Tuli aloitettua tämä ensimmäinen kausi aikaisin, jo lokakuun alkupuolella. Fataliilta siis tilasin muutamia lajikkeita ja paria sain kaveriltakin. Vaikka kasveilla alkaa olla ikää jo puoli vuotta niin eipä nuo vielä kummoisen kokoisia ole, talvella kun kasvoivat niin vähällä valolla. Alun perin oli kasveja 15, joista yksi kupsahti ja kaksi meni pikkusiskolle. Tilaa ei ole kovin paljoa, aikomuksena laittaa kesällä osa kasveista pihalle kasvamaan. Plantut ovat siis huoneessa jossa ikkuna on lounaaseen päin (luulisin).
Kasveja olen kastellut vähän milloin sattuu, yleensä kun multa tuntuu täysin kuivalta, ja välillä olen päästänyt kuivumaan niin että roikottavat lehtiään. Nykyään mennään laimealla Puutarhan Kesä -liuoksella ja välillä pelkällä kraanavedellä.
Sitten kuvia.. pahoittelen jos niiden laatu on huonoa, en sitten tiedä onko vika kamerassa vai kuvaajassa, mutta luulempa että molemmissa. :)
(http://desmond.imageshack.us/Himg696/scaled.php?server=696&filename=img2937eo.jpg&res=medium) (http://img696.imageshack.us/img696/584/img2937eo.jpg)
Näyttää jotenkin pimeältä, vaikka loistarin alla ovat... Siinä on siis kaikki kasvit lukuunottamatta Jalapenoa, joka on päässyt olohuoneen ikkunalle:
(http://desmond.imageshack.us/Himg600/scaled.php?server=600&filename=img2935zc.jpg&res=medium) (http://img600.imageshack.us/img600/264/img2935zc.jpg)
Sama kuva, minkä laitoin eilen tuonne yleiseen fotoalbumiin.
(http://desmond.imageshack.us/Himg708/scaled.php?server=708&filename=img2938uj.jpg&res=medium) (http://img708.imageshack.us/img708/5364/img2938uj.jpg)
Peruvian White Habanero alkoi nuppuilemaan viime viikolla.
(http://desmond.imageshack.us/Himg854/scaled.php?server=854&filename=img2939c.jpg&res=medium) (http://img854.imageshack.us/img854/4568/img2939c.jpg)
Orange Habanero. Ihmettelen itsekin miksi näitä kasvatan vaikka en pysty edes syömään. :D
(http://desmond.imageshack.us/Himg401/scaled.php?server=401&filename=img2940m.jpg&res=medium) (http://img401.imageshack.us/img401/3849/img2940m.jpg)
Aji Fantasy. Kookkain kasvi, mutta silläkin pituutta on vielä alle 60 cm.
(http://desmond.imageshack.us/Himg210/scaled.php?server=210&filename=img2942c.jpg&res=medium) (http://img210.imageshack.us/img210/6900/img2942c.jpg)
Short Yellow Tabasco. Hyvin haaroittuu. Yksi kukkakin siellä näkyy. Kasvi on noin 20cm pitkä, kannattaisikohan nämä ensimmäiset nuput nyppiä pois?
(http://desmond.imageshack.us/Himg838/scaled.php?server=838&filename=img2943k.jpg&res=medium) (http://img838.imageshack.us/img838/7828/img2943k.jpg)
Baby Bell Pepper. Fataliiseedsin tilaussivuilla tämä oli siellä Hot-osiossa, ja kyllähän minä vähän petyin kun siemenpussissa luki: "Heat level: 0". Tässä oli pari raakiletta kiinni, mutta eihän ne lähtenyt kasvamaan vaan tippuivat parin viikon päästä pois.
Ei yhtään Capsicum Pubescens -lajin edustajaa. Harmi.
Tätä päiväkirjaa tulen päivittämään luultavasti melko harvoin. Eihän chilitkään ihan silmissä kasva, joten raportoitavaa ei tule joka päivä, tuskin viikottainkaan. Kertokaahan lukijat mielipiteitänne, onko tätä mukavampi lukea kun yritän sopottaa kirjakieltä vai olisko murre parempaa luettavaa?
Tee päivyristäsi sellainen kuin itse haluat ! Jos murtella hauluat kirjoitella, anna mennä vain :)
Nuput voi nyppäistä pois, tosin ne yleensä eivät pienessä kasvissa kehity podiksi asti.
Se on vähän makuasia, toiset nyppivät, toiset luottavat kasvin omaan säätelyjärjestelmään.
Selvä, annetaan siis nuppujen olla toistaiseksi. :)
Komian näköistä on! Varsinkin tuo Jalapeno ja Peruvian white habanero.:D
ps. Onnea '12 kaudelle!
Pientä päivitystä... tällä kertaa ei ole kuvia kun yksikään niistä ei onnistunut. :D Kokeilen vielä tänään napsia lisää fotoja jos vaikka oppisin käyttämään tuota kameraa.
Pari viikkoa sitten lyhyeksi leikatut Lemon Drop ja Fassen yllärichili pukkaavat uutta haaraa varren sivusta. Varren päästä ne eivät lähteneet kasvamaan, kai se sitten johtuu siitä että leikkasin varret poikki väärästä kohdasta. Nyt napsaisin poikki toisenkin yllärin, tällä kertaa kasvupisteestä, katsotaan joko tällä kertaa onnistui. Nämä kasvit olivat tosiaan niin honteloita että leikkasin ne tuollaisiksi 10cm tapeiksi. Pituutta niilllä oli puolisen metriä.
Kaverilta sain Starfishin siemenen, jonka laitoin multaan itämään. Niitä oli tosiaan vain yksi jäljellä, toivottavasti itää. Jos nyt idättäisin c.pubescens-lajin chilejä, ehtisivätkö vielä hyvin satoamaan kesäksi? Mikäli ehtis niin olisko kellään ylimääräisiä siemeniä joita raaskisi lähettää tänne postissa?
Jalapeno tiputti eilen ensimmäisen kukkansa ja alkoi pukkaamaan podia. Tulinpa pölyttäneeksi sitä ristiin parin muun lajikkeen kanssa kun näytti ettei se saisi enempää kukkia.. no, toivottavasti ei ole risteytynyt ettei tule outoja yllätyksiä sitten ensi kaudella. Myös Baby Bell Pepper on tehnyt uuden raakileen alun, saa nähdä jääkö tällä kertaa kasvamaan. Mysteeriannuumissa on kaksi tuollaista 3cm pitkää podia, saa nähdä minkä kokoiseksi kasvavat. Odottelen jo vesi kielellä niiden kypsymistä. :) Myös Short Yellow Tabasco on alkanut kukkimaan, ja Aji Fantasykin avaa kohta ensimmäiset kukkansa. Italiano ja Rawit ovat myös tehneet pienen kasan nuppuja latvaan, mutta eipä näytä nuput vielä kasvavan.
Tarviiko sadon tekemiseen paljonkin lisäravinteita? Sehän voisi olla syynä siihen, että Baby Bell Pepper pudotti ensimmäiset pari raakiletta kun olivat olleet kiinni jo pari viikkoa. Jalapenossakaan ei näytä tuo hedelmä/marja/palko/epähedelmä (mikä se oikein on? :D) oikein kasvavan... Lannoitan siis Puutarhan Kesällä, tosin taitaa olla hieman laimeampaa kuin purkin kyljessä neuvotaan huonekasveille annettavan.
Kukkakuvia ym. tulee ehkä myöhemmin. Ei vain tunnu onnistuvan tuo lähikuvien ottaminen, kun kamera tarkentaa aina johonkin taustalla olevaan seinään tms.
Ei tästä päivityksestä tullutkaan ihan niin pieni kun aluksi ajattelin. :D
Muutama kuva...
(http://desmond.imageshack.us/Himg513/scaled.php?server=513&filename=ftgyiglvylviy014.jpg&res=medium) (http://img513.imageshack.us/img513/8738/ftgyiglvylviy014.jpg)
Mysteerichili (c.annuum?) ehti ensimmäisenä kasvattelemaan podeja. 2 raakiletta on puskassa kiinni, molemmat n. 4cm pitkiä.
(http://desmond.imageshack.us/Himg593/scaled.php?server=593&filename=ftgyiglvylviy024.jpg&res=medium) (http://img593.imageshack.us/img593/7752/ftgyiglvylviy024.jpg)
Jalapenon eka hetelmä
(http://desmond.imageshack.us/Himg209/scaled.php?server=209&filename=ftgyiglvylviy019.jpg&res=medium) (http://img209.imageshack.us/img209/7656/ftgyiglvylviy019.jpg)
Baby Bell Pepper tekee taas podia, toivottavasti pysyy kiinni tällä kertaa...
(http://desmond.imageshack.us/Himg809/scaled.php?server=809&filename=ftgyiglvylviy010.jpg&res=medium) (http://img809.imageshack.us/img809/9796/ftgyiglvylviy010.jpg)
Aji Fantasy alkaa pian kukkimaan. Nuo vihreät raidat tekee baccatumin kukasta upean 8)
(http://desmond.imageshack.us/Himg96/scaled.php?server=96&filename=ftgyiglvylviy002.jpg&res=medium) (http://img96.imageshack.us/img96/8766/ftgyiglvylviy002.jpg)
Katkaistu Lemon Drop lähti uuteen kasvuun.
Voisinpa veikata tuota mysteerichiliäsi annuumiksi kyllä ja vielä tarkemmin Thai Rawitiksi. Muistuttaa niin paljon sitä. Hyvää hilloainesta! :P
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - huhtikuu 04, 2012, 19:35:52 IP
Voisinpa veikata tuota mysteerichiliäsi annuumiksi kyllä ja vielä tarkemmin Thai Rawitiksi. Muistuttaa niin paljon sitä. Hyvää hilloainesta! :P
Kiitos, pitääpä käydä katteleen chiliwikin kertomuksia kyseisestä lajikkeesta. :)
Edit: eipä sieltä chiliwikistä löytynyt muuta kuin 1 kuva. Osaako joku kertoa mausta ja tulisuudesta jotain?
Joo, itsekin katsoin eka kerralla että tuoo voisi olla rawit mutta tuo voi olla jokin muu muös esim. Black Cobra? Noissa on jotain saman näköistä.. hmm.. Onko varmaa että tämä on Annum?
Jos on Rawit, pitäisi olla melko tulinen. Lajikkeiden arvostelut - ketjusta osui silmiin tämä ---> http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=170.0. Jonkinverran keskustelua Rawit - chilistä.
Sanoisin ja melkein sun puolesta toivoisin, ettei ole Rawit.
Oma kokemukseni Rawiteista ei oikein anna aihetta kulinaristisiin kehuihin, sanoisin että pelkkää tympeää poltetta.
Ja kun äkkiseltään katselin tuota kuvaa niin vaikuttaisi huomattavasti pidemmältä kuin ko.
Onhan nuita thai- taikka muitakin annuum-chileja ihan melkein jopa hyvänmakuisiakin.
Mutta änywäy, Olkoon multasi tuottoisa ja kasvustosi vahva 8)
Minulla on kasvamassa yksi annuum, joka tuli Fataliilta nimellä "Rawit". Kasvi on kasvutavaltaan ihan erilainen kuin tämä mysteerichili. "Thai Rawit" on kai sitten ihan eri lajike. Joskus muutama kuukausi sitten maistoin Rawittia joka oli kyllä tulista, eikä maussakaan ollut mielestäni mitään vikaa. Katsotaan sitten minkälaisia näistä podeista tulee... :)
Minusta tuo ei ole ainakaan Rawit, koska tuo podi on minusta vähän ehkä pidempi kuin rawitissa. Mutta minusta rawit on ihan mukava chili kun ajattelee että se on annum. Mutta kyllä tosta selvää otetaan ku se värin vaihtaa ja on täydessä koossa:)
Lainaus käyttäjältä: jörgen - huhtikuu 04, 2012, 21:42:12 IP
Minulla on kasvamassa yksi annuum, joka tuli Fataliilta nimellä "Rawit". Kasvi on kasvutavaltaan ihan erilainen kuin tämä mysteerichili. "Thai Rawit" on kai sitten ihan eri lajike. Joskus muutama kuukausi sitten maistoin Rawittia joka oli kyllä tulista, eikä maussakaan ollut mielestäni mitään vikaa. Katsotaan sitten minkälaisia näistä podeista tulee... :)
Rawit tai Thai Rawit ja kymmenet muut erinimellä kulkevat ns. Thai-chilit ovat aikalailla melkeimpä suurimpiirtein hyvin pitkälti kokolailla samaa syntiperää 8)
Tulipa mieleen että tuossa on jotain samaa ulkonäköä goat's weedin kans:/ En oo varma mutta kyllä tosta jotenki vähän tulis mieleen goat's weed.
Lainaus käyttäjältä: chilifani - huhtikuu 04, 2012, 22:56:02 IP
Tulipa mieleen että tuossa on jotain samaa ulkonäköä goat's weedin kans:/ En oo varma mutta kyllä tosta jotenki vähän tulis mieleen goat's weed.
Paitsi Goat's Weed on karvainen kaveri.. ja sen podit olisivat varmaan jo mustia tuossa vaiheessa. Toki samanmuotoinen hedelmä siinä on.
No joo.. ja onhan nuo lehdet erinäköiset goat's weediin verrattuna, ja nuo ei kyllä ole tossa jörgenin kuvassa karvaiset.. Eli tuskin goat's weed tämä ainakaan on.
Omassa päiväkirjassa saa lajikkeen tunnistamiseen apua paljon paremmin kuin tuolla Lajikkeen tunnistaminen -ketjussa. :)
(http://desmond.imageshack.us/Himg339/scaled.php?server=339&filename=img3037k.jpg&res=landing) (http://img339.imageshack.us/img339/5857/img3037k.jpg)
Aji Fantasyn juuripaakku.
Tänään vaihdoin pari kasvia isompaan ruukkuun. Aji Fantasy alle litran vetoisessa hillopurkissaan piti kastella päivittäin, kun roikotti lehtiään. Sen siirsin tuollaiseen n. 3-litraiseen muoviruukkuun. Baby Bell Pepper sai samanlaisen. Kitukasvuinen mysteeriannuum teki mieli heittää mäkeen, mutta ajattelin malttaa että kypsyttää pari podia. Se pääsi hillopurkista parilitraiseen Pauliinaan. Turha siirto taisi olla kun multatilan syvyys ei kasvanut ollenkaan ja varsikin kärsi niin ettei enää pysy pystyssä ilman tukikeppiä.
Alkuviikosta itämään laitetut Starfish ja Bolivian Rainbow eivät ole vielä nostaneet päätään mullasta. Huono ajankohtahan tämä huhtikuu on idättämiselle, Starfish tuskin ehtii satoa tekemään ennen kuin kasvatuskausi loppuu. Bolivian Rainbowista en oikeastaan satoa kaipaakaan, se pysyy sisällä koristeena.
Mysteeriannuumin podien kasvu alkaa hidastua, liekö nuo pötkylät sitten jo täydessä mitassaan. 4-5 cm pitkiä ovat. Pari muutakin annuumia (ja Aji Fantasy) kukkii.
Kävin kaverilla kyläilemässä ja huomasin kuinka paljon paremmin siellä kasvaa chilit. Omani ovat niin pienikokoisia, vaikka ikää kasveilla jo puoli vuotta. Auringonvalo alkaa pikkuhiljaa herättelemään kasveja talviunilta, olohuoneen ikkunalla saavat Jalapeno ja Sudden Death suoraa auringonvaloa aamuyhdeksästä kello kahteen tai kolmeen asti. Muille kasveille aurinko paistaa vasta illalla viiden jälkeen. Kesällä pistetään todennäköisesti jonkinlainen kasvihuone pystyyn. Kesää odotellessa... 8)
Edit 8.4.: kuvalinkki korjattu.
Loisteputkivalaisinta lähimpänä olevissa latvoissa kääntyy varret mutkalle ja lehdet kääntyy alaspäin. Latvojen ja loistareiden välimatka on reilu 10cm, liian lähellä? Kymmenen sentin päässä lampusta voi tuntea jo vähän lämpöä kun kädellä kokeilee, luulempa että sen takia kasvit kääntyvät alaspäin. Yöllä kun lamppu on pimeänä niin palautuvat normaaliin asentoon.
(http://desmond.imageshack.us/Himg191/scaled.php?server=191&filename=img3039e.jpg&res=landing) (http://img191.imageshack.us/img191/74/img3039e.jpg)
Rawitin latvus.
(http://desmond.imageshack.us/Himg194/scaled.php?server=194&filename=img3041je.jpg&res=landing) (http://img194.imageshack.us/img194/8020/img3041je.jpg)
Kukkakuva Aji Fantasysta.
Kukka näyttäisi vähän siltä että sieltä olisi raakilekin tulossa... ;)
E: tässä kuvassa siis oikealla näkyy miten lehdet kääntyy väärinpäin loistevalon lähellä.
Itsekin olen loisteputkea pitänyt aika lähellä yleensä (10-20cm). Sen takia luultavasti tuo sinunkaan planttusi ei kasva ylöspäin, kun ei halua lähemmäs lamppua. En tiedä onko siitä haittaa kuitenkaan, jos ei mitään vaurioita ole tullut lehtiin. Tällä kaudella myös pidin lediä todella lähellä, niin moni kasvi alkoi kasvaa sivulle päin ja tuuheutua hyvin, joka ei minua haittaa.. mieluummin leveitä kuin korkeita kasveja haluankin.
Komea tuo Aji Fantasyn kukka! 8)
Loisteputkea voi hyvin pitää 10cm etäisyydellä latvuksesta, vaurioita alkaa tulla vasta, jos kasvi pääsee venähtämään putkeen kiinni.
Jos lähdet esim viikonloppu reissulle, silloin kannattaa nostaa poppaa vähän ylemmäs. Chili saattaa venähtää semmoiset 5cm/vrk.
Kiitoksia neuvoista. Kasvit tosiaan näyttävät etteivät halua kasvaa lamppuun kiinni.
Oi että on komea Aji fantasyn kukka! ;) Alkaisipa itselläkin kukkia jo tämä kyseinen kasvi.
Voi olla, ettei johdu lampuista lainkaan, jos palaavat aamuun mennessä ruotuun. Tuollainen käytöshän on yleistä baccoilla riippumatta valonlähteen tyypistä ja etäisyydestä. Menevät ikäänkuin nukkumaan saatuaan päiväannoksensa valoa ja aamulla taas ovat vastaanottavaisia.
Lainaus käyttäjältä: -V- - huhtikuu 08, 2012, 19:38:13 IP
Voi olla, ettei johdu lampuista lainkaan, jos palaavat aamuun mennessä ruotuun. Tuollainen käytöshän on yleistä baccoilla riippumatta valonlähteen tyypistä ja etäisyydestä. Menevät ikäänkuin nukkumaan saatuaan päiväannoksensa valoa ja aamulla taas ovat vastaanottavaisia.
Samaa käytöstä oon huomannut kyllä muillakin chileillä kuin baccoilla, baccat vaan tuntuu herkemmin riiputtelevan latvojaan :)
Lainaus käyttäjältä: Herpiili - huhtikuu 08, 2012, 19:55:59 IP
Lainaus käyttäjältä: -V- - huhtikuu 08, 2012, 19:38:13 IP
Voi olla, ettei johdu lampuista lainkaan, jos palaavat aamuun mennessä ruotuun. Tuollainen käytöshän on yleistä baccoilla riippumatta valonlähteen tyypistä ja etäisyydestä. Menevät ikäänkuin nukkumaan saatuaan päiväannoksensa valoa ja aamulla taas ovat vastaanottavaisia.
Samaa käytöstä oon huomannut kyllä muillakin chileillä kuin baccoilla, baccat vaan tuntuu herkemmin riiputtelevan latvojaan :)
Tämä selittääkin sen, miksi latvat taipuvat vasta iltasella, vaikka lamput laitan päälle jo aamulla.
Niin.. aivan. Itsellänikin varsinkin baccat käyvät selkeästi lepäämään ja alkavat roikottamaan latvojaan. En tiedä miksei se tullut mieleeni. Ja onpa joskus kasvit kasvanut lamppuun ihan kiinnikin joten ei tuo tosiaan siitä lampusta niinkään johdu. Hyvä, että täällä sentään joku tietää missä mennään! :D
Tosin minulla tämä tapahtuu vain noilla kahdella, jotka ovat lähellä lamppua... toinen on bacca ja toinen annuumi.
Lainaus käyttäjältä: jörgen - huhtikuu 08, 2012, 21:22:11 IP
Tosin minulla tämä tapahtuu vain noilla kahdella, jotka ovat lähellä lamppua... toinen on bacca ja toinen annuumi.
Niin.. se luultavasti kertoo siitä, että ovat saaneet tarpeeksi valoa kun alkavat nukkumaan. Kauempana olevat luultavasti eivät ole siis vielä valmiita tutimaan.. :D tosin ei mulla ainakaan kaikki kasvit ala selkeästi nukkumaan, niinkuin esim. monet baccat tuppaa tekemään. :P
(http://desmond.imageshack.us/Himg822/scaled.php?server=822&filename=8412001.jpg&res=landing) (http://img822.imageshack.us/img822/6327/8412001.jpg)
Peruvian White Habanero tekee nuppuja.
(http://desmond.imageshack.us/Himg269/scaled.php?server=269&filename=8412002.jpg&res=landing) (http://img269.imageshack.us/img269/3599/8412002.jpg)
Short Yellow Tabasco kukkii. Neljä kukkaa aukesi viime yön ja tämän päivän aikana. Keskipäivän aikoihin niitä pölyttelin, ja nyt iltasella näytti että alkoivat kukat jo kuihtumaan...?
(http://desmond.imageshack.us/Himg837/scaled.php?server=837&filename=8412003.jpg&res=landing) (http://img837.imageshack.us/img837/5364/8412003.jpg)
Italiano teki latvaan ryppään nuppuja.
(http://desmond.imageshack.us/Himg839/scaled.php?server=839&filename=8412004.jpg&res=landing) (http://img839.imageshack.us/img839/1531/8412004.jpg)
Baby Bell Pepper, Orange. Saapa nähdä mitä tästäkin tulee.
(http://desmond.imageshack.us/Himg825/scaled.php?server=825&filename=8412006.jpg&res=landing) (http://img825.imageshack.us/img825/4293/8412006.jpg)
Mysteeriannuum. Ei tahtonut pysyä pystyssä ruukunvaihdon jälkeen, laitoin tukikepin. Muutenkin niin säälittävän näköinen risu että voisi melkein heittää mäkeen...
(http://desmond.imageshack.us/Himg23/scaled.php?server=23&filename=8412005.jpg&res=landing) (http://img23.imageshack.us/img23/6898/8412005.jpg)
Toinen yllärichili, alkoi kovasti tekemään uutta kasvua kun leikkasin lyhyeksi tapiksi.
(http://desmond.imageshack.us/Himg809/scaled.php?server=809&filename=8412008.jpg&res=landing) (http://img809.imageshack.us/img809/7446/8412008.jpg)
Yllärin mutanttilehdessä on kolme kärkeä. :o
Tämän yllärin tunnistukseen tarvitsisin apua. Luulen että on samaa lajiketta kuin kaksi muuta yksilöä, jotka leikkasin lyhyeksi. Varsi on ohut, alhaaltakin. Lannoitteesta ei tykännyt yhtään, lehdet menivät siitä kippuralle. Nykyään saavat pelkkää kraanavettä, mutta edelleen ovat vanhat lehdet kippuralla. Uudet, terveen näköiset lehdet ovat pyöreitä, kärjessä terävä piikki. Alempana olevat lehdet ovat ihan eri muotoisia, hieman suipompia, pisaran muotoisia. Kasvi haarautui itsekseen. Ohuet haarat kasvavat suoraan ylöspäin. Nuppuja ei ole tehnyt.
(http://desmond.imageshack.us/Himg651/scaled.php?server=651&filename=8412010.jpg&res=landing) (http://img651.imageshack.us/img651/8143/8412010.jpg)
(http://desmond.imageshack.us/Himg9/scaled.php?server=9&filename=8412011.jpg&res=landing) (http://img9.imageshack.us/img9/1230/8412011.jpg)
Valkoinen 'varsi' on tukikeppi. Ei tarvinnut tukea ennen kuin paprika kaatui sen päälle... ::)
Edit 9.4.: kuvalinkki korjattu.
Italiano tekee kyllä melkoista rypästä. Kivasti myös Peruvian white habanero nuppuilee, ja baby bell pepper podia pukkaa. Kyllä mä luulen että et sinä kumminkaan ilman satoa jää ;)
Lainaus käyttäjältä: jörgen - huhtikuu 09, 2012, 00:10:29 APTämän yllärin tunnistukseen tarvitsisin apua. Luulen että on samaa lajiketta kuin kaksi muuta yksilöä, jotka leikkasin lyhyeksi.
Eipä noista baccatumeista pysty lajiketta nimeämään vielä kukistakaan, mutta lehdet viittaavat vaikkapa Inca Red Dropiin tai Aji Cristaliin tai viiteensataan muuhun.
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - huhtikuu 09, 2012, 09:20:43 AP
Lainaus käyttäjältä: jörgen - huhtikuu 09, 2012, 00:10:29 APTämän yllärin tunnistukseen tarvitsisin apua. Luulen että on samaa lajiketta kuin kaksi muuta yksilöä, jotka leikkasin lyhyeksi.
Eipä noista baccatumeista pysty lajiketta nimeämään vielä kukistakaan, mutta lehdet viittaavat vaikkapa Inca Red Dropiin tai Aji Cristaliin tai viiteensataan muuhun.
Tunnistitko kuitenkin baccatumiksi? Vai sanoinko vahingossa että olisivat baccoja?
Lehtien ja kasvutyylin perusteella selvä baccatum. Mistä siemenet on? Aji Cristal on Fataliilla yleinen ylläri ja se tykkää ryppyillä tuolla tavalla. Silti vain veikkaus.
Lainaus käyttäjältä: PP - huhtikuu 09, 2012, 12:00:03 IP
Lehtien ja kasvutyylin perusteella selvä baccatum. Mistä siemenet on? Aji Cristal on Fataliilla yleinen ylläri ja se tykkää ryppyillä tuolla tavalla. Silti vain veikkaus.
Fataliilta ovat, samasta siemenpussista kuin tuo annuum joka tekee pitkulaisia podeja.
Joo, kyllä tuo baccalta vähän vaikuttas, mutta tuo oli hyvä että vielä 500 muuta :D Vaikea sitä vielä on kyllä sanoa mikä tuo on, paitsi tuo kasvin rakenne ja lehdet ovat ainoat tässä vaiheessa josta voi jotain tunnistaa.. Mutta nuissa lehdissä on kyllä aika paljon samaa kuin aji goldenissa, mutta juuri tuo että se on yleistä fataliilla nii se voipi olla sitten se Aji Cristal.
Taisipa tulla päiväkirjan alussa luvattua etten päivittelisi kovinkaan usein, mutta melkein joka päivähän tänne tulee kirjoiteltua... ::)
(http://desmond.imageshack.us/Himg37/scaled.php?server=37&filename=asd001a.jpg&res=landing) (http://img37.imageshack.us/img37/6204/asd001a.jpg)
Aji Fantasy pääsi vähän kuivahtamaan. Kastelusta meni parikymmentä minuuttia kunnes latva näytti taas normaalilta, alimpien lehtien nousemiseen meni lähes tunti.
(http://desmond.imageshack.us/Himg42/scaled.php?server=42&filename=asd002y.jpg&res=landing) (http://img42.imageshack.us/img42/8104/asd002y.jpg)
Chilit kylpevät auringossa. Kuva tosin näyttää taas vähän pimeältä...?
(http://desmond.imageshack.us/Himg809/scaled.php?server=809&filename=asd003o.jpg&res=landing) (http://img809.imageshack.us/img809/3234/asd003o.jpg)
Jalapeno. Vajaan kolmen sentin pituinen pötkylä kasvaa hitaasti, mutta varmasti.
Otitko nuo Aji fantasy kuvat kun kastelit niin joskus 1h päästä vai 20min päästä?
Tuolta minun kasvini näyttää aina ennenkuin seuraavan kerran annan vettä.. siis tuota Aji Fantasya tarkoitan.. ;)
Itse annan vettä tähän aikaan vuodesta useasti, varsinkin Short yellow tabasco on alkanut podeja tekeen niin sitä saa kastella 2 kertaa päivässä: )
Lainaus käyttäjältä: chilifani - huhtikuu 09, 2012, 18:49:24 IP
Otitko nuo Aji fantasy kuvat kun kastelit niin joskus 1h päästä vai 20min päästä?
Kuvan otin ennen kastelua.
Lainaus käyttäjältä: Babu - huhtikuu 09, 2012, 18:54:30 IP
Tuolta minun kasvini näyttää aina ennenkuin seuraavan kerran annan vettä.. siis tuota Aji Fantasya tarkoitan.. ;)
Itse kastelen heti kun lehdet menee veltoksi ja alkaa roikkua, silloinhan siltä on jo käytännössä vesi loppunut. Aji Fantasy vain on niin perso vedelle että menee tuollaiseksi ennen kuin sitä huomaa ;)
Edit: semmonen homma rupesi mietityttämään, että miten suoraan auringon valoon tottumattomat chilikasvit pärjää kasvarissa? Suodattaako huonompikin lasi UV-säteet?
^
Ja toinen juttu... mitehän sen ny muotoilis :D kun näyttää olevan baccatum-lajin kukkakuvissa keltaiset nuo väriläiskät terälehdissä, itselläni ei Aji Fantasyssä ole keltaista sävyä näy ollenkaan, vaan ovat ihan vihreitä, saman värisiä kuin lehdet.
Baccojen kukissa ymmärtääkseni vihreät tai keltaruskeat täplät... eli nou hätä! :D
Lainaus käyttäjältä: jörgen...miten suoraan auringon valoon tottumattomat chilikasvit pärjää kasvarissa? Suodattaako huonompikin lasi UV-säteet?
Kellään mitään tietoa? Arvailkaa nyt jotain? :P
(http://desmond.imageshack.us/Himg27/scaled.php?server=27&filename=img3074sn.jpg&res=landing) (http://img27.imageshack.us/img27/8713/img3074sn.jpg)
Aji Fantasy lulee että nyt tuli syksy... Chilipöydällä näkyy vähän ruskan värejä, oikeasti on paljon keltaisempi tuo lehti kuin kuvassa.
(http://desmond.imageshack.us/Himg853/scaled.php?server=853&filename=img3076bu.jpg&res=landing) (http://img853.imageshack.us/img853/263/img3076bu.jpg)
Tapiksi leikattu Lemon Drop tekee uutta vartta.(http://desmond.imageshack.us/Himg29/scaled.php?server=29&filename=img3078z.jpg&res=landing) (http://img29.imageshack.us/img29/9228/img3078z.jpg)
Toinen tapiksi leikattu baccatum, Fataliin ylläripussista, alkaa pikkuhiljaa tekemään uusia lehtiä.
Enpä tuohon kasvari asiaan voi muuta kuin mutuilla jotain, kun ei ole moisesta kokemusta. Mutta mutta.. öö.. mitä tarkoitat "huonolla" lasilla? Eihän ne UV-säteet sisälle kämppäänkään tule lasin läpi samalla tavalla kuin ulkona säteilee, eikä tähän aikaan vuodesta siis vielä ilmeisesti UV-säteily ole kovinkaan hääviä. Eikö ne kasvit ole siis koskaan saaneet aurinkoa edes lasin läpi sisällä? Noh.. kokeilemalla ainakin selviää ja pikkuhiljaa totuttamalla.. ;)
Itsellä Aji Fantasy tuottaa lehtiin tuollaista :) Ei varmaan mitään kummoisempaa, onko se ala lehtiä?
Lainaus käyttäjältä: Babu - huhtikuu 11, 2012, 16:49:21 IP
Enpä tuohon kasvari asiaan voi muuta kuin mutuilla jotain, kun ei ole moisesta kokemusta. Mutta mutta.. öö.. mitä tarkoitat "huonolla" lasilla? Eihän ne UV-säteet sisälle kämppäänkään tule lasin läpi samalla tavalla kuin ulkona säteilee, eikä tähän aikaan vuodesta siis vielä ilmeisesti UV-säteily ole kovinkaan hääviä. Eikö ne kasvit ole siis koskaan saaneet aurinkoa edes lasin läpi sisällä? Noh.. kokeilemalla ainakin selviää ja pikkuhiljaa totuttamalla.. ;)
Toki ne saavat suoraa auringonvaloa silloin kun pilvet suvaitsevat pysyä poissa auringon edestä, mutta ikkunoissahan on kaksinkertaiset lasit ja suodattavat ilmeisesti melkein kaikki UV-säteet.
Jos tuo kasvari rakennetaan, niin minkä kokoinen siitä kannattaisi tehdä että mahtuu kymmenkunta chilipuskaa siellä kasvamaan?
Lainaus käyttäjältä: chilifani - huhtikuu 11, 2012, 16:58:48 IP
Itsellä Aji Fantasy tuottaa lehtiin tuollaista :) Ei varmaan mitään kummoisempaa, onko se ala lehtiä?
Kuvassa on alimmainen lehti, on se aiemminkin kellastuttanut joitakin alalehtiä ja tiputtanut sitten pois.. :)
Joku kasvihuoneen omistava henkilö varmaa osaa neuvoa paremmin tuon kasvarin koon suhteen. Meinasitko ihan pysyvä kasvarin pykätä, vai jonkun väliaikaisviritelmän? Itse ainakin tekisin suoraan reilumman kokoisen.. alkaa sitten ensi kaudella ketuttamaan, kun chilien määrä kuitenkin ainakin kolminkertaistuu! ;D
Lasi kuin lasi (tai ainakin tavallisemmat) suodattaa muistaakseni noin neljänneksen UV-säteilystä, joten kaksinkertaisen lasin takana on melkein puolet vähemmän UV-säteilyä kuin ulkona. Jos kasvihuoneessa on yksinkertaiset lasit, tulee sinne siis noin 75% ulkoilman UV-säteilystä. Toki kasvarissa kun on kaikki seinät lasia niin se kokonaismäärä mistä lasit osansa syö on paljon isompi kuin mitä sisälle enemmän tai vähemmän varjoon tulee. Mutta kuitenkin. Suosittelen harsoja tai muuta varjostusta alkuun.
Lainaus käyttäjältä: Babu - huhtikuu 11, 2012, 17:07:59 IP
Joku kasvihuoneen omistava henkilö varmaa osaa neuvoa paremmin tuon kasvarin koon suhteen. Meinasitko ihan pysyvä kasvarin pykätä, vai jonkun väliaikaisviritelmän? Itse ainakin tekisin suoraan reilumman kokoisen.. alkaa sitten ensi kaudella ketuttamaan, kun chilien määrä kuitenkin ainakin kolminkertaistuu! ;D
Pysyvän. Uuelle tontille, muutaman kilometrin päähän aletaan kai tulevana kesänä rakentaa taloa. Jos siis kasvari tehhään jo tulevana kesänä, en varmaan pääse joka päivä kasveja kattomaan.... toivottavasti pärjäävät kasvarissa.
E: ja tosiaan taidan ensi kaudelle laittaa enemmän taimia kasvamaan, nyt kun meinaa ylihuolehtia pilalle nuo kasvit kun ei niiden kanssa riitä tekemistä... :D
Lainaus käyttäjältä: InkRose - huhtikuu 11, 2012, 17:13:13 IP
Suosittelen harsoja tai muuta varjostusta alkuun.
Selvä, pistetään muistiin. jos kasveja alkaisi jo tuossa pihalla totuttamaan auringon valoon, minkä verran pitäisi olla lämpöä että pärjäisivät siinä edes muutaman tunnin?
Lainaus käyttäjältä: jörgen - huhtikuu 11, 2012, 17:17:56 IP
Lainaus käyttäjältä: InkRose - huhtikuu 11, 2012, 17:13:13 IP
Suosittelen harsoja tai muuta varjostusta alkuun.
Selvä, pistetään muistiin. jos kasveja alkaisi jo tuossa pihalla totuttamaan auringon valoon, minkä verran pitäisi olla lämpöä että pärjäisivät siinä edes muutaman tunnin?
Itse olen ainakin hyvällä menestyksellä jo pitänyt kasveja pihalla. Jos on aurinkoinen päivä, niin kyllä niitä voi jo ulkona koittaa totuttaa.. mutta en suosittele muutamaksi tunniksi laittaa pihalle heti. Kokeile lyhyemmällä ajalla alkuun, ettei käy huonosti niinkuin meinasi omalle kasvilleni käydä.. :P Tänäänkin pidin yhtä kasvia pihalla vaikka aurinko vain hieman pilkotti pilvien lomasta.. tuntui silti viihtyvän ihan hyvin.
Jos tup fantasyn lehti on kerran alhaalta niin sehän on selvää jo. Kellertävä lehti alkaa ruserrtumaan kuivimalla. Oma Fantasy oireilee samalla tavalla:) Eli en usko syytä huoleen 8)
Lainaus käyttäjältä: chilifani - huhtikuu 11, 2012, 17:34:06 IP
Kellertävä lehti alkaa ruserrtumaan kuivimalla.
Siis mitä tuo tarkoittaa? :D
Että se alkaa kuivua ja kun se on nyt keltainen niin se vaihtaa lehtien päät rusertaviksi ;D
Lainaus käyttäjältä: chilifani - huhtikuu 11, 2012, 17:46:21 IP
Että se alkaa kuivua ja kun se on nyt keltainen niin se vaihtaa lehtien päät rusertaviksi ;D
Jaahas jaahas.. :D
Oisko tunnin verran päivässä paha? :D
Ai valon anto??
Lainaus käyttäjältä: InkRose - huhtikuu 11, 2012, 17:13:13 IP
Lasi kuin lasi (tai ainakin tavallisemmat) suodattaa muistaakseni noin neljänneksen UV-säteilystä, joten kaksinkertaisen lasin takana on melkein puolet vähemmän UV-säteilyä kuin ulkona. Jos kasvihuoneessa on yksinkertaiset lasit, tulee sinne siis noin 75% ulkoilman UV-säteilystä. Toki kasvarissa kun on kaikki seinät lasia niin se kokonaismäärä mistä lasit osansa syö on paljon isompi kuin mitä sisälle enemmän tai vähemmän varjoon tulee. Mutta kuitenkin. Suosittelen harsoja tai muuta varjostusta alkuun.
Offtopicia, mutta... UV:n suodatus riippuu lasin paksuudesta ja myös säteilyn aallonpituudesta (minkä sortin UV:ta). Suodatus käyttäytyy eksponentiaalisesti eli jos 4 mm lasi läpi pääsee puolet niin 8 mm läpi menee puolet siitä eli 25% ja 16 mm menisi 13%.
Kiitos korjauksesta. Nuo muistinvaraiset luvut on jääneet päähän radiojutusta jossa UVA- ja UVB-arvoja mitattiin nykyaikaisen kolminkertaisen ikkunarakenteen läpi ensin kaikki kiinni, sitten ruutu kerrallaan avaten. Ja juttuhan on kuultu liki vuosi sitten, joten ihmekös tuo jos menee miten sattuu.
^Ei ole offtopiccia, kiitos vastauksista.
Peruvian White Habanero yllätti ja avasi ensimmäisen kukkansa :) Ensimmäinen kukkiva chinense, on tuo kukka melko pieni, luulin että nuput olivat vielä kasvuvaiheessa.
(http://desmond.imageshack.us/Himg840/scaled.php?server=840&filename=img3079h.jpg&res=landing)
Kysyn vielä uudestaan, minkä kokoinen kasvari olisi hyvä 10-20 chilipuskalle? En oikeen osaa hahmottaa että minkäkokonen se olis, millasia kasvareita muilla on pihalla? :-\
Itselläni on korjauksen alla oleva 9m2 kasvari. Ensimmäistä kertaa itsekin viljelen kasvarissa ,joten olen ajatellut tunkea sinne n. 15 puskaa.
Saatta tulla ahdasta, riippu siitä kuinka hyvin kasvavat...
^ Kyllä tuossa kasvattaa kasveja. Hyvän kokoinen näyttäisi tuo olevan.
9x2.. jotain tuollaista kai voisi kokeilla.
(http://desmond.imageshack.us/Himg534/scaled.php?server=534&filename=img3084wn.jpg&res=landing) (http://img534.imageshack.us/img534/6308/img3084wn.jpg)
Starfish. Oikea älynväläys idättää huhtikuussa... :o
Bolivian Rainbowin siemenessä näkyy myös itu, mutta ei vielä sirkkoja.
Joo älynväläys saa olla ;D Noo.. kyllä itsekkin kun bubblerin tavarat tulee niin laitan vielä kasvamaan varman Aji Benitoja 3kpl ;)
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. vai miten se meni? :D
Juuri niin :D Toivottavasti kesälle saat sadon tai ainakin kukkimaan.
Kuskasin suurimman osan kasveista pihalle ottamaan aurinkoa.
(http://desmond.imageshack.us/Himg52/scaled.php?server=52&filename=img3085r.jpg&res=landing) (http://img52.imageshack.us/img52/990/img3085r.jpg)
Sisälle jäivät Jalapeno, Short Yellow Tabasco (joka kyllä näkyy kuvassa, meni vahingossa ensin pihalle :D), tapiksi leikatut baccat (LD & 2 ylläriä) ja juuri itäneet Starfish ja Bolivian Rainbow.
Kasvit ovat ulkoilmassa tosiaan ihan eka kertaa... Kuten kuvasta näemme, pihalla on 7 astetta (tuon mittarin mukaan... ::)) ja taivas on puolipilvinen, välillä paistaa ja välillä ei. Tuollainen lämpötila ilmeisesti hidastaa (minun tuurillani pysäyttää) kasvua... Pihalla tuulee lievästi, vähän pelottaa mitä tuolle isolehtiselle Aji Fantasylle käy kun noin heiluu tuulen mukana.
Edit: nyt näyttää ettei tuo aurinko enää paista... ehtiväthän ne ainakin vartin saada suoraa aurinkoa ::)
Varttikin on mukavaa totuttelua.. 8)
Ensimmäiselle kerralle juuri sopiva ehkä. Itsekin käytin 15 min auringon valossa pihalla kasvia.
Nythän se taas paistaa, kun ehdin jo tuoda kasvit takaisin sisälle... aurinko rupiaa oikeen ryppyilemmään, pitänee ampua alas... :o
Joo se ryppyili päivällä täälläkin: P No minkäs teet :-\
(http://desmond.imageshack.us/Himg99/scaled.php?server=99&filename=img3086do.jpg&res=landing) (http://img99.imageshack.us/img99/1361/img3086do.jpg)
Aji Fantasyn raakile. Innolla jo odotellaan... :D
OHO! Mahtavaa Aji Fantasy:) NAMNAM.. Ei malta ootta että itselläkin alkaisi podeileen tai edes kukkimaan. :-\
Tuolla ulkoilutuksella ei ollut muita (haitta)vaikutuksia kuin se että Rawitin varsi ei ole enää niin suora kuin ennen. ::)
Laitanpa taas pari kuvaa kun ei ole muutakaan tekemistä...
Vertailuksi 31.3. otettu kuva Jalapenosta:
(http://desmond.imageshack.us/Himg600/scaled.php?server=600&filename=img2935zc.jpg&res=medium) (http://img600.imageshack.us/img600/264/img2935zc.jpg)
15.4.:
(http://desmond.imageshack.us/Himg715/scaled.php?server=715&filename=img3088g.jpg&res=landing) (http://img715.imageshack.us/img715/751/img3088g.jpg)
Onhan tuo jonkun verran parissa viikossa kasvanut, mutta ehkä tuo kukkien ja hedelmien teko vähän hidastaa kasvua. Oikealla Sudden Death, joka on juurib alkanut haaroittumaan.
(http://desmond.imageshack.us/Himg819/scaled.php?server=819&filename=img3092z.jpg&res=landing) (http://img819.imageshack.us/img819/4007/img3092z.jpg)
Baby Bell Pepper.
Chilifani, vähennä vähän sitä kommenttien määrää, tämä päiväkirja on täynnä sun viestejä ::)
Lainaus käyttäjältä: jörgen - huhtikuu 11, 2012, 17:00:21 IP
Toki ne saavat suoraa auringonvaloa silloin kun pilvet suvaitsevat pysyä poissa auringon edestä, mutta ikkunoissahan on kaksinkertaiset lasit ja suodattavat ilmeisesti melkein kaikki UV-säteet.
Jos tuo kasvari rakennetaan, niin minkä kokoinen siitä kannattaisi tehdä että mahtuu kymmenkunta chilipuskaa siellä kasvamaan?
Parempi kun pelaat varman päälle ja käytät hallaharsoa apuna auringon valoon totuttelussa.
Kasvarin koosta sanoisin, että noin neliömetri/kasvi voisi olla ihan jees. Mulla on kaksitoistaneliöinen, jossa oli likemmäs 30 kasvia. Ei siellä enää loppukesästä ollut mitenkään helppoa liikkua. Ja sadonkorjuu oli välillä yhtä tuskaa. ;)
Pitihän sitä vesiviljelyäkin kokeilla - ylläribaccat pääsi maitopurkkipassiivihydroihin. Sillä on hyvä aloittaa. :D
Nyt kun selvisi että tuo mysteeriannuum on (ehkä) Rawit, niin päätinpä etten tarvitse kahta yksilöä tuollaista paska-annuumia, ja jätin toisen pihalle. Yöllä alkoi roikottaa lehtiään. Eilen oli hyvä sää kun aurinko paistoi ja lämpöä lähemmäs 10 astetta. Chilit olivat muutaman tunnin pihalla auringonpaisteessa. Saa nähdä milloin näkyy palamisen oireet lehdissä.
Lainaus käyttäjältä: jörgen - huhtikuu 17, 2012, 13:20:47 IP
Pitihän sitä vesiviljelyäkin kokeilla - ylläribaccat pääsi maitopurkkipassiivihydroihin. Sillä on hyvä aloittaa. :D
Chilit olivat muutaman tunnin pihalla auringonpaisteessa. Saa nähdä milloin näkyy palamisen oireet lehdissä.
Itsekin pidin eilen ja toissapäivänä kasveja pihalla auringossa 5-6 tuntia, eikä mitään palamisen merkkejä näy missään kasvissa. Tosin ihan pienimpiä en vielä vienyt ulos. Taas enemmän tuntui siltä, että niille tulee kylmä, kuin että palaisivat sinne.. lehdet tuntui tosi kylmiltä, vaikka aurinko paisteli mukavasti. Varjossa lämpöä ei kuitenkaan ollut kuin sen 7 astetta.
(http://desmond.imageshack.us/Himg843/scaled.php?server=843&filename=img3114qf.jpg&res=landing)
Mikä se on?
Aji Fantasy näyttää tekevän hedelmää joka kukasta, joten päätinpä tehdä tuollaisen testin yhdellä. Tein tuollaiseen suklaamunasta löytyneeseen muovikoteloon reiän päähän ja pistin isoimman hedelmän päälle. Tuollaisen yllätysmunanhan voi aukaista kyljestä, joten hedelmän kasvun suhteen olen koko ajan ajan (ei ole kirjoitusvirhe) tasalla.
Jalapenossakin kasvaa hetelmät hyvin, tosin ne ovat laihempia kuin Jalapenossa kuuluisi olla(?). Short Yellow Tabascosta nypin eilen kuihtuneita terälehtiä pois, näytti sielläkin muutama raakile olevan. Italiano avasi ensimmäisen kukkansa. Orange Habaneron uudet haarat värjäytyvät ruskehtaviksi, johtunee siitä kun on pääsi olohuoneen ikkunalle aurinkoon. Nakkasin muutaman mandariinin siemenen multaan pari päivää sitten, katsotaan tuleeko siitä mitään.
Ulos heitteille jätetty Rawit roikottaa lehtiään. Varsi on pystyssä, mutta en osaa sanoa onko kasvi enää hengissä. Öisin on muutaman asteen pakkasia. :D
Tänään paistoi taas aurinko (harvinaista meilläpäin :P) ja chilit olivat muutaman tunnin pihalla. Tunti sisään tuomisen jälkeen useampi kasvi roikotti lehtiään. Tämä johtui tosin siitä, että multa oli kuivunut, mutta uskon ulkoilutuksella olevan jotain vaikutusta asiaan (älkää ottako näitä höpinöitä vakavasti). Kuluttavatko kasvit sitten enemmän vettä kun olosuhteet muuttuvat kovasti, vai reagoivatko kuivaan multaan kovemmin kuin tasaisissa olosuhteissa? Ei, kuvittelen vain. Ehkä ulkoilma kuivaa mullan nopeammin. Ulkonahan tuulee.
Otinpa kuvan Italianosta, näyttää paljon tuuheammalta roikottaessaan lehtiään ::)
(http://desmond.imageshack.us/Himg215/scaled.php?server=215&filename=asdsnp.jpg&res=landing)
Kevät tuli, lumi suli... no, ainakin melkein:
(http://desmond.imageshack.us/Himg24/scaled.php?server=24&filename=img3122b.jpg&res=landing) (http://img24.imageshack.us/img24/2843/img3122b.jpg)
Varjossa on digitaalimittarin mukaan 12 astetta. Lumet sulaa kovaa vauhtia - toivottavasti sitä ei tule enää lisää. Viime viikollakin satoi lunta. Tänään pääsin koulusta jo puolelta päivin ja kuskasin puskat pihalle ottamaan aurinkoa. Ohessa vähän kuvia siitä, missä mennään. Kuvaamatta (sisälle) jäivät Jalapeno ja Short Yellow Tabasco, jotka kukkivat ja tekevät hedelmää olohuoneen ikkunalla sekä Starfish ja Bolivian Rainbow, jotka ovat juuri alkaneet tehdä ensimmäistä 'oikeaa' lehtipariaan 11w ESL:in alla. Olen lukenut, että 11 watilla ei tee yhtään mitään, mutta kyllähän nuilla ainakin varret tummuivat kun pääsivät eslin alle. E14 kantaan ei parempaa lähikaupasta löytynyt. 8)
(http://desmond.imageshack.us/Himg214/scaled.php?server=214&filename=img3117g.jpg&res=landing) (http://img214.imageshack.us/img214/3299/img3117g.jpg)
Yleiskuvaa. Takarivi vasemmalta oikealle: Italiano, Rawit, Aji Fantasy ja Baby Bell Pepper. Eturivissä vasemmalla (maitopurkit) 2 mysteeribaccaa, Peruvian White Habanero, Orange Habanero (SD), Lemon Drop, PWH ja kuollut Rawit.
Tuolla pienemmällä PWH:lla on vaaleita alueita lehdissä, liekö palanut? Koitin siitä ottaa lähikuvia, mutta kaikki epäonnistui 8)
(http://desmond.imageshack.us/Himg801/scaled.php?server=801&filename=img3121o.jpg&res=landing) (http://img801.imageshack.us/img801/8599/img3121o.jpg)
Tältä näyttää Rawit kun on ollut viikon pakkasessa.
(http://desmond.imageshack.us/Himg28/scaled.php?server=28&filename=img3120vv.jpg&res=landing) (http://img28.imageshack.us/img28/4968/img3120vv.jpg)
Aji Fantasy kukkii ja podittaa. Mikä lie trolli kääntänyt tuon kuvan kylelleen :D
(http://desmond.imageshack.us/Himg851/scaled.php?server=851&filename=img3125xq.jpg&res=landing) (http://img851.imageshack.us/img851/2546/img3125xq.jpg)
PWH:n kasvutapaa ei voi kun ihailla. Kukkia tulee koko ajan lisää mutta niissä ei ole siitepölyä. Chinenset kai tarvii enemmän valoa sadon tekemiseen.
(http://desmond.imageshack.us/Himg6/scaled.php?server=6&filename=img3127uc.jpg&res=landing) (http://img6.imageshack.us/img6/7429/img3127uc.jpg)
Italiano.
Edit: kuvalinkki korjattu...
Tuuhea italiano. Paljonko itse kasvilla on mittaa?
UV-totuttelut on sujunut melko hyvin. Kaksi pientä kasvia, Lemon Drop ja pienempi PWH, paloi niin että lehdet meni valkoiseksi.
Italianon alimmat lehdet näyttävät myös palaneen, ja isompi PWH, josta löytyy kuva edellisestä viestistäni, on tiputtanut jo puolet lehdistään. Palamisen oireet tosin näkyy viivellä, joten ehkä kohta kaikki muutkin puskat alkaa tiputella lehtiään. ::)
PWH on tiputtanut jo yli puolet lehdistään, ja nyt on Italianokin alkanut tiputella alimpia lehtiä kovaa tahtia. Kyllähän tuo vähän harmittaa, kun tuuheimmat puskat pudottaa lehdet pois, olkaahan ihmiset varovaisia tuon auringon kanssa.
Nypin PWH:sta osan nupuista ja kukista pois energiaa viemästä.
Peruvian White Habanero 23.4.:
(http://desmond.imageshack.us/Himg851/scaled.php?server=851&filename=img3125xq.jpg&res=landing)
Peruvian White Habanero nyt:
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3136.jpg?t=1335459273)
Kasvarista en vielä tiedä rakennetaanko tänä kesänä. Pari bubbleria ajattelin värkätä, ilmakivet pitäisi vielä hankkia.
Hyvää vappua kaikille lukijoille!!!
Sitä samaa sinnepäin! 8)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_5512010.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/5512010.jpg)
Itukipossa näkyy liikettä. Tiedä sitten mikä tuo on, kun siellä on kiivin ja mandariinin siemeniä ja yksi lattialta löytynyt randomidisiidu. :D
Muutamat kasvit tekevät podeja. Kypsymään ei ole vielä yksikään alkanut, mutta siihen tuskin menee enää kauaa. 8)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_5512006.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/5512006.jpg)
Kerrankin onnistunut kuva tuolla digikameralla... (vai onko?) Mysteeriannuum, jota veikattiin Rawitiksi. Siinä on pari 6cm pötkylää ollut kiinni jo kuukauden, ehkä ne kohta alkaa kypsyä... pitäisköhän tolle antaa lisälannotusta? Laimeaa puutarhan kesää on saanut joskus harvoin kun on jaksanut litkuja sekoitella.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_5512007.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/5512007.jpg)
Baby Bell Pepper, Orange (c.annuum). tällä hetkellä taitaa olla 5 podia.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_5512008.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/5512008.jpg)
Sudden Deathin ensimmäinen raakile.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_5512004.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/5512004.jpg)
Short Yellow Tabasco (c. annuum) taitaa olla melko satoisa kasvi. Maku on tosin sieltä huonommasta päästä...
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_5512001.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/5512001.jpg)
Jalapenossa kymmenkunta raakiletta.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_5512005.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/5512005.jpg)
Aji Fantasyssakin on toistakymmentä raakiletta, mutta jostain syystä on alkanut nyt kovasti tiputtelemaan pienempiä podinalkuja. Lisäsin lannoitusta (rehellisesti sanottuna aloitin lannoituksen), jospa ongelma sillä korjaantuisi. Ravinteen puutosta taitaa olla, kun alalehdet kellastuu ja tippuu.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_5512011.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/5512011.jpg)
Italiano kukkii. Tykkään tämän kasvutavasta, teki oikein vahvan ja puumaisen varren, ja kun haarautui (ei ole latvottu) teki kerralla useampia latvoja ja tiheän ryppään kukkia. Aurinko poltti suurimman osan vanhoista lehdistä jotka tippuivat pois, mutta varkaita pukkaa mukavasti alhaalta asti. Taitaa olla elinvoimainen yksilö.
Ensi päivitykseen koitan ottaa vähän kokokuvia kasveista.
Uudet verkkoruukut menivät säpäleiksi tuolla repussa, jes. :-\ Pitänee sitten tehä omat verkkoruukut noihin bubblereihin.
Puutarhan Kesä -litkuja olen nyt sekoitellut ahkerasti, satoa tekevät kasvit saavat lannoitekuurin 8)
Kuvaton päivitys, koska ei ole jaksanut pattereita ostaa tuohon digikameraan... kahdella AA-paristolla voi ottaa ehkä sen 50 kuvaa ja sitten pitäs olla jo vaihtamassa uusia. >:(
- Aji Fantasy ei suostu tekemään enempää raakileita, hedelmöittyneetkin kukat tippuu. Isohkoja alalehtiä tiputtelee myös ahkerasti, päävarressa enää 2 lehteä jäljellä. Nekin näyttää niin kärsineeltä että kohta tipahtaa.
- Mysteeriannuum on alkanut kypsyttelemään yhtä podia. Ovat n. 6cm pitkiä, kasvavat ylöspäin, punaiseksi näyttävät kypsyvän.
- Sudden Death tekee raakileita, nopeasti kasvavat.
- Kaverilta sain Championin pistokkaan, päätynee passiivihydroon. Kuulemma mieto herkullinen bacca. :)
Kommentit on jääny vähälle, mutta jos tätä kuitenkin joku lukee ni osaisko joku vastata johonkin näistä kysymyksistä?
Minkä kokoseksi Jallun hedelmän kuuluu kasvaa? Itääkö siemenet jotka on otettu podista joka ei oo vielä kypsyny? Mikä on optimaalinen pH bubblerissa? Mistä saisi hyötykasvien siemeniä, esim. viinirypäleet / -köynnökset, kurkut, mansikat yms.?
Jallun podit koko voisi olla 4-10cm, riippuen lajikkeesta, mutta siitä erikoisia ne on, että ne "korkkaantuu" kun ovat täysi kasvuisia ja poiminta kunnossa.
Korkkaantumista ei aina tapahdu, mutta hyvissä oloissa näin pitäisi käydä.
Raa'asta podista otetut siemenet itävät tosi huonosti, ei kannata, koska kunnon siemeniäkin on tarjolla paljon.
Hyötykasvien siemeniä löytyy melkein joka kaupasta, mutta hyötykasvi yhdistykseltä voisi löytyä enemmän mielenkiintoisi lajikkeita.
Lainaus käyttäjältä: jörgen - toukokuu 11, 2012, 15:43:34 IPKommentit on jääny vähälle, mutta jos tätä kuitenkin joku lukee ni....
Etusivulta se näkyy, kohta pari tuhatta lukukertaa.
Lainaus käyttäjältä: jörgen - toukokuu 11, 2012, 15:43:34 IPMistä saisi hyötykasvien siemeniä, esim. viinirypäleet / -köynnökset, kurkut, mansikat yms.?
Hyötykasviyhdistyksestä tietty!
Viiniköynnöksen saat taimena puutarhaliikkeestä ja säästät monta vuotta ja sieltä löytyy mansikan taimiakin. Marketeista löydät tavallisimmat vihannekset siemeninä.
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - toukokuu 11, 2012, 16:37:57 IP
Lainaus käyttäjältä: jörgen - toukokuu 11, 2012, 15:43:34 IPKommentit on jääny vähälle, mutta jos tätä kuitenkin joku lukee ni....
Etusivulta se näkyy, kohta pari tuhatta lukukertaa.
Oho, niinpäs onkin... ::)
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - toukokuu 11, 2012, 16:37:57 IP
Lainaus käyttäjältä: jörgen - toukokuu 11, 2012, 15:43:34 IPMistä saisi hyötykasvien siemeniä, esim. viinirypäleet / -köynnökset, kurkut, mansikat yms.?
Hyötykasviyhdistyksestä tietty!
Viiniköynnöksen saat taimena puutarhaliikkeestä ja säästät monta vuotta ja sieltä löytyy mansikan taimiakin. Marketeista löydät tavallisimmat vihannekset siemeninä.
Kiitos, pitääpä tuolta katsella siemeniä jos niitä vaikka ehtisi vielä idättää.
Pikku kuvapläjäys, otin kuvan melkein joka kasvista eli ei niitä montaa ole, ensi kaudella pistetään sitten moninkertainen määrä.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512033.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512033.jpg)
Tulipa huono kuva, tunnistaako kukaan tätä sirkkatainta? Voisiko olla kiivi tai mandariini, vai onko vain kellopaprika
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512001.jpg?t=1336818293) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512001.jpg)
Short Yellow Tabasco on tuuhentunut mukavasti, ja satoakin tuo tekee.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512004.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512004.jpg)
Jalapeno.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512008.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512008.jpg)
Bolivian Rainbow-taimi, sirkkalehdet ovat tummuneet jonkin verran. :)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512009.jpg?t=1336818990) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512009.jpg)
Starfish bubblerissa.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512012.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512012.jpg)
C. baccatum-yllärikaksikko passiivihydroissa.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512013.jpg?t=1336819358) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512013.jpg)
Lemon Drop, auringon polttama.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512014.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512014.jpg)
Pienempi
Peruvian White Habanero. UV-säteily polttanut tuonkin pahasti, mutta näyttäisi lähteneen taas kasvuun, haarautunut latvasta.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512016.jpg?t=1336820367) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512016.jpg)(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512017.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512017.jpg)
Championin pistokas.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512019.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512019.jpg)(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512020.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512020.jpg)
Ylläri (
c.annuum).
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512021.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512021.jpg)(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512025.jpg?t=1336820729) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512025.jpg)
Habanero Sudden Death.(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512027.jpg?t=1336820870) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512027.jpg)
Italiano otti liikaa aurinkoa ja tiputti melkein kaikki lehdet päävarresta. No, ehkä se näyttää vähän bonchilta nyt. ;D
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512030.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512030.jpg)
Aji Fantasy, jonka raakileet ovat paljon vaaleampia kuin niiden kuuluisi olla. Vähän huolestuttaa, minkä makuisia noista tulee... :-\
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_12512032.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/12512032.jpg)
Baby Bell Pepper, Orange.Edit: kiitos SK:llekin vastauksesta. Mitä on korkkaantuminen? Chiliwikistä en löytänyt tietoa tuosta, mutta taitaa liittyä jotenkin noihin valkoisiin viivoihin mitä joillakin on Jalapenon podeissa?
Korkkiintumisesta löydät tietoa tältäkin foorumilta, kunhan käytät hakua. Aji Fantasy on raakana tuollainen hailu, tai ainakin mulla on.
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - toukokuu 13, 2012, 00:53:02 AP
Korkkiintumisesta löydät tietoa tältäkin foorumilta, kunhan käytät hakua. Aji Fantasy on raakana tuollainen hailu, tai ainakin mulla on.
Tietoa löytyy, mutta kannattaa hakea kork
aantumista. :)
;D Voi ryönä, niimpä.
Lainaus käyttäjältä: PP - toukokuu 13, 2012, 01:07:54 AP
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - toukokuu 13, 2012, 00:53:02 AP
Korkkiintumisesta löydät tietoa tältäkin foorumilta, kunhan käytät hakua. Aji Fantasy on raakana tuollainen hailu, tai ainakin mulla on.
Tietoa löytyy, mutta kannattaa hakea korkaantumista. :)
Yritit olla oikein pätevä, mutta teit itsekin kirjoitusvirheen... :P Sehän on kork
kaantumista. Chilifoorumilta löysin siitä lähinnä negatiivista infoa, jotain sellaista että johtuu suurista ilmankosteuden muutoksista tai kastelun/lannoituksen muutoksista tms. mutta asiasta chiliruukkuun, nyt näyttää muutama valkoinen jälki jo tulleen vanhimpaan hedelmään Jalapeñossa. :)
Ai niin, hyvää äitienpäivää kaikille äideille!!
Lainaus käyttäjältä: jörgen - toukokuu 13, 2012, 14:25:35 IP
Lainaus käyttäjältä: PP - toukokuu 13, 2012, 01:07:54 AP
Tietoa löytyy, mutta kannattaa hakea korkaantumista. :)
Yritit olla oikein pätevä, mutta teit itsekin kirjoitusvirheen... :P Sehän on korkkaantumista. Chilifoorumilta löysin siitä lähinnä negatiivista infoa, jotain sellaista että johtuu suurista ilmankosteuden muutoksista tai kastelun/lannoituksen muutoksista tms. mutta asiasta chiliruukkuun, nyt näyttää muutama valkoinen jälki jo tulleen vanhimpaan hedelmään Jalapeñossa. :)
Ai niin, hyvää äitienpäivää kaikille äideille!!
Sen siitä saa kun ei lue omia tekstejään. Asiasta sen verran, että tietääkseni esim. Jalapenoilla korkkaantuminen kuuluu asiaan ja on merkki hyvin kasvaneista podeista.
Vähän hämmästyin kun menin äsken katselemaan noita chilejä. Ennen ei ole tuholaisia näkynyt, nyt huomasin siellä kolmenkin tyyppistä ötökkää. Yksi niistä oli joku hämähäkki. Siitähän ei kasveille pitäisi olla mitään haittaa.
Starfishin lehdellä vilisti piskuinen punainen ötö. Luuppia tms. ei ole, joten en pystynyt tuota lähempää tarkastelemaan, mutta veikkaan että on samanlainen kuin ne mitä marjapensaistakin kesäisin löytyy. Lieköhän tuosta haittaa chileille? Toinen, vähän isompi ötökkä taisi olla jonkunlainen kärpänen tms. Kirkkaissa siivissä tummia laikkuja. Toivottavasti harmiton tuokin... Pitääpä jostakin luuppi etsiä että pääsee tarkastelemaan veijareita tarkemmin.
Lainaus käyttäjältä: jörgen - toukokuu 13, 2012, 19:07:33 IP
Starfishin lehdellä vilisti piskuinen punainen ötö. Luuppia tms. ei ole, joten en pystynyt tuota lähempää tarkastelemaan, mutta veikkaan että on samanlainen kuin ne mitä marjapensaistakin kesäisin löytyy. Lieköhän tuosta haittaa chileille?
Punainen väri viittaa muistaakseni petopunkkeihin joita luonnonvaraisina löytyy kotimaastakin joten itse en ainakaan panikoisi ;)
Lainaus käyttäjältä: Herpiili - toukokuu 13, 2012, 20:44:10 IP
Lainaus käyttäjältä: jörgen - toukokuu 13, 2012, 19:07:33 IP
Starfishin lehdellä vilisti piskuinen punainen ötö. Luuppia tms. ei ole, joten en pystynyt tuota lähempää tarkastelemaan, mutta veikkaan että on samanlainen kuin ne mitä marjapensaistakin kesäisin löytyy. Lieköhän tuosta haittaa chileille?
Punainen väri viittaa muistaakseni petopunkkeihin joita luonnonvaraisina löytyy kotimaastakin joten itse en ainakaan panikoisi ;)
Selvä, annetaanpa sitten noiden olla rauhassa. :)
Mitään uutta ei ole oikeastaan tapahtunut, mutta postaanpa kuitenkin nyt ajankuluksi...
Ensimmäinen itse kasvatettu chili on syöty. Mysteeriannuum kypsytti 2 podia, n. 6cm pitkiä, melko ohutlihaisia, tavanomainen annuum-maku, tulisuus Fassen asteikolla sellainen 6-8.
Nyt olen varma, että tuo minun "Aji Fantasy" ei ole se oikea Fantasy. Sen lisäksi että raakan podin väri on ihan erilainen, muodossakin on paljon eroa. Minulla näyttää tältä (kuva suuremmaksi klikkaamalla):
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_19512006.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/19512006.jpg)
Tässä Fataliin kuvia:
http://fataliiphoto.net/d/42287-1/fantasy_kasvista.jpeg
http://fataliiphoto.net/d/41796-2/fg_fantasy.jpg
Mulla on siemenet kaupan podista, saattaahan se olla jonkun kanssa risteytynytkin. Helpointa olisi tietysti tilata Aji Fantasy fataliiseedsiltä, mutta niitä ei ollut vielä silloin tarjolla kun aloitin tämän kauden.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_19512003.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/19512003.jpg)
Mysteeriannuum tekee podeja. Oikeassa alanurkassa oleva podi on jotenkin epämuodostunut. Lajikkeesta saa heittää arvauksia. Pahoittelut huonosta kuvasta.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_19512016.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/19512016.jpg)
Bolivian Rainbow tekee violetin varren pikkutaimesta asti. Lehdetkin ovat alkaneet tummua, mutta sitä ei tuosta kuvasta näe.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_19512015.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/19512015.jpg)
Italiano ja rypäs podeja. Tämä tekee noin 5 nuppua/kukkaa/hedelmää per kasvupiste, ei tietääkseni kovin yleistä annuumeilla.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_19512004.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/19512004.jpg)
Habanero Sudden Death. Pelottavan näköinen. Tuo pitäisi vielä joskus syödäkin.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_19512008.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/19512008.jpg)
Jalapenossa alkaa pikkuhiljaa näkyä korkkaantumista.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_19512009.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/19512009.jpg)
Short Yellow Tabasco. Podeja tulee lisää jatkuvasti, ja kasvavat parissa päivässä täyteen mittaansa, joka on huikeat 1cm. Nyt kun vielä kypsyisivät niin tulisi olohuoneen ikkunalle vähän väriä.
Eilen ei olisi pitänyt chilejä viedä ulos terassille. Oli sen verran kova tuuli että kasveista irtoili lehtiä, pari kasvia kaatui ruukkuineen, kahdella isoimmalla kasvilla on nyt mukavasti varret mutkalla... No, jotain positiivistakin sentään, Baby Bell Pepper on alkanut kyspyttelemään yhtä podia.
SYT tarttuu kyllä huikealla prosentilla podit, mulla on kasvi aika lailla samassa vaiheessa, odottelee väriä podeihin.
Lainaus käyttäjältä: Raumala - toukokuu 27, 2012, 00:00:30 AP
SYT tarttuu kyllä huikealla prosentilla podit, mulla on kasvi aika lailla samassa vaiheessa, odottelee väriä podeihin.
Nythän tuo näyttäisi että mun SYT on alkanut parin podin väriä jo muuttamaan. Kasvissa podeja nyt n.20, mutta lisää tulee koko ajan. Olisi kai pitänyt pölyttää tuota ahkerammin, kaverillani kun oli saman kokoisessa SYT:ssa 40 raakiletta... Tuolle lajikkeelle ominaista näyttää olevan että tekee pienet lehdet, haarautuu pienenä, podit tosi pieniä (n.1cm?), kasvaa haaroittumisen jälkeen kaikkiin muihin suuntiin paitsi ylöspäin. Nappasin kuvan tuosta kasvista, laatu nyt on mitä on kun aurinko paistaa taustalla yms. seli seli.... ;D
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_27512019.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/27512019.jpg)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_27512021.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/27512021.jpg)
Joo, ei tuo hirveesti korkeutta kasva, mulla noin 40 cm korkea ja kasvi idätetty 2011 elokuussa.
Mulla podit noin 2 cm ja olen pölyttänyt pumpulipuikoilla. Herkkä ottamaan lannoitus övereitä, mulla pukannut pientä valkoista kiderakennetta lehtiin ja vähän oksiinkin. Lannoitus ollut 2 ml/l puutarhan kesää. Tarkoitus kasvatella tosta bonchia.
Lainaus käyttäjältä: Raumala - toukokuu 27, 2012, 12:33:49 IP
Joo, ei tuo hirveesti korkeutta kasva, mulla noin 40 cm korkea ja kasvi idätetty 2011 elokuussa.
Mulla podit noin 2 cm ja olen pölyttänyt pumpulipuikoilla. Herkkä ottamaan lannoitus övereitä, mulla pukannut pientä valkoista kiderakennetta lehtiin ja vähän oksiinkin. Lannoitus ollut 2 ml/l puutarhan kesää. Tarkoitus kasvatella tosta bonchia.
Tuon lannoiteöveri-herkkyyden olen minäkin huomannut, itsellä annostus oli aluksi 1ml/l Puutarhan Kesää, ja silti SYT:n lehdet tuli täyteen kiteitä. Muilla lajikkeilla ei ödeemaa näkynyt. Itsellänikin on tästä aikomuksena tehdä bonchi, matala kasvutapa ja pienet lehdet on hyvää bonsaiainesta. ;)
Pannaanpa ylös, että eilen 27.5. ensimmäinen Jallu ja ekat SYT:t alkoi kypsyä, tänään huomasin ensimmäisen podin PWH:ssa. On se vain ihme epeli, kun lähes kaikki lehdet on tippuneet, mutta silti kukkii kovasti ja nyt tekee jo hedelmääkin...
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_28512002.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/28512002.jpg)(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_28512005.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/28512005.jpg)
Kesäkuu on juuri alkanut, ja huomenna alkaa kesäloma. On se vaan niin ihanaa, kun koulun saa unohtaa kokonaan. Muita ilonaiheita on se, että siskoni lähti pari päivää sitten Amerikkaan eikä tule vähään aikaan takaisin ja se, että chileistäkin saa jo ensimmäisiä maistiaisia. En taida olla ollenkaan myöhässä tällä ekalla kaudella. Olohuoneen ikkunalla luonnonvalossa kasvaneessa Jalapeñossa on kymmenkunta podia, parissa alkoi näkyä korkkaantumista tuossa pari viikkoa sitten, ja sen jälkeen alkoi yksi podi vaihtaa väriä.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/1612007.jpg?t=1338569519)
Podilla pituutta n. 7cm. Näyttää herkulliselta. Kärjestä maistoin ensin pikku palan, maku oli mielestäni ainakin parempi kuin marketin vihannespaprikassa. Poltetta ei ihan käressä ollut, mutta ajattelin että kyllä se kannan lähistöltä jonkun verran tulinen kuitenkin on. Vaan eipäs ollut... puolivälissä podia alkoi toivo jo hiipua, ja kohta oli koko hedelmä popsittu siemenkiinnikettä myöten, eikä tuntunut pienintäkään poltetta - jopa isäni uskaltautui maistamaan sitä. Maku oli ihan OK, mutta pettymys tuo kuitenkin oli. Fasse-sedän siemenistä kasvatettu Jallu, siemenpussissa lukee "Heat level: 5-6" eli kyllä tuossa poltetta pitäisi olla. No, se oli vasta ensimmäinen hedelmä, ns. harjoituskappale. Ehkä seuraavista podeista löytyy vähän sitä kapsaisiiniakin. :)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/1612009.jpg?t=1338570670)
Short Yellow Tabascossa kypsiä on puolisenkymmentä. Pari podia tuosta maistettiin, ja potkua oli jonkun verran - ei tosin lähellekään niin paljon kuin silloin, kun viimeksi tätä lajiketta söin. Ellei sitten ole toleranssi noussut... 8) Short Yellow Tabascon maku ei ole sieltä parhaimmasta päästä, mutta ehkä tästä ihan kohtuullista jauhetta saisi. Podit vain ovat niin pieniä, ettei niistä kovin suuria määriä jauhetta saada.
Kaikkia muita paitsi Jalapeñoa ja Short Yellow Tabascoa kasvattelen edelleen loisteputkien alla. Siellä, mihin kasvihuone on tarkoitus rakentaa, on edelleen vain metsää. Voi mennä vielä viikkoja, että sitä aletaan kaataa. Saapa nähdä, ehtiikö sitä kasvaria sitten rakentamaan tänä kesänä...
Onnittelu maistiasista!
Loppuko sinultakin peruskoulu vai oletko jo lukiossa vai?
Itse heitän huomenna hyvästit peruskoululle.
Heh, tuo Short yellow tabasco on kyllä nimensä mukainen :) .
Lainaus käyttäjältä: Lillen - kesäkuu 01, 2012, 21:05:24 IP
Onnittelu maistiasista!
Loppuko sinultakin peruskoulu vai oletko jo lukiossa vai?
Itse heitän huomenna hyvästit peruskoululle.
Heh, tuo Short yellow tabasco on kyllä nimensä mukainen :) .
Kiitos kiitos. Itsellä ei lopu peruskoulu vielä, kasilta vasta pääsen... jos pääsen ::).
^
Kai nyt sentään?! :D
9 loppu on helvetillinen, kaikki pitää olla palautettuna, kokeet kirjoitettu ja pääseekö haluamaansa jatko-opinto paikkaan?
9 taas on siitä hyvä vuosi että on koulun vanhin (kaikki 7 pelkää käytävillä 8))
Nojoo, helpostihan sitä luokalta pääsi, keskiarvo noussut välitoikkarista ainakin 0,5 numeroa... :D
Mutta ei kyllä yhtään tunnu siltä että ois koulun vanhin sitten syksyllä.
Niin, ja ei taida Short Yellow Tabasco ihan nimensä mukainen olla, ainakaan minun tietääkseni sillä ei ole Tabascon kanssa mitään tekemistä. Väärin nimetty lajike...
Eihän se Tabascoon mitenkään liitykään. Eri lajikin on kyseessä: SYT on annuum, Tabasco on frutescens.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/16612003.jpg?t=1339880315)
Sudden Deathin podi on alkanut kypsymään. Kovasti tekee jo mieli päästä tuota maistamaan... :)
Onnittelut! :)
Kiitos Lillen.
Bubblerissa oleva bacca (Aji Cristal?) on alkanut oireilemaan. Kaikki uudet lehdet on käppyrällä, nupunalut kuivuu, uusissa lehdissä myös ruskeita läiskiä.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_asd006.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/asd006.jpg)(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_asd005.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/asd005.jpg)(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/th_asd002.jpg) (http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/asd002.jpg)
Pahoittelut jälleen kuvien huonosta laadusta.
Tuossa siis kaksi kasvia yhdessä bubblerissa. Lannoitteena Puutarhan Kesä, 7litrassa vettä n. 10ml lannoitetta. Eihän tuo liian tuju annostus ole? Juuret kasvaa kovaa vauhtia, tosin osa niistä on melko ruskeita.
Päiväkirjaa ei olekaan vähään aikaan tullut päiviteltyä. Eikä ole mitään kerrottavaa vieläkään. Olin viikon reissussa, ja sinä aikana setäni kävi pari kertaa kasveja kastelemassa. Hengissä ovat pysyneet, mutta kasvu tuntuu hyytyneen suurimmalla osalla. Lemon Drop, Starfish ja mysteeribaccatum eivät vielä edes kuki - niistä siis tuskin saadaan satoa ollenkaan tältä kesältä. Puhumattakaan vesimeloneista ja mandariineista, jotka ovat tuollaisia 10cm rääpäleitä. Ulkona kasvava Aji Fantasy tms. ei näytä haluavan kypsyttää pientä satoaan. Muistaakseni 12 podia tuossa on, eikä yritä tehdä lisää - meillä taitaa olla liian kylmää näille tropiikin kasveille. Kasvu tuolla puskalla on loppunut kokonaan.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3449.jpg)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3448.jpg)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3446.jpg)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3453.jpg)
Aji Fantasy.
Yksi kuva näyttää kääntyneen väärinpäin... pikkupojasta asti olen tietokonetta käyttänyt, mutta ei näytä kuvien lisääminen onnistuvan vieläkään.... :-[
Viime päivityksestä on yli kuukausi aikaa. On vähän unohtunut tämä, eikä ole kyllä raportoitavaakaan paljoa ollut. Kävin eilen räpsimässä parit kuvat kasveista. Annuumeista tulee kyllä satoa, chinensejä ja baccoja en vain saa satoamaan - ehkä valo ei riitä. Yhtä lukuunottamatta kaikki kasvit on pihalla, kasvihuonetta en tälle kesälle saanut.
Yleiskuvaa kasvatuspöydältä, ja vertailun vuoksi kuva heinäkuun alulta: http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3449.jpg
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0121.jpg)
Kasvua on tapahtunut, muttei niin paljon kuin pitäisi.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0124.jpg)
Lemon Drop avaa kohta ensimmäisen kukkansa. Oli jo aikakin, kun kasvilla ikää melkein vuosi...
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0120.jpg)(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0123.jpg)
Mandariinit ei vaan kasva ollenkaan, ja vesimelonin taimikin vetelee viimeisiään... taitaa chili olla näihin verrattuna suhteellisen helppo kasvattaa.
Sitten tämä "mysteeriannuum", jonka nimeä en ole vieläkään saanut tietooni...
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0118.jpg)(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0116.jpg)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0119.jpg)
Kukkii taas täysillä, tällä kertaa podit isompia kuin viime sadossa. Raakileet n. 5-6cm, kukan halkaisija 25mm. Kukkavarret kääntyy voimakkaasti alaspäin, podit kasvaa pystyssä. Kypsänä nuo on siis punaisia, ja poltetta on enemmän kuin Short Yellow Tabascossa tai Italianossa. Rawitiksi tätä on moni veikannut, lisää arvailuja otan mielelläni vastaan.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0126.jpg)
Aji Fantasy, joka päättyy kesän päätteeksi sinne mihin muutkin pihalta löytyvät risut, olen tähän kyllä pettynyt kun ei podeissa ole poltetta lainkaan...
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_0112.jpg)
Jallun pötkylöitä, jotka ovat myös täysin tulettomia... :(
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3633.jpg)
Ja loppuun kuva pienestä sadosta, punaiset Italianoa ja keltaiset Short Yellow Tabascoa. Nuo menivät jauheeksi.
Mitään näistä vielä ymmärrä, mutta toi sun mysteeri näyttää ihan samalta, kun mun Fire Flame.
Lainaus käyttäjältä: JN - elokuu 14, 2012, 16:58:11 IP
Mitään näistä vielä ymmärrä, mutta toi sun mysteeri näyttää ihan samalta, kun mun Fire Flame.
Fire Flamea yksi kaverinikin ehdotti, siitä löytyy kyllä tosi vähän tietoa internetistä. Onko sun FF tehny podeja, onko kuvia kasvista?
Kukka on kyllä hieman erilainen. Mutta muuten vaikuttaa melko samanlaiselta.
Tuolta löytyy kuvia:
http://chilifoorumi.fi/index.php?PHPSESSID=411dd47d81ffaaf703e5b2747490fb66&topic=11921.0
Tosin InkRose veikkasi cayenne-tyyppistä, enkä ole aivan satavarma FF:stä.
Nimimerkki vaihdettu.
Heitin roskikseen sen kasvin, jota siementen myyjä kehtasi kutsua "Jalapenoksi". Mautonta ja tuletonta tavaraa. Samalla heitin pois myös "Baby Bell Pepper" -nimisen annuumin tehdäkseni muille kasveille enemmän tilaa.
Siirtelin kasvit pois kasvatuspöydältä siivotakseni sen. Lemon Drop oli tehnyt versoja joka väliin. Oli vähän hankala saada se irti muista kasveista. Katkesi yksi oksa, jossa on pari hedelmää kiinni. Laitoin sen passiivihydroon. Ensin näytti, ettei ollut moksiskaan, mutta nyt on alkanut roikottaa lehtiään. Saa nähdä, juurtuuko tuo.
Muutama kuva kasveista:
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3742.jpg)
Tuon isommaksi en ole mandariimin taimea saanut vuodessa kasvatettua... :-[
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3753.jpg)
Italianoa ja jotain tuntematonta annuumia, menossa kuivattavaksi ja jauhettavaksi.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3746.jpg)
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3747.jpg)
Orange Habanero.
(http://i1116.photobucket.com/albums/k564/Sampsami/IMG_3743.jpg)
Lemon Dropissa kypsyy ensimmäinen. Näyttää kyllä pieneltä, kun muiden kuviin vertaa. Mittasin tuon kypsyvän pituudeksi 45mm.
Tämä kausi alkaa olla paketissa. Monessa puskassa on tosin vielä raakoja hedelmiä oksilla. Annuumit joutavat roskikseen, kunhan ovat kypsyttäneet satonsa. Niistä säästän ainoastaan Short Yellow Tabascon ja Bolivian Rainbowin, joista tarkoitus yrittää boncheja myöhemmin. Lisäksi tämän kauden kasveista talvetetaan:
1x Orange Habanero
1-2x Peruvian White Habanero
1x Lemon Drop
2x Champion
Kiitos teille kaikille tästä kaudesta. Kunhan ensi kauden idättelyt alkaa, aloitan ehkä uuden päiväkirjan, jos jaksan.
Ja Jaolstenille ja Lillenille kiitokset siemenlähetyksistä. ;)