tammikuu 10, 2025, 21:55:53 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Hotvelo - 2014

Aloittaja HotVelo, lokakuu 29, 2013, 22:42:08 ip

« edellinen - seuraava »

HotVelo

Viikonloppu on meikäläiselle aika metka väli näissä varhaisissa taimikasvatuksissa. Varhaisen perjantaiaamun ja myöhäisen sunnuntai-illan välillä ehtii "taimikasvattamossa" tapahtua vaikka mitä, kun itse on viikonlopun korven keskellä.

Rocoto Santa Nataliat olivat molemmat tehneet reippaasti ensimmäiset varsinaiset lehtiparinsa. Valaistus lienee suht kohdallaan, kun vartta ei tähän mennessä ole pukattuna kuin 2-3 cm. Ensimmäisen varsinaisen lehtiparin alkuja näyttävät myös molemmat PI585273:t, myös se kypärästä väkivalloin vapauttamani. Perjantaiaamuna niskalenkkiä mullasta ylös työntänyt Red Peruvian oli myös sunnuntai-iltana sirkoilla.

Ja sitten kuin pisteenä i:n päälle oli toinen Aji Charapita työntänyt ulos itujuuren ja pääsi mullan lämpimään huomaan kehittymään oikeaksi kasviksi.

Marras-joulukuun tavoitteet esikasvatukselle näyttävät nyt siis olevan varsin hyvin hallussa. Hyvä niin, sillä nyt kun näyttäisi siltä, että sää viilenee ehkä pysyvämmän sorttisesti, pääsen viikonloppuisin talviajan pääaskareen pariin. Kohta näyttäisi nimittäin voivan käynnistyä puunkorjuu talvikauden 2015-2016 polttopuiksi.

HotVelo

Eilisiltana yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen. Lopputulos oli talvetettavien chilien yöpyminen kylpyhuoneen pimeydessä vapautettuna ylimääräisestä kasvustosta ja toivottavasti myös ei-toivotuista alivuokralaisista.

Kaikki lähti liikkeelle siivouksesta. Kun olin edennyt siivouksessa siihen huoneeseen missä vanhat chilikasvit ovat, tuli mieleen ajatus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kun kerran olin imurin kanssa kasvustojen vierellä ja imuroin pudonneita lehtiä ja kukkia, niin miksen samalla leikkaisi kasvustoja kompaktimmeiksi. Leikkauksen yhteydessä huomasin sitten, että erityisesti Aji Cristal ja frutescens olivat muuttuneet kirvojen leikkikentäksi. Sehän ei nyt käynyt laatuun lainkaan, joten rupesin kantamaan kasveja yksi kerrallaan pyretriinisuihkutusta varten kylpyhuoneeseen. Ja kun tuon homman aloitin, niin sehän oli vietävä läpi kautta koko kasvikunnan. Puolitoista suihkupullollista Cooperin tiivisteestä tehtyä suihketta hommaan meni. Käsittely täytynee uusia ainakin kertaalleen noin viikon kuluttua.

Vuoden 2014 kasvatuksissa oli sunnuntaina itäneeksi havaitsemani charapita tänä aamuna juuri nostamassa sirkkalehtiään kohti valoa. Toinen lauttaidätyksessä oleva charapitan siemen ja Rocoto Red Peruvian eivät vielä näyttäneet elonmerkkejä. Mullassa jo kohta 20pv olleen peruvianin en usko enää nousevan. Idätys- ja taimikasvatuskaapissa on liihotellut muutamia harsosääskiä, mutta tarra-ansat näyttävät niitä puolenkymmentä pyydystäneen. Santa Nataliat lienevät jo niin paljon vahvistuneet, etteivät ne aivan pienestä invaasiosta enää tuuperru. Pienemmät ovat vielä vaaravyöhykkeessä, joten torjuntatoimia pitää minun vielä jatkaa. Myrkkysuihkeen kanssa on taimilaatikossa kuitenkaan viitsisi heilua, vaan koitan pysyä passiivisessa torjuntametodissa.

HotVelo

OT.

Talvetukset ja uudet kasvatukset huilailevat eteläisessä Jyväskylässä. Kesäisen kasvupaikan luonto on nyt tämän näköinen.



Kasvihuoneen peitot ovat nyt kokeneet kaksi myrskyisää päivää. Ensinnä Einon ja sitten Heinin. Jälkimmäinen ei ollut sillään isosti uutisoitu, mutta oli se ylängöllä puhallellut aika reippaasti. Vedimme viikko sitten neljättä talveaan käyvän pressutallin päälle samanlaisen kestopeitteen kuin kasvihuoneessa, kiinnitettynä teräsjaloilla. Jalat olivat pysyneet maassa, mutta voimakas puuska oli repäissyt yhden kulman vahvistetun renkaan irti peitosta. Nyt se on uudestaan sidottuna, saas nähdä miten tälle illalle ennustetuissa tuulissa käy. Kasvihuoneen peitolle riitti muutamien löystyneiden kiinnitysten kiristäminen.

Muutoinkin ylänköalueen farmilla on siirrytty talvikauteen.


HotVelo

Laitanpa nyt sitten tälle päivälle vielä asiallistakin päivitystä. Seuraavassa vuoden 2013 puolella alulle laitetut kasvatukset '14 tänään illalla.



Santa Nataliat ovat oikeinkin hyvässä vauhdissa, näin minun silmilläni asiaa katsoen.




PI585273 tulee hieman Santa Natalioiden perässä kasvussaan, mutta ei moittimista niissäkään.




Red Peruvianeista näyttäisi lähtevän kasvamaan vain yksi kolmesta, mutta jos tuosta rääpikästä vielä kelpo kasvi tulee, niin se saa luvan riittää.




Aji Charapita taitaa jäädä myös yksin lajikkeessaan, mutta tuolla mennään. Kyllähän sekin jo ensimmäistä varsinaista lehtiparia puskee esille, joten eiköhän siitä eläjä tule.

Kaikki saavat nyt 10ml ruutalla annosteltuna starttilannoitetta pieniä määriä, varhemmin itäneet jo kerran, pari enemmän kuin nuo pienemmät. Eipä ole starttilannoite ainakaan haitaksi ollut, jos Santa Natalioista ja PI585273:sta voi jotain päätellä.

jewe

Hyviltä näyttää rocotontaimet, eikös vaan kannattanut antaa starttia. 2-3 viikkoa ehkä maksimissaan voi starttia antaa ja sitten taas normaaleja lannoitteita. Parin viikon sisällä kun nappaat juuripaakun ylös niin on tiivis paketti ja juuria täynnä ja silloin voi vaihtaa vaikka isompaan ruukkuun, sekään ei ole välttämätöntä jos taimella on tilaa kasvaa tuossa boxissa.

PetraK

Hyvältä näyttää siellä. Mulla taimet on nyt tehneet toiset lehtiparit mutta kovin pieniä vielä. Jos oisin ne heti sirkkalehtien tultua laittanut lautalta omiin purkkeihinsa, suattas olla jo kolmannetkin lehtiparit valmiina. Mutta eihän tässä kiire ole...  ;)
Taksimafian Pääkaupunkiseudun Puutarhaosasto

HotVelo

Tokeennuin tänään vihdoin aloittamaan talvetettavien ruukunvaihdot. Sain aiemmin syksyllä vaimon Ikea-reissun tuliaisina pari Nektarin altakasteluruukkua. Laitoin niihin ehtoolla kaksi pienissä saviruukuissa ollutta chinenseä, Pink Habaneron ja Fataliin ylläri-chinensen. 



Saapas nähdä, kuinka näiden kanssa onnistuu, 2012 kasvatusten Bolivian Rainbown olen tainnut saada hengiltä Pauliinassa, pistokkaasta kasvatettu Aji Cristal näyttää kyllä kukoistavan vastaavassa. Tavoitteena on saada reilun viikon kuluessa kaikki talvetettavat muovisiin ruukkuihin, seuraavat vaihdot ovat sitten suunnitelman mukaan keväällä kasvihuonekauden kauden alettua.

HotVelo

joulukuu 05, 2013, 23:10:10 ip #27 Viimeisin muokkaus: joulukuu 05, 2013, 23:17:04 ip käyttäjältä HotVelo
Lainaus käyttäjältä: jewe - joulukuu 02, 2013, 08:39:09 ap
Hyviltä näyttää rocotontaimet, eikös vaan kannattanut antaa starttia. 2-3 viikkoa ehkä maksimissaan voi starttia antaa ja sitten taas normaaleja lannoitteita. Parin viikon sisällä kun nappaat juuripaakun ylös niin on tiivis paketti ja juuria täynnä ja silloin voi vaihtaa vaikka isompaan ruukkuun, sekään ei ole välttämätöntä jos taimella on tilaa kasvaa tuossa boxissa.


Nostin tänään Santa Nataliat ja PI585273:t ylös ja uusiin ruukkuihin. Kyllä starttilannoitteella oli ollut vaikutusta. Paketit eivät olleet suinkaan täynnä juuria, mutta niitä risteili kuitenkin paakkujen pohjaan asti, ja paakut olivat napakat istutettavat.



Ainoiksi itäneiksi lajikkeistaan jääneet Rocoto Red Peruvian ja Aji Charapita saavat vielä kasvaa ennen kuin niiden vuoro tulee.

HotVelo

Kaksi viikkoa on mennyt viime päivityksestä. Mitään mullistavaa ei ole tapahtunut kyllä tänäkään aikana, mutta pistänpä päivityksen ihan dokumentoinnin vuoksi.



Santa Nataliat ovat takana, edessä PI585273:t. Sen huomion voi tästä tehdä 5.12. tilanteeseen verrattuna, että PI585273:t ovat kirineet Santa Natalioiden hienoisen etumatkan kiinni ja ovat melkein menossa kasvussa jo ohikin.




Rocoto Red Peruvian on muista Rocotoista selvästi jäljessä, mutta joulukuun alkuun nähden on sekin vahvistunut varsin reippaasti.

Toinen mullassa itämässä olleista Red Peruvianeista on myös mullassa, mutta sen selviytyvyys on ihan kasvin itsensä sitkeydestä kiinni. Luulin ensin, ettei se idä lainkaan, mutta sitten mullasta puski ylös lenkki. Pari kolme päivää lenkki jumitti silleen, kunnes nyppäsin sen ylös. Sirkkalehtipäässä oli kypärä niin sitkeästi mullan sisällä, ettei se sieltä ollut aikeissakaan tulla ylös. Murjoin kypärän irti, pistin kasvin takaisin multiin ja toivoin parasta. Vähän se on yrittänyt kasvua tehdä, mutta hyvin, hyvin hitaasti. Mutta kun ei se mitään ota jos ei annakaan, niin annan sen yrittää ponnistaa kohti kirkkaampaa tulevaisuutta omin nokkineen.




Caiden kesäisestä Perun chilipaketin siemenkeruusta peräisin oleva Aji Charapita on myös varsin virkeän oloinen.


Seuraavaan päivitykseen menee varmaankin taas reilut pari viikkoa, sillä sen verran kuluu aikaa, ennenkö olen itse takaisin keskitalven farmivisiitiltä. Laskin huoneiston lämpötilaa ja lyhensin valaistusaikoja kaikilta kasveilta useammalla tunnilla, jotta nämä pienetkin pärjäisivät viikon kasteluväleillä. Loppiaisen jälkeen sitten kerron miten on käynyt.

Miquel

Liekö kastikkeeseesi lipsahtanut paljonkin fruteja, kun polte on noinkin ärhäkän intensiivinen??  ;D Sattui tänään wokin päälle se lorausefekti, josta varoittelit.  ::)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

HotVelo

joulukuu 21, 2013, 12:36:16 ip #30 Viimeisin muokkaus: joulukuu 21, 2013, 13:24:28 ip käyttäjältä HotVelo
Lainaus käyttäjältä: Miquel - joulukuu 20, 2013, 17:58:06 ip
Liekö kastikkeeseesi lipsahtanut paljonkin fruteja, kun polte on noinkin ärhäkän intensiivinen??  ;D Sattui tänään wokin päälle se lorausefekti, josta varoittelit.  ::)


Eipä siinä varmaan fruteja juuri ole, se tarkemmin määrittelemätön frutescens mikä on talvetuksessakin, ei missään vaiheessa tuottanut kerralla merkittäviä määriä satoa. Vaikka tuoteseloste puuttuukin, niin eiköhän siinä ole Nagoja (Morich ja Black) sekä 7Pot variantiksi arvelemaani supertulista yllätysidätystä. Mangolla lienee piilotettu poltteen ensimmäinen kärki.  8)

Täydennys:

Kaivelin kuva-arkistoja menneeltä syksyltä, ja kyse saattaa hyvinkin olla tästä erästä lokakuun alussa:



Kun sen kastikkeen värin alkuperää aprikoit, niin noilla raaka-aineillahan se intensiivinen punainen sävy syntyi. Höysteenä on hieman Aji Fantasya ja Pink Habaneroa, muut chilit 10+(+) luokan chinenseä. Kastikkeen runko omista tomaateista ja kuvan ulkopuolisena aineksena sitten vielä mangoa.

HotVelo

Harmaan ja usvaisen joulupäivän keskelle pieni tunnelmapala aattoillalta juuri ennen joulusaunaan menoa.


HotVelo

No niin, tästä se jatkuu.

Kahden ja puolen viikon jouluajan paussi on ohi. Ainoa tappio oli jo ennen jouluakin kituuttanut heikko Red Peruvianin taimi. Muut uudet kasvatukset selvisivät viikon kasteluväleistä, joskaan kasvua ei juurikaan ollut alennetussa lämpötilassa ja vähennetyssä valaistuksessa. Mutta hengissäselviäminen olikin tärkein tavoite.

Talvetukset uusissa mullissaan ja ruukuissaan pärjäsivät reilun kahden viikon kastelutauosta ilman vahinkoja.

Nyt alkoi sitten kauden 2014 seuraava vaihe.



Chinense-idätykset menivät lautalle 6.1.2014.



HotVelo

Siirsin tänään marraskuisia idätyksiä aavistuksen verran isompiin ruukkuihin. Otin samalla myös tietoisen riskin, sillä nämä kaverit tulivat nyt ulos kaapista ja kissojen haisteltavaksi. Toivottavasti tätä ratkaisua ei minun tarvitse katua. Toisaalta kaapin tila voisi seuraavalla viikolla käydä ahtaaksi, kun chinenset toivottavasti ovat itäneet.



Edessä vasemmalla on Caidelta saatu Aji Charapita. Sen takana on ainoa Red Peruvian. Keskellä ovat latvotut PI585273:t. Oikeassa laidassa Caiden Santa Nataliat. Santa Nataliat olivat liki hätää kärsimässä joululoman jäljiltä, mutta ovat sittemmin elpyneet. Takimmainen tosin pudotti pari alinta lehtipariaan ja on hieman hullunkurisen näköinen, mutta eiköhän se tuosta reipastu. Erinomaisen vahvat juuristot kaikilla oli, joten alku on ollut ilmeisestikin onnistunut.

PP

Lainaus käyttäjältä: HotVelo - tammikuu 09, 2014, 23:27:03 ip
Edessä vasemmalla on Caidelta saatu Aji Charapita. Sen takana on ainoa Red Peruvian. Keskellä ovat latvotut PI585273:t.


Miksi latvoit? Jos liiallisen kasvun vuoksi niin ymmärrän, mutta rocotot haarautuu ja leviää matalina, eikä latvomisesta ei ole muuta hyötyä.

HotVelo

Lainaus käyttäjältä: PP - tammikuu 09, 2014, 23:40:17 ip
Miksi latvoit? Jos liiallisen kasvun vuoksi niin ymmärrän, mutta rocotot haarautuu ja leviää matalina, eikä latvomisesta ei ole muuta hyötyä.


Jaa, niinköhän aloittelevana rocoto-kasvattajana hieman hätiköin. No, odotanpa sitten kaikessa rauhassa Santa Natalioiden ja Red Peruvianin kanssa. 

HotVelo

Chinense-idätykset tuntuvat käynnistyneen varsin hyvin.

Lautalla on vielä siemeniä seuraavista lajikkeista.


  • Fatalii 1x

  • Bonda Ma Jacques 1x

  • Peach Bhut Jolokia 1x

  • Habanero Brown Large 3x



HBL on ainoa, mistä ei ole yksikään osoittanut itämisen merkkejä. Yhden tummuneen siemenen heitinkin jo pois ja korvasin parilla uudella SKK2:n anneista ottamillani.

Mullasta siirretyistä ovat sirkoilla


  • Rocato 1x

  • Bonda Ma Jacques 1x

  • Peach Bhut Jolokia 1x

  • Carolina Reaper 1x



Fatalii, Datil, Faria ja Douglah antavat vielä odottaa itseään. Muutokset ovat kylläkin nopeita. Eilen töistätulon aikaan ei näkynyt vielä ensimmäistäkään merkkiä mullasta nousevista taimista. Viitisen tuntia myöhemmin olivat Rocato ja Bonda nostamassa jo päitään mullasta. Pintaan nousseet ovat saaneet jo pienet annokset starttilannoitetta, ja jos kasvu lähtee yhtä rivakasti tästä eteenpäin liikkeelle kuin marraskuisilla Rocotoilla, pääsen muutamien viikkojen päästä Baccatumien ja Annuumien idätykseen.

HotVelo

tammikuu 26, 2014, 23:26:10 ip #37 Viimeisin muokkaus: tammikuu 26, 2014, 23:35:28 ip käyttäjältä HotVelo
Puolentoista viikon takainen optimismini kostautui.

F-chilit (faria (0/3, fatalii 0/2)) eivät näytä mitään elonmerkkejä. Fataliin osalta alan lukea jo pelin menetetyksi. No, ei elomerkkejä on ehkä vähän karkea yleistys, sillä fariasta siirsin tänä iltana multiin yhden varsin lupaavasti itäneen siemenen. Niin, olihan fariaa jo ennestään muutama mullan alla, mutta nostin ne jo ennen viikonloppua ylös ja laitoin uuden erän lautalle. Hätäilyäkö? Ehkä, mutta ehkä ei niinkään tässä ylösnostossa, kuin siinä, että olin ne aiemmin itäneiksi kuvitelleinani laittanut multiin. Kyllä ne olivat ns. 'dead in the water' kun ne nostin pois.

Rocatosta (1/3) on edelleen vain yksi pintaan noussut. Se näyttää suht pirteältä ensimmäisine varsinaisine lehtipareineen, joten sillä mennään.

Datilista (1-2/2) on hyväkuntoinen taimi ja toinen, jonka selviäminen on kiinni siitä, mikä on tänä iltana tekemäni kypäränpoiston tulos.

Habanero Brown Large (1/4) oli kotiintullessa mieleinen yllätys. Siitä oli viikonlopun aikana noussut vaihteeksi ihan omin avuin sirkoille viikon puolivälissä multiin laittamani idätys.

Bondasta (2/3) on kaksi tainta pinnalla, kolmas vielä odottaa. Laitoin lautalle aikanaan yhden SKK2:sta ja kaksi Fataliin ostosiemenistä. Harmi etten merkinnyt niitä jo lautalla ja sitten multiin laittaessa.

Carolina Reaperistä (1/2) on yksi virkeä taimi, toinen vielä hautuu.

Douglah (0-1/2) on pinnalla yksi kypärästä vapautettu taimi. Sen selviytyminen on ihan tuurista kiinni. Toinen multiin laitettu suht hyvällä alulla ollut voi olla ainoa toivoni tästä lajikkeesta.

Peach Bhut Jolokiasta (1-2/2) on yksi virkeä ja yksi henkitoreissaan oleva taimi. Jälkimmäinen oli jälleen kerran yksi kypärästään vapautettu.

Kaiken kaikkiaan olen nyt vähän hämmentynyt kypäräpäisten ja apua tarvinneiden suhteellisen suuresta osuudesta. Yhteensä niitä on tainnut olla marraskuun idätykset mukaan laskien puolisen tusinaa. Muutamat olen tosin jo varmuudella pystynyt avustamaan menestyksekkäästi, mutta tämäniltaiset ovat nyt taas ihan tuurista kiinni.



Marraskuun rocotot ja Charapita ovat hyvässä kunnossa.



Kuva on torstai-illalta, nyt sunnuntaina kaikkien rocotojen haarautuminen on selvemmin nähtävissä. Mukaan lukien hölmöyksissäni latvomani Montufarit (PI585273, keskimmäisinä).



Talvetuksista puhukoot kuvat puolestaan.



Kuva-alan valtaa suurimmaksi enimmiten Pink Habanero, joka on kehittänyt liki puumaisen latvuston. Sen takana on pistokkaasta kasvatettu Aji Cristal. AC:sta leikkasin puolivahingossa irti sen talviaikaan tekemän podin. Tai no, olihan se täysi vahinko, mutta en sitä murehtinut; keskittyköön nyt vaan kasvuun eikä sadontuottoon.



Aji Cristal, sen takana Black Naga, 2x Naga Morich keskellä ja oikealla edessä 10++ mysteeri-chinense ja oikealla takana Dulce Dolor.



Laidoilla Rocoto Manzano Oranget ja keskellä Miquelinkin toisaalla mainitsema 'rautanaula-frute'.

Kuvien ulkopuolella on vielä jo viime kesän lopulla henkitoreissaan ollut Bolivian Rainbow. Se alkoi pitkän lepokauden jälkeen työntää kuolleen näköisistä varsista lehtiä, ehkä saankin siitä vielä pienen koristekasvin kuitenkin.



Ja sitten vielä OT:ta.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Itseni ja varmaan suht monen muunkin kiroama lumeton pakkastalvi mahdollisti jotakin, mikä edellisinä vuosina ei onnistunut.

Farmilla on vaarin 1900-luvun alkupuolella suon laitaan raivaama peltokaistale, mikä on pahasti pusikoitunut. Kesällä sinne ei mene suskaan itikkaparvien keskelle, syksyllä hirvikärpäset ja märkä, maatuneelta haiseva ympäristö ei houkuta ja talvella pajupusikot ovat viime vuosina olleet liki metrisen hangen alla. Keväällä taas on niin paljon muita töitä, ettei aikaa moiseen raivaukseen riitä.

Olin toivonut vuosi toisensa jälkeen kirpeitä pakkaskelejä syystalvelle ennen lumien tuloa, jolloin olosuhteet olisivat just hyvät. No, nyt ne kelit olivat sitten tammikuussa. Ei siinä mitään, se otetaan mitä tarjolla on. Saimme vaimon kanssa ryteikön raivattua kahden viime viikonlopun aikana. Risurovioiden lisäksi antina oli kelpo läjät sauna- ja hellapuuksi kelpaavaa pajua ja leppää.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: HotVelo - tammikuu 26, 2014, 23:26:10 ipolen nyt vähän hämmentynyt kypäräpäisten ja apua tarvinneiden suhteellisen suuresta osuudesta.

Siemenkuoren kuivumisesta eli kuivasta huoneilmasta nuo usein johtuvat.
Idätyslautan tai -ruukun päällä kannattaa pitää läpinäkyvää kantta tai muovikelmua. Mullasta nouseville voi tehdä "happiteltan" tähän tapaan:
http://chilivaari.blogspot.fi/2012/01/ulupica-kukkii-jo.html

HotVelo

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - tammikuu 27, 2014, 00:05:39 ap
Idätyslautan tai -ruukun päällä kannattaa pitää läpinäkyvää kantta tai muovikelmua. Mullasta nouseville voi tehdä "happiteltan" tähän tapaan:
http://chilivaari.blogspot.fi/2012/01/ulupica-kukkii-jo.html


Kiitokset vihjeestä, käytän tuota seuraavalla annuum&baccatum idätyskierroksella. Jotenkin tuntuu, että näillä nyt nousevilla peli on jo pelattu.

No, eilisillan kovakouraisesta siemenkypärän poistosta näyttää toipuneen ainakin Datil. Douglah on vielä kriittinen tapaus, onneksi toinen itänyt siemen on sitä vielä mullan alla. Niin, ja Fariaa nousee sittenkin. Eilen multaan laittamani (riittävän pitkälle) itänyt siemen on nostanut puhtaasti sirkkalehtensä pintaan. Kärsivällisyyttä pitää minun näemmä harjoittaa. Tulos näyttäisi parhaalta, kun odottaa liki siihen saakka, että vihreä varsikin sirkkalehtineen olisi lautalla jo viittä vaille tunkemassa ulos. Ihan sirkkalehtiin saakka ei saata minulla kantti kestää pitää lautalla, vielä.