tammikuu 10, 2025, 12:32:07 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Kaisuli-Haisuli esittäytyy

Aloittaja Kaisuli-Haisuli, elokuu 25, 2011, 19:38:59 ip

« edellinen - seuraava »

Kaisuli-Haisuli

Parisen vuotta tullut foorumia seurattua lähes päivittäin rekisteröitymättä, joten eiköhän ollut jo aikakin tehdä ihan oma tunnus.

Voitaneen palata ajassa vajaan kolmen vuoden päähän, jolloin en syönyt missään muodossa chiliä/homejuustoja/pekonia/kylmäsavuporopiirakkaa, vaan elin ihan tavanomaista, ns. normaalia, elämää Lappeenrannassa! Mutta sitten yksi asia johti toiseen, ja lopulta kolmanteenkin, ja ymmärtämättä täysin chiliharrastuksen kokonaisvaltaisuutta muutin chiliharrastajan kanssa saman katon alle Satakuntaan.

Tätä ennen olin saanut seuraavanlaisen pikaperehdytyksen chilikulttuuriin:

1. Ensimmäisillä treffeillä vihreitä jalluviipaleita miulle tehdyn sämpylän välissä, AAAARGH. Poltti.

2. Toisilla treffeillä kolme habaneroa miulle tarjoillussa mansikkapirtelössä. Etukäteen ei mitään ennakkovaroitusta tuotteen chilipitoisuudesta, kiva. Kuka vaan voi yrittää antaa pätevän ja mukavan ja ihanan toisiovaikutelman itsestään, kun itkettää/polttaa/ahdistaa/yskittää. Syöttää nyt maatiaiselle kolme habaa kerralla, hyi! Jätin pirtelön kesken, en pystynyt.

3. Kolmansilla treffeillä miut vietiin katsomaan erään "Kunnon Chiliharrastajan" plantaasia. En suostunut maistamaan mitään jääkaapin kätköistä löytyneitä tuotteita. Jotain chilihilloa, HEI HALOO?! Chili chilinä, ja mielellään vielä pois miun aterioilta, ja hillo hillona. Tässä vaiheessa pidin chiliharrastajia vähintäänkin hassuina ihmisinä. Eikä mielipiteeni ole siitä juurikaan muuttunut :) Em. chiliharrastaja antoi meille mukaan kotiinvietäväksi yhden pienen nagan. Ja kas kummaa, jälleen kerran ennakkovaroituksetta, löysin sitä myöhemmin illalla TOMAATTI-KINKKU- sämpylästäni. Ei edelleenkään mitään infoa ko. tuotteen chilipitoisuudesta. Jokainen varmaan voi ihan itse kuvitella miltä naga tuntuu tietämättömän suussa...

Tällä erää kaksi vuotta tässä on keskusteltu sekä miun että chilien tarpeista, ja olen huomannut kuinka mukautuvainen osaankaan olla! Eihän 100W LED- valaisin häiritse yhtään, jos se on eteisessä. Ja kyllä 600W natikankin kanssa oppii elämään. Ja onhan se sittenkin ihan ok pystyttää jääkaapin viereen keittiöön yksi varastohylly loisteputkineen keväisiä taimia varten :)

Chilien lisäksi elämääni kuuluu tällä hetkellä päihteet ja erinäiset mielenterveysongelmat tulevaan toukokuuhun asti, jolloin miun pitäisi valmistua MP-puolelta lähihoitajaksi, sekä pari osa-aikaista työtä.

Janne

Minäpä arvaan kuka olet oikeassa elämässä, kylmäsavuporopiirakka paljasti ;D
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Nizo

Tervetuloa vaan sekavaan joukkoomme!

LupeKani

Tuo piirakka paljasti tosissaan. Mutta teretulemasta outoon sakkiimme. Pitääköhän sitä itekin koittaa noita chilejä syöttää treffeillä..

ChiliKettu

Siinäpä se, kaiken pahan alku ja juuri! Kiitokset tästä järjettömästä harrastuksestani kuulunee Kaisuli-Haisulille. :)

..TOMPPA..

elokuu 25, 2011, 20:44:47 ip #5 Viimeisin muokkaus: elokuu 25, 2011, 20:48:37 ip käyttäjältä ..TOMPPA..
Tervetuloa mukaan!!   8)

myös on käsitys sitä kuka tuon nimim takana on

Rundari

InkRose

Mie en ihan savuporopiiraasta vielä hokannut, vaikka jo nimimerkistä epäilin, mutta maantiede paljasti. Tervetuloa osallistumaan omituiseen höpöttelyyn!

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Kaisuli-Haisuli - elokuu 25, 2011, 19:38:59 ipihan tavanomaista, ns. normaalia, elämää Lappeenrannassa!

Huumori on ainakin hallussa! Tervetuloa!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

coco

Kaisuli-Haisuli

Lainaus käyttäjältä: Littlelupe - elokuu 25, 2011, 19:46:06 ip
Pitääköhän sitä itekin koittaa noita chilejä syöttää treffeillä..

En kyllä halua suositella  ;D

Whili

TERVETULLOO

"chiliä/homejuustoja/pekonia/kylmäsavuporopiirakkaa"
NAM, nyt tuli nälkä..

TunturiTiger

Tervetuloa myös täältä.
Nimim. Toinen MIPÄ-lh opiskelija. :)