tammikuu 10, 2025, 23:55:45 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


PP:n neljäs

Aloittaja PP, tammikuu 05, 2013, 19:12:19 ip

« edellinen - seuraava »

jewe

Minullakin jo toisena kautena peräkkäin Rojon kanssa häikkää eikä kasvi kasva, oli jo idätyksestä lähtien suuria ongelmia. Olen tottunut jo siihen että aina osassa kasveissa on ongelmia ja siksi on varataimia ainakin pube puolella, tosin rojosta ei ole toista kasvia joten ollaan ilmeisesti ilman satoa tämä vuosi.

PP

Kevät?


Siltähän se näyttää. Totuus vaan on jotain muuta.




Lunta 70 cm eikä se ole vähentynyt käytännössä ollenkaan maksimista. Pihatie on luistelukelpoinen.


Tallissa sentään on kevät. Lämmönsäätö on vielä hakusessa: oli käynyt 12 asteessa ja maksimi oli vain 20. Kuva näyttää hyvin, että natikan valossakin saa normaalit värit, kun jaksaa säätää.

Sisältä esille muutama chili.




Aji Banana ja Aji Fantasy ovat baccatumeiksi melko matalakasvuisia.


PI 315027 #1 on kaunein ja komein.


Bonda Ma Jacques on haarautunut paljon myöhemmin, mutta hyvä tästäkin tulee. Pieniähän nuo on eräiden herrojen kasveihin verrattuna, mutta toukokuussa NFT:hen siirrettynä saanee kokoa ongelmaksi asti.


Vuoden ensimmäiset podin alut (ei näy) on talvetetussa Aji Cristalissa, joka aloitti kukinnan, kun auringonpaiste alkoi muutama viikko sitten.

Mitä mieltä olette yleisesti kuvista? Niitä on paljon eikä niissä ole minkäänlaista taiteellista kulmaa, mutta pyrin pitämään vähintään teknisen (tarkennus, valotus, värit) laadun järkevänä. Omalle tuotannolleen vaan tulee jossain määrin sokeaksi eikä tiedä, missä menee metsään.

jaolsten

Tarkennus, valotus ja värit ovat sulla just niitä, joista voisi suurin osa täällä ammentaa oppia. Itse olen vasta rouvaa matkimalla oppinut yhden perussäännön lisää: rajauksen. Jos yhtään uskaltaa ja kehtaa sanoa (tai miksei, kun kerran pyysit), niin ehkä voisit mennä hieman lähemmälle kuvattavaa asiaa. Toki terveitä ja hyvinkasvavia kokonaisia kasvejakin on hieno katsella, mutta sun kuvaustaidoillasi yksityiskohdista saisi helpolla kuolan valumaan poskille.  ;)

Joskus vielä vänkäsin rouvalle vastaan. "Voihan noita kuvia rajailla/croppailla koneellakin!"...Käytännössä nykyään rajaan koneella alle 1% kuvista. Rouva taisi sittenkin puhua asiaa.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Hubert

maaliskuu 26, 2013, 22:47:13 ip #63 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 26, 2013, 22:51:49 ip käyttäjältä Hubert
Lainaus käyttäjältä: PP - maaliskuu 26, 2013, 22:18:13 ip
Mitä mieltä olette yleisesti kuvista? Niitä on paljon eikä niissä ole minkäänlaista taiteellista kulmaa, mutta pyrin pitämään vähintään teknisen (tarkennus, valotus, värit) laadun järkevänä. Omalle tuotannolleen vaan tulee jossain määrin sokeaksi eikä tiedä, missä menee metsään.


Hyvännäköisiä ovat sekä kasvit että kuvat. Kuvat ovat tarkkoja ja järkevästi rajattuja, ja se riittää. Tämä ei ole mikään valokuvaus- tai varsinkaan taidekuvafoorumi. Varsinkin päiväkirjoissa juuri tällaiset dokumentaariset otokset ovat IMO kaikkein sopivimpia. Sinun kuvasi kylläkin ovat paljon foorumin keskivertokuvia hienompia. Onhan se mahtavaa, kun välillä näkyy taiteellisempia kuvia, mutta ei sen tarvitse olla itse tarkoitus.

Edit:
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 26, 2013, 22:40:48 ip
...niin ehkä voisit mennä hieman lähemmälle kuvattavaa asiaa.


Minua taas tuo väkisin lähelle meneminen ärsyttää.  ;D
Toki makrot ovat välillä todella hienoja, mutta ei niitä todellakaan tarvitse jokaisella tai joka toisella päiväkirjan sivulla olla.  :o

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Hubert - maaliskuu 26, 2013, 22:47:13 ip

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 26, 2013, 22:40:48 ip
...hieman lähemmälle kuvattavaa asiaa.


Minua taas tuo väkisin lähelle meneminen ärsyttää.  ;D
Toki makrot ovat välillä todella hienoja, mutta ei niitä todellakaan tarvitse jokaisella tai joka toisella päiväkirjan sivulla olla.  :o

Hieman lähemmäs. En nyt tosiaankaan tarkottanut makroilua, josta siitäkin olen oppinut alkeet PP:ltä  :P
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

bluesman

 Mielestäni ei kuvatessa tarvitse mennä lähemmäs vaan kuvaa esim foorumille laitettaessa voi cropata haluamansa osan ja koska kuvaa on pienennettävä jotta koko ei ole 10MB niin sopiva rajaus on helpompi tehdä kun on mitä rajata. Tarkkuus ei kärsi juuri lainkaan ja selaus käy kännykälläkin.
Kuvasi ovat mitä parhain esimerkki oikeaoppisesta säädödtä, juuri natikan valossa kuvaaminessa jää usein värilämpötilat säätämättä tai tulee huonosti säädettyä. Olisi hyvä säätää mahdollisimman lähelle luonnollista valoa jo kuvausvaiheessa.
Jos jotain korjaamista voisi mainita niin Aji Cristal-kuvassa taustalla oleva pystysuora valkoinen pylväs tms hieman häiritsee tasapainoa. Joskus noita on mahdotonta välttää, varsinkin tukinarut ja kasvarissa tukirakenteet saattavat pilata muuten hyvän otoksen. Olen joskus käyttänyt taustan tasapainottamiseksi isoa vesivanerilevyä tai jos vaaleaa haluaa niin lakanaa jottei tausta ole turhan levoton. Kaikki tällainen virittely vaan vie oman aikansa ja jos kuvaamisen laatuun haluaa todella paneutua niin yhden kunnon kuvan järjestely voi viedä tunninkin aikaa.
Tässä päiväkirjassa on kyllä keskimääräistä laadukkaampia kuvia joita on ilo katsella.

Feint

Mun mielestä noi kuvat on hyviä. Niistä saa hyvän käsityksen kasvien koosta, väristä, ulkonäöstä jne oleellisesta ja ilmeisesti ne on myös teknisesti ihan kelpo kuvia. Mä en mitään kuvaamisesta ymmärrä ja pidän kuvauksen kohdetta tärkeämpänä, kuin kuvien laatua ns. ammattilaisten silmissä. Tietysti taitava kuvaaja saa samasta kohteesta enemmän irti, mutta se ei varsinaisesti muuta tosiasioita. Karkeasti sanottuna siis, jos kuvaat surkeaa, pystyynkuollutta chiliä, ammattilainen saa sen näyttämään siedettävältä. Todellisuudessa se on silti surkea, pystyynkuollut chili.

Päiväkirjan puolesta on tietysti hyvä, että panostat myös kuvien laatuun. Onhan noita paljon kivempi katsella, kuin meikäläisen iPhonella pimeässä räpsittyjä otoksia :D

PP

maaliskuu 27, 2013, 13:38:57 ip #67 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 27, 2013, 19:09:00 ip käyttäjältä PP
Kiitos kaikille kehuista ja ehdotuksista.

Olen viimein oppinut, että kuvatessa kannattaa ottaa valkotasapaino paperiarkista, jos valo ei ole auringosta. Jos kuvaisi RAW-muotoon, sitä ei tietenkään tarvisi tehdä, mutten ole toistaiseksi viitsinyt perehtyä RAW-käsittelyyn. Tuollakaan tavalla natikkakuvista ei tule normaaleja, vaan pitää tehdä vielä jälkisäätöä esim. Picasassa.

Toinen tärkeä seikka on syväterävyyden hallinta. En ota yleiskuvia suurella aukolla, jos valo vaan riittää, jotta syväterävyyttä tulisi edes jonkun verran. Yksityiskohtia kuvatessa hallinta on vielä tärkeämpää, mutta silloin pienen aukon käyttö voi olla hyödyllistäkin. Luulen, että syväterävyyden hallinta on vaikempia asioita siirryttäessä pokkarikamerasta järjestelmään, koska pokkarissa syväterävyyttä on aina enemmän optiikan fyysisistä mitoista johtuen.

Tarkennuskin on tärkeää. Monipistetarkennus ei kasvikuvauksessa usein toimi eikä siihen ainakaan kannata luottaa, koska tarkennuspiste sattuu usein johonkin oksaan tai ulokkeeseen, vaikka tähtää varsinaiseen kuvauskohteeseen. Käytän siksi itse aina pistetarkennusta. Tarkennuksen ja syväterävyyden yhteispelissä pitää muistaa, että tarkkaa aluetta on enemmän tarkennuspisteen takana kuin edessä. Taiteellisemmassa kuvaamisessa tarkennuksen ja syväterävyyden hallinta nousee edelleen tärkeämmäksi.

Kuvistani ainakin 90% on vähintään hieman rajattuja. Jätän usein kuvatessa liikaakin rajausvaraa, ja kuva-alan optimikäytössä on vielä opettelemista. Kuten kuvista näkyy, en käytä yhtä vakiosuhdetta vaan rajaan aina tarkoituksen mukaan. Välillä rajaus- ja kääntövaraa on pakko jättää, kun ottaa kuvia oudoissa asennoissa näkemättä etsintä tai takanäyttöä. Kuvaan yleensä tarkoituksella koko kasvin tai ainakin ison osan, mutta jaostenin ehdotuksessa on paljon perää.

M;kko

Lainaus käyttäjältä: PP - maaliskuu 27, 2013, 13:38:57 ip
Toinen tärkeä seikka on syväterävyyden hallinta. En ota yleiskuvia pienellä aukolla, jos valo vaan riittää, jotta syväterävyyttä tulisi edes jonkun verran. Yksityiskohtia kuvatessa hallinta on vielä tärkeämpää, mutta silloin pienen aukon käyttö voi olla hyödyllistäkin. Luulen, että syväterävyyden hallinta on vaikempia asioita siirryttäessä pokkarikamerasta järjestelmään, koska pokkarissa syväterävyyttä on aina enemmän optiikan fyysisistä mitoista johtuen.


Pilkunviilausvaroitus! Pieni aukko tarkoittaa isoa f-numeroa. Eli ajatuksesi lienee, että otat pienellä aukolla (-> laajempi syvyysterävyysalue), jos valoa riittää. Ja pokkarin laajan syvyysterävyysalueen tekee pieni kenno, ei optiikka.

PP

Lainaus käyttäjältä: M;kko - maaliskuu 27, 2013, 17:28:55 ip
Pilkunviilausvaroitus! Pieni aukko tarkoittaa isoa f-numeroa. Eli ajatuksesi lienee, että otat pienellä aukolla (-> laajempi syvyysterävyysalue), jos valoa riittää. Ja pokkarin laajan syvyysterävyysalueen tekee pieni kenno, ei optiikka.


Ajatushärö kirjoittaessa, kun ajattelin 2.8 ja muita pieniä F-numeroita enkä pieniä aukkoja. Idea oli juuri tuo sanomasi.

Pokkareissa kennon pieni koko on toki lähtökohta, joka johtaa pieniin (absoluuttisiin) polttoväleihin ja fyysisesti (ei F-lukuina) pieniin aukkoihin, jotka tarkoittaa laajaa syväterävyyttä.

PP

Takaisin chiliin, mutta kuvien kautta.


Mitä noille Serranoille pitäisi tehdä?

Ovat nyt vedellä, joten saattaahan nuo korjaantua, mutta epäilen. Niissä ei ole ödeemaa toisin kuin parissa muussa annuumissa, jotka on siitä huolimatta kasvaneet paremmin eivätkä näytä huonoilta. Viime vuonnakin Serrano oli koko kesän surkea rääpäle, joka teki pieniä lehtiä, kasvoi hitaasti, kukki jotenkuten ja teki minipodeja. Siemenet on Bluesmanilta kesältä 2011 hyvännäköisestä kasvista.


Cajamarcan nuppujen alkuja.


PI 199506:n ensimmäinen haara, jossa nuppujen alkuja ja ilmeisesti uuden haaran alku.


Bollen kukka liian jyrkässä valossa.

jaolsten

Nonni, nyt sieltä sitten tuli niitä Makroja, ja kauniita tulikin!

Onko tuossa serranomukin pinnassa sammalta? Voisiko multa olla liian hapanta? Joo, itsekin epäilen.. Mitkän noilla muuten ovat olosuhteet? Mulla kasvoi viime keväänä serrano lämpimällä ikkunalla ihan ok taimeksi.

Edelleen, jestas noita kuvia...
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

PP

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 27, 2013, 22:54:34 ip
Onko tuossa serranomukin pinnassa sammalta? Voisiko multa olla liian hapanta? Joo, itsekin epäilen.. Mitkän noilla muuten ovat olosuhteet? Mulla kasvoi viime keväänä serrano lämpimällä ikkunalla ihan ok taimeksi.


On siinä vähän sammalta tai levää. Multa on Kekkilän Puutarhamultaa, ja olen lannoittanut ensin Nutriforten Startilla ja pari viikkoa ja sitten Tomaatti-Mansikalla. En ymmärrä miten multa olisi voinut hapantua liikaa. Nämä sisäkasvit on huoneenlämmössä (18-21) eiköä saa muuta kuin valkoista ledivaloa.

Nuo makrot on mielestäni keskinkertaisia. Jalustan kanssa ei yllä kaikkialle, joten pitää käyttää liian isoa aukkoa, jotta kuva ei tärähdä. Makrolla syväterävyys on älyttömän lyhyt, joten aukon pitää olla maksimissaan 8 ja mielellään paljon pienempi ja tarkennuksen just kohdallaan. Normaalikoossa ja rajaamatta noissa ei ollut paljoa terävää aluetta.

Minbaari

En tiedä auttaisiko noiden Serranojen kohdalla siirto tuoreeseen multaan ja vähän isompaan ruukkuun.. Osa annuumeista on näyttänyt minullakin kärsivän ödeemasta ja käpristelystä, mutta ruukunvaihdon jälkeen tilanne on suurimmalla osalla helpottunut.
#816

PP

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 28, 2013, 01:18:12 ap
En tiedä auttaisiko noiden Serranojen kohdalla siirto tuoreeseen multaan ja vähän isompaan ruukkuun.. Osa annuumeista on näyttänyt minullakin kärsivän ödeemasta ja käpristelystä, mutta ruukunvaihdon jälkeen tilanne on suurimmalla osalla helpottunut.


Nuo on minun pienimmät annuumit, ja kolme kertaa tuon kokoiset voi hyvin samanlaisissa purkeissa. Pitää tarkistaa juuristotillanne, mutta tuskinpa noilla on ahtaat olot. Ei se tosin mitään haittaisikaan laittaa kokeeksi toinen 10 cm ruukkuun.

PP

Tämäkin kausi menee kokeneempien ja tietävämpien apinoinnin merkeissä ainakin osittain. Kookoskuidusta on näkynyt niin paljon kehuja (etenkin Herpiililtä), että pakkohan sitäkin on kokeilla. Toinen kokeiltava on NFT, mutta sen aika ei ole vielä kuukauteen. Laitoin eilen kookoskuituun pari Autopotteihin päätyvää annuumia ja Campanen ja kokeeksi nuo kaksi hidastelevaa ja kärsivän näköistä Serranoa.

Tuo toimii kai kastelun suhteen pitkälti mullan tavoin? Turvotin kuidun puhtaalla vedellä ja kastelin ruukutuksen jälkeen alakautta EC n. 2 lannoitevedellä. Ennen kuituun siirtoa pesin pahimmat mullat pois juuristoista.


Alma Paprika ja kaksi Serranoa. Toisella ei ole pelkkää kuitua vaan kookos-turve-multa -sekoitusta.

Serranoita olikin yhteensä kolme, ja kolmas on samoissa oloissa kasvanut noita paremmin mutta sekin rullailee (ei kuvaa).


Mestnyj iz Ternovka ja Campane.


PI 199506 Zengrow:ssa. Jotkut baccat kasvaa näköjään pituutta oloista rippumatta. Tuo on suoraan ledien alla parhaassa valossa, mutta korkeutta on silti puoli metriä, mikä on tuplasti muihin baccoihin verrattuna. Pari pientä haaraa on napattu pois haarautumisen/versomisen tehostamiseksi.

Juso

maaliskuu 30, 2013, 17:27:31 ip #76 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 30, 2013, 17:30:27 ip käyttäjältä Juso
Rocotot ainakin meikäläisellä viime vuonna tykkäsi kovasti kookoskuidusta jonkinlaisessa passiivisysteemissä eli pääosin Ikean suht isoissa altakasteluruukuissa, jonne laittelin suurinpiirtein EC 1.5 Hydro-Calcinit 2:1 litkua tai sinnepäin. Olivat selvästi multaverrokkeja satoisampia ja rehevämpiä. Meinaatko laittaa kuituun ja amppeleihin? Voisi olla melko tehokas yhdistelmä, sinulla kun on rocotot muutenkin hallussa.

Kookoskuituun voi ilmeisesti hyvin sotkea hydrosoraa (oiva käyttö vanhalle ebbisoralle) ja tietysti perliittiä.Ainakin näin Autopotin sivuilla suositellaan, kunhan sora on sellaista että pH pysyy hyvissä rajoissa. Luulen kyllä että kookos on parhaimmillaan juuri silloin kun se imee itsekseen vettä altapäin. Vettä ainakin meikäläisellä ruukuissa suht runsaasti koko ajan (en juuri päästänyt loppumaan), eivätkä tuntuneet kosteudesta kärsivän.

Serranot olivat itsellä todella pienikasvuisia. Jos ne vaan on sellaisia? Vai onko joku saanut jättipuskan aikaiseksi?
E: siemenet olivat Siemenketjukirje II:sta, joten alkuperä on hieman epävarma.

PP

En ole ajatellut kookosta rocotoille, mutta nyt kun sanot... :)

Muutaman rocoton voisi laittaa multa-perliitin sijaan kookos-perliittiin. Kastelu tulee rocotoille Blumatien kautta ylhäältä, mutta miksei kookos toimisi siinä, kun multakin toimii. Tai sitten voi tehdä jonkun putkivirityksen, jolla Blumatin tiputtama vesi menee suoraan ruukun alaosaaan.

Herpiili

Lainaus käyttäjältä: PP - maaliskuu 30, 2013, 16:17:12 ip
Tämäkin kausi menee kokeneempien ja tietävämpien apinoinnin merkeissä ainakin osittain. Kookoskuidusta on näkynyt niin paljon kehuja (etenkin Herpiililtä), että pakkohan sitäkin on kokeilla. Toinen kokeiltava on NFT, mutta sen aika ei ole vielä kuukauteen. Laitoin eilen kookoskuituun pari Autopotteihin päätyvää annuumia ja Campanen ja kokeeksi nuo kaksi hidastelevaa ja kärsivän näköistä Serranoa.

Tuo toimii kai kastelun suhteen pitkälti mullan tavoin? Turvotin kuidun puhtaalla vedellä ja kastelin ruukutuksen jälkeen alakautta EC n. 2 lannoitevedellä. Ennen kuituun siirtoa pesin pahimmat mullat pois juuristoista.


Samoilla kastelumetodeilla tuo tuntuu toimivan kuin multakin, erona vaikuttaa olevan kasvualustan ilmavuus sekä vedenpidätyskyky. Ylikastelun vaara tuntuu olevan vähäisempää, sillä "ylimääräinen" vesi tuntuu juoksevan melko suoraan kookoskuidun läpi. Melko kosteaksi tuo tuntuu kyllä menevän ja ainakin omasta mielestäni kasteluvälit ovat pidempiä kuin turpeessa kasvatellessa, mahtaakohan haihtuminen kookoskuidusta olla vähäisempää kuin turpeesta?

Kookoskuituakin on ilmeisesti monenlaista ja hienojakoisemmassa kookoksessa perliitti tai lecasora auttaa ilmastoinnissa positiivisesti. Karkeammassa kookoskuidussa en ole erillisen lecasoran tai perliitin lisäystä nähnyt tarpeelliseksi kun vaikuttaa olevan muutenkin hyvin ilmavaa tavaraa. 15L autopot-ruukkuihin olen siirrellyt kymmenisen taimea, joten toimivuus autopoteissa tulee testattua kesän aikana. Blumattien kanssakin varmasti toimii, mutta vaatinee vähän enemmän hienosäätöä suuren vedenpidätyskykynsä vuoksi? Suoranaista suositusta kookoksesta en nyt vielä mene antamaan, mutta kasvuvauhdin ja juurtumisen suhteen tuntuu toimivan oikeinkin mainiosti. Lopulliset tulokset näkee sitten kesän jälkeen, jos satoa onnistun tällä kaudella saamaan eikä tule suurempia ötökkäinvaasioita.

Baccatumit tuntuu haarovan itsellä 30-40cm mittaisina ledien alla, josta poikkeuksena on vähemmän yllättäen Starfish. Mittaa taitaa muutamalla Starfishin taimella olla jo 60-70cm eikä haaromishalukkuutta ole näkynyt.

PP

huhtikuu 08, 2013, 18:06:05 ip #79 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 08, 2013, 23:33:10 ip käyttäjältä PP
On se taas, kun työt häiritsee hyvää harrastusta. Neljään päivään 46 tuntia ei oikein toimi, kun pitäisi elääkin jossain välissä. Mutta asiaan.

Minusta tuntuu, etten osaa enää kasvattaa mullassa muuta kuin rocotoja. Ne kasvoi sisällä hyvin ja jatkaa sitä tallissa, mutta chineset, baccat ja annuumit jumittaa mullassa/turpeessa. Hydroissa sentään kasvaa kaikki.


Jonkunlaista pusikoitumista havaittavissa vaikka ollaan hyvin kaukana eräiden viidakoista. Vasemmalla kuusi rocotoa, keskellä vähän kaikkea ja oikealla takana kaksi rocotoa.


Ensimmäiset podit tekee tietysti PI 585273. Tuo on kai suurin, mutta pienempiä on varmasti useampi.


Bubblerissa tulee ahdasta Bondalla ja PI 315027:lla.


Cajamarca, PI 315027 ja Naga on rääpäleosastoa eikä nämä ole edes pienemmät multa-chinenset. Cajamarcasta ei näy päälle, että se kukkii.

Sisällä on sama linja.


Tuostakin näkee, että multachilit on pieniä, mutta otetaan paremmat ensin. Tomaatit lähti tänään talliin, mutta lisää taimia on tulossa, kun laitoin itämään kurkut ja vähän kukkia.


Cajamarca on ryppyinen, mutta järjettömään tuuhea ja leviää Zengrossa joka suuntaan. Jostain syystä tämä en kuitenkaan ole lähelläkaan kukkimista, mutta pieniä nuppuja sentään on. Tämä alkoi peittää valoa niin paljon, että järjestin rehut uudelleen.


Guyanalainen bacca näyttää, miten uusia haaroja tehdään. Eräs varsinaissuomalainen saksikäsi saattaa olla eri mieltä, mutta tuollaisessa aurauskepissä "varkaat" on vain hyväksi. :)


Pieniä ja huonoja.


Pieniä ja huono.


Pieniä.


Järjettömän pieniä (pikkupurkeissa Inca Red Drop ja Bolle)

Serranoja lukuunottamatta taimet näyttää suht. hyvävointisilta, mutta kasvaa hitaasti. Suurin osa noista on ruukutettu vasta eilen, mutta tallissa olevat pari viikkoa sitten ruukutetut ei ole käytännössä juurikaan parempia. En tajua, mutta en ota kovin vakavastikaan. Vai luulenko vain että tuo on hidasta, kun tänä vuonna monilla on metrisiä kasveja tässä vaiheessa?