tammikuu 10, 2025, 12:01:43 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Ylöjärven polte 2013

Aloittaja jaolsten, marraskuu 02, 2012, 21:46:29 ip

« edellinen - seuraava »

Tiemuh

Suorastaan orgastisia noi flexu kuvat.

MrJones

On noin sun kasvit vaa niin mahtavia. Tuntee omat kasvatit niin pieniksi ja vaatimattomiksi :'(

Tein kyllä itseni kanssa alustavan sopimuksen ledin hankinnasta ensi kaudelle ::)

PP

Näyttää siellä jotain pientä kasvavan, ja nuo flexut on aivan hulluja, ei voi käsittää. Valojen nostaminen tuskin häiritsee rocotoja pahasti.

jaolsten

Munhan piti siirtää nuo Flexut jo turpeeseen, mutta en ole malttanut, ettei nuo marjat tipahda. Josko siirtäisin nuo kaksi tuosta tupla-taimibublerista ja antaisin toisen uuteen kotiin. Eikai enää kannata kolmea pitää, kun vievät tolkuttomasti tilaa muilta kasveilta. Samoin pitäisi kymmenisen muutakin taimea saada uudelleensijoitettua jonnekin. Jos vaikka töihin pari ja vanhempien luo pari. Työkavereillekin olen luvannut ja tyttären kaverillekin. Ja sit pitäisi IKEA:sta hakea lisää peltihyllyjä ja Terrasta turvetta. Pikkustressi, mutta täysillä mennään kohti kesää.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

hessi


2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

jaolsten

Se tästä vielä puuttuukin...

Hessille tiedoksi, että en ole nyppinyt varkaita. Leikkaan tarvittaessa puutarhasaksilla.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

akselsson1

Flexut näytti kyllä upeilta, tuommoisilta kun omatkin villit näyttäisi aina  ::)
Ulupica osaa näyttää kyllä parhaimmillaan aika kivalta :)
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

bluesman

 Kotoisa tunnelma. Ehkä suurin ero on siinä etteivät mun lapset asu enää kotona. Hienoja rehuja!

jaolsten

maaliskuu 08, 2013, 21:42:36 ip #288 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 08, 2013, 23:26:24 ip käyttäjältä jaolsten
Blogilla tarinaa paitsi tämänpäiväisestä foorumikirjoituksesta, myös lyhyesti Shanghain matkasta.

http://www.jaolsten.com/2013/03/shanghain-polte.html
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Kova oli taas urakka. Parikymmentä chiliä muutti uusiin olosuhteisiin, kun rappusten alla oli pakko tehdä harvennusta. Samalla täytettiin lähes kuiviksi päässeet vesiviljelmät.

Tähän väliin ihmetys: Miksi noita vesiviljelmiä pitäisi tyhjennellä ja täytellä tasaisin väliajoin? Minulla ei suoraan sanottuna riittäisi aika moiseen. Paljon on esitetty spekulaatioita ja skeptisyyttä bioponisuutta kohtaan, mutta onhan tuo nyt jo aikaa sitten tullut todettua toimivaksi. Ja tuo säästää aikaa ja hermoja enemmän, kuin osaatte kuvitellakaan!


Siirrettäviksi tuomitut


Kaksi Flexuosumia pääsi litran multatilaan. Näistä toinen on kohta varattavissa!


Näissä on myös näitä marjoja, jotka valitettavasti tulevat putoamaan. Sen verran stressaavaa turpeeseen siirto noille on.


Sivupotretti siirretyistä.


Helikopteripotretti


Tuolta alhaalta tuplaämpäribublerista siis lähti Flexut ja tilalle siirrettiin Starfis ja Lemon Drop.


Harvennus näkyy väljyytenä, eikö?


Pidemmän päälle lisääntynyt valo kuitenkin tekee noille taimille hyvää.


Viidakosta löytyi myös jykevä 7pot Chaguanas:n päärunko ja muutama marja. Nuo eivät tuolla pimeässä kuitenkaan sormenpäätä isommaksi kasva, mutta kait noista kivat maistiaiset saa leivänpäälle.  ::)

Huomenna tomaatit ja Physalikset turpeeseen, tänään ei enää jaksa.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Siirto-operaatiossa kävi tälläkin kertaa vahinkoja, joista yksi tässä:


Katkennut Flexuosumin oksa, jossa marja.


Sisällä kehittymättömiä siemeniä.


Kyllähän sitä näemmä sisälläkin vitaaleja villimarjoja saa aikaiseksi..  8)
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

bluesman

 Olet jaksanut pensselöidä kasvista toiseen niin sillähän konstilla marjoihin tulee siemeniä. Hienot flexut sulla kyllä on.

jaolsten

Tulipas pitkä väli päivityksille. Vähän samaa vikaa on, kuin parilla muullakin herralla, että ei tuollaisesta tasaisesta salaattimerestä enää kehtaa ottaa kuvia, kun ei niissä oikeasti mitään informaatioarvoa ole. Kasvaa.

Tänään tuli pestyä hätäisesti kasvihuoneen lasit sisältäpäin. Oli hauska fiilis, kun automaatti-ikkuna oli apposen ammollaan, vaikka ovikin oli auki. Hikikin tuli, kun tuolla ahersi. Mutta niin se vaan on, että vielä maaliskuun puolella vuoraan kasvarin kuplamuovilla ja siirrän ensimmäiset kasvitkin, ellei nyt ihan valtavia yöpakkasia ole.

Tänään tuli myös koulittua Tammelantorin myymiset isompiin muoviruukkuihin. Tai puolet niistä, joku 60 kappaletta.

Ja syy tähän öiseen päivitykseen löytyy puskien siimeksistä. Ensimmäiset marjat ovat kypsyneet, maaliskuussa.


Kaakkoishylly täynnä.


Ruokapydällä Iso Ulupica ja ananaskirsikka. Ananaskirsikassa muurama kellomarja tulossa.


Vierashuoneessa vitsit vähissä. Kattokin saavutettu by Aji Brazilian Starfish.



Flexuosum jatkaa sitkeästi kukkimista ja kypsytteli ensimmäisen marjankin.


Pubet turvottavat murkuloita.


Rappusten alla liian ahdasta.


Seinänpuoleiset kasvit kasvavat vinoon



Kukkia ja marjoja löytyy satoja


7pot Chaguanas kypsytti ensimmäiset kaksi. Ihana muija.


Jewestelyä Pirkanmaalaisten koillisrappusten alla.


Goronong


Helikopteri yllä salaattipellon.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Hedelmäinen, hyväntuoksuinen... tikarinpisto, nuijanisku, kurkunkuristus! Söin neljäsosan 7pot Chaguanas:sta. Tulispa kesä jo! Oli sit niin kovin hyvvää.

Aloitetaan kuitenkin ananaskirsikalla, joka alkoi kukkimaan ruokapöydällä


Tuon pitäisi aueta kokonaan lähipäivinä. Yöksi meni muuten vielä uudelleen kiinni.


Muutamia noita olis tulos.


Mut niin olis näitäkin. Yli puolet 7pot Chaguanas:n kukista jää kiinni.


Taas tää flexu


Kauden ensimmäiset maistiaiset. Pelkäsin maun olevan väkevistä lannoiteliemistä johtuen kehnoa, mutta mitä vielä! Kunhan saan tämän jo kuution kokoisen puskan pidettyä hengissä kasvariin asti, voin varmasti jalostaa tätä parhautta useisiin eri tuotteisiin.


Pilpottuna


Tarkennettuna paksuun hedelmälihaan, eikä kapsaisiiniin, niinkuin oli tarkoitus. Jalusta on kolmen metrin päässä, mutta ei jaksa hakea. Ja käsivaralla tulee ammuttua ohi takuuvarmasti. Sarjatuleen en vielä ole sortunut.

Sit vielä pari kukkakuvaa. Tarvii tätä valokuvausta ja kameran säätöjä vielä opiskella paljon, jälki on vielä kovin kehnoa.

-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

PP

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 26, 2013, 22:25:11 ip
Aloitetaan kuitenkin ananaskirsikalla, joka alkoi kukkimaan ruokapöydällä


Muutamia noita olis tulos.


Niitä tulee jatkossa jokaikiseen haraan ja luultavasti 99% kukista muuttuu marjoiksi. Kokeilin yhdellä kasvilla toissavuonna, ja satoa riitti, mutta maku vaan ei miellyttänyt ketään tässä perheessä.

Hubert

Viattoman näköisiä nuo makoisat punaiset paholaiset! Huijaako kuva vai ovatko läpimitaltaan vain sentin kaksi?

Lainaus käyttäjältä: PP - maaliskuu 26, 2013, 22:46:37 ip
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 26, 2013, 22:25:11 ip
Aloitetaan kuitenkin ananaskirsikalla, joka alkoi kukkimaan ruokapöydällä

Muutamia noita olis tulos.


Niitä tulee jatkossa jokaikiseen haraan ja luultavasti 99% kukista muuttuu marjoiksi.


Samat kokemukset. Ja kypsyy todella hitaasti, itse ajattelin viimeistään heinäkuussa laittaa latvat poikki, jotta ehtivät kypsymään. Tai saa nähdä raaskiiko, koska idätys meni nyt turhan myöhäiseksi.
Hyvinkin meikäläisen suun mukaisia kyllä ovat!

jaolsten

Meillä 4v. poika nielaisee kaikki niin nopeasti, ettei kukaan muu ehdi edes maistaa. Välillä olen saanut noista kaupasta ostetuista ei_niin_hyvän_makuisen suuhuni, mutta enimmäkseen itsekin pidän niiden mausta. Katsotaan mitä itsekasvattamista saadaan aikaan. Olisi tietysti voinut jostain kaivaa esille tietoutta oikean lannoitemäärän ja kasvualustan valintaan.

Mut voitte uskoa, että tällä hetkellä on tekeillä sellaisia juttuja, että aikaa ei millekään ylimääräiselle tiedonhaulle ole.. Viikon-parin kuluttua teistä suurin osa tietää, mitä tarkoitan...

;)
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Hubert - maaliskuu 26, 2013, 22:59:09 ip
idätys meni nyt turhan myöhäiseksi.
Itse laitoin nuo kolumbialaisesta kaupan ananaskirsikasta joulukuun puolessavälissä itämään. Alun tuo vietti vieläpä vesiviljelyssä natikan alla.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

PK

Tuosta Ikean metallihyllystä saa mielestäni kätevämmän, kun kokoaa nuo hyllyt ylösalaisin ja laittaa vähän silikonia nurkkiin. Siten ei tarvitse erillisiä aluslautasia ja voi käyttää hyvin koko tason hyödyksi.

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: PK - maaliskuu 27, 2013, 08:15:58 ap
Tuosta Ikean metallihyllystä saa mielestäni kätevämmän, kun kokoaa nuo hyllyt ylösalaisin ja laittaa vähän silikonia nurkkiin. Siten ei tarvitse erillisiä aluslautasia ja voi käyttää hyvin koko tason hyödyksi.

Olisi todella hyvä idea mun mielestä, mutta arvaa tulisiko Hem-Drakenilta sanomista...  :-[

Käyn varmaan huomenna hakemassa toisen vastaavan ja valitettavasti kasaan samalla tapaa senkin. No kesäksi nuo matkustaa ulos/kasvihuoneeseen, joten tuolla tapaa taitaa ruostuakin vähemmän. Josko ensi talveksi ostaisi sisälle uudet ja kasaisi vahingossa väärinpäin  ;)
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013