tammikuu 08, 2025, 22:26:40 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Suuri yli/alinopeuskeskustelu

Aloittaja Punainen Polte, kesäkuu 29, 2012, 17:36:49 ip

« edellinen - seuraava »

Punainen Polte

Taas nousi verenpaine, kun naamakirjassa kaveri nillitti, että niiden, jotka eivät uskalla ajaa maantiellä kovaa, pitäisi käyttää bussia. Nämä teiden peltilaiskiaisethan vaan vaarantaa liikenneturvallisuutta, koska pakottavat kanssa-autolinjansa lähes aseella uhaten vaarallisiin ohituksiin.

Minkälainen ihminen sitten on se, joka ajaa sitä helvetin alinopeutta? Varmaan ensimmäisenä ja ainoana ihmisenä Suomessa voin nyt ylpeästi astua esiin kaapista ja myöntää, että se olen minä.

Ajan just sitä nopeutta, mikä on optimi nähden ajo-olosuhteisiin sekä sallittuun enimmäisnopeuteen. Joskus ajan yli, joskus ajan ali. Jos on pakko tehdä vaarallisia ohituksia, kun meikäläisen 79 km/h ei miellytä 80-alueella, niin senkun ajat mutkassa ohi ja rekkaa päin. Jos koko elämän tarkoitus ja mielekkyys on ajamisessa ja siinä, että pääsee joka paikkaan ylinopeutta ajamalla, niin omat on hautajaiset. Voinpahan kertoa kavereille, että oli aika ilkeen näköistä kun ohittajaa kuorittiin vastaantulleen Sisun puskurista.

Ajan vaikka 30 km alinopeutta, jos tieolosuhteet ja nykyvyys on huono. Perisuomalaiselle punaniskajuntillehan se on sietämätöntä. "Kyllä sitä pystyy talviolosuhteissa nollanäkyvyydessäkin ajamaan ihan normaalia pientä ylinopeutta", kuten varmaan kaikki muistaa männnätalven kolarisumista. Turvaväliä ei kannata myöskään pitää, koska sehän on homojen hommaa. Ja vilkut, ne kuluu käytöstä.

Sitten on vielä sekin, että kun perusauton nopeusmittari on kalibroitu näyttämään yläkanttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että kun se pienimunainen Pera-Sörsselssön uudenkarhella mersullaan ajaa perässä GPS-navigaattorinsa kanssa, joka näyttää reaalinopeuden, toteaa hän, että minä, edelläajava, ajan alinopeutta. Kaikki mittarit näyttää vähän mitä näyttää. Esim. teiden mittauspisteet on myöskin ilmeisesti kalibroitu näyttämään yläkanttiin. GPS-mies sitten paskahalvauksen partaalla suu vaahdossa huutaa, että mikä on kun kaikki ajaa alinopeutta.

Ja noista julkisista. Vittu menisin mielläni esim. bussilla, mutta lähin bussiasema on yli 20 km:n päässä. Meenkö polkupyörällä sinne?

Ja ei hätää. Pysyn kaukana moottoriteistä. En mene sinne teitä muita kiusaamaan.

Omat kohtalaisen hyvät nyrkkisääntöni tiellä liikkumiseen olen oppinut isältäni, joka ei ole 40 vuoden aikana ajanut yhtäkään onnettomuutta. (Peltikolarissa on kerran tai pari ollut, kun takana höntyilevä maanteiden Mäkinen ei ole katsonut tarpeelliseksi pitää turvaväliä edellä ajavan isäni autoon.)

1. Pidä sellainen turvaväli, että mikäli edessä ajava auto tekee äkkijarrutuksen, ehdit hyvin itse hidastaa ennen pamahdusta ja mielellään välttää yhteentörmäyksen täysin.
2. Varaa aina hyvin aikaa ajamiseen, ettei kiireessä tarvitse ryhtyä extreme-temppuihin
3. Jos otat, et aja edes omalla pihatiellä
4. Suhteuta nopeus aina tien olosuhteisiin. Älä aja 100 km tunnissa nollanäkyvyydessä, vaikka siinä nopeuslätkässä niin lukisikin
5. Käytä AINA vilkkua. Vaikka käännyt pois mökkitieltä ja tiedät varsin hyvin, ettei sieltä ole muita ajoneuvoja tulossa. Vaikka se tuntuu kuinka helvetin turhalta, se voi joskus pelastaa vaaratilanteelta (ja vilkun pitää syttyä AINA ennen jarruvaloa)
6. Turvavyö kiinni, vaikka ajaisit vaan naapuriin

En sano, että olen hyvä kuski, mutta voin sanoa, että olen rauhallinen ja suht turvallinen kuski.
"Dusting is a good example of the futility of trying to put things right. As soon as you dust, the fact of your next dusting has already been established." - George Carlin

Aji Inferno

Ihan asiaa puhut, vaikka aika kiukkuisella äänellä. ;) Pääosin samalla linjalla. En kaahaa, koska se ei maksa vaivaa ja tuottaa aina vaaraa toisille. Vakionopeussäädin on normaalioloissa niin, että todellinen nopeus (vaikka sen GPS:n mukaan) on sellaiset 2..4 yli rajoituksen, eli ei sakkorajalla. Tarvittaessa ajan suosiolla hitaamminkin, ja autiolla tiellä usein bensaa ja hermoja säästäen hyvinkin paljon alinopeutta. Joustavuus, turvallisuus ja taloudellinen ajotapa ovat tavoitteina.

Kärsä Babar

Itseä sieppaa se kun ajetaan 100 alueella 70km/h, jopa kymmeniä kilometrejä ja sitten kun alkaa ohituskaista
niin ruvetaan polkemaan sitä autoa niin paljon, ettei pakulla kerkiä ohi, vaikka ohituskaistaa on useampi kilometri. Ohituskaista loppuessa palataan sitten takas siihen 70km/h, vaikka on 100 rajoitus edelleenkin.
Tuollaista näkee useamman kerran viikossa.
Tutustukaa kasvatustarvikekauppaani:
www.chilitarvike.fi
Tampereella ja Helsingissä myymälät!
Chilitarvike myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Chilitarvike/182891188480903

Punainen Polte

Joo, tuli nyt ehkä vähän räyhäävä aloitusviesti, mutta oli verenpaineet vielä äsken sen verran koholla. :D Yleensä kun saan muilta liikenteessä kulkevilta sellaisen tuomion, että olen pedofiileihin sekä raiskaajapaloittelijoihin rinnastettavissa, kun ajan alinopeutta, niin tuli vähän sillä mielellä kirjoitettua palautetta ylinopeutta ajaville. (Osa noista kirjoituksista oli suoria copy-pasteja siitä, mitä kirjoitin naamakirjaan hetki sitten)

Meinaan otin tän kaverin aloitusviestin vähän henkilökohtaisesti: "Tämä tiedotus koskee kaikkia pikkuauton omistaija joilla lähes kaikilla on taipumus ajaa 10 kmh alinopeutta (yleensä punaiset). Menkää pliis bussilla jos pelottaa!! Säästäisitte aika monen ihmisen hengen keräämättään taakseen imagojonaan."

Ajan punaisella Fiat Puntolla. :D Mut totta sekin, että se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa.
"Dusting is a good example of the futility of trying to put things right. As soon as you dust, the fact of your next dusting has already been established." - George Carlin

Aji Inferno

Kärsän huomion allekirjoitan. Osalla kuskeista on selvä kiusantekemisen henki päällä tiellä, mikä sitten johtaa juuri sikailuun mm ohituskaistoilla. Kai sitä pitää päteä tiellä kun kotona on tossun alla? ;) Vaarallista ja ääliömäistä.

Punainen Polte

Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - kesäkuu 29, 2012, 17:56:48 ip
Itseä sieppaa se kun ajetaan 100 alueella 70km/h, jopa kymmeniä kilometrejä ja sitten kun alkaa ohituskaista
niin ruvetaan polkemaan sitä autoa niin paljon, ettei pakulla kerkiä ohi, vaikka ohituskaistaa on useampi kilometri. Ohituskaista loppuessa palataan sitten takas siihen 70km/h, vaikka on 100 rajoitus edelleenkin.

Tuo on kyllä idioottimaista. Oletan, että tuollaisessa autossa kuskina on aina 78-vuotias pappa, joka ei välttämättä noin tee kiusaksi, vaan siksi, että luulee muiden tieosuuksien aikana, että pitää ajaa 70 km/h ja ohituspätkillä taas pitää ajaa 120 km/h. Että kyse olisi enemmänkin tyhmyydestä kuin kiusanteosta.

Samat papat myös harrastavat sitä, että ajavat 80-alueella 70 km/h ja kun alue muuttuu 60:een, niin ajetaan vieläkin 70 km/h. Ilmeisesti eivät ressukat näe niitä nopeuskylttejä, niin ajavat varmuuden vuoksi 70 km/h, josta todennäköisesti ei tule sakkoja nopeusalueesta riippumatta.
"Dusting is a good example of the futility of trying to put things right. As soon as you dust, the fact of your next dusting has already been established." - George Carlin

Aji Inferno

On kyllä myös hämmentäviä tieosuuksia esim. työmaiden tienoilla. Vanha tampereentie kehä III:sta pohjoiseen alkaa melkoisella työmaasokkelolla, jossa rajoitus on paikoin ollut 30..50. Ongelmana vain se, ettei tuo rajoitus lopu koskaan! Ovat unohtaneet merkitä missä normaali 80 alkaa. Tuloksen voi arvata, ja sakkoja tulisi, jos niin haluttaisiin. Turku-Hämeenlinna -tiellä on myös paitsi tiheässä kameroita, myös monia paikkoja, joissa on epäselvää mikä rajoituksena oikein on.

Miksu77

kesäkuu 29, 2012, 18:45:45 ip #7 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 30, 2012, 00:59:14 ap käyttäjältä Miksu77
Lainaus käyttäjältä: Punainen Polte - kesäkuu 29, 2012, 17:36:49 ip
5. Käytä AINA vilkkua. Vaikka käännyt pois mökkitieltä ja tiedät varsin hyvin, ettei sieltä ole muita ajoneuvoja tulossa. Vaikka se tuntuu kuinka helvetin turhalta, se voi joskus pelastaa vaaratilanteelta (ja vilkun pitää syttyä AINA ennen jarruvaloa)


Tuo on ainakin Mikkelissä 75 prosentille mahdoton tehtävä, kun on kyseessä kiertoliittymä/liikenneympyrä.
Meinaa otsasuonet pullottaa itselläkin, kun iso osa ei osaa näyttää vilkkua ympyrästä poistuttaessa.
Olisi vain liikenne niin paljon sujuvampaa. No onneksi täällä ei ole kuin kolme ympyrää ja toivottavasti
lisää ei tule.
Niin itse ajan pientä ylinopeutta alle sakkorajan, jos keli sen sallii.
Itseä vituttaa kanssa nuo ohituskaistalla kaasupolkimen löytävät.

edit. Ei ikinä yhtään sakkoa

TunturiTiger

Itse ajan lievää ylinopeutta jatkuvasti. En ole koskaan saanut sakkoa, enkä aiokkaan saada. Siitä pitää huolen gps:n nopeusmittari. Sakkoja tuskin tulee, jos kurvaa 2-5 tuntikilometriä yli sallitun nopeuden.

Ihmettelen vaan, ettei Räyhis ole vielä ejakuloinut ajatusryöppyään näin kiihoittavaan aiheeseen! :o

Miksu77

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - kesäkuu 29, 2012, 21:36:24 ip
Ihmettelen vaan, ettei Räyhis ole vielä ejakuloinut ajatusryöppyään näin kiihoittavaan aiheeseen! :o

Eiköhän se ole sieltä tulossa, toivottavasti.
Kestää vain kun kirjoittaa ensin wordin oikoluvun kautta ;D

Jani M

kesäkuu 29, 2012, 22:12:27 ip #10 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 29, 2012, 22:15:43 ip käyttäjältä Jarok
Itseä ainakin kyrsii valtavasti ne keski-ikäiset jäärät jotka ajaa 80km/h alueella 90km/h, ajavat ohi kaikista jotka ajaa 80km/h. Ja kun rajoitus vaihtuu sataseen, ovat sitten edelleen 90km/h lasissa muiden ohitettavana. Ja takuuvarmasti taas menevät seuraavalla 80km/h alueella edelle. :D Mikä siinä on niin vaikeaa, noissa nopeusrajoituksissa.

Niin, ja mitä nopeuksiin tulee, auto pitää olla pysäytettävissä tien näkyvällä osuudella. Kokeikaapa sumussa satasen vauhdista pysäyttää auto siinä matkassa mitä tiestä näkyy. Tai pimeällä lumituiskussa. Aika velho saa olla.

Sovitan oman nopeuteni yleensä nopeusrajoitusten puitteessa vallitseviin olosuhteisiin. Joskus tulee pieniä ylilyöntejä tehtyä, mistä sitten satunnaisesti on tullut panda-autoilijoilta kuittia. Olen kuitenkin päättänyt jatkossa olla rahoittamatta yhtään uutta nopeusvalvontapönttöä, eli ajelen siihen nähden ettei tule sakkoja. :)


Muoks muoks:
Alinopeudesta, mikä ihme siinä moottoritien kiihdytyskaistassa on niin vaikeaa, kun tuntuu ettei sitä kertakaikkiaan voi käyttää oikein. Miksi pitää ajaa siinä kuuttakymppiä ja jännittää että pääseekö kiihdytyskaistan pituudella liittymään liikennevirtaan. Ei pääse, jos ajaa kuuttakymppiä. Mutta jos täsmää nopeuden liikennevirtaan, niin kappas, eihän siihen niin suurta rakoa tarvitsekaan. Mutta ei se ainakaan täällä Oulussa tunnu olevan niin helppoa, koska kaikilla tuntuu jännittävän tuo moottoritielle meno. Kiva sitten sellaisen takaa pyrkiä liikenteeseen.

Raimo Rintalihas

Jarru-vilkku-systeemi on vittumoisin tapa kertoa muille tyhmyytensä. Esimerkiksi: Pekka Punaniska ajaa uudenkarheaa Vulvaansa satkun alueella. Takana on autoja ja Pekka päättää kääntyä mökkitielle, liinat kiinni ja vilkku päälle kun ollaan puolessavälissä mutkaa. Etenkin, jos Pekan takana ajaa rekka tai peräti rekkajono, voi tilanne äityä vaaralliseksi äkkiä.

Toinen vittumoinen temppu on se, että ensin ajetaan reilua ylinopeutta ja kiilataan väkisin ohi. Sitten yhtäkkiä aletaan hidastaa reilusti. Kuuden kilsan päästä käännytään oikealle.

Jos itse tiedostaa ajavansa alinopeutta ja omaa jonkinlaisen järkevän ajattelukyvyn, niin voi aivan hyvin ajaa enemmän tien oikeassa reunassa, jotta muu liikenne pääsee paremmin ohi.

Ai niin, tiedoksi kaikille: Jos ajat 80-alueella 81kmh ja näet kilometrin päässä kameran, SINUN EI TARVITSE TEHDÄ LUKKOJARRUTUSTA!

Aji Inferno

USA:n Atlantassa eläessäni sain kovaa koulutusta liikennekulttuuriin. Muun muassa siihen, miten mennään liikenteen sekaan jopa 6-kaistaiselle, täysin ahdetulle moottoritielle joskus lyhyeltä kiihdytyskaistalta. Ei ole myöskään sattumaa, että Atlantaa ympäröivää I-285 moottoritietä kutsutaan kilparadaksi. ;) 

Siellä homma keskimäärin silti kyllä toimi, vaikka näytti alkuun pelottavalta. Jenkit ajavat ruotsalaisten tavoin aika joustavasti. Kiusantekoa ei juuri esiinny. Eivät tosin ainakaan eteläisemmissä osavaltioissa osaa lainkaan käsitellä liukkautta, mutta se onkin sitten oma - ja kiintoisa - teemansa.

En, muuten, usko, että ne "jäärät", jotka ajavat tasanopeutta rajoituksesta huolimatta, ovat välttämättä "keski-ikäisiä". Luultavasti paljon vanhempia. Tai hyvin nuoriakin. He lienevät piittaamattomia tai pelokkaita. Jotkut luultavasti näyttävät yksinkertaisesti meille keskisormea: "Minähän ajan miten haluan, kusipää!"  Ihmisen peruskäytöstä, valitettavasti.

Bruce Willis

Minä myönnän että ajan välillä aivan saatanan kovaa. Voin ajaa talvella jopa 160 km/h jäisellä tiellä...  jos ei ole liikennettä. En vaaranna ikinä muita ajamalla kovaa...
olen ajanut komeasti yli 230 km/h ja pidin siitä, minulla on piení muna noin 16 senttiä pitkä ja 4.7 senttiä paksu,voi laskea ympärysmitan jos tahtoo
Ajan välillä kovaa siksi että se on mukavaa ja autot on tehty sitävarten että niillä ajetaan ja liikutaan mutta jos tahtoisin ajaa kovaa niin miksi en voisi tehdä sitä? Jos teen sen turvallisesti ja yöllä että ei ole muita tienkäyttäjiä

KUN ajan kaupungissa tai taajamassa niin annan tilaa kaikille todella hyvin, syy on se että en tahdo ikinä viedä toisen ihmisen henkeä autolla! En koskaan!
Jos tiedän että tiellä on taloja missä on lapsia niin ajan noin 25-35 km/h että voin jarruttaa jos joku hyppää eteen!

Kaupungissa ja taajamassa täytyy ajaakkin hiljaa, mielellään hieman alle 60 km/h   mutta jos puhutaan öisestä motarista jossa ei ole ristin sielua niin miksi et antaisi palaa?
Saat sakot ja kortti ehkä pois 3 kk ajan...

sen tuomion voin hyväksyä

Aji Inferno

kesäkuu 29, 2012, 23:30:14 ip #14 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 29, 2012, 23:32:44 ip käyttäjältä Aji Inferno
Harva halunnee viedä toisen ihmisen henkeä. Ja sekin on totta, että nopeassa ajamisessa on koukutuksensa. Oma nykyinen, ei todellakaan mikään ökyluokan ajopelini kulkee 205 km/h, jos valmistajaa on uskominen. Saksan vapailla motareilla sillä jäisi auttamattomasti ja säälittävästi monien muiden jalkoihin, siis. Mutta: 205 on aika pirun paljon. Se on aivan helvetin paljon, jos ajatellaan esim. suomen teitä...

Se on paljon esim. sille pahaa-aavistamattomalle ajajalle, joka keskellä yötä, väsyneenä ajaa moottoritien (puhumattakaan muista teistä) liittymään, olettaen että muu liikenne ajaa edes suurin piirtein hänen tahdissaan. Se on helkkarin paljon sille peuralle tai hirvelle, joka sattui päättämään ylittää tien. Se on paljon kaikille niille, jotka eivät, syystä tai toisesta, osaa tai voi varautua siihen, että joku tulee kohti valtavasti heitä suuremmalla nopeudella.

Myönnän, että joskus olen tuntenut houkutusta testata, josko autoni todella kulkee tuon sinänsä typerän lukeman "205" - tai jopa enemmän. Mutta olen myös päättänyt, etten tule koskaan testaamaan sitä - ellen sitten kenties joskus saksassa, vapaan nopeuden moottoritiellä. Mitä ikinä saisinkin siitä kokemuksesta suomessa omilla teillämme, ei olisi koskaan riskin arvoista. Ei koskaan.

wille

Alle sakkorajan ja muun liikenteen mukana ajelen. Ei sakkoja, vielä.

Oman verenpaineeni saa nousemaan nämä perkeleen seilaajat joiden nopeus "kasikympin alueella" kulkee polveillen haitarissa 60-110 km/h. Samoin nämä "Minä yksin liikenteessä" - tyypit. Millään tavalla ei osata ennakoida yhtään mitään. Pääasia että matka taittuu, siihen omaan tahtiin.

Viimeeksi viime lauantaina hauska tilanne pikkutiellä Valkealassa. Bimmerin piti vetää kaarteessa ohi koska toinen auto ajoi omaa (no ehkä hieman alle sallitun 80 km/h) nopeuttaan. Riskisti vaan ohi. Vastaan tuli kuormuri. Aika likellä oli, ettei tiellä ollut aladoobia baijerilaisessa peltikääreessä. Hattupää selvisi kuitenkin. Seuraavasta risteyksesä sitten kääntyi kohti uusia seikkailuja, noin 400 metriä em. ohituksen jälkeen.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

biblo

Sellaista naftia ylinopeutta isoilla teillä tulee yleensä posoteltua. Eli 5-10km/h enemmän kuin sallittu, ohitustilanteet toki hieman reippaammin. Annan sijaa muille kaupungissa ja toivon sitä myös saavani.

Syyllistyn myös harvoin hyödyttömiin ohituksiin tai kikkailuihin.
"Grow food, not lawns"

Aji Inferno

Näin Amerikassa suht' pysäyttävän näyn vuosia sitten. Se oli Georgian osavaltion pohjoisosissa, vuoristossa. Nimittäin, iso vanha jenkkirauta *täysin* lytyssä. Tarkoitan: täysin. Keitä hyvänsä siellä sisällä oli ollutkin, heistä oli jäljellä enää jonkinlaista jauhelihaa, sillä matkustamoa ei enää ollut. Tyly loppu.

wille

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - kesäkuu 30, 2012, 09:08:51 ap
Näin Amerikassa suht' pysäyttävän näyn vuosia sitten. Se oli Georgian osavaltion pohjoisosissa, vuoristossa. Nimittäin, iso vanha jenkkirauta *täysin* lytyssä. Tarkoitan: täysin. Keitä hyvänsä siellä sisällä oli ollutkin, heistä oli jäljellä enää jonkinlaista jauhelihaa, sillä matkustamoa ei enää ollut. Tyly loppu.


Palo - ja pelastuspuolelle suuntautuvan harrastustoiminnan vuoksi noita "pysäyttäviä näkyjä" on tullut nähtyä viimeaikoina liiankin kanssa.

Laittaa miettimään omia ajotapoja.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

TunturiTiger

Itse oon kans vepari ja nähny noita, jotka ovat tykänneet vauhdista. Ihan kiva, jos tykkää ajaa lujaa, vaikka sitten sillä öisellä tiellä yksinään. Mutta mua ei enää huvittais kerätä näitä tyyppejä 100m matkalta pussiin. Se jotenkin yököttää.