tammikuu 10, 2025, 16:04:57 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Bluesmanin kausi 2012

Aloittaja bluesman, joulukuu 06, 2011, 20:12:52 ip

« edellinen - seuraava »

InkRose

Juu, itsekin aluksi sitä ludevaurioksi epäilin, mutta kun olen noissa nähnyt vain pienenpieniä valkeita/läpikuultavia, ripeästi vipeltäviä öttiäisiä... Aluksi arvelin ötököitä kirvoiksi, mutta ovat niin kovin pieniä eivätkä yhtään viihdy lehden yläpinnalla. Eivät välttämättä ole vihannespunkkeja, vaan kenties jotain muita versioita aiheesta, mutta kuitenkin.

Tiemuh

Samanlaisia valkoisia nopeita öttiäisiä oli bluesmanilta vuosi siten saamieni pistokkaiden turpeessa. Ne kuolivat Calypsolla, eikä kanta päässyt leviämään.

bluesman

Poistaisin tuon tekstin "älä kokeile tätä kotona". Miksei? Kivaahan se on kun sattuu. Poltteen kivuntunteen saa vähemmäksi kun laittaa isonvarpaan kynnen alle parsinneulan ja potkaisee seinään. Polte suussa hellittää hetkeksi.

Mitä ötököihin tulee, olen melkoisen varma että punkkeja ovat. Talvehtiva muoto on punertava ja juuri kuoriutuneet vaaleita. Molempia olen havainnut, ensin punertavia. Karatea laitoin jo kolmannen kerran, kylläkin vain niihin joissa näkyi vioitusta. Monta kasvia lentää lumihankeen. Flexut ovat ilmeisen vastustuskykyisiä, ei mitään havaintoa kasvariaikana tai nyt talvetetuissa tai taimissa.

tomppa,

Mutta jos puhutaan Suomalaisesta chiliharrastajasta tai muutenkin hullusta kansasta niin tuo "älä kokeile tätä kotona" on aivan sama kuin että kokeile ihmeessä, tämä on tuskallista  8)  kaikki kielletty täytyy koittaa  :D

InkRose

Mullakin Flexu sinnittelee vahvasti. Senkin lehdissä näin kyllä punkkien munia, mutta syömävioituksia ei ole ollut.

bluesman

Lainaus käyttäjältä: .TOMPPA. - helmikuu 17, 2012, 15:55:58 ip
Mutta jos puhutaan Suomalaisesta chiliharrastajasta tai muutenkin hullusta kansasta niin tuo "älä kokeile tätä kotona" on aivan sama kuin että kokeile ihmeessä, tämä on tuskallista  8)  kaikki kielletty täytyy koittaa  :D

Yllytyshulluhan sitä kai itsekin on. Vaan kun kysehän oli vain mausteesta, ehkä hiukan vahvasta mutta silti. En ole varma hyppäisinkö benjihyppyä.

-V-

Lainaus käyttäjältä: InkRose - helmikuu 17, 2012, 10:57:31 ap
Eivät välttämättä ole vihannespunkkeja, vaan kenties jotain muita versioita aiheesta, mutta kuitenkin.

Ei näytä vihannespunkin tekosilta, ei. Ameriikan foorumilla tuonnäköinen vaurio tuottaa alta aikayksikön vastauksen "broad mite". En löytänyt suomenkielistä nimeä moiselle, ei taida olla ihan tavallinen vieras täällä.

InkRose

Polyphagotarsonemus latus eli begoniapunkki siis.

bluesman

Tutkailtuani asiaa saattapi olla hyvinkin ko.laji. Seittiä ei ole näkynyt. En ole vielä saanut selkoa torjunnasta mutta lienee samat myrkyt kuin vihannespunkille?

InkRose

Löysin ppt-esityksen, jonka 6. "diassa" puhutaan begoniapunkista ja parista sen kaverista.

Tiivistettynä näin:

• aikuiset syklaami- (0,25 mm) ja begoniapunkit (0,15 mm) ovat hyvin pieniä. Isäntäkasvi vaikuttaa niiden väriin, ne voivat olla kellertäviä, tummanvihreitä, vaaleanruskeita tai värittömiä.

• tarvitsevat korkeata ilmankosteutta menestyäkseen (>75 %)

• syklaami- ja begoniapunkeilla on vain neljä kehitysvaihetta: muna, toukka, nymfi ja aikuinen

• syklaamipunkkien kehitys munasta aikuiseksi kestää noin 9 vrk:ta (25 °C) ja begoniapunkin vain noin 4 vrk:ta

• torjunta pääasiallisesti kemiallisesti valikoivilla akarisideilla

• muita keinoja saastuneiden kasvien poistaminen ja ilmankosteuden alentaminen

• ripsiäispetopunkki, kalifornianpetopunkki, ruskopetopunkki ja Amblyseius barkeri syövät niitä

Listan tiedot poimittu siis Kauppapuutarhaliiton nettiin julkaisemasta, Marika Linnamäen tekemästä Powerpointista "Koristekasvien punkit." Tässä esitetty jäsentely on omani. Linkki alkuperäiseen löytyy tuosta viestin alkupäästä.

bluesman

Katselin myös itse ppt.esityksen muten saanut tolkkua mitkä tuotemerkit vastaavat tehoavia aineita. Nyt ainakin näyttää luupeilla kasvit tihruttuani ettei enää näy liikettä. Calypso voisi olla seuraava jos punkeille kehittyy resistenssiä myrkyille. Mukavaa havaita että pahimmin kärsineet TSOranget ovat alkaneet kasvatella uusia silmuja ja ilmeisesti torjunta on ainakin toistaiseksi onnistunut. Begoniapunkki munii tiuhaan ja varmaan vielä löytyy munia johon Karate WG ei ole yltänyt.
Onneksi ei ole ainuttakaan podia syötäväksi niin voi torjunnan suorittaa helposti. Vaikkei nuo myrkyt nyt pitäisi harrastajalla ensimmäisenä olla käytössä mutta minkäs teet.

CyberDog

Tosta vois lähteä tutkimaan http://en.wikipedia.org/wiki/Acaricide

Toi on ilmeisesti kattonimitys tietyn tyyppisille pesticideille.

bluesman

Punkit vaikuttavat kadonneen. Kohta saattavat torjunta-aineen ulottumattomissa olleet munat kuoriutua ettei tässä pidä vielä riemuita. Luupeilla kävin läpi kaikki kasvit eikä liikettä näkynyt.

Alkoholilla ruiskuttaminen ei hävitä punkkeja vaikka eräs puutarhuri kertoi vaivaan auttavan. Ei ihan tapa kasveja mutta lehdet tulevat keltaisenlaikkuisiksi.
Eli var.variegataefekti.

Varsinkin Mimosabubblereissa olleet habanerot ottivat viinasta nokkiinsa vaan kasvavat silti ihan hyvin.
Lootassa useita Räyhiksen hybriditaimia. Yellow Tobago sweet ja Orange Congo.

Näin käy kun kivivillakuutiot lentelevät pitkin lattiaa. Kumpikohan laji on kyseessä?         Ensimmäinen siementaimen kukka; Ecuadorian brown.

Kohta aukeavat rocotojenkin nuput.

jeQQ

Jaa että vieläkin perhanan punkit kiusaavat! Kurja homma, tehneet tiukasti pesän sinne korpeen, huomanneet hyvät oltavat selkeesti.. :) Kasvien määrä ei kauheasti näytä vähenneen.. ;)

bluesman

Lainaus käyttäjältä: jeQQ - helmikuu 20, 2012, 17:25:04 ip
Jaa että vieläkin perhanan punkit kiusaavat! Kurja homma, tehneet tiukasti pesän sinne korpeen, huomanneet hyvät oltavat selkeesti.. :) Kasvien määrä ei kauheasti näytä vähenneen.. ;)

Kasvattelut ovat tällä hetkellä Keravalla. Farmilla olisivat jo paleltuneet kolmeen kertaan sähkökatkosten takia. On selvästi vähemmän kasveja kuin edellisinä vuosina.

jeQQ

No hemmetti tekivät sit muuttoliikkeen keravalle.. :( No, tsemppiä vaan enempi!

bluesman

Menee vähän offtopiciksi.

Sileäkarvainen noutaja Riku in Memoriam 17.9.97 - 21.2.12. Kuoli kotonaan kai sydänkohtaukseen isäntäväen ollessa töissä.

Ryhis

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa