tammikuu 11, 2025, 01:00:18 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Uusherännyt toivottaa huomenta!

Aloittaja Markus Salmela, joulukuu 14, 2014, 03:48:49 ap

« edellinen - seuraava »

Markus Salmela

Heipä-Moi!

Joku vuosi sitten hankkiuduin yhdistyksen jäseneksi (#311) ja innostuin valtavasti foorumistakin. En ole mikään hurjan innokas postaaja, mutta ajan saan helposti kulumaan kuvia ihaillessa ja kertomuksia lueskellessa. Muutaman vuoden ajan kasvatuskokeilut ovat olleet jäissä.

Rovaniemeltä Helsinkiin muutettuani sain joitain chilipuskia kasvatettua ruuhkasuomessa kerrostalokämpässä. Satoa tuli maltillisesti, kun tuppasi pitkät poissaolot lomien aikaan tappamaan kasvit. Eli siis en ollut isommin sitoutunut harrastukseen. Nyt olen palannut takaisin kotikonnuilleni ja kokeilin toissakesänä tamen ulkokasvatusta, mutta paljon puhuttu yötön yö ei ollutkaan niin superia, minun chilit ei oikein tuntuneet välittävän viileästä ja tuulisesta auringonpaisteesta 24/7. en siis ulos hirveämmin hingu!

Ihastuin sisäkasvatukseen kovasti. Olosuhteiden stabiilius viehättää. Nyt on tarkoitus rakennella vähän makuuhuoneen nurkkaan chiliplantaasia. Ajattelin Joulunpyhinä laittaa siementä itämään. Lajikearsenaalia olen keräillyt jonkin verran, saas nähhä miten nuo lähtee itämään.

Mukava huomata, että foorumi on kehittynyt kovasti ja yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut hurjasti.
#311

0lli

Tervetuloa foorumille! :) Mitäs lajikkeita suunnitteilla tulevalle kaudelle?
If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.

NPhoBiaz

Kappas vain, lämpimästi tervetuloa takaisin! :) Hienoa kuulla, että chilit vetää vielä takaisin puoleensa.
Jäsenmäärä on tosiaan noussut kohisten, itse liityin pari kuukautta sitten ja jäsennumeroni on #2602. Tänä vuonna aktiivisia jäsenmaksun maksaneita oli inasen vajaa 800. Joten hyvinhän meillä pyyhkii. :D

Onnea sisäkasvatuksiin, laita ihmeessä päivyri pystyyn niin saadaan seurailla miehen menoa. :)

Terveisin kaima. ;)

Toby

Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.