tammikuu 10, 2025, 15:15:18 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Substralin hyönteistikku

Aloittaja blondi, joulukuu 29, 2004, 11:12:56 ap

« edellinen - seuraava »

blondi

Mulla oli chilissä kirvainvaasio, jota yritin poistaa "yhteisillä" suihkuhetkillä useaankin kertaan. Suihku ei kuitenkaan tuntunut auttavan kovinkaan pitkäksi aikaa. Jostain kumman syystä kirvat eivät kuitenkaan levinneet muihin kasveihin, josta olen oikein onnellinen.

Tuli juttua duunin kukkien kastelijan kanssa asiasta ja hän antoi minulle muutaman Substralin hyönteistikun, jotka kansipahvin mukaan tehoavat kirvoihin ja muihin kasvituholaisiin. Tikku toimii niin, että se multa kastellaan ja tikku (tai siis tikut purkin koon mukaan) työnnetään multaan.

Tikut tuntuivatkin tehoavan, sillä kirvat lähtivät eivätkä ainakaan vielä ole palanneet (ainakin teho oli siis pidempiaikaisempi kuin suihkulla). Nyt kyseinen chili alkoi pukkaamaan marjaa, tai oikeastaan marjojen alkuja oli jo silloin, kun tikut tökkäsin multaan. Kysymykseni kuuluukin, että uskaltaakohan noita marjoja syödä?

Olen yrittänyt löytää kyseisiä hyönteistikkuja, jotta olisin nähnyt, että mitä myrkkyjä ne oikein pitää sisällään. Markettien ja tavaratalojen puutarhaosastoilta noita ei ole löytynyt, eli pitänee suunnistaa oikeaan puutarhaliikkeeseen. Transmerin sivut (jonne substral.fi ohjautui) eivät nekään ole kovin informatiiviset (tai sit en vaan osaa...).

Olisiko siis kokemuksia kellään noista tikuista ja jos niitä uskaltaa käyttää syötävien kasvien kanssa, niin mistäköhän niitä saisi (tulevia kirva-katastrofin alkuja ajatellen)?

Fatalii

En kyllä uskalla suositella syömistä kun tarkempaa tietoa ei ole, muutenkaan ei kannata ehkä uskoa kommentteja tyyliin "ei niihin kuole, oon syöny" vaan kannattaa kysyä valmistajalta suoraan soittamalla tai meilaamalla, samalla kannattaa kysyä vaihtoehtoista ratkaisua.. suihkeista ei tosiaankaan kyllä paljoa apua ole ainakaan jos kasveja on useita.
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

noora

Mulla on Provado-merkkisiä "hyönteistikkuja" jotka toimivat samalla tavalla. Paketissa lukee että niitä saa ainoastaan käyttää ruukkukasveihin, mutta en osaa sanoa mitä se tarkalleen merkitsee syötävien ruukkukasvien suhteen. Näiden torjuntavaikutus kestää noin 8 viikkoa, joten luulisin että joskus sen jälkeen myrkky on poistunut "systeemistä" ja chilien syöminien voisi olla ok.

Tökkäsin niitä tässä pari kuukautta sitten habanero-ruukkuihin, kun sato oli jo korjattu ja seuraava sato ilmeisesti tulee vasta kesällä. Eräs tuttava käytti niitä viime kesänä chileissään punkkeja vastaan (ja onnistui vaikka paketissa lukee että ne eivät ole tarpeeksi vahvoja punkkeja vastaan!) ja söi chilejä eikä kuollut... ;-) En kyllä itse aio käyttää niitä sadon tuotannon aikaan.

En osaa neuvoa mistä näitä saa Suomesta, kun asun Tukholmassa ja ostin niitä täältä. Ei niitä ihan joka kaupassa täälläkään myydä, taisin löytää nämä jostain liikkeestä joka myy ruukkukasveja.

noora

Niin juu... Hedelmien kasvuaikaan käytin viime kesänä suopa-sprii-liuosta kirvojen ja punkkien torjuntaan.

Itse käytän reseptiä joka perustui Ruotsin apteekista ostettuun "såpsprit" nimiseen sekoitukseen:  2 rkl "såpsprit"-liuosta sekoitetaan litraan lämmintä vettä. Ruotsin telkassa neuvottiin myös samantapainen resepti:

Kiehauta 1 litra vettä ja 4 dl vihreää suopaa (Suomessa käyttäisin mäntysuopaa). Anna jäähtyä ja lisää 1/2 litraa denaturoitua spriitä. Kaada seos kymmenen litran sankkoon ja lisää vettä kunnes sankko on täysi.

Tällä liuoksella sitten sumutetaan kasvit kunnolla. Tämän saa toistaa muutaman kerran noin kolmen päivän välein. Se toimii jotenkuten myös punkkeja vastaan, mutta silloin sitä saa olla suihkuttelemassa aika usein. Se voi vaurioittaa kukkia (eli kukat ja nuput tippuu pois) ja poltella lehtiä jos kasvit laittaa märkänä aurinkon. Hedelmiä se ei tuntunut vahingoittavan, paitsi että ne piti pestä ennen kun niitä söi...