tammikuu 08, 2025, 04:40:56 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Onko sienestäjiä ja sienien ystäviä?

Aloittaja ..TOMPPA.., syyskuu 04, 2011, 17:27:14 ip

« edellinen - seuraava »

Huru-ukko

Lainaus käyttäjältä: Whili - elokuu 27, 2014, 09:07:22 ap
Mikäs on hirvikärpästilanne ??

Parikymmentä nipistelin reisussa ja vaatteista kotona yhteensä, eli melko siedettävähän se on.
Tietysti jos sattuu törmäämään alueeseen, jossa on viimesyksynä valtion karja ruokaillut pidempään, siellä voi suomalaisesta syksyisestä faunasta saada selkeän kuvan   :o....

Rannikkoseutu on saanut vettä kolmisen viikkoa melkein päivittäin, siinä syy täällä runsaaseen sienisatoon....

chili noob

lapissa alkaa sieniaika olla käsillä.. olen löytänyt jo pieniä kantarellejä. eivät ole vielä päässeet kovin isoiksi. kangas ruoskut ovat vielä turpeen peitossa ja vaikeasti havaittavissa. vanhoja sieniä ei ole muita löytynyt kuin punikkitatteja. haperoita lyöty yksi ja karvarouskuja ei ole vielä näkynyt. pitää veilä hetki odottaa ennen kuin saa syksyistä herkkua säilöön asti. nyt on kaikki syöty sitä mukaan kun on lyötynyt.
sieniä kuluu minulla niin paljon kuin kehtaa poimia ja keväällä jo pitää kaupasta kantaa.

pravurini on kantarellit ja herkkutatit, mutta olen sienien suhteen kaikkiruokainen. itse en kovin hyvin vielä tunne kaikkia syötäviä sieniä. olen jokseenkin epävarma sienien tunnistaja, mutta joka vuosi olen laajentanut tuntemusta. on mulla hyvät sieni oppaat, muuten en tulisi sieni mettässä toimeen.

mottoni on: tunnistamaton sieni on aina myrkyllinen "vaikkei olisikaan". tappavan myrkylliset ja lievemmin myrkylliset sienet tunnistan aika hyvin jo.

tälle vuodelle aatelin laajentaa haperoihin. en ole koskaan uskaltanut poimia, koska olen hiukan epävarma tunnistuksesta.

bluesman

Kummallista kun muita sieniä ei juurikaan näkynyt, ainoastaan herkkutattia. Ei toukkia, parasta A-ryhmää. Tunnin keruun tulos.

MiM

No niin, nyt ollaan oikean asian äärellä.  8)

        Kade
Viime vuodesta opin sen asian, ettei kannata aloittaa liian aikaisin ja ravinteita voi antaa myös vähemmänkin. 8)
-Chilijamppa-

longi

Lainaus käyttäjältä: chili noob - elokuu 27, 2014, 16:03:05 ip

tälle vuodelle aatelin laajentaa haperoihin. en ole koskaan uskaltanut poimia, koska olen hiukan epävarma tunnistuksesta.

Moi

Aloita vaikka keltahaperosta ei oikein voi sekoittaa mihinkään vaaralliseen. Munahaperokin on keltainen, mutta sillä on keltaiset heltatkin on kuitenkin syötävä sieni. Sinappihapero on keltainen myös, mutta likaisenkeltainen, Sinappihapero on kirpeä/kitkerä maultaan, eli jos epäilyttää kumpi on, niin itse aluksi maistoin palan, enkä ole kuollut vielä.  Haperot ovat kuitenkin niin samanlaisia koostumukseltaan/rakenteeltaan, niin ei niitä voi muihin sekoittaa, kuin toisiin haperoihin.

Keltahapero on aina sitruunankuoren värinen ja valkoiset heltat. Yleensä nuorena jo toukkainen, toukkaisuus on joillekkin miinuspuoli.

Itte jos vedän tuoreena ja paistan pannussa, niin pikkutoukat mitään haittaa ovat asuneet kokoelämänsä siinä sienessä ja syöneetkin sitä. Maistuvatkin sille ja niistä saa lisäproteiinia  ;D

-longi-

longi

Pöö.

Tulipa tossa mieleen noista haperoista. Ne kun ei mitkään muistaakseni ole myrkyllisiä, niin onkos kukaan hilipää keksinyt käyttöä tulipunahaperolle. Itte kyllä kokeilen tänävuonna jotenkin, jos kävis maustamiseen. Tulipunahaperosta sanotaan olevan käyttökelvoton siksi, kun on pippurin polttavan makuinen.

Olen miettinyt tätä vuosia jo, mutta ei ole tullut testattua. Onko joku kenties :) tää vois olla oikea foorumi asiaan :)

Pannaan sille jauheelle nimeks magic perkele ja aletaan viemään kilinä maailmalle:)

-longi-

MiM

Lainaus käyttäjältä: longi - elokuu 27, 2014, 19:55:16 ip
Pöö.

Tulipa tossa mieleen noista haperoista. Ne kun ei mitkään muistaakseni ole myrkyllisiä, niin onkos kukaan hilipää keksinyt käyttöä tulipunahaperolle. Itte kyllä kokeilen tänävuonna jotenkin, jos kävis maustamiseen. Tulipunahaperosta sanotaan olevan käyttökelvoton siksi, kun on pippurin polttavan makuinen.

Olen miettinyt tätä vuosia jo, mutta ei ole tullut testattua. Onko joku kenties :) tää vois olla oikea foorumi asiaan :)

Pannaan sille jauheelle nimeks magic perkele ja aletaan viemään kilinä maailmalle:)

-longi-

Hmm, ruotsiksi nimi on "giftkrämla" (myrkkyhapero) ja englanniksi "the sickener" tai "vomiting russula", ja lienee ainakin raakana melko lailla myrkyllinen. Joistakin muista pippurisista rouskuista, kuten esimerkiksi kangasrouskusta saa erinomaista lisuketta etikkasäilöttynä.
Viime vuodesta opin sen asian, ettei kannata aloittaa liian aikaisin ja ravinteita voi antaa myös vähemmänkin. 8)
-Chilijamppa-

chili noob

Lainaus käyttäjältä: bluesman - elokuu 27, 2014, 16:52:33 ip
Kummallista kun muita sieniä ei juurikaan näkynyt, ainoastaan herkkutattia. Ei toukkia, parasta A-ryhmää. Tunnin keruun tulos.

olen kateellinen sulle.. lyötäispä ite samallaisen määrän tatteja  :P

Lainaus käyttäjältä: longi - elokuu 27, 2014, 17:57:50 ip
Lainaus käyttäjältä: chili noob - elokuu 27, 2014, 16:03:05 ip

tälle vuodelle aatelin laajentaa haperoihin. en ole koskaan uskaltanut poimia, koska olen hiukan epävarma tunnistuksesta.

Moi

Aloita vaikka keltahaperosta ei oikein voi sekoittaa mihinkään vaaralliseen. Munahaperokin on keltainen, mutta sillä on keltaiset heltatkin on kuitenkin syötävä sieni. Sinappihapero on keltainen myös, mutta likaisenkeltainen, Sinappihapero on kirpeä/kitkerä maultaan, eli jos epäilyttää kumpi on, niin itse aluksi maistoin palan, enkä ole kuollut vielä.  Haperot ovat kuitenkin niin samanlaisia koostumukseltaan/rakenteeltaan, niin ei niitä voi muihin sekoittaa, kuin toisiin haperoihin.

Keltahapero on aina sitruunankuoren värinen ja valkoiset heltat. Yleensä nuorena jo toukkainen, toukkaisuus on joillekkin miinuspuoli.

Itte jos vedän tuoreena ja paistan pannussa, niin pikkutoukat mitään haittaa ovat asuneet kokoelämänsä siinä sienessä ja syöneetkin sitä. Maistuvatkin sille ja niistä saa lisäproteiinia  ;D

-longi-

ei todellakaan haittaa muuan tuokka seassa. karsin pois sellaiset vain jossa on sieni vaihtanut väriä tuokkien takia. jos on muu'an käytävä ja hyvän näköinen malto niin eiku ruoaksi vaan.
joo hyvä vinkki toi keltahapero... olen ittekin päätellyt samaa kun sieni kirjaa selailin... haperoissa on vain osa kirpeitä maultaan ja jos tekee sieni kastiketta tai muhennosta niin en kaipaa kirpeitä sekaan. sienisalaatissa niinkin menee kirpeät sienet, koska käytän pääasiassa suolattuja rouskuja ja jotain muita sieniä seassa.

tämän päivän saalis :)

bluesman

Nyt taisi tulla oma henkilökohtainen ennätys herkkutattisarjassa. 7kg tatteja 15 minuutissa. Aivan älytön määrä sieniä pienellä alueella. Piti todella tarkkaan katsoa mihin astui, tatteja oli tiuhassa niinettä muutaman talloin vahingossa. Siinähän perkaan ja kuivattelen sitten.

Huru-ukko

elokuu 29, 2014, 22:09:50 ip #409 Viimeisin muokkaus: elokuu 29, 2014, 22:59:54 ip käyttäjältä Huru-ukko
Valtavan määrän sieniä olet saanut lyhyessä ajassa  :o...

Mulla kesti hiukan kauemmin kyllä haalia nämä  :-[............

Hyvänä uutisena että löysin uuden mustatorvisienipaikan, jossa parin neliön alueella oli n. sentin halkaisijalta olevaa nousijaa vieri vieressä....Yhden isomman pistin koriin antamaan makua kanttarelli pekoni keitolle juuresten kera  :o.

jaolsten

-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Kaltsu

Ei jumaleisson mitä saaliita! Ajattelin sunnuntaina käydä kokeilemassa onnea. Toivottavasti edes jotain....
http://chilicapsicum.blogspot.com/

So many peppers, so little time!

bluesman

 Hurulla taitaa olla yli 20kg tatteja. Järkyttävä vuosi menossa herkkutattien suhteen. Varmaan sielläkin on lähes pelkkää priimaa. Omista poimituista ehkä 10% sisältää sepän toukan ja 5% sienisääskien toukkia. Eli käytännössä pelkkää ykkösluokkaa saa kerätä. Ainoa varjopuoli on että joudun koko sienisaaliin itse käsittelemään ja säilömään. Kuivaan lähestulkoon kaikki. Kuivuri ei riitä mihinkään, ladon savustimenritilöitä lämpimän takan päälle ja näin saan kerroksittain pinta-alaa lisää kuivaamiselle.
Kun ovat kuivia laitan tölkkiin tai muovipussiin johon silikageeliä (Bastis kristallikissanhiekka) harsopussukkaan kietaistuna mukaan. Eivät nahistu.

Quini

elokuu 30, 2014, 15:53:44 ip #413 Viimeisin muokkaus: elokuu 30, 2014, 15:55:47 ip käyttäjältä Quini
Tatteja näkyy tosiaan olevan. Ja mikä parasta toukattomia. Itse mökkimaisemissa kerännyt enemmän tatteja kuin koskaan lyhyessä ajassa. Sama ongelma kuin Bluesmanilla että kuivuri ei riitä mihinkään... Sillä erotuksella että ei ole takan päällystä mille latoa kuivumaan. No täytyy kehittää jotain. Hirvikärpäsiä en ole kohdannut vielä ensimmäistäkään. Ja hyttysetkin loistavat poissaolollaan. Mikäs sen hienompaa.

MiM

Paistakaa/keittäkää kokoon ja sitten muovipusseissa pakkaseen, jos kuivaaminen ei onnistu
Viime vuodesta opin sen asian, ettei kannata aloittaa liian aikaisin ja ravinteita voi antaa myös vähemmänkin. 8)
-Chilijamppa-

Miquel

Pienellä varauksella suosittelisin myös harkitsemaan sähköuunissa kuivattamista, mikäli konstit käy vähiin.
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Minbaari

Eilisellä sienireissulla löytyi tälläisiä kääpiä. Tunnistaako kukaan?
#816

Huru-ukko

Herkkusuille esittelyssä lajike, joka on ruokasienten aatelia. Mustavahakas on syksyisen metsän asukki, miedon pähkinän makuinen. Näistä tykkää pörriäisetkin, eli a-luokan virheettömiä ja toukattomia sieniä on kohtalaisen vaikea löytää. Joskus käy tuuri, näitä oli juuri noussut neliön kokoiselle alueelle, ja kaikki hyviä.
Mausta saa parhaan kokemuksen paistamalla ja mieto suolaus. Se on siinä.

Sientä on vaikea havaita tumman ulkoasunsa vuoksi. Parhaana tuntomerkkinä on täysin valkeat harvassa olevat johteiset heltat. Tarkoittaa että heltat liittyy jalkaan kuvassa näkyvällä tavalla.
Tätä et pysty sekoittamaan mihinkään myrkylliseen tai huonoon sieneen.
Vahakkaista voi mainita niitty-, keltaheltta- ja punikkivahakkaan mustavahakkaan lisäksi. Punikkivahakas eroaa helttojensa puolesta niiden ollessa kolotyviset muiden vahakkaiden johteisten helttojen rinnalla.
Toki väreissä on myös eroja. Mustavahakas on ehkä helpoin ja yleisin aloittelevan sienestäjän tunnistettava.

Kaltsu

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - syyskuu 05, 2014, 20:22:12 ip

Täysin samaa mieltä. Loistava sienes.
http://chilicapsicum.blogspot.com/

So many peppers, so little time!

bluesman

 Mustavahakas on sienien aatelia. Useimmiten vaan valitettavan toukkainen. Top 5 suosikkejani.
Alkaa herkkutattien keruu olla jo älytöntä luokkaa. Tähän mennessä on tullut kerättyä ja käsiteltyä (ja myös syötyä) 46kg tatteja.
95% herkkutatteja ja 5% männynherkkutatteja. Ei vaan malta lopetaa poimimista vaikka chilit alkavat putoilla kasvarissa kypsyyttään.
Turha uskotella itselleen että pystyisi viheltämään pelin poikki 50kg kohdalla, se tuskin onnistuu.