyseessä eivät olleet omat preferenssit :) Mutta oli se pullo aika hauska.

sickworld

Elikkäs en lähde sitä sitten metsästämään... Ja Normikaupasta saatavista SpitFire parasta...