Vuoden ensimmäiset uudet taimeni ovat tässä. Pikkuiset chinenset, vasemmalla brasilialainen Roxa (PI 441680) ja oikealla Pink Habanero. Tässä vaiheessa näyttävät vielä niin pieniltä ja herkiltä ja sadontuotto tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta. Toivottavasti saan pidettyä ne hengissä siihen asti.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100105Pikkuchinenset500.jpg)
Nyt pääsi idätyspiru irti taas.. Mulla ei oo kaikkien tämän kauden lajikkeiden idätys sujunu aivan niin hyvin kuin olisin toivonut, joten uusia lajikkeita on lähtenyt alunperin suunniteltujen lisäksi itämään. Eikä missään tapauksessa sen takia, ettei taimia olisi jo tulossa tarpeeksi laitoin kuitenkin itämään vielä kuusi kappaletta Fataliilta saatuja yllärisiemeniä, viisi valkoista ja yhden pienen mustan. Tietääkö kukaan, millä lajikkeilla/lajeilla on pienet mustat siemenet? Muistan jossain kuvissa joskus nähneeni sellaisia, mutta enhän niitä nyt tähän hätään löytänyt.
Idätysmetodina olen käyttänyt kelluvaa lauttaa. Kun siemenet ovat olleet kunnossa, on tulostakin näkynyt nopeasti ja useammalla lajikkeella olen päässyt peräti 100%:n itävyyteen.
Löysinkin jo yhden mahdollisen vastauksen edellisen viestin kysymykseeni Fataliin villiartikkeliosiosta. C. lanceolatumin siemenet näyttävät päällisin puolin sekä kokonsa puolesta samalta kuin tuo siemen, jotan ihmettelin. Aika näyttää (jos näyttää), pitääkö arveluni paikkansa.
Lainaus käyttäjältä: Doc Evil - helmikuu 13, 2010, 16:16:23 ip
Löysinkin jo yhden mahdollisen vastauksen edellisen viestin kysymykseeni Fataliin villiartikkeliosiosta. C. lanceolatumin siemenet näyttävät päällisin puolin sekä kokonsa puolesta samalta kuin tuo siemen, jotan ihmettelin. Aika näyttää (jos näyttää), pitääkö arveluni paikkansa.
No sen tunnistaakin sitten melko varmasti jo sirkkalehtivaiheessa, jos on lance.. :)
Edellisiltä vuosilta olen tälle kaudelle jättänyt kymmenen chilikasvia. Esittelen tässä niistä yhden, joka on kaksivuotias Aji Benito. Siihen on kehittymässä yksi chili. Enempää en sille tässä vaiheessa sallinut. Kuvassa on huomattava optinen harha, eli chili näyttää suhteettoman suurelta kasviin verrattuna. Leikkasin kasvin loppusyksynä tapiksi, laitoin pieneen ruukkuun ja siitä se jälleen mukavasti heräsi. Ei kaikki mun talvehtimisyritykset ole onnistuneet, mutta toistaiseksi kaikki, jotka olivat jo selvinneet yhdestä talvesta, lähtivät kasvamaan myös toisen alasleikkauksen jälkeen.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100221AjiBenito450.jpg)
Lainaus käyttäjältä: Doc Evil - helmikuu 21, 2010, 17:57:40 ip... Ei kaikki mun talvehtimisyritykset ole onnistuneet,..
Oletko huomannut mitään kuviota, yhdenmukaisuutta epäonnistumisissa?
Pohdiskelin asiaa tuossa blogimerkinnässäni: http://chilivaari.blogspot.com/2010/02/epaonnistumisia-talvehtimisessa.html
Epäilen vahvasti, että myöhään syksyllä lannoittaminen ja vehreä kasvu vielä syyskuussa olisivat pääsyy. Ne, jotka ruskistivat tai pudottelivat lehtiään, pärjäävät talvellakin.
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - helmikuu 21, 2010, 18:26:56 ip
Oletko huomannut mitään kuviota, yhdenmukaisuutta epäonnistumisissa?
Epäonnistuneet talvehdittamisyritykseni jakautuvat kolmeen ryhmään:
Ensimmäisessä ovat sellaiset kasvit, jotka ovat olleet liian hentoja jaksaakseen herätä uuteen kasvuun. Tästä on vaikea vetää mitään sääntöä, koska esim. pistokkaat voivat olla hyvin hentoja oksia ja silti lähteä kasvamaan. Yrityksissäni on kuitenkin onnistuneiden kasvien rungoilla ollut jonkin verran paksuutta ja ohuimmat ovat kuivuneet pystyyn aika pian leikkaamisen jälkeen.
Toisen ryhmän kuolema oli odotettavissa, mutta kokeilin toiveikkaana kuitenkin.. Yritin nimittäin saada talvehditettua loppusyksynä paria chiliä puutarhapalstaltani. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska siinä vaiheessa useampi yöpakkanen oli jo käytännössä tappanut kasvit eikä niistä ollut enää eläjiksi. Palstachilien talvehdittamista aion kuitenkin kokeilla tänä vuonna uudestaan ja yritän tällä kertaa hoitaa sen ennen pakkasia. Parvekkeella ruukuissa asuviin chileihin verrattuna, palstalla kasvaneiden chilien rungot olivat paljon paksumpia, mutta samalla myös hieman pehmeämpiä. Luulen, että tänä vuonna voisin saada lisää arvokasta kokemusta juuri tähän myös sinun pohtimaasi asiaan liittyen, kun vain hoidan talvehdittamistoimenpiteet ajoissa.
Kolmas ryhmä, johon viime kaudella kuului bubblerissa asunut Rocoto Rojoni, on varmaan verrattavissa sun Bhut Jolokiaan ja PI439450:aan siinä, että se teki myös satoa pitkälle syksyyn ja kasvoi ja kukki vaikka talvi oli tulossa. Tapiksi leikkaamisen ja pikkuiseen multaruukkuun istuttamisen jälkeen siinä ei sitten enää eloa näkynytkään.
Kaikki talvehtimisessa onnistuneet kasvini ovat alasleikkauksen jälkeen olleet huoneenlämmössä ja sellaisissa valaistusolosuhteissa, joita aurinko ja normaali huonevalaistus ovat niille suoneet, kunnes joulukuussa järjestin niille lisävaloa. Siinä vaiheessa niille oli alkanut ilmaantumaan uutta kasvua ja ilman lisävalaistusta olin saanut aikaiseksi honteloita uusia varsia, joita pitikin sitten heti leikata vähän lyhyemmiksi. Kasvun tervehdyttämiseen riitti pari pikkuista loisteputkivalaisinta teholtaan yhteensä n. 60W.
Tänään palaan hetkeksi uusien chinensechilieni maailmaan. Ekassa postauksessa mainitsemani Roxa kuoli pystyyn sirkkalehtisenä ilman mitään näkyvää syytä :'( Pink Habanero puolestaan sen kun porskuttaa. Se on hieman ristiriitainen kasvi siinä mielessä, että esim. herra F ja joku muu tällä foorumilla on sen makua kehunut, mutta onpa tullut täysin päinvastaisiakin mielipiteitä. No siitähän seuraa vain se, että täytyy itsekin koittaa miten käy. Uusimpana chinensetulokkaana kasvatusnurkassani majailee lisäksi bluesmanilta saamani Peruvian White Habanero, joka näyttää sopeutuneen hyvin uuteen kotiinsa. Tässä vielä kuva Pink Habanerosta:
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100221PinkHabanero600.jpg)
Mulle jäi sellanen fiilis viime kaudella Pinkistä, että aika satoisa ja aurinkoa hyvin saaneet maistuivat makealle...syksyn pimeillä olivat jotenki karvaita.
Lainaus käyttäjältä: TepinKapsikuumi - helmikuu 24, 2010, 17:58:22 ip
Mulle jäi sellanen fiilis viime kaudella Pinkistä, että aika satoisa ja aurinkoa hyvin saaneet maistuivat makealle...syksyn pimeillä olivat jotenki karvaita.
Jep, ja se aromi on
todella voimakas. Aamulla huitaset Pinkkiä leivän kera, illalla saunaölppösen kirvoittama röyhti maistuu edelleen Pinkiltä. :D
Lainaus käyttäjältä: wille - helmikuu 25, 2010, 10:15:26 ap
Lainaus käyttäjältä: TepinKapsikuumi - helmikuu 24, 2010, 17:58:22 ip
Mulle jäi sellanen fiilis viime kaudella Pinkistä, että aika satoisa ja aurinkoa hyvin saaneet maistuivat makealle...syksyn pimeillä olivat jotenki karvaita.
Jep, ja se aromi on todella voimakas. Aamulla huitaset Pinkkiä leivän kera, illalla saunaölppösen kirvoittama röyhti maistuu edelleen Pinkiltä. :D
Kiitos vinkistä, ehkäpä tämän tiedon valossa jätän Pinkistä nuput nyppimättä, niin se saa kehitellä podinsa ajoissa aurinkoisena kautena. Tämän kasvin podeja odottelen kyllä suurella mielenkiinnolla.
Lainaus käyttäjältä: Doc Evil - helmikuu 25, 2010, 10:20:11 ap
Lainaus käyttäjältä: wille - helmikuu 25, 2010, 10:15:26 ap
Lainaus käyttäjältä: TepinKapsikuumi - helmikuu 24, 2010, 17:58:22 ip
Mulle jäi sellanen fiilis viime kaudella Pinkistä, että aika satoisa ja aurinkoa hyvin saaneet maistuivat makealle...syksyn pimeillä olivat jotenki karvaita.
Jep, ja se aromi on todella voimakas. Aamulla huitaset Pinkkiä leivän kera, illalla saunaölppösen kirvoittama röyhti maistuu edelleen Pinkiltä. :D
Kiitos vinkistä, ehkäpä tämän tiedon valossa jätän Pinkistä nuput nyppimättä, niin se saa kehitellä podinsa ajoissa aurinkoisena kautena. Tämän kasvin podeja odottelen kyllä suurella mielenkiinnolla.
Joo, mainioita naposteltavia ovat. Jokuhan täällä muistaakseni viime kesänä valitteli tuota makua. Omalla kohdalla olivat kyllä oikein makeita ja rapsakoita. Ja tosiaan se habaneron maku on ihan hillittömän vahva. Kokeilemisen arvoinen, ehdottomasti.
Siirrytäänpä chinensesarjassa eteenpäin. Tänään lähikuvassa Peruvian White Habanero, jonka sain Bluesmanilta viime kuussa. Kiitos kovasti vielä kerran :) Pikkuinen kasvaa kivasti uudessa kahden litran ruukussaan ja tekee nuppuja senkun kerkiää. Tuottaa kuulemma melkoisen kipakoita pieniä valkoisia chilejä. Tämän kasvin satoa odotan myös erittäin suurella mielenkiinnolla.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100314PeruvianWhiteHabanero600.jpg)
Suosittelen toleranssin harjoittelua PW:llä. Demo opiskelukavereille on jännää; heität naamaan yhden pienen valkoisen podin ja oot olevinas niinku ei olis mitään poltetta ja että kokeilkaapa muutkin. Ilmeet jäävät mieleen.
Toteuttamisen arvoinen idea. Pienet kepposet on aina paikallaan ;D
Chinense-esittelykierros päättyy kahteen 7Podiin, jotka ovat vuoden ikäisiä. Molemmat kasvoivat viime vuonna turpeessa ja tekivät pienet (n. 30-40 podia) sadot. Sitä satoa on vielä jäljellä, kun en saa sitä kovin nopeaan tahtiin syötyä. Hirmu tulista ja hirmu hyvää.
Tämä yksilö on talvehtinut samassa altakasteluruukussa, missä se kasvoi viime kesänä parvekkeella. Se ei ole saanut yhtään lisävaloa. Eteläikkunasta tuleva auringonvalo on riittänyt pitämään sen hengissä ja kasvukin on käynnistynyt uudestaan.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/1003157Pot1600.jpg) (http://s395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/?action=view¤t=1003157Pot1600.jpg)
Toisen 7Podin leikkasin aivan pikku tapiksi ja siirsin 2 litran purkkiin. Siinä se pikkuhiljaa heräili vuodenvaihteessa lisävalon alla ja kasvaa hiljalleen.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/1003157Pot2600.jpg) (http://s395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/?action=view¤t=1003157Pot2600.jpg)
Muita ekstratulisia en tälle kaudelle tarvitse. Jos nämä tuottavat satoa samanverran kuin viime vuonna, pärjään näillä hyvin seuraavaan kesään asti. Enemmän mulla on käyttöä miedommille lajikkeille, mutta on tällaisiakin kiva olla olemassa niitä hetkiä varten kun tekee mieli jotain oikein tulista.
Aiemmin esittelemäni Aji Benito on asustellut nyt hetken aikaa ikkunalaudalla ja on saanut kevätauringossa kypsytettyä vuoden ensimmäisen podinsa. Kaksi vuotta olen tätä lajiketta kasvattanut, mutta eipä ole tullut aikaisemmin vastaan näin korkkautunutta podia:
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100324AjiBenitonpodi600.jpg) (http://s395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/?action=view¤t=100324AjiBenitonpodi600.jpg)
Edellisessä viestissä esitelty podi maistui oikein hyvältä. Täällä Malminkartanossa on ollut niin lämpimiä päiviä, että jotkut chilit ovat saaneet käydä jo hieman ulkoilemassakin. Totutan niitä ulkonaolemiseen tässä vaiheessa lyhyillä 30min - 1h parvekekäynneillä. Kunhan ilmat vielä vähän paranevat, saavat siirtyä sinne pidemmäksikin aikaa harson kanssa.
Tässä ainoa frutescenseni eli noin vuoden ikäinen Tabasco. Siitä olen leikannut pois vain joitakin kuivahtaneita oksanpätkiä. Viimevuotiset lehdet ovat lähes kaikki tippuneet, mutta uusien kasvattelu on jo alkanut. Viime vuoden tabascosato jäi alle sadan podin, mutta jospa tänä vuonna päästäisiin kolminumeroisiin satolukemiin, kun kasvilla tulee näillä näkymin olemaan kokoa huomattavasti viimevuotista enemmän.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100412Tabasco350.jpg)
Lainaus käyttäjältä: Doc Evil - maaliskuu 24, 2010, 21:16:16 ip
Tämä yksilö on talvehtinut samassa altakasteluruukussa, missä se kasvoi viime kesänä parvekkeella. Se ei ole saanut yhtään lisävaloa. Eteläikkunasta tuleva auringonvalo on riittänyt pitämään sen hengissä ja kasvukin on käynnistynyt uudestaan.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/1003157Pot1600.jpg) (http://s395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/?action=view¤t=1003157Pot1600.jpg)
Minkäs kokoisessa altakasteluruukussa tämä kaveri oikein majailee? Kuvasta hankala arvioida :)
Piti oikein käydä mittaamassa tuo ruukku, kun en enää muistanut kokoa. Se on Mimosa-ruukku halkaisijaltaan 23 cm ja itse kasvi on noin puoli metriä leveä ja korkea. Kasvihuonekasvattajat varmaan nauraa näille mun pikku risuille, mutta kyllä tuo silti olohuoneen ikkunaa ihan kivasti komistaa.
Heh, mitäpä sitä suotta nauramaan toisten kasveille... jokainen kasvattaa omaan tarpeeseensa sopivissa mitoissa :) kuvauksesi perusteella sinullahan on suorastaan ylituontantoa :P
Ei vaan... kiinnosti lähinnä tietää kun ikkunalaudalla itsekin koitan 7podia kasvattaa. Juuri tuollainen kompaktin kokoinen kasvi tavoitteena.
Lainaus käyttäjältä: itkis - huhtikuu 14, 2010, 01:10:17 ap
jokainen kasvattaa omaan tarpeeseensa sopivissa mitoissa :)
Tai sitten paljon enemmän
Lainaus käyttäjältä: Tinsa - huhtikuu 14, 2010, 13:54:44 ip
Lainaus käyttäjältä: itkis - huhtikuu 14, 2010, 01:10:17 ap
jokainen kasvattaa omaan tarpeeseensa sopivissa mitoissa :)
Tai sitten paljon enemmän
Jotkut saavat kyllä aikaiseksi aivan valtavia satoja mutta kai se menee niin, että jos chilejä on paljon, niitä myös syödään paljon. Itsekin pärjäisin kyllä talven yli omalla sadollani, mutta ei se silti estä tilaamasta vielä vähän lisää tuoretta kamaa siinä vaiheessa kun Penan chilit kypsyvät :)
Lainaus käyttäjältä: Doc Evil - huhtikuu 14, 2010, 17:06:29 ip
Lainaus käyttäjältä: Tinsa - huhtikuu 14, 2010, 13:54:44 ip
Lainaus käyttäjältä: itkis - huhtikuu 14, 2010, 01:10:17 ap
jokainen kasvattaa omaan tarpeeseensa sopivissa mitoissa :)
Tai sitten paljon enemmän
Jotkut saavat kyllä aikaiseksi aivan valtavia satoja mutta kai se menee niin, että jos chilejä on paljon, niitä myös syödään paljon. Itsekin pärjäisin kyllä talven yli omalla sadollani, mutta ei se silti estä tilaamasta vielä vähän lisää tuoretta kamaa siinä vaiheessa kun Penan chilit kypsyvät :)
Kukas tää "mystinen" pena oikein on? Muutaman maininnan kaverista täällä nähnyt. Onko jotain yhteystietoja ja infoa laittaa, jos sitä itsekkin tilaisi joskus jotakin.
Pena on legendaarinen chilikasvattaja. Kohtuuhintaista ja hyvälaatuista chiliä on myynyt jo useampana kesänä. Tämä viimevuotinen ilmoitus varmaan selventää asiaa: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=6047.msg67377#msg67377
Viimeiset pari kuukautta on chilit olleet aivan hunningolla kroonisen kiireen vuoksi. Pitäisköhän näitä kertakäyttömukeissa olevia chilinalkuja kuitenkin yrittää saada isompiin purkkeihin nyt kun on oikein vapaapäiväkin. Kuvassa näkyy myös pari tomaatintainta.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100413Tarjotin400.jpg)
Tällä kaudella mun chilit ovat kärsineet hieman siitä, etten ole ehtinyt hoitaa niitä kunnolla keväällä ja alkukesällä. Ne olivat liian pitkään liian pienissä purkeissa ja tuholaisten torjuntaankin olisi pitänyt ehtiä panostaa aktiivisemmin. Nyt on kuitenkin ruukunvaihdot tehty, lämmintäkin on ja kasvit pystyvät keskittymään kasvamiseen taas paremmin.
Pari kuvaa parvekkeelta:
Aji Benito, ikää kaksi ja puoli vuotta, kasvaa pienenä, tiheän puumaisessa muodossa. Tämä kasvi on leikattu pieneksi jo kaksi kertaa, eikä se ole ollut siitä moksiskaan. Uuteen kasvuun on lähtenyt kummallakin kerralla ja aika nopeastikin.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100629Aji-Benito500.jpg)
Tässä puolestaan kasvi, joka ehti tuottaa harmaita hiuksia, nimittäin PI441551. Se kasvoi keväällä bubblerissa tosi isoksi, tosin myös hennoksi ja oli ötököiden suosikki. Mulla meni hermot sen kanssa, kun tuntui, ettei siinä riehuvia vihulaisia saanut ahtaassa työhuonenurkkauksessa millään kuriin ja toisaalta itse kasviakin oli tosi vaikea hallita, kun se oli kuin pitkää makaronia. Leikkasin siitä sitten n. 150 cm pois ja jäljelle jäi kuvassa näkyvä tappi, jonka siirsin multaan ja jossa on alkanut kasvu uudestaan.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100629PI441551450.jpg)
Palstalta pistän oman päivityksen jossain vaiheessa, mutta lyhyesti kerrottuna tilanne on seuraava: Olen istuttanut sinne 11 chiliä ja yhden keltaisen pensastomaatin. Kasvit ovat nyt ehtineet tottua uuteen asuinpaikkaansa ja aloittavat kohta toivottavasti nopean kasvun vaiheen. Viime vuonna tilanne oli tähän aikaan kesästä suunnilleen samanlainen. Aluksi palstalle siirryttyään chilit esittivät kärsiviä pikku kasveja ja pudottelivat vaalenevia auringonpolttamia lehtiänsä. Seuraavaksi ne tukevoituivat rungosta ja alkoivat kasvattaa paksumpia lehtiä ja sen jälkeen kasvoivat todella nopeasti.
Parvekkeella olevat chilit ovat ötököiden suurhyökkäyksen kohteena. Olin mökkeilemässä viikon ja kun palasin kotiin, oli kirvojen määrä räjähtänyt ja taistelen niitä vastaan nyt joka päivä mäntysuopaliuoksella ja toisinaan vien jonkun chilin kylppäriin suihkutettavaksi runsaalla vedellä. Kasveja on niin monta (reilu 20), että kerralla ei ehdi tekemään kaikille kovin perusteellista 'putsausta'. Palstalla menee sen sijaan mukavammin ja laitankin tähän muutaman kuvan sieltä:
Medusa, pikkuinen koristeannuum:
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100725Medusa400.jpg)
PI441551:
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100725PI441551400.jpg)
Cascabel:
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100725Cascabel400.jpg)
Capsicum Exile:
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100725CapsicumExile400.jpg)
Chilitarhassani pitää kasvaa aina jotain intialaista chiliä ruuanlaittoa varten ja tänä vuonna valitsin satunnaisvalinnalla lajikkeeksi
AZR:n. AZR on aivan tavallisen oloinen intialainen annuum. Siinä ei ole mitään erikoista persoonallista piirrettä, mutta toisaalta se on juuri sopiva chili intialaiseen kokkailuun. Maultaan ja tulisuudeltaan muistuttaa hyvin paljon viime vuonna kasvattamaani Pusa Jwalaa. Ulkonäöltään AZR on kuitenkin erilainen ja muistuttaa mielestäni hieman suurennettua Tabascoa.
Alla vasemmalla muutama AZR-puska, jotka ovat Orthex-laatikosta tehdyssä bubblerissa.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100728AZR1400.jpg) | (http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100728AZR3400.jpg) |
Alla oikealla muutama tänään poimittu podi. Alan kohta valmistamaan Moong Dalia Bluesfarmille vietäväksi ja käytän nuo sekä muutaman Pusa Jwalan maustamiseen.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100728AZR2400.jpg) | (http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100728AZR4400.jpg) |
oli muuten todella hyvää moong dalia!!!! sitä olis voinnu syödä vaikka enemmänkin
Samaa mieltä, tuli ihan Intian reissut mieleen. Ekstrakiitos soittohommista myöskin.
Niin ja Moong Dalin reseptiä kaivataan, lupasit sen laittaa ;)
Aivan loistavaa se oli.
-Timo
Minäkin kyllä haluan tietää mikä tuo moong dal tässä yhteydessä on. Onko se jokin pilaffi tai muu vastaava laitos? Raaka-aineena moong dal (kuoritut, puolitetut mung pavut) on tuttu, mutta ruokalajin nimikkeenä ei. </ramble>
Mr Frost kyseli Moong Dalin reseptiä, joten täältä tulee. Pippuri tuossa jo määrittelikin mitä Moong Dal raaka-aineena on. Sitä löytyy kaikista etnisistä ruokakaupoista, joissa olen käynyt. Moong Dal on myös ruokalajin nimi. Kyseessä on hyvinkin yleisesti tunnettu linssimuhennos, josta löytyy netistä hakemalla tuhansia erilaisia reseptejä. Opettelin aikoinaan tekemään Moong Dalia Camellia Panjabin Intialaisen Keittokirjan reseptin mukaan ja ajan saatossa resepti on muokkautunut omien mieltymysteni mukaan seuraavanlaiseksi.
Tarvitaan:
200 g kuivattuja Moong Dal -linssejä
2 keskikokoista sipulia
Sopivasti valkosipulia
2-3 tomaattia
Kourallinen sopivaksi katsomiasi chilejä. Tyylinmukaisuutta havitteleva käyttää aasialaisia annuumeja.
Reilu pala inkivääriä
1/2 tl kurkumaa
1 tl murskattuja korianterinsiemeniä
suolaa
Kourallinen tuoretta korianteria
n. 10 currylehteä
n. 50 g voita
Liuota linssejä puolisen tuntia ja huuhtele ne kunnolla.
Pilko sipulit, valkosipulit, tomaatit, chilit ja inkivääri pieneksi silpuksi.
Ota riittävän iso kattila ja kuumenna siinä 1,2 litraa vettä kiehuvaksi.
Lisää linssit, sipulit, valkosipulit, tomaatit, chilit, inkivääri, kurkuma ja korianterinsiemenet.
Kuumenna seos kiehuvaksi ja lisää suolaa maun mukaan.
Keitä seosta välillä sekoitellen niin kauan, että sen koostumus on sopivan sakea (30-60 min).
Lisää tuore korianteri, currylehdet sekä voi ja keitä vielä muutama minuutti.
Moong Dal toimii sekä pääruokana riisin kanssa, että oivana lisukkeena muille intialaisille ruuille.
Jos kiinnostaa niin mulla on pakastettuna currylehtiä. Siis tuoreet lehdet laitettu minigrippeihin, ei kuivakamaa. Pitäis olla parempaa tuoreena kuin kuivattuna.
Kyllä kiinnostaa. Katsotaan taas jotain vaihtareita, kun seuraavan kerran nähdään.
Viime viikolla napsin muutamia kuvia palstalta:
PI441551 (c.baccatum):
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100812PI441551400.jpg)
Toinen kellomainen baccatumchili, joka tunnetaan monella eri nimellä. Tällä kertaa pussissa luki 'Jamaican Bell':
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100812JamaicanBell400.jpg)
CAP1474 (c.baccatum):
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100812CAP1474400.jpg)
PI260560 (c.baccatum):
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100812PI260560400.jpg)
Tähän väliin hyvin avomaalla viihtyvä pensastomaatti, Yellow Pigmy:
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100812YellowPigmy400.jpg)
Cascabel (c.annuum), josta tuuli katkaisi yhden podeja sisältävän oksan. Oksa majailee nykyään vettä sisältävässä olutpullossa ja toivottavasti saa podeja siinä hieman kypsemmiksi. Oikeassa alanurkassa lymyilee Medusa (c.annuum).
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100812Cascabel400.jpg)
Seuraavaa olen vähän ihmetellyt. Tilasin eräästä eurooppalaisesta siemenkaupasta Sili-A-Top (c.baccatum) -siemeniä. Ensimmäinen kukka on vihdoin auennut ja se näyttää kovin chinensemäiseltä:
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/100812Sili-A-Top-kukka400.jpg)
Oikeassa olet, tuo on chinensen kukka, eikä annuumin. Laji selviää, kun podi kasvaa.
Pitkän tauon jälkeen palaan päiväkirjaani vuoden viimeisellä päivityksellä. Tänään poimin lasten kanssa olohuoneeseen siirtyneistä kasveista viimeiset chilit pois. Samaan astiaan päivän sadon kanssa pääsi kuvausta varten muutama kuivunut Cascabel. Muut kuvassa olevat chilit ovat: PI441551, CAP1474, Capsicum Exile, 7Pod ja Jamaican Bell.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/101101Loppusato500.jpg)
Edellisessä päivityksessäni ihmettelin Sili-A-Top (c.baccatum) -nimellä myytyjä siemeniä, joista kasvoikin hitaasti kypsyvä chinense. Siirsin kasvin aiemmin syksyllä palstalta sisälle pikkuruukussa kypsyttämään ainokaista podiaan, joka oli aivan mitättömän makuinen. Oletan, että kasvi olisi sille mieluisammissa kasvuolosuhteissa tehnyt satoa, joka olisi myös maistunut joltakin. Tässä kuitenkin kuva valmiista podista, jos se vaikka sattuisi olemaan jollekin harrastajalle tutun näköinen. Pituutta tuolla oli n. 3-4 cm.
(http://i395.photobucket.com/albums/pp32/t0ht0ri/Chili%202010/101101Sili-A-Top300.jpg)
Chiliharrastus jatkuu viimeisten kasvien hävittämisellä ja purkkien siivoamisella. Ensi kuussa laitan itämämään muutaman Canarion siemenen ja tammikuussa loput. Seitsemän kasvia on tarkoitus talvehdittaa ja ne ovat tällä hetkellä sympaattisia pikku tikkuja muutaman lehtensä kanssa kertakäyttömukeissa, lukuunottamatta Tabascoa, joka saa talvehtia parvekkeen oven edessa suhteellisen isona risuna.
Mukavaa loppuvuotta kaikille chilipäille. Palaan aiheeseen uuden päiväkirjan merkeissä ensi keväänä.
Eihän tuo sattuisi olemaan Torenogia, ainakin äkkiseltään tulisi mieleen? Millainen oli muuten polte?
Siinä ei makua juuri ollut eikä yhtään poltetta. Epäilen siis, että podi jäi harjoituskappaleeksi. Chilemanin tietokannasta löytyvän kuvan perusteella Torenogissa näyttäisi olevan koko podin ympäri menevä reunus. Tässä oli vain tuollaisia kuvassa näkyviä kohoumia. Tätä on varmaan on vaikea selvittää, mutta kysäisen kuitenkin vielä siemenkauppiaalta, olisiko hänellä jotain näkemystä asiasta.