heinäkuu 08, 2024, 05:15:15 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Kattilan kausi 2011

Aloittaja Kattila, marraskuu 15, 2010, 22:33:15 ip

« edellinen - seuraava »

Kattila

Sain chili-innostuksen viime keväänä kaverin veljen kautta, jolta sain C. Baccatum stripen ja starfishin. Kasvattelin myös itse siemenestä minipaprikoita. Mun chilitietous oli ennen viime kevättä hyyyvin heikko, en ollenkaan tiennyt, että chilejä on vaikka minkä makuisia, muotoisia, värisiä ja vieläpä eri sukuja!

Olin kovin innokas kasvattelemaan omia chilejä, joten varaslähtö kauteen alkoi jo 23.8. Osan siemenistä laitoin itämään silloin ja myöhemmin olen laittanut uusia..Kasvit kasvavat turpeessa ja on idätetty Chilivaarin lautta-idealla, jolloin itävyys on ollut oikein hyvä. Olen latvonut jo isommaksi kasvaneita, ettei niistä tulisi pitkiä rimpuloita. Itse vielä elän siinä luulossa, ettei asunto ole keväällä puskien peitossa, mutta vielä olisi niin montaa mielenkiintoista lajiketta ja tietenkin olen tilannut siemeniä jo kasapäin ;D Stripe ja starfish jäävät myös talvehtimaan, ovat jo kasvatelleet hieman uusia pieniä lehtiä.

Tällähetkellä kasvamassa:
C. Annuumit
1 Yellow short tabasco
2 Bolivian rainbow
1 Black scorpion tonque

C. Chinense
2 Pink habanero
2 Chocolate fatalii
1 Congo

C. Baccatum
3 Pimenta cambuci

Haaveena on vielä laittaa itämään joitakin baccatumeja keväämmällä. En ole vielä päättänyt mitä, mutta siemeniä on tällähetkellä Aji naranja, Aji cristal, Champion ja Orchid. Lisäksi muutama C. Annuum Cap 1546 olisi tarkoitus laittaa itämään.

Nizo

Onnittelut hienosta harrastusvalinnasta! Tuosta on jo hyvä lähteä liikkeelle.
Voisin suositella ainakin tuota Aji Cristalia Ja Championia. Äärettömän hyvän makuisia. Champparissa ei juuri poltetta ole, mutta sitäkin parempi maku.

Ryhis

Yksi kaksi rocotota vielä sekaan hämmentämään soppaa!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Kattila

Juu, voisivat nuo Aji Cristal ja Champion olla hyviä vaihtoehtoja  :) Ja jos vaikka muutaman Rocoton vielä etsisi, niin ton Cap 1546 unohtais tältä vuodelta ja laittais sen joskus muulloin.

Kattila

Laitan muutamia kuvia :)

Bolivian Rainbow, molemmat ovat kasvatelleet nuppuja, mutta olen ne nyppinyt pois.

Black scorpion tonque, pukannut nuppuja jo pidemmän aikaa, nyt taidan katsoa kukkiiko.

Short Yellow Tabasco

Pink Habanerot

Chocolate fatalii, nää on toissapäivänä latvottu

Pimenta Cambuci, kaameita hujoppeja..

Talvehtiva Stripe

Ja vielä talvehtiva Starfish

Chili-Hixu

Kuinka vanha tuo starfish on? kauhean paksu runko, mulla on ehkä kolmas osa tosta.

Kattila

Se on vajaan vuoden vanha, istutettu viime keväänä. Kuukautta en tiedä, sillä en ole itse sitä kasvattanut. Aika rimpula oli kun tuli mulle, mutta komea puska siitä kasvoi ja tuotti kivasti satoa.

Kattila

Tilasin just muutamat siemenet, jos nämä laittaisi vuoden vaiheessa itämään:
Habanero, Orange, C. chinense
Petenero, C. chinense
Locato, C. pubescens
Red Peruvian Rocoto, C. pubescens

Enempää en tänä kautena laita kasvamaan...enhän...

Nizo

Lainaus käyttäjältä: Kattila - marraskuu 20, 2010, 20:29:55 ip
Enempää en tänä kautena laita kasvamaan...enhän...

Niin ne kaikki aina sanoo...

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Kattila - marraskuu 20, 2010, 20:29:55 ip
Red Peruvian Rocoto, C. pubescens

Pahuksen hidas kasvamaan, itse laittaisin jo nyt itämään ja sitten keinovaloa kehiin pari kuukautta.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - marraskuu 20, 2010, 20:58:52 ipPahuksen hidas kasvamaan...

Minulla se meni niin, että joulukuun puolivälissä kylvetty kukki helmikuussa, raakileita muodostui maaliskuussa ja ensimmäiset kypsät syötiin toukokuun puolivälissä. "Taimi" oli ikkunalla, juuret maitopurkissa.
http://chilivaari.blogspot.com/2010/02/rocoto-kukkii-helmikuussa.html
http://chilivaari.blogspot.com/2010/05/omenainen-perulainen.html

Pääsato ulkona vietetyn kesän jälkeen tulikin sitten vasta lokakuussa.

Ryhis

Perskutarallaa mikä tahti! Oma rocoto red peruviani on pistokaslahja MrFrostilta ja täytyy sanoa, että vaikka kasvu on ollut tuuheaa (varsinkin leveyssuunnassa), kukat ovat pudonneet eikä uusia ole tullut.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - marraskuu 21, 2010, 10:10:22 ap... kukat ovat pudonneet eikä uusia ole tullut.

Viedään nyt tätä Kattilan palstatilaa vielä lisääkin. Ehkä tästä on hänellekin hyötyä.

Mikään ekspertti en ole puben kasvatuksessa, mutta semmoinen havainto on tullut tehtyä jo useamman kerran, että muutokset, jopa kasvin kääntäminen ikkunalaudalla ovat pudotelleet kukkia ja viivästäneet satoa huomattavasti.

Ulos vienti, uuden ruukun ja kasvupaikan totuttelu kestää kuukauden verran ja vain kohtalaisen isot raakileet pysyvät ja kehittyvät sinä aikana. Kukinnassa tulee katkos. Lannoitusta tämä lajike ei pistänyt pahakseen. Ulkona ison vaahteran alla täysvarjossa sato oli niukka, puolivarjossa vähän kauempana puusta se viihtyi paremmin.

Kattila

On tästä paljon hyötyä  :)
Ajattelin, että laitan nuo siemenet heti itämään kun postista kolahtavat. Täytyy heti alkuunsa katsoa sille sitten vakipaikka. Olispa paljon helpompaa tilan suhteen jos näitä voisi laitaa amppeliin roikkumaan.. Oliskohan noista mun chileistä mikään potentiaalinen amppelikasvi?

Chilivaari

pkdi

Ei sulla idätykset tohon jää... ootko unohtanu villit kokonaan? =DD
Chiliyhdistyksen jäsen nro: 620, palveluksessanne. pkdi @ #IRCnet/#Qnet

Kattila

Mä oon kyllä ajatellu noi villit jättää myöhemmäksi, katsotaan sitten kun kokemusta kertyy  :D
Mutta noita mielenkiintoisia chilejä on ihan liikaa, omia siemeniä löytyis esim. Chilly Chili, Jalopeno (mild), Sweet Banana, Rocotillo, Serrano, jotka idättäisin varmasti kaikki jos tilaa olis. Kaksio on vähän liian pieni paikka kasvattaa viidakkoa, varsinkin kun poika asustaa makuuhuoneessa ja voin vallata chileille vaan olohuoneen  ;D

Kattila

Nostin yhden talvehtivan pikkupaprikan ruukkua ja ruukun kasteluastialla kävi kamala vipinä  :o Olivat pienen pieniä tummia ötöjä ja nuoremmat olivat ihan vaaleita. Vikkeliä olivat ja selkeästi karttoivat valoa. Hyi hitto  :-X

Kattila

Black scorpion tonque avasi ensimmäisen nupun. Kukkikoot nyt jos jaksaa..

Kattila

Ei oo mulla malttia pitäytyä tässä määrässä..
itämään pääsivät tänään fatalii.netista tilatut
Habanero, orange (C. chinense)
PI 38838 "Locato" (C. pubescens)
Rocoto, Red (C. pubescens)
ja muutama mysteerisiemen
Jos ja kun näitä puskia on liikaa kesällä ja jos ei tule lämmin kesä ja joudun pitäytymään sisäkasvatuksessa niin jakelen näitä kavereille ja sukulaisille  :)

Mukana tuli myös maistiaiseksi nagakiukkua, mikä on yllättävän hyvää. Murennan siitä pieniä paloja, kokonaista en uskaltaisi suuhun laittaa, mutta pieninä paloina ei ole liian tulista  :)