tammikuu 10, 2025, 06:40:59 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Ikkunaviidakko

Aloittaja jantsa, kesäkuu 20, 2013, 10:50:25 ap

« edellinen - seuraava »

jantsa

Jep, eli tästä se lähtee.

Koska olen varma, että kumminkin onnistun sössimään jotain, pistin siemeniä itämään useammalla eri metodilla, osa on ihan vain turpeessa, osa turpeen ja mullan sekoituksessa ja osa itää lautalla, yhteensä 75 siementä. Päätin, että ammutaan nyt saman tien kaikella mitä on, niin pakostakin jotain jää henkiin. Vähän liioittelun makua, mutta siemenet eivät paljon maksa ja noistakin on lähemmäs parikymmentä isältä saatuja viimevuotisia ja lisäksi on muutama tilauksen kylkiäisenä tullut keltasinappi.

Turvemultasekoitukseen (olisiko fifty-sixty perusturvetta ja istutusmultaa) lykätty Arrowhead näyttäisi ensimmäisenä aikovan näyttäytyä, aikaa meni viisi päivää:


Chilivaarin ohjeilla kyhätyllä lautallakin tapahtuu aivan kiitettävästi:


Yksi Bolivian Rainbowkin on näemmä jokseenkin hengissä, vaikka ne eivät kuulemma isälläni itäneet. Kerkesin ne jo heittämään roskiinkin, mutta kaivoin ne sitten kumminkin sieltä ennen kuin ehdin tyhjentämään roskiksen, kun päätin nyt kumminkin antaa niille mahdollisuuden, eivät ne lautalla pahemmin tilaa vie.

Kovin korkeaksi nuo rehut tuolla lautallani eivät tosin pääse kasvamaan, kun tulee kelmu vastaan, joten toivottavasti sirkkalehtiä alkaa näkymään piakkoin.

Aji Ovot eivät ole vielä sanoneet mitään.

Toisella lautalla on vielä läjä kuivatuista paloista otettuja Barbere Coffee Browneja, siinä ei pahemmin ollut mitään kuvattavaa kun pistin ne kellumaan vasta pari päivää sitten.

Turpeeseen istutetut ovat nyt olleet siellä jo kolmatta viikkoa, eikä mitään näy. Epäilen, että sen kanssa tuli hieman mohellettua, kun kastelin niitä ja vesi varmaan painoi niitä turhan syvälle. Muutaman siemenen turpeen seasta jo kaivoinkin ja peittelin vähän kevyemmin. Mutta katsoo nyt.

Huru-ukko

Onnea kasvatteluun  :). Lautta on hyvä keksintö ollut aikoinaan. Älä kompuroi tai tönäise sitä kumoon, saat paljon mysteerichilejä  ;).
Kasvuturve voi olla liian väkevää idättelyyn.

jantsa

And we have a liftoff!

Arrowheadit tuntuisivat olevan sakin reippaimpia kavereita, ensimmäinen höristi sirkkalehtensä:


Cajamarca seuraa hyvänä kakkosena, ensimmäinen lautan asukki yrittää sinnikkäästi karistaa kypäräänsä. Katsotaan nyt, saako se ilman apuja lehtensä ojoon, katselen sen jälkeen sen siirtämistä omaan purkkiinsa. Siis jos uskallan ronkkia sitä irti lautasta. Vaan pakkohan se on, ei se nyt noille sijoilleenkaan voi jäädä.



Pihinä ihmisenä kun päätin viime vuonna osaa digikameran alennuksesta niin on vaikea saada tarkkoja lähikuvia. Järkkäri olisi kiva, mutta on kallis ja semmoista ei saa matkoilla vain heitettyä shortsien taskuun. Enkä edes kuvaa niin paljon, että järkkäriä varmaan edes kannattaisi hommata, mutta toisaalta tällä vuoden vanhalla Sonyn Cyber-shotilla ei myöskään saa liikkuvasta kohteesta kunnon kuvaa, ei ainakaan kovin helposti.

Tarttee huomenna katsella kaupasta lisää multaa, saa nähdä iskenkö nuo nyt ihan vain perus puutarhamultaan vai multaturveseokseen.

jantsa

Nyt saa sitten lautalta ihan urakalla alkaa siirtelemään kasveja omiin purnukoihinsa, sen verran elämää tuolla alkaa olla.

Maitopurkkien pohjat loppuivat kesken, joten ghettoratkaisuna nyt ketsuppipurkin pohja ja humektan-pullon pohja, kunnes aikaisintaan maanantaina saan ostettua kunnon purkkeja ja lisää multaa. Useampi saman lajin yksilö saa nyt tilapäisesti jakaa purkin kiltisti keskenään. Ja ruukkusoraa.

Säiliöruukku varmaan olisi paras ratkaisu, mutta vielä kun tietäisi, minkä kokoisia ostaa. Tosin ainakin osan noista on tarkoitus jäädä ihan visusto bonchikokoisiksi ja osaa ehkä pidän hieman suurempina, joten kovin järeitä ruukkuja tuskin tarvitsevat.

Aika lailla noita versoja riittää ja pitäisi vain karsia parhaimmat itselleen, mutta eihän noista nyt henno luopua, joten ilmeisesti jossain vaiheessa kämppäni on muuttumassa sademetsäksi.

Tosin lautalla olevista Aji Ovot eivät vieläkään sano mitään, eikä turpeeseen isketyistä mikään sano mitään.

Syksy vähän mietityttää, kun olen lähdössä useammaksi viikoksi reissuun, että mitenköhän kolmekuiset kasvit pärjäisivät, jos leikkaan pois niin paljon kuin vain suinkin uskallan ja isken ne säilöruukkuihin ja vielä blumatin kiinni. Tosin jos viritän jonkun automaattikastelutsydeemin niin vähän arveluttaa vesivahingon mahdollisuus. Ja kylppärissä taas olisi liian pimeä, ellei jätä koko loman ajaksi valoja päälle.

Tai sitten vain lykkään ne tuohon naapurirakennukseen työkaverille hoivattavaksi ja toivon, että on kastelutaitoinen.

jantsa

Vauhdilla tuntuvat kasvavan, siirtelin taas lisää chilivauvoja ruukkuihin ja onnistuin eilen vahingossa Cheiro Roxan sirkkalehtien kärjet vahingossa napsaisemaan poikki kun yritin auttaa siemenen kuorta pois, vaikuttaa silti ruukussa hyvinvoivalta ja ponnistaa kohti aurinkoa.

Pari Aji Fantasya lisää tulossa ja koittavat vapautua siemenestään, toinen vääntyy jo kohti aurinkoa, toinen sen sijaan on päättänyt olla erilainen nuori ja kasvaa silmukan.


jantsa

Taas tapahtunut lisää sitten viime näkemän, kaikki kasvit ovat edelleen elossa ja kieroon kasvanut Aji Fantasykin lopetti uhmaikänsä, suoritti omatoimisen eheytymisen ja suuntasi kohti taivasta kuten kaverinsakin.

Toivottomaksi tapaukseksi todettu Bolivian Rainbowkin heräsi. On vielä pieni ja hintelä sintti, mutta elossa kumminkin, joten katsotaan, kuorituisiko siitä lopulta kaunotar:


Muutenkin kaikki voivat oikein hyvin, paitsi nuo vasemmalla olevat, jotka yritin idättää turpeessa:




Väkisinkin hiipii tosin mieleen ajatus, että tulikohan tässä nyt liioiteltua noiden taimien määrän kanssa. Kuvissa eivät edes näy kaikki, yhteensä on 25 tainta ja edelleen lautalla siemeniä, joiden kanssa elättelen toivoa. Pitäisi sitten karsia osa ja pitää itsellä vain nuo vahvimmat, mutta eihän noista nyt henno luopua. :(

Arvioisin, että tuolla pöydällä on kahdella tasolla, jos pistän keinovalaistuksen, yhteensä tilaa ehkä kuudelle bonchille. Ainoa tällä hetkellä hyväksyttävältä tuntuva ratkaisu olisi hommata toiseen huoneeseen yksi pöytä lisää. Tämä uusi harrastus tuntuu heti alkuunsa lähtevän vähän huolestuttavaan suuntaan, kun automaattiratkaisu on, että chileille pitää raivata lisää tilaa.

Dethlock

Lainaus käyttäjältä: jantsa - kesäkuu 30, 2013, 16:29:40 ip
Väkisinkin hiipii tosin mieleen ajatus, että tulikohan tässä nyt liioiteltua noiden taimien määrän kanssa. Kuvissa eivät edes näy kaikki, yhteensä on 25 tainta ja edelleen lautalla siemeniä, joiden kanssa elättelen toivoa. Pitäisi sitten karsia osa ja pitää itsellä vain nuo vahvimmat, mutta eihän noista nyt henno luopua. :(


Been there, done that. Itse sain onneksi jaettua eteenpäin 120+ taimea mutta opinpahan vähän järruttamaan... Kotona enää noin 50 kasvia mutta niille pitäisi keksiä talvivalaistus ja kaikkea pientä uuttakin tekisi mieli kehitellä.
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

jantsa

Sitä samaa tänään, joka päivä pitää käännellä chilejä, etteivät aivan toisepuoleisiksi ikkunalla kasva. Melkoisia hujoppeja nuo jo tuntuvat olevan ja vähän arveluttaa, että kuinkakohan kauan noita nyt maitopurkinpohjissa viitsii kasvatella, ennen kuin ne on syytä siirtää kunnon purkkiin. Varsinkin tuo yksi lajitoverinsa kanssa purkin jakava Aji Fantasy tuntuu kaatuvan niin helposti, että olisi hirveä hinku istuttaa se omaan purkkiin ja vähän syvemmälle.

Olen myöskin pannut merkille, että turpeen ja istutusmullan sekoitukseen istutetut ovat lähteneet aikas hyvään kasvuun, kun taas istutuslautalle pari päivää aikaisemmin itämään laitetut ja sen jälkeen kestomultaan pistetyt ovat edelleen melkoisia rääpäleitä toisiin verrattuna. Ehkä se kuuluu asiaan, ehkä ei.

Mutta laitetaan nyt kuviakin, viherpornon takia te tänne kuitenkin tulitte.

Cajamarca poseeraa kameralle, se on helppoa kun on nuori ja kaunis:


Yleiskuvaa, vihreästi menee ja turvemultaseoskin vihertää, joten kaikesta päätellen siellä kasvaa chilien lisäksi jotain muutakin:


Moruga Scorpionit ovat pieniä, mutta terhakoita:

jantsa

Hmm, molempien Aji Fantasyjen lehdet nuupahtivat saman tien kun erotin ne toisistaan omiin purkkeihinsa. Herkkiä veikkoja, mutta kaipa ne tuosta toipuvat. Sama juttu Moruga Scorpionien kanssa. Juuret varmaan ottivat jonkin verran vahinkoa kun nypin noita irti mullasta, pitänee ensi kerralla avittaa vaikka lusikalla tai jollain.

Lauttojen viimeisten siementen suhteen tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja todeta, että yksikään Aji Ovo nyt ei vain ole aikeissa itää.

Feint

Lainaus käyttäjältä: jantsa - heinäkuu 07, 2013, 13:18:26 ip
Hmm, molempien Aji Fantasyjen lehdet nuupahtivat saman tien kun erotin ne toisistaan omiin purkkeihinsa. Herkkiä veikkoja, mutta kaipa ne tuosta toipuvat. Sama juttu Moruga Scorpionien kanssa. Juuret varmaan ottivat jonkin verran vahinkoa kun nypin noita irti mullasta, pitänee ensi kerralla avittaa vaikka lusikalla tai jollain.

Lauttojen viimeisten siementen suhteen tekisi mieli heittää pyyhe kehään ja todeta, että yksikään Aji Ovo nyt ei vain ole aikeissa itää.


Kyllä ne yleensä selviää kaikesta huolimatta :) Mäkin revin kivivillasta mm. Lemon Dropin irti ja tökkäsin multaan, vaikka se menetti käytännössä kaiken kasvattamansa juuren, paitsi sen parin millin pätkän siemenen kohdalta. Pari päivää roikkuivat sirkkalehdet hieman, sen jälkeen kasvu jatkui entistä kovempana ;)

jantsa

Paljon on tapahtunut, mutta olen ollut olevinani liian kiireinen (lue: laiska) kirjoittamaan mitään.

Ikkunalla tapahtuu, lähes kaikki on kasvanut kohisten ja olen päässyt varmaan puolista taimia eroon, kun olen tyrkyttänyt niitä työkavereille. Tosin perhe on myös lisääntynyt yhdellä, kun pelastin Prismasta yhden nuupahtaneen amppelichilin ja päätin, että minähän elvytän sen.

Amppelichilin lajike tuntematon, leikkasin kaikki oksat huit helkkariin ja ruokin Pavunvarresta ostamallani Bio Bizzin Bio Growlla, ja kas, uutta lehteä pukkaa. Tästä voi saada mielenkiintoisen bonchiprojektin kun on runkokin jo valmiina. Tosin uutta purkkia se kaipaa, nyt se lojuu edelleen siinä amppelissaan, aluslautasena syvä ruokalautanen. Ensimmäistä kertaa tuota kastellessa tuli myös huomattua, että amppelissa oli muovipussi ympärillä aivan syystä, kun ensin se täyttyi vedestä ja sitten keittiöön kantaessa läsähti keskelle lattiaa.



Suurin osa chileistä tuntuu kasvavan ihan ok, tosin muutamat pienempiin muovipurkkeihin paremman puutteessa jääneet ovat jämähtäneet sinttiasteelle. Pitäisi niillekin varmaan keksiä uusi koti jostain. Moruga Scorpion nyt taas vähän lässähti ruukunvaihdon yhteydessä, mutta kyllä se siitä.



Bolivian Rainbow oli vähän kärsinyt, lehdet käpristelivät, parissa oli vaaleita laikkuja ja juuret tuoksahtivat vähän pahalta, mutta pistin tämän liikakastelun piikkiin. Nyt se on uudessa mullassa ja ehdassa bonsairuukussa ja toipumista seurataan.



Cheiro Roxa on jäänyt vähän vaatimattomaksi, mutta kyllä se siitä. Taustalla CR:n ja pullojukan välissä punainen minipaprika.



Huomenna pitänee ostaa vielä pari säiliöruukkua lisää ja siirtää amppelimysteerichili ja minipaprika niihin.

Parin viikon päästä reissuun, onnistuin siksi aikaa saamaan noille hoitajan. Vähän jännittää, miten niille käy.

Palatessa, jos ovat hengissä, täytyy viimein viritellä noille keinovalo. Jos jostain löytyisi 120cm loisteputkivalaisin (jonka saa katosta parilla ketjulla roikkumaan) sopivanvärisillä putkilla niin setti olisi aika täydellinen.

jantsa

Dodii, nyt on amppelichilikin siirretty uuteen ruukkuun, jätin juuria näkyviin. Ei mikään maailman kaunein, mutta jos hengissä pysyy niin hyvä alku projektille.



Koko höskä näyttää tässä vaiheessa tältä eli ei vielä kovin kummoiselta:



Minipaprikakin sai uuden kodin ja siirrettyäni sen tein löydön. Nuo lienevät, mitä minä luulenkin niiden olevan, mutta en odottanut noin nuorelta kasvilta. Tai noin pieneltä. Vaikka toisaalta, minipaprikalla lienee ihan syykin nimeensä.


Noin pienestä kohteesta oli halvalla kameralla yllättävän vaikea saada terävää kuvaa. Jollain lailla sopivasti parhaan (tai tässä tapauksessa vähiten huonon) kuvan sai kameran gourmet-asetuksella. ;D

jantsa

Dodii, pitkästä aikaa takaisin täällä. Kesälomalla siis olin, suurimmaksi osaksi tuolla kaukoidän suunnalla, joten chilit piti raijata lastenhoitajan luokse, ohjeistukseni oli lähinnä tasoa "jos ne alkavat nuupahtaa, anna vettä, mutta kitsaasti", varsinkin kun nämä kasvattini vielä vasta toipuivat omasta ylikastelusöhellyksestäni.

Vähän ennen lähtöäni syyskuun alussa minipaprika päätti alkaa kukkimaan:


Matkoilla tuli sitten lähinnä harrastettua kulttuuria ja öh... tutkittua villichilejä. Eivät kasva kovin suuriksi, mutta lämpöä niissä piisaa:



Ja sitten kun joku on laskenut, montaako foorumin sääntöä edellinen kuva ja kaksi edellistä virkettä rikkoivat, palataan takaisin itse kasviksiin.

Ostin paikallisessa marketissa seikkaillessani myöskin  joitakin chilejä, jotain makeahkoa vihreää ja jotain mikä väitti olevansa oranssi cayanne ja paria muutakin tarkoituksenani ottaa niistä siemeniä talteen, mutta onnistuin sitten unohtamaan ne hotellihuoneeseeni homehtumaan, joten se siitä. Meinasin hakea tilalle uudet, mutta en sitten jaksanut. Vaan eipä silti, ei minulla olisi uusille kasveille enää tilaakaan (joku sitten varmaan muistuttaa minua tästä ensi suvena, kun julistan hankkineeni uuden pöydän toiseen huoneeseen kun kasvit nyt vain on pakko mahduttaa johonkin).

Lopulta sitten päästiin kotikonnuille ja sain lapset takaisin kotiin. Ei niitä viitsinyt kantaakaan, joten ne tulivat näppärästi kerralla kotiin milläs muulla kuin lastenvaunuilla:


Melkein hengissä. Minipaprika on kasvanut vielä reippaasti vasemmalle, joten se ei kuvan vasemmassa laidassa näy kokonaan, Cajamarcan lehdet ovat ruskistuneet, Aji Fantasy kituuttaa jotenkin lähes lehdettömänä ja kaupan amppelichili heitti ruukunvaihdon jälkeen henkensä:


Mutta kyllä tämä tästä, tämä on oppimiskokemus, siinä missä avioerokin tai haarukan työntäminen pistorasiaan, joista kumpaakaan en ole vielä kokeillut.

Seuraavaksi projektina olisi valaistuksen asentaminen näille vintiöille.

jantsa

Valaistussuunnittelun sietämätön ihanuus.

Chilit möllöttävät siis eteläikkunalla, 120cm pitkällä, kapeahkolla konsolipöydällä. Saavat ikkunasta sen verran valoa mitä ulkoa irtoaa, mutta tuumasin, että apu ei olisi pahitteeksi. Mutta koska tämä on vasta ensimmäinen kausi ja tässä vielä katsotaan, saanko mitään pysymään hengissä, minkään sortin natikka tai mikään hintava ratkaisu ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Kuten ei myöskään mikään sähkömiesratkaisu, vaan systeemin pitää olla tyyppiä "pistä johto seinään, niin hyvä on".

Ensisijainen suunnitelma oli 120cm pitkän loisteputkivalaisimen hankkiminen, mutta tässä suhteessa sitä oikeaa ei ole vielä löytynyt. Bilteman sivuilta katselin vähän tuommoista 2x54W sillä silmällä, mutta ainakaan Kaarinan myymälässä ei ollut, joten pitää mennä Raisioon tutkailemaan, olisiko siitä mihinkään. Jos sen saisi vaikka ruuvikoukuilla ja ketjulla kiinni tuohon verhokiskon edessä olevaan n. sentin paksuiseen lautaan.

Akvaariovalaisintakin mietin, mutta en tiedä, miten sellaisen pystyy ripustamaan ja maksavat miljoonan (ellen sitten etsi käytettyä).

Toisena mietin muutamaa Pavunvarressakin myytävää Artco-valaisinta tai vastaavaa, mutta se johtosotku joka siitä tulee...

Mietin myös useampaa pöytälamppuesliä posottamaan sen verran tekoaurinkoa rehurykelmän ylle, etteivät talveen kuole, mutta... No, mieluummin ottaisin sen loisteputken, jahka sopiva osuu kohdalle.

Mutta katsellaan.

epoksi

Morjesta, kovia ovat kasvit kokeneet. Toivottavasti selviävät  :).

Tuosta lamppuasiasta.. Laitoin juuri koukut Clas Ohlsonin vastaavaan, runkohan noissa on kovaa muovia. Itse yksinkertaisesti ruuvasin sopiviin kohtiin teräväkärkiset ruuvikoukut kiinni http://www.clasohlson.com/medias/sys_master/8872645787678.jpg. Tuo ratkaisu kylläkin edellyttää lampun avaamista sen verran, että turvallisesta koukunpaikasta voi varmistua(eli koukku ei mene läpi asti tai ainakaan sisäpuolella ei ole sähköjohtoja lähimaillakaan).

jantsa

Lainaus käyttäjältä: epoksi - lokakuu 08, 2013, 16:48:17 ip
Tuosta lamppuasiasta.. Laitoin juuri koukut Clas Ohlsonin vastaavaan, runkohan noissa on kovaa muovia.


Onko sinulla minkälainen Clasun lamppu, mahdollisesti vielä myynnissä olevaa mallia (tämmöinen?) ja moneenko kasviin sovellat sitä? Katselin, että CO:lla olisi kaksi varteenotettavaa mallia, joista toinen on metallirunkoinen.

Itselläni on vielä Bauhaus ja Ikea penkomatta ja Bilteman lamppu tutkimatta tarkemmin. Tänään olen lähinnä itse penkonut huuto.netin ja tori.fi:n läpi hyvän akvaariolampun toivossa ja käynyt paikallisessa kierrätyskeskuksessakin katsomassa, josko kävisi tuuri.

Sen sijaan löysin kyllä hienon antiikkisen näköisen valaisin-kattotuuletinkombon, mutta vuokrakämpässäni on tyhmä kruunukytkinviritys (johon en ole vielä onnistuneesti liittänyt mitään) ja omituisesti vedetyt sähköt, joten ostamatta jäi. >:(

epoksi

lokakuu 09, 2013, 16:10:51 ip #16 Viimeisin muokkaus: lokakuu 09, 2013, 21:54:44 ip käyttäjältä epoksi
Juurikin tuollainen lamppu. Ei tuolla siis mitään useampaa aikuista kasvia kasvateta. Itsellä tosiaan ei aiempaa kokemusta, ensimmäiset chilikokeilut menossa 15-30cm korkuisina ja 4 kappaletta noita mahtuu ongelmitta lampun alle toistaiseksi. Ei kyllä enää pitkään kun leviävät sivusuunnassa ryökäleet :)

jantsa

Jees, pitää käydä katsomassa, kun näkyisi tuota Clasun nettisivujen mukaan olevan myymälän varastossa. Ja sitten, kun tuo ikkunan eteen tulee, toivotaan todella ankarasti että kukaan ei vahingossa hujauta sitä kohti ikkunaruutua. Tosin aika pieni riski taitaa olla kun ei täällä asu kuin minä ja mitä lie pölypunkkeja.

Tänään kyselin myös työkaverilta, miten lahjoittamani chilit voivat, niin ne ryökäleet kuulemma hujahtivat tyyliin viikossa pitkiksi ja nyt tekevät satoa (en ole kade, en ole  >:(), Arrowheadia oli kuulemma päästy jo maistamaankin. Omat samanikäiset sen sijaan ovat olleet vähän nihkeämpiä kasvamaan, oletettavasti koska
1) ylikastelin
2) saivat tuossa juuri kuukauden olla itäikkunalla kun olin matkoilla eli ei niin paljon aurinkoa kuin olisi voinut toivoa

Heillä myöskin käytössä kukkamulta-ruukkusorasekoitus ja minulla kestomulta-turvesekoitus, en tosin tiedä onko tällä kuinka paljon merkitystä kasvun kannalta. Pääasiallinen syypää lienee tuo ylikasteluni. Mutta kyllä tämä tästä tai sitten ei.

jantsa

Rakas chilifoorumi, opin viikonloppuna, että chilit kannattaa pilkkoa hanskat kädessä. Oppitunti, jonka hyvin moni on oppinut kantapään kautta, eikä tulevistakaan oppilaista varmaan ole pulaa.

Isäpappa oli ostanut jostain paria eri laatua chiliä, toinen habaneroa ja toinen jotain paljon tymäkämpää, lajista ei tietoa. Hieman habaneroa syvemmän punainen ja podi on myös lyhyempi. Tai miten sitä sanoisi, matalampi. Kuvaa ei nyt valitettavasti ole.

Nämä sitten halkaistiin, otettiin siemenet talteen ja ripustettiin chilit kuivumaan ja huolellinen käsien pesu saippualla. Ensin isäni onnistui ronkkimaan silmiään, jonka jälkeen luvassa oli huuhtelua ja irvistelyä. Itse puolestani menin ronkkimaan nenääni, lopputuloksena molemmat sieraimet tulessa. Ja jotta ei liian helpolla päästäisi, kävin vähän myöhemmin heittämässä kepillisen, jonka jälkeen välittömästi miehuutta poltteli siinä määrin, että oli pakko mennä suihkuun lotraamaan vedellä ja saippualla. Tätä ei onneksi kestänyt kovin kauan.

Yöllä vielä puoliunessa raavin nenää, jonka jälkeen polttelu alkoi taas, vaikka tähän mennessä kädet oli pesty jo pariin kolmeen kertaan.

Kaltsu

Käsipesu kannattaa suorittaa ruokaöljyllä. ;) Kumihanskat... :)
http://chilicapsicum.blogspot.com/

So many peppers, so little time!