Mikäpäs on teille semmoinen todella kaamea kokemus chilien maistamisesta.....
Tähän mennessä pahin oli kokonainen suklaahaba, siinä sitten aikunen mies itkee ja sylkee ojassa. Viime vuonna siis, että nyt jo tolet paremmat. Toki yksi mikä pääsi lähelle, kun leikkelin chilejä kuivaukseen ja hierasin sitten silmää sekä nenää. Polte kesti aivan älyttömän kauan nenässä. Goats Weed oli pääsyyllinen poltteeseen. Saas nähä, uskaltaisko tuon scorpparin maistaa, ois useampi kypsä valmiina.
Syöntipuolella kokonainen itsekasvatettu habanero. Pelkäsin kuolemaa.
Yleisesti sanoisin karmeimman kokemuksen olevan ns. "naga, sormi ja silmä"-onnettomuuden.
Söin nagan ja sen jälkeen join tavallista, laktoosia täynnä olevaa maitoa. Ja tietenkään vatsa ei kauheasti tosta laktoosista välitä. Helvetillinen polttelu vatsassa ja ydinsota pöntössä.
Myös on tullut sählättyä chiliä silmään ja nenään, eijjumalauta se on vittumaisen tuntuista.
kyl se 8 nagaa, jotka söin pureskellen aiheutti aikas täyteläisen poltteen tunnon. Korvissa tuntui että jotain höyryä nousis, suussa ei juuri tulentonta kohtaa ollut, eikä liiemmin ruokatorvessakaan. Ylävatsakin tuntui lämpimältä. Poltteen intensiteetin nousiessa hakeuduin sitten autolle maitotuotteiden pariin, vaikka jokusen minuutin yritin sitä ennen vaan kekkaloimalla selvitä. Lähinnä psykoloogista helpotusta ne tarjosi. Onneksi nagapolte laantuu inhimillisen ajan päästä hyvin siedettäväksi taustalämmöksi. Ja hemmetti sitä endorfiinimyrskyä kun polte hellittää. Tunnin parin päästä vapaaehtoisesti kävin laattaamassa ( vaikkei vatsassa silloin polttanut, mutta tuntui kuin olisi pakissa lämmitetty biljardipallo ), joten roffit pysyivät varsin inhimillisinä.
Onneksi chilien syömisessä ja limakalvoihin hieromisessa on se tyydyttävä taustatieto, ettei siihen oikeastikaan voi kuolla, tai varmaankaan pahemmin itseään pysyvästi satuttaa.
Tosin en tiedä (enkä kokeile), pystyykö aiheuttamaan esim. silmilleen pysyvää vahinkoa jos tunkee naga-sormet kunnolla silmille ;D
No karmeimpia chilikokemuksia ovat ne, kun kasvit kärsivät tuntemattomasta syystä. Taaskin kolme pubescensia ovat riiputtneet lehtiään koko kesän. Ei niihin auta kuivuus, kosteus, lannoitteen antaminen, lannoitteen pihtaaminen eikä mikään. Yhdessä on sentään tuloillaan yksi hedelmä. Oikeastaan tuo alkoi jo keväällä natikan alla. Mitään silmin nähtäviä tuholaisia noissa ei ole.
Kyllä oman kivun aina kestää, varsinkin kun se on varta vasten itse aiheutettu, mutta viattomien (lue: viallisten) kasvien kärsimys (lue: ahneen puutarhurin sadonmenetys) riipii sydämestä.
Lainaus käyttäjältä: Caderusso - kesäkuu 29, 2010, 14:19:43 IP
Onneksi chilien syömisessä ja limakalvoihin hieromisessa on se tyydyttävä taustatieto, ettei siihen oikeastikaan voi kuolla, tai varmaankaan pahemmin itseään pysyvästi satuttaa.
Pitää varmaan paikkansa jos on yksin, räväkkäliikkeisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa en ainakaan tuosta pysyvän satuttamisen kohdasta olisi niin varma ;D
No ei maistelusta, mutta habisten (huom monikko) pilkkomisen jälkeen alko kusettaan.. Silmät lävähti auki vessassa niin ku rullaverhot vanhoissa piirretyissä samaan aikaan ku ovikello soi.
Muuten vittumaisin kokemus on juur menossa, kun naapurin tsilit tekee ihan järkyttävästi satoo. Itse käytän/käytin puutarhankesää ja toi amatöörinaapuri jotain löööviä. (Secred incrediense - love?)
Itsellä nagan leikkaamisen jälkeinen vessareissu.. Huh! ;D Voi tosiaan pestä ne kädet vähän tarkemmin.. Syötykin naga sellaisenaan oli mieleenpainuva, teen sen tosin toistekin.. 8)
Lainaus käyttäjältä: chilimieli - kesäkuu 30, 2010, 09:45:44 AP
Itsellä nagan leikkaamisen jälkeinen vessareissu.. Huh! ;D Voi tosiaan pestä ne kädet vähän tarkemmin.. Syötykin naga sellaisenaan oli mieleenpainuva, teen sen tosin toistekin.. 8)
Tosta voin sanoa että oon tasan kerran nähnyt ihmisen oikeesti kituvan. Ja uskokaa mua, tyyppi olis voinu vaikka ampua ittensä et polte loppuis...
Sattui eräässä Vaasamiitissä ja Herpiili oli eka Suomalainen The Sourcen omistaja, jossain vaiheessa iltaa, luultavasti 3 promillen humalassa Herpo pudotti Sourceputelin lattialle joka tietenkin meni paskaksi. No, ei siinä mitään mutta onneksi kampe oli sen verran paksua tököttiä että poika nosti sisällön sirpaleineen lautaselle. Joo, meni tyhmänä kuselle ja 7.2Miljoonaa Scovillea hyökkäsi salamana piliin kiinni. Koskaan en oo nähny kenenkään tyhjentävän pakastinta jääpaloista yhtä nopsaan... Toi on jotain mitä en edes pahimmalle vihamiehelle (Taino, ehkä sille ja parille muulle) en toivoisi...
Seuraavan kerran kun esim Rawit iskee kulliin kiinni niin suokaa itsellenne helpotusta sillä tiedolla ettei sillä ole mitään tekemistä oikeesti tulisen kaman kanssa :D
-P-
Pitäisi se jo paremmin itsekin tietää, mutta näköjään käpyjä sattuu kuitenkin... Kumikäsineet ovat kovassa käytössä chilejä käsitellessä ja muutenkin pyrin pitämään chilin käsittelyssä leikkuuvälineet ja leikkuulaudat ominaan. No -Kumikäsineiden toimintaan sokeasti luottaen sitten normaalisti kädet hyvin pestynä ja kuivattuna päivän päätteeksi illalla ennen nukkumaan menoa ottamaan piilolaseja pois silmästä - jumaleison! Scovillet olivat kontaminoituneet jostain mystisesti sormiin anyway - ja tuntui kuin olisin irrottanut silmästä ei vain piilolinssiä vaan repimällä irti koko lasiaisen. Äkillinen kipuefekti oli ainakin minulle ennenkokemattomassa mittakaavassa. Vielä aamulla silmät olivat punaiset - ei tullut mieleenkään aamulla että laittelenpa samoilla sormilla uudet linssit uuteen päivään :)
Niinpä.. jokaiselle meille on käynyt nuo kaksi temppua.. 1. joko menet wc kun olet pilkkonut chiliä ja huuhtaissut kätesi.. 2. rassaat silmää/ muita limakalvoja ;D ( voi olla ettei vähään aikaan tarvii vongata piparia..)
ja kyllä kapsiini tulee jostakin hanskoista läpi..
Kyllä on minullekkin sattunut äärimmäisen kivulias kokemus kun menin kuselle ja olin "pessyt" kädet...
huvittavintahan tässä on se että kapsiini levisi niin pahasti että oli koko maila ja pallo yhdistelmä niin tulessa että
meinasi itku päästä..
kylmä vesi auttoi mutta voi jumalauta kun teki höpöä!!!
Ei sitä koko arsenaalia tarvitse aina hieroa jos urinoimassa käy. Aika lahjakasta jos onnistuu nyytitkin saamaan samaan syssyyn liekkeihin.
Itse koin vain tuon "Stick of Fire"-ilmiön kun pilkoin kilon verran penalta ostettuja SD Haboja..
Tulisen! haban siemen silmään...... siellä se chillaili 30cek tms ja juu seuraavat 2h jääpalalla hoitoa ;D
Aasiasta tuliaisia, hiukan normi tulitikkua paksumpia, tummanpunaisia palkoja ja erit hätäsiä. Lajikkeesta ei tietoa, kokemusta NYT kuitenkin, niin on myös nagasta. Tämä pieni "tikku" ... eihän tuollainen voi olla kummonen, joten kettuna kimppuun ja rouskis-rouskis ja kohta "jippiii"-hätä! Pari purasua ja kuin ois ollut hirvee tulipalo ja sprinklerit täysillä, silmät valuen ja suu sylkien sylkeä. SIIS, niin hirveetä polttoa, etten ole ennen kokenut, (vaikka nagankin pureskelen ettei mitään) tämä oli jotain, mitä en ole kuvitellutkaan, happea ei voinut vetää ei sisään, ei ulos. Eikä ollut edes juomaa, kuin vettä, kaljaa ja wodkaa, voita ja juustoa. Hyperventiloin, pinnallisen hapenvedon vuoksi ja kun tuota kesti sen 10-15 min. niin olin oikeesti varma, että taju lähtee. Sormin kielestä puristaen, painaen juustoa ja voitakin sivellen, purren suoraan voipaketista. EI vitsi! Ikinä ei enää moisia "palkoja". Kun tuota en onneksi ehtinyt juurikaan nielemään, niin mistä lie sitten säästyin (enkä kyllä halua edes sitä selvitelläkään) mutta sen opin, etten enää tuolla volymella paina suuhuni mitään "tuntematonta", MITÄÄN. Puolisoltani kysyin suudelmaa, sitä viimeistä mahdollisuutta, jos henki lähtee. :D ))
Ei joo antanut ... harvemmin antaa enää ruokailujen jälkeen mitään mikä viittaa minkäänlaiseen seksistiseen toimintaan, kanssakäymiseen. 3:)
Ja kokemuksia tulisuudesta jo 1980 luvulta -muutakin kuin tuliset muijat.
Kuten tuolla päiväkirja puolella kerroin tuli töissä maistettua intialaista bhut jolokiaa kuivattuna poikien kanssa. Laitettiin yks pitkittäin halki kolmeen osaan ja ainakin itselle sattui kovasti sitä vaaleaa siemenkodasta jossa sitä tulta piisaa.
Olin just syönyt salaatit lounaaksi ja tuo pala perään. Polte suussa oli hämmentävän kova ;D sen kanssa pärjäsi, muta ei ollut kaukan ne hassut pakkoliikkeet joita youtube tarjoaa samasta aiheesta. Maha ei sitten rtykännyt yhtään moisesta. Ylävatsaan tuli sietämätön kipu ja polte ja pian piti painua pytylle ja heittää koko lounas pihalle. Oli muuten tylisin laatta tähän mennessä :D
Liekkö johtunut kipulääkekuurista tai sit mun vatsa ei vaan kestä tätä.
Haban kun otin juustotäytteellä aikaisemmin polte mahassa ei ollut lähellekkään niin paha mutta ikävä. Suussa tuo jolokia oli pirusti tykimpää. Tänään tuli taas otettua vähän ruuna kanssa eikä moista överi reaktiota tullut onneks.
Ensimmäisessä chilimiitissä minulle keltanokalle (joka olen edelleenkin) tarjottiin hammastikun nokkaan asetettu tummanpuhuva kokkare jotakin
josta tuli käsite: elämää ennen - ja elämää jälkeen...
Kysäisin lähellä istuneelta: "onko tää paha?", ja sain vastauksen: "on se aika paha"
No se oli selväkin, että ääntä kohti! Seuraava puolituntinen, ja sitä seurannut toinen puolituntinen
endorfiilihorkassa ovat uskoakseni tulevankin chilielämäni aikana ylittämättömät.
Kyseessä oli
- The Source -
7 100 000 Shu
joo, jäi muuten kertomatta että seuraava puolikas tunti tai tunti meni aika kevein askelin ilman keskittymisen hävää työasioissa ;D oli menaan aika kevee olo!
The Source
ja taisi olla toinen chilimeettini ja Vaasa :)
hammastikun nokassa minullekkin tarjotiin tätä "tulikoetta"
voin sanoa, että minulta meni jalat alta ::)
Oli vaan niin H....tin pahaa...
ei minulle naga "mehut" tai käryt ole mitään tuskaa tuoneet,
on koettu saunan löylyt "nagapölyssä" ja näin jälkeen päin on helppo sanoa...
olen tainnut vain nauttia... kaikkeen tottuu kun paljon chilien kanssa häärää...
ääähhh.. ei ole yhtä karmeinta kokemusta kun niitä on nin monia... :) hessin mainitsema vaasan miitti oli toinen. Ennätystehtaan jälkeinen yö oli ensimmäinen ja noiden jälkeen muutamia viimeisien ollessa viime kevään gringos locosin kisan jälkeiset ja naga 2010 kisan jälkeiset... eli riittää noita krameita kokemuksia...
Ps... tuntuu vain ettei sitä koskaan opi ;)
Nostetaanpas tämäkin topic taas ylöspäin :D
Onkos tullut uusia kokemuksia karmeudesta? itselläni ehkä taas vähään aikaan herättävintä oli popsia penan tuotoksia(chiliä) automatkalla tampereelta kohti kotia, ilman juotavaa!!
alku meni ihan mukavasti mutta kahden nagan jälkeen alkoi olla jano...
Se kun syö Death Burgeria ja puolessavälissä burgeriä maha sanoo stopin hommalle, samalla kun kaveri vieressä on jo hoidellut koko aterian.
Lainaus käyttäjältä: Rundari - elokuu 22, 2011, 23:16:56 IP
Se kun syö Death Burgeria ja puolessavälissä burgeriä maha sanoo stopin hommalle, samalla kun kaveri vieressä on jo hoidellut koko aterian.
Taitaa olla se festareilla nautittu kokonainen naga!
(oli tosin säälittävän pieni)Ei tarttenu harkita ton burgerin nauttimista, kun lähes tyhjää vatsaa korvens sen verta, kun Roosterissa ruokalistaa selailin! ;D
Kyl mä sen vielä joku päivä vetäsen! :)
Täytyy mennä vaikka talvella käymään, niin voi aamulla mennä ulos hankeen lievittämään tulivuorikokemusta! ;D
Ei itsellä juurikaan poltteen kanssa ollut ongelmia vaan annoksen koon, ranskalaisia oli ihan liikaa. Ainakin kun oli melkee just heränny ku oli jo klo.12 kattaus. No lisää reeniä ja kyllä se vielä uppoo.
Monta hassunhauskaa kokemusta on takana, mutta Chilifesteillä tuli kyllä viimeisen parin vuoden aikana karmein kokemus. Kalat69 risteyttämä Naga ja Trinidad Scorpion. Se ei nimittäin polta suussa juuri ollenkaan, nielet sen ja hetken päästä alkaa helvetinmoinen kurkkukipu, ääni salpautuu kokonaan ja korvissa alkaa soida. Lisäksi suuhun tulee ikävän karvas maku alun raikkaan kokemuksen jälkeen.
Aivan karmea kokemus (ja pitihän se yllyttää muutama muukin maistamaan kyseistä herkkua!!).
Kiitos tästä. Nagaa karmeampi kokemus, hyvin ikävä polte.
Kyllä ite olen ehkä pahimman virheen tehnyt kun nagaa käytin ruuanlaitossa ja lähdin kesäistä päivää paistattelemaan sen jälkeen kaverin kanssa terassille, no kaikki tiettää missä sitä tulee käydä useamman oluen jälkeen kun alkaa rakkoa pakottamaan... Loput voitte päätellä itse. Kyllä se on pelottava näky kun aikuinen mies kävelee vessasta ulos tuskissaan lähes itkien....
PS. Tulevaisuudessa tulee kyllä pestyä kädet joka kerta ennen-jälkeen ja melkeen aikanakin :)
Nagahan se syyllinen täälläkin. Viime loppukesän surkeilla toleransseilla (niinkun ne nyt olis sen korkeemmat) ja aloittelijan innolla hyvän kokoisesta palosta keskeltä n. 5mm. Siivu, joka keskeltä melkein kiinni siemenkiinnikettä. Polte aivan hirveä kokemus, mutta suurin tuska tuli siitä INFERNAALISESTA mahakivusta sen jälkeen. AINOAT edes pienet helpotukset soi sohvalla kaksinkerroin istuminen niin, että molennat kädet mahan alla ja nojaa niihin, sekä emännän kiikuttamat vaniljaeskimopuikot aina niin kauan kun jäätelöä riittää edm. Asennossa nautittuna. Poltteesta ei meinannut tulla loppua koko iltana. Pahin kesti toista tuntia, kokonaan loppui seuraavana päivänä. Sen jälkeen olen chinenseä uskaltanut tuoreena maistaa pikkunokareen habaa, joka sai aikaan vastaavanlaisia oireita, joten jätin suosilla syömättä loput silloin ja vastaisuudessa.
naga lähes tyhjään mahaan + siitä seurannut useamman tunnin mahakipu.
Abaut vuosi sitten terästin chili con carnea Blairssin Ultra Deathilla. Tuoreiden chilien kanssa ei yleensä ole massiivisia ongelmia (mitä nyt meinaa tulla hyökki housuihin) joten arvelin tällaisen miedon lastenkastikkeen sopivan kuin nyrkki silmään. Ilmeisesti nuo ekstraktimömmöt käyvät jotenkin pahemmin limakalvoille, jotka olivat jo liki refluksin tuhoamat. Sydänalassa alkoi poltella jo syömisen aikana, joten vetelin jugurttia joka helpotti.
Aamuyöstä soppatorvi huusi hoosiannaa siihen malliin, että käskin vaimon soittaa joko taksi Haartmannin päivystykseen tai sitten ampua allekirjoittaneen. Kumpikaan ei käynyt päinsä joten vetelin levyllisen rennietä pahimpaan horkkaan. Aamusella maitoa ja sitten apteekkiin hakemaan kunnon närästyslääkkeitä.
Ei enään ekstraktia meikäläiselle!
kaameimmat kokemukset on varmaan nagan syöminen tai habanero wingsien syönnin jälkeen saunominen.
yksi pahimpia on itelläni vaasassa miitissä nappaamani suht "isohko" annos sourcea... suupoltteen vielä kesti mutta noin vartissa iski outo olo joka 10 minuutin sisään kasvoi massiiviseksi mahapoltteeksi...
Lainaus käyttäjältä: Herra 47 - maaliskuu 26, 2011, 10:48:01 AP
Ennätystehtaan jälkeinen yö oli...
....Ps... tuntuu vain ettei sitä koskaan opi ;)
Ai ooks sää se kaveri joka veti 4,5 Nagaa!!! :o Sit lopus, "Lishää juguhrttia!" :D No ei, ite delaisin jos ees söisin puolikkaan... :P
sama kaveri :) nyt parhaat vetää 4* isompia annoksia kuin minä joten siirryin tuomarointi puolelle ;)
eikös se niin mene että ne jotka eivät osaa ja/tai pärjää ovat tuomareita ;)
COOL! 8) Mitäs oli fiilikset ku Eppu siinä maistaa vaan nuppineulan pään ja suu palo ihan totaallisesti :P
Lainaus käyttäjältä: Herra 47 - elokuu 23, 2011, 19:57:35 IP
yksi pahimpia on itelläni vaasassa miitissä nappaamani suht "isohko" annos sourcea... suupoltteen vielä kesti mutta noin vartissa iski outo olo joka 10 minuutin sisään kasvoi massiiviseksi mahapoltteeksi...
Olen myös monesti huomannut tuon "oudon" olon jos on syöty jotain infernaalista tavaraa.. toisaalta se on aika kiva tunne.. ;D ;D
niitä on 2 eri lajia niitä outoja oloja.. se jossa on ihan hyvä fiilis ja sitten tuo toinen joka jotenkin alitajuisesti kertoo että nyt kohta sattuu ja lujaa eikä se ole lainkaan "kiva" tunne... alitajuisesti tuolloinkin hain jääkaapista kaikkea mahdollista mahdollisimman rasvaista + maitopohjaista syötävää/juotavaa mutta eipäs ne auttaneet... seuraava reilu tunti menikin sikiöasennossa vessan lattialla ollessa
edit ja vatelle.. hiukan hymyilytti mutta jännitys kuvauksissa oli sitä luokkaa että ei siinä paljoa muuta huomannut...
onneksi eppu suht rento tyyppi niin kaikki meni ihan ok muuten... olen pahimman luokan jännittäjä kun pitäisi esiintyä... siitä huolimatta nyt noita esiintymisiä on kertynyt aika paljon mutta joka kerta on ne kuuluisat miljuuna perhosta vatsassa
^ Itse olen myös aivan tajuton jännittäjä ja esimerkiksi ennen sunnuntaista nagakisaa, olisin halunnut kadota maan alle. Olin myös ihan paniikissa mennessäni syömään Death Burgeria, joka myös on karmein chilikokemukseni, vaikka haasteen suoritinkin. Jännitti koska oli kaveri mukana katsomassa ja karmea kokemus oli... no kuka tahansa joka on death burgerin syönyt / yrittänyt syödä, tietää varmasti miksi. Kyseisen annoksen syömiseen suosittelen muuten hieman parempia pohjia kuin itselläni oli: Puolen litran rasvaton jogurtti ei ole hyvät pohjat death burgerille... ;D Ruokaöljyä ja etikkaa kehiin! Ja ranskalaiset kannattaa syödä ensin ja vasta sitten koskea purilaiseen.
Onnea vaan.. Ite söin DB:n pohjilla pari desiä jugurttia ja toimitus kesti hiukan, eli tyhjään mahaan. Sitten söin purilaisen ensin ja loput tappelin niiden ranujen kanssa.. Ihan tolkutonta.
Ite tuli sit taas syötyä "täyteen mahaan"
Karmein kokemus löytynee opiskeluajoilta. Köyhänä kun tuli "vahingossa lorautettua" suht stydiä chilijauhetta ruokaan, niin syötävä se oli. Seuraavan yön vietinkin vieraillen posliinivaltaistuimella... Ainoa kerta kun olen yliannostellut chilin määrä ruokaan.
Yksi karmeimmista on varmasti ensimmäinen chiliviina kokemukseni. Pari snapsia naamariin habavodkaa ja voi perkele sitä poltetta ja vatsakipua. Menipä illanvietto lähestulkoon pilalle kuten melkein puolella seurueesta.... Maitopohjaiset/jäähileiset paukut veivät pahimman poltteen onneksi. Seuraavana aamuna tosin kokemus oli ehkäpä vielä pahempi mennessäni valtaistuimelle...
Nagan pilkkomisen jälkeen suoraan suihkuun unohtaen että kapsaisiin EI OLE vesiliukoista..
Nagaisilla sormilla on hierottu myös silmiä ja tämä on tapahtunut jopa useamman kerran.. Ei sitä vaan koskaan opi. Pitää varmaan ottaa ne kumihanskat käyttöön.. Mutta toisaalta masokisti saa mukavat endorfiinit tästäkin. Mieluummin naga silmässä kuin tuskallinen korvennus mahassa.
Karmeimman chilikokemukseni sain tänään. :-X
Postilooraan oli kolahtanut muutama kuivattua palkoa KonZa^^:lta
(kyseessä oli LemonDrop x Habanero)
Niitä sitten pilkoin ja siementä tuli, MUTTA erehdyin haistamaan sitä!
Eihän tälläinen pojankloppi sellaista kestä! (todellakin kloppi)
Puoli tuntia se kesti. Nyt olen varma että Nagaa en maista! :D
kapsaisiini genitaalialueilla = tekee höpöä
tuossa kesällä sain kalat69:ltä noita savustettuja chilijauheita, niitäpä sitten emännän kanssa maisteltiin (esim extrahotchilimix, pääosin nagaa) ja siinä onnen huumassa erehdyttiin maistelemaan toisiamme,tuloksena erittäin kivulias kokemus ja loppuilta patukkaa ja pallukoita kylmässä suihkussa huljutellen. emäntä ei oikein ollu moksiskaan vaikka oli koko alapää tulessa, sano vielä tykkäävänsä ...
tuo on vallan kivulias kokemus. Saat ymmärrystä ja myötätuntoa kyllä. vesi auttaa vähän mutta hetkenpäästä polte on kahta kauheampi. en tiedä mitään yhtä herättävää kokemusta!
muutaman kerran tuo on koettu ja emäntä ei niinkään ilahtunut.. minulla sen sijaan oli samaan aikaan sekä hauskaa että helvetin tuskaista ;D
sano se tuokii että ekaks se polte tuntu hyvälle kunnes se meni överiks .. :D ei sovi naga näihin leikkeihin. jollain miedommalla vois olla jopa suotuisa vaikutus ;)
Joku 3-päivää kestävät RoF:t on jotain, mitä ei haluaisi pahimmalle vihamiehellekkään tarjota.
Lainaus käyttäjältä: ..TOMPPA.. - syyskuu 04, 2011, 17:31:01 IP
tuo on vallan kivulias kokemus. Saat ymmärrystä ja myötätuntoa kyllä. vesi auttaa vähän mutta hetkenpäästä polte on kahta kauheampi. en tiedä mitään yhtä herättävää kokemusta!
muutaman kerran tuo on koettu ja emäntä ei niinkään ilahtunut.. minulla sen sijaan oli samaan aikaan sekä hauskaa että helvetin tuskaista ;D
Itse onnistuin juuri viikonloppuna tekemään nagaleipiä ja menemään sen jälkeen kuselle pesemättä käsiäni... Oli ensimmäinen kerta kun naga vierailee alakerrassa ja toivon mukaan myös viimeinen. Kyllä ne muut poltteet kestää!
Kumma juttu, emäntä ei oikein "lämpene" oikealla tavalla jos on lätrännyt chilin kanssa...;)
Jääkaappikylmä ruoka/oliiviöljy on yllättävän tehokasta. Sitä kun kaataa talouspaperiin ja lääppii altistumaa niin helpottaa melko nopeesti. Nimim. Viikonloppuna pyyhkäsin silmää heti leikkuuoperaation jälkeen...
Taitaa olla juuri loppumaan päin.
Putsailin upouutta myllyä Aji Cristalin jauhatuksen jälkeen. Noh ennen kuin tajusin niin menin puhaltamaan puhdistuksen loppuvaiheilla. Kiva jauhepilvi suoraan silmiin. Veti kyllä miehen matalaksi...
Yllättävän nopeasti meni kyllä ohi 5 min.
Lainaus käyttäjältä: linker - syyskuu 17, 2011, 19:10:15 IP
mene saunaan ;D
Se on parhainta mitä voi chilien käpälöimisen jälkeen tehdä.
nimim. Juuri saunasta tullut...
Kouvostoliiton miitissä nautittu siivu TSMB:ä tälle toleranssille oli kyllä karmeinta tähän mennessä. Suun polte oli jo astetta mielenkiintoisempaa ja senhän vielä kärsii, mutta vatsan kipujen kohdalla oli lähellä, etten ottanut vastaan Minbaarin ystävällistä tarjousta öljy-etikka -pullosta... Noin tunnissa kuitenkin olo normalisoitui. Nyt samoihin poltteisiin vielä nagapatonkia naamaan ja pelolla odottamaan huomista... ;D
onko se tsmb pahakii ? tuumin ku syötiin tossa nagaa ja saunottiin että tainnu "hiukan" tolet kasvaa ..
Eka kohtaaminen 7 potin kanssa lienee karmein:
Aina ennen kirosin jälkikäteen että taas tuli liian vähän chiliä laitettua ruokaan, mutta kun kerran ihan perus jauheliha soosia tein ja eka 7pot oli sopivasti kypsä niin pakkohan tuota oli käyttää.. Nakkasin sitä soosiin (pieni soosi.. itelle pieni soosi eri kattilassa ja loppuperheelle isompi sitten erikseen) sellaisen kohtuullisen määrän että varmasti edes hieman maistuu tulisemmalta :D. No tulihan tuosta ihan jäätävää tavaraa.. Fiksu olis kaatanut heti pönttöön, mutta pakko tuota oli syödä vaikka väkisin.. Koskaan "itkenyt" niin paljon ;D. Puolenlautasellista urhoollisesti söin, mutta sitten oli pakko lopettaa ja nöyrtyä chilin voiman edessä.
Lainaus käyttäjältä: linker - syyskuu 17, 2011, 19:10:15 IP
mene saunaan ;D
Huhhu! On kyllä tuttu tunne tuo sauna-chili kombinaatio.
sauna antaa hyvät kertoimet :)
Pahin kokemus on viimeisimmästä ravinteli-miitistä jossa itse olin mukana! viime-talven rillomiitti kouvolassa... Trinidad scorpion MB:stä nappasin haukun ja sitten hetken tuskailtuani päätin että lähden pihalle haukkaamaan raitista ilmaa jos vaikka se pakkasen puolella ollut ilma olisi viilentänyt... Hetken pihalla puuskutettuani maha nykäisi krampiin ja sen seurauksena oikeastaan pelkkää nestettä sisältävä pitkäsylki lensi aivan varoittamatta, hiukan sen jälkeen vielä puuskutti muttan sitten alkoikin jo pikkuhiljaa polte laskemaan! Pääasiana oli että ruuat kuitenkin pysyi mahassa :)
Lainaus käyttäjältä: Mape - syyskuu 18, 2011, 11:14:48 AP
Pahin kokemus on viimeisimmästä ravinteli-miitistä jossa itse olin mukana! viime-talven rillomiitti kouvolassa... Trinidad scorpion MB:stä nappasin haukun ja...
Se oli aika näyttävä suoritus. Itsehän lähdin Amarillon pihalle röökille, ja päätit lähteä mukaan. Lumen peittämää Manskin Gangesia katsellessani kuulin vain yskähdyksen. Sen jälkeen portsari putsasikin spygeä ämpärillisellä vettä.
Itsehän tarjoilin viime viikolla niin tutuille kuin tuntemattomillekin NagaVodkaa suhteella 2nagaa/10cl vodkaa. Vain yön yli oli hautunut, mutta kumma kyllä ei sitä siltikään paljoa mennyt.
Äskeinen naga-jauhetta silmään -välikohtaus oli kohtuullisen vittumainen. ;D
mahtoi tuntua hyvältä.. itselläni on kyllä kokemusta monestikkin tuosta naga ja silmät yhdistelmästä :'(
Vatsapoltteita ja silmään hieraisuja voi ihan lämmöllä muistella kun ovat kuitenkin sen verran nopsaan menneet ohi.
Pahimmasta päästä taitaa olla 2 kg rocotosatsin perkaaminen siemenistä sekä siivuttaminen - toki ilman hanskoja, tämän seurauksena käsiä ja kynsien alusia poltteli seuraavat kolme-neljä vuorokautta ja sitä imeytynyttä kapsaisiinia ei saanut millään poppakonstilla pois enää jälkikäteen.
Muutaman vuorokauden kun viettää sellaisten kämmenten kanssa jotka välillä vetävät itsensä täysin jääkylmiksi ja hetken päästä taas ylilämpimiksi niin siitä on leikki kaukana, nukkuminenkaan ei oikein tahtonut onnistua ja kaikki sormilla näprääminen oli haastavaa.
Hanskoja löytyy nykyisin kaapista aina kun on tarvetta käsitellä isompaa määrää chilejä :D
Nopeimmin ohimenevä chilikokemus joka tuntui epämiellyttävältä taitaa olla kuivattu Naga vesipiipusta.
Lainaus käyttäjältä: Herpiili - joulukuu 17, 2011, 01:47:50 AP
Nopeimmin ohimenevä chilikokemus joka tuntui epämiellyttävältä taitaa olla kuivattu Naga vesipiipusta.
Hyvä etten tuolilta tippunut. Miten moiseen tilanteeseen on edes päätynyt?
tuosta vesipiippujutustahan löytyy videomateriaaliakin. itse omistan myös kyseisen laitteen mutta ei ikinä ole käynyt edes mielessä mikään noin sadomasokistinen temppu! :o
Perinteinen kapsiini+kuselle yhdistelmä on jo niin tuttu että se ei vaivaa enää,joskin vähän välillä polttelee mutta kaikkeen tottuu
Lainaus käyttäjältä: Siku - joulukuu 17, 2011, 02:42:06 AP
Lainaus käyttäjältä: Herpiili - joulukuu 17, 2011, 01:47:50 AP
Nopeimmin ohimenevä chilikokemus joka tuntui epämiellyttävältä taitaa olla kuivattu Naga vesipiipusta.
Hyvä etten tuolilta tippunut. Miten moiseen tilanteeseen on edes päätynyt?
Onneksi keuhkoissa ei ole nosiseptoreita, joten siellä asti ei kipua tunneta. Muu hengitystie tietenkin eri juttu. ;)
Lainaus käyttäjältä: Siku - joulukuu 17, 2011, 02:42:06 AP
Lainaus käyttäjältä: Herpiili - joulukuu 17, 2011, 01:47:50 AP
Nopeimmin ohimenevä chilikokemus joka tuntui epämiellyttävältä taitaa olla kuivattu Naga vesipiipusta.
Hyvä etten tuolilta tippunut. Miten moiseen tilanteeseen on edes päätynyt?
chilimiitti, olutta, hullu päähänpisto ja suomalainen yllytyshulluus :D ei siinä enempää tarvittu :D itsehän kuvasin tuon tapahtuman kun sen verran ajatus kulki etten osallistunut tuohon :D
Ensi vuoden chilifestareille vaan koju missä myös tätä chiliharrastuksen alalajia esitellään yleisölle. Suosio ja tv näkyvyys on taattua ja varmasti yleinen mielipide chiliharrastajista yleisön keskuudessa kehittyy myös haluttuun suuntaan :)
ehkä parempi pienessä piirissä ja juutuubi videoissa pysyä :D
Tuli kerran naurettua tutun hääjatkoilla kavereille kun popsivat kasvattamiani habanero brown largeja (puolikkaita). Pakkohan se oli itsekin syödä kokonainen kun muut tyytyivät puoleen. Oli ilmeessä pitelemistä.. ;D
" Joo, ei tää nyt niin paha ole".. ::) Ei tarvinnut edes ottaa juomaa päälle, mutta sattui se saatanasti.. Naga oli kännissä myös melko jännä kokemus.. En uhittele enää toiste..
naga on aina elämys,oli humalassa tai ei mutta kyllä se on piristävä kokemus! :) harmi kun ei ole tuoretta nagaa taas tekisi mieli. On vain kuivattuna.. :-\ toisaalta varmasti saa hyvät sävärit kun mussuttaa ruokalusikallisen kuivattua nagaa. hetken kun sitä nautintoa kestää niin onkin toinen ääni kellossa ;D
Nagan siemen simmuun, toimii kuin halvat silmätipat.
Kahen nagan syönnin jälkeen seuraavan päivän mahapolte ja vessa käyntien takapuolen polte.
Chilien jauhamista morttelissa
-> chilijauhetta naaman iholle
-> saunaan
-> HELVETILLINEN polte kasvoilla ja vettä valuu litratolkulla silmistä
Ei ole kiva olla naama tulessa ja sokeana lauteilla.
Jossain muussa langassa olenkin jo tainnut mainita seuraavan tapahtumaketjun:
Ruokatunti ---> huolimatonta chilinkäsittelyä (fatalii) ---> safkan jälkeen polttoleikkaamaan ---> korvatulpat - - - > auts.
Congo x Tiger Teethin hedelmiä tuli pilkottua viime kesänä muutamia jonka jälkeen hieroin rankalla kädellä molempia silmiä. Simmut kiinni tuli kontattua sänkyyn peiton alle. Silmät täynnä paksua limaa ja kyyneliä. Ei hyvää päivää.. se oli jotain kammottavinta mitä olen chilien suhteen kokenut.
Lainaus käyttäjältä: Babu - maaliskuu 14, 2012, 19:56:28 IP
Congo x Tiger Teethin hedelmiä tuli pilkottua viime kesänä muutamia jonka jälkeen hieroin rankalla kädellä molempia silmiä. Simmut kiinni tuli kontattua sänkyyn peiton alle. Silmät täynnä paksua limaa ja kyyneliä. Ei hyvää päivää.. se oli jotain kammottavinta mitä olen chilien suhteen kokenut.
Ens kerralla näin sitte. http://www.youtube.com/watch?v=qD-0fEvJv2c
Lainaus käyttäjältä: Noli Me Tangere - maaliskuu 05, 2012, 13:43:18 IP
Chilien jauhamista morttelissa
-> chilijauhetta naaman iholle
-> saunaan
-> HELVETILLINEN polte kasvoilla ja vettä valuu litratolkulla silmistä
Ei ole kiva olla naama tulessa ja sokeana lauteilla.
Aika samoilla linjoilla mennään :) tänä vuonna voi sattua vaikka mitä.