tammikuu 10, 2025, 11:42:12 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Apua kasvarin rakennesuunnitteluun

Aloittaja M;kko, huhtikuu 27, 2012, 16:54:06 ip

« edellinen - seuraava »

M;kko

Menee vähän tee-se-itse otsikon ohi, kun muiden apua pyytelen, mutta tarvitsen apua kasvihuoneen rakennesuunnitteluun. Kasvariprojektini on edennyt siten, että suunnitelmani puurunkoisen kasvarin koosta, materiaaleista (esim. 'lasit' kennolevyä), ulkonäöstä ja sijoittumisesta tontille sekä julkisivukuvat ovat ok (rakennustarkastan mielipide), mutta rakennuslupaa varten edellytetään myös pätevän henkilön tekemiä rakennesuunnitelmia. Kohteen yksinkertaisesta luonteesta johtuen suunnitelmat lienevät aika simppelit, niitä tarvitaan vain takaamaan rungon kestävyys

Löytyisikö täältä ammattitaitoista henkilöä tähän hommaan tai tunteeko joku alan ihmisiä? Suunnitelmistä olen tietysti valmis maksamaan käyvän hinnan.


Hubert

Kuinka hurjan kokoisen kasvarin aiot rakentaa, jos tarvitsee oikein rakennusluvan!? :o

M;kko

Niin ison, että jää pieneksi vasta hieman myöhemmin. :) Reilut 32 neliötä. Mutta ei se paljoa vaadi, että rakennuslupa tarvitaan. Käytännöthän ovat kunnissa erilaisia, mutta esim. täällä meilläpäin saisi tontille rakentaa yhden alle 5 m2 kokoisen rakennelman ilman lupaa.

Hubert

Ohhoh! No onpa siellä tiukkaa. Minulla on samat suunnitelmat meneillään. Hieman pienempi toteutus tosin, näillä näkymin 28 neliötä. Kunnalle riittää alle 30 neliön rakennelmista pelkkä ilmoitus.

wille

Ja minkä tasoisen kasvihuoneen meinaat tehdä? Talviasuttavan? ;)

Täälläkin tuommoinen luetaan rakennelmaksi, eikä siihen tarvitse lupaa, vaan pelkkä ilmoitus rak. valvontaan.
Johan noista lupakäsittelyistä ja rakennuspiirrustusten teettämisestä syntyy kuluja kasvarin rakenteluun tarvittavan summan verran.

Oudolta tuntuu, että moiselle joutuu luvan hommaamaan. ???

Nimim. Luvaton.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

ingeniero


jewe

Tiukat on rakennuslupaehdot siellä. Muistaakseni täällä oli 15 neliötä rajana.

Ja jos tekee huoneen ilman kiinteitä perustuksia niin saa olla isompikin.

M;kko

Kaavastahan se on kiinni mikä on hyväksyttävää ja tämä on vissiin jotain suojeltavaa mitälie maalaismaisemaa. Haja-asutusalueella on yleensä ottaen helpompaa. Samoin jonkun valmiin pakettikasvarin pystytys olisi ehkä voinut mennä mennyt ilmoitusmenettelyllä. Aikaisemmin täälläkin ilmeisesti sai pystyttää yhden alle 10 m2 rakennelman, mutta pykälää on sittemmin tiukennettu. Sen verran helpotusta sain tiukimpaan tulkintaan, etten tarvitse vastaavaa mestaria, toisin sanoen toimin itse sellaisena. Mutta tuon edellytyksenä on, että on kunnon rakennesuunnitelma tehtynä.

Foorumilla on aika paljon kasvariprojekteja esitelty, mutta lupa-asiota ja niistä aiheutuvia kustannuksia ei juurikaan ole tuotu esiin. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka suuri osa tällaisista rakennelmista on tehty omalla/vaimon luvalla.

Ja niin, kasvariin ei tule lämmitystä, mutta kylläkin kiinteä perustus.

wille

huhtikuu 28, 2012, 09:46:00 ap #8 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 28, 2012, 10:04:43 ap käyttäjältä wille
Omin lupineni minä ainakin kasvihuoneeni pystytin. Eipä tuosta kukaan ole tullut naukumaan.
Kaikkihan tuonne rak.valvontaan pitäisi ilmoittaa jos pykäläin mukaan kuljemme. Ulkomaalaus, katon saneeraus jne. Vanhan kuistin purkamiseenkin olisi kai pitänyt hakea purkulupaa. Ja joka kerta asiassa menee x-määrä aika ja rahaa pelkkään byrokratiseen diibadaabaan. ;)

Tottakai sitten isommat julkisivuun vaikuttavat remontit, esim. laajennukset, on vietävä läpi virallisten polkujen kautta pykäliä noudattaen. Ihan jo vakuutusasioidenkin puolesta.

Hurjalta vaan tuntuu, että joku joutuu harrastekäyttöön tarkoietun kasvihuoneen piirrättämään (ihanko inssillä?) ja viemään läpi noista lupakäsittelyistä.

Täällä rakennuslupa omakotitalon laajennusta varten maksoi muistaakseni kaksi ja puoli hunttia ja rutosti kallisarvoista aikaa. Halpaa hupaa.

Eikä ne ammattimiehen piirtämät kuvatkaan halvat ole.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Pripyat

No ite rakennellu tässä kaikenlaista hevostallista lähtien omalla luvalla. Tarpeeksi syrjässä kun asuu..

Kaikkeen mihin tehdään pohja/perustus käsittääkseni pitäisi jotain lupaa hankkia tai ainakin ilmoittaa. Täällä on muillakin tapana, että tehdään eikä kysellä. Asia eri jos on vittumaista naapuria joka on heti laskemassa onko metrit rajaan varmasti täynnä ja muutenkin kyttäämässä.

Remotecontrol

Tein omasta projektia päiväkirjan muodossa tänne. Käyhän lukemassa ja toivottavasti löytyy jotain vinkkejä. Yksärilläkin saa heitellä jos tulee kysyttävää.
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7408.0

jewe

Oma kasvihuone on luvaton, ja ihan rehellisesti luvaton kun on kerran alle pykälien eli 15 neliötä. Lisäksi omassa huoneessa ei ole kiinteää perustusta vaan hiekkaan upotettu sokkelikasetti jonka päällä huone lepää.
Muutaman kerran olen jo pohtinut tuonkin huoneen laajentamista kun sitä voi lisäpaloilla jatkaa lähes rajattomasti, mutta miten paljon rakennuslupaneliöt voisi sitten ylittää ilman kiinteitä perustuksia siitä ei ole tietoa.

PP

Minun kasvari oli luvallinen ensimmäisen vuoden, mutta betonilattia lasketaan varmaan kiinteäksi rakennelmaksi jolloin tuo on nyt luvaton.

Jump

Tuskin sitä rakennuslupaa tai mitään muutakaan vastaavaa kukaan kyselee kunhan:
- Ei hankin sokkelin/pohjan kaivuuhun 20t kaivinkonetta
- Ei tilaa pystytykseen autonosturia
- Pitäytyy kohtuudessa muutenkin  :D

M;kko

Lainaus käyttäjältä: Remotecontrol - huhtikuu 28, 2012, 12:26:40 ip
Tein omasta projektia päiväkirjan muodossa tänne. Käyhän lukemassa ja toivottavasti löytyy jotain vinkkejä. Yksärilläkin saa heitellä jos tulee kysyttävää.
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7408.0


Hieno on, kuten jo päiväkirjasi sivulla 3 mainitsin! ;) Tuo kasvari on ollut yhtenä esikuvana/innoittajana minulle, että kiitos vielä vaan.

M;kko

Lainaus käyttäjältä: Jump - huhtikuu 28, 2012, 20:03:38 ip
Tuskin sitä rakennuslupaa tai mitään muutakaan vastaavaa kukaan kyselee kunhan:
- Ei hankin sokkelin/pohjan kaivuuhun 20t kaivinkonetta
- Ei tilaa pystytykseen autonosturia
- Pitäytyy kohtuudessa muutenkin  :D


Mikä minulle on kohtuutta saattaa jollekin (kateelliselle) naapurille olla pröystäilyä. Kävihän se mielessä, että rakentaisi ilman lupia, mutta jotenkin kallistuin tälle linjalle. Kun nyt kerran aikoo rakentaa, niin tekee sen sitten kerralla kunnolla. Eikä ne lupa-asioista aiheutuvat kulut monelle vuodelle jaettuna nyt niin hirveitä kuitenkaan ole. Ja saattaapa olla niinkin, että lopputuloksesta tulee parempi, kun joku pätevä henkilö on tarkastanut ja mahdollisesti korjannut tee-se-itse -rakennesuunnitelmani.

Remotecontrol

Lainaus käyttäjältä: M;kko - huhtikuu 28, 2012, 20:43:07 ip
Lainaus käyttäjältä: Remotecontrol - huhtikuu 28, 2012, 12:26:40 ip
Tein omasta projektia päiväkirjan muodossa tänne. Käyhän lukemassa ja toivottavasti löytyy jotain vinkkejä. Yksärilläkin saa heitellä jos tulee kysyttävää.
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7408.0


Hieno on, kuten jo päiväkirjasi sivulla 3 mainitsin! ;) Tuo kasvari on ollut yhtenä esikuvana/innoittajana minulle, että kiitos vielä vaan.


Aijaa, mahtavaa että oikein esikuvana! :D Menny aivan ohi toi sun kehu, tai perille se on tullu mutta nimimerkit ei oo jääny päähän. Lupaan parantaa tapani!

Jump

Lainaus käyttäjältä: M;kko - huhtikuu 28, 2012, 20:54:17 ip


Mikä minulle on kohtuutta saattaa jollekin (kateelliselle) naapurille olla pröystäilyä. Kävihän se mielessä, että rakentaisi ilman lupia, mutta jotenkin kallistuin tälle linjalle. Kun nyt kerran aikoo rakentaa, niin tekee sen sitten kerralla kunnolla. Eikä ne lupa-asioista aiheutuvat kulut monelle vuodelle jaettuna nyt niin hirveitä kuitenkaan ole. Ja saattaapa olla niinkin, että lopputuloksesta tulee parempi, kun joku pätevä henkilö on tarkastanut ja mahdollisesti korjannut tee-se-itse -rakennesuunnitelmani.


Olet kyllä aivan oikeassa. Jos vähääkään on epäilyksiä kateellisesta naapurista ja tieto siitä että lupa/ilmoitus tai vastaava vaaditaan, niin helpommalla pääsee kun hoitaa asian virallista kautta.

Kovin kummoista rakennesuunnittelua tuo tuskin tarvii. Muistelen että entisellä työpaikkalla moni oli rakentanut pihasaunan ja eräs porukan työnjohta oli toiminut ansiokkaasti useammassa näistä valvojana. Niin ja tämä työnjohtahan oli tosiaan koneteknikko ilman mitään rakennuspuolen koulutusta tai kokemusta. Epäilisin että kun kasvihuoneessa ei talvella oleskella, niin kummoisia lujuusvaatimuksia rungolla ei ole ja sen voi suunnitella aika vapaasti. Uskoisin että rakennusvalvontaa kiinnostaa enemmän rakennelman ulkonäkö. Voin toki olla väärässäkkin, mutta nämä selviää kuitenkin rakennusvalvonnasta kysymällä.

Jos kaivelet netistä ja kirjallisuudesta vähän esimerkkejä vastaavista rakennelmista niin pääset varmaan aika pitkälle. Minulla on tässä on juuri työnalla kattoristikkojen suunnittelu kasvihuoneeseen ;D Materiaali on vaan teräs ja sitä myötä valmistusteknisiin asioihin pitää kiinnittä huomiota enemmän.

ingeniero

Valvonnan m;ikko saikin suorittaa itse onneksi, siitä se lasku olisikin tullut jos mesu olisi pitänyt saada "valvomaan" työmaata.

Kukaanhan ei toisin sanoen tule koskaan katsomaan et tuliko perustuksista kuvien mukaiset tai toteutettiinko runko oikeasti juuri kuvien mukaisesti. Muoto, koko  ja materiaalit ratkaisevat tuossa paljon tontille sijoittumisen kanssa. Näin ollen julkkarit ja asemakaava huolella ja kunta lienee tyytyväinen.

Jos kovin ovat v-mäisiä, niin tuossahan on mukana maankäyttö- ja rakennuslaki, RakMK ja kaiken pitäisi olla vielä hyvän rakennustavan mukaista, joka on se sekavin pykälä. Kaiken Suomessa rakennetun pitäisi olla hyvän rakennustavan mukaista, kaunista ja ympäristöön sopivaa ::)

M;kko

Lainaus käyttäjältä: ingeniero - huhtikuu 29, 2012, 14:53:18 ip
Valvonnan m;ikko saikin suorittaa itse onneksi, siitä se lasku olisikin tullut jos mesu olisi pitänyt saada "valvomaan" työmaata.


Näin juuri, tämä oli tärkeä 'voitto'.

Lainaus käyttäjältä: ingeniero - huhtikuu 29, 2012, 14:53:18 ip
Kukaanhan ei toisin sanoen tule koskaan katsomaan et tuliko perustuksista kuvien mukaiset tai toteutettiinko runko oikeasti juuri kuvien mukaisesti. Muoto, koko  ja materiaalit ratkaisevat tuossa paljon tontille sijoittumisen kanssa. Näin ollen julkkarit ja asemakaava huolella ja kunta lienee tyytyväinen.


Näin ei valitettavasti ole. Eli itse tekemäni julkisivukuvat ja asemakaavapiirustus olivat ok. Ongelmaksi nousi se, ettei rak.tark. ollut rakennesuunnittelumiehiä ja kun itsekin olen maallikko (vaikkakin edustankin toisella alalla väkevää insinööriosaamista), niin hän halusi varmistua siitä että rakennelma on kestävä (riittävät puumateriaalin vahvuudet, tuet ja oikeat liitokset), eikä sorru tuulesta yms.

Lainaus käyttäjältä: ingeniero - huhtikuu 29, 2012, 14:53:18 ip
Jos kovin ovat v-mäisiä, niin tuossahan on mukana maankäyttö- ja rakennuslaki, RakMK ja kaiken pitäisi olla vielä hyvän rakennustavan mukaista, joka on se sekavin pykälä. Kaiken Suomessa rakennetun pitäisi olla hyvän rakennustavan mukaista, kaunista ja ympäristöön sopivaa ::)


Hyvä rakennustapa liittyy edelliseen, eli tarpeeksi kestävä pitää olla. Kaunis ja ympäristöön sopiva se tietysti tulee olemaan, kun sellaiseksi olen sen suunnitellut! ;) Vakavasti ottaen, yritin tehdä siitä saman oloisen kuin tontin muut rakennukset, esim kattokulman ja värien osalta. Ulkonäkö ja ympäristöön sopivuushan on tietysti tärkeää juuri minulle, kun se tuohon omalle pihalle tulee nousemaan.