tammikuu 10, 2025, 18:12:44 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Minäkin sitten, hei vain.

Aloittaja Nebs, tammikuu 13, 2015, 17:23:44 ip

« edellinen - seuraava »

Nebs

Tässä jälleen yksi chileihin hurahtanut aloittelija joka on tosin elämänsä aikana jos jonkinmoisia planttuja kasvatellut.

Ensimmäisen chilini sain viime keväänä kun puutarhakaupasta mukaan tarttui 'pieni chili' nimellä myyty koristechili. Se oli mukava kasvatettava mutta ikävä kyllä kuoli sitten syksyn tullen kylmyyteen, taisi olla jonkin sortin c. annuum. Tuottipa se muutamia pieniä punaisia chilejäkin jotka eivät miltään maistuneet mutta polttivat senkin edestä.

Joten päätimpä sitten täksi vuodeksi kasvattaa, tai ainakin yrittää, ihan syötäväksi tarkoitettuja chilejä. Olen lurkkaillut ja imenyt tietoa tältä foorumilta jo jonkin aikaa mutta nyt sain sitten tarpeeksi rohkeutta ujoudeltani liittyä. Pääsempähän kyselemään ja hankkimaan vielä lisää tietoa, heh. Näin alussa harrastuksen, jos tätä vielä voi siksi kutsua, tarkoituksena olisi kokeilla eri lajikkeita ja etsiä ne itselle mieluisimmat. En oikein kestä tulista (vielä) joten viimeistään ensi vuonna etsin itselleni jostain miedompia lajikkeita, kuin nämä seuraavaksi mainitut. Myöskin erikoisen näköiset chilit on mukavia.

Fataliilta tilasin sitten seuraavanlaisia siemeniä;

Black Scorpion Tongue c. annuum
Ramiro c. annuum
Lilac c. annuum
Pellegrino c. annuum
Turkish pepper c. annuum
Goat's weed c. annuum
Naranga c. baccatum
Omnicolor c. baccatum
Pequante c. baccatum
Habanero Caribbean Red c. chinense

Teksti saattaa olla hivenen epäselvä mutta toivottavasti saa selvää.

Trioniska

Tervetuloa kasvattelemaa ja rupattelemaan sekalaisista aiheista.  :)
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

0lli

Tervetuloa mukaan! Satoisaa kautta 2015! :)
If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.

ChiliSiili

Tervetuloa mukaan. Mielenkiintoista kasvatusta ja satoisaa kautta tälle vuodelle. Kiinnostava lista sinulla.  :)
ChiliSiilin kasvatuksia ja muuta elämää voi kurkkia: http://chilisiili.blogspot.fi/

Nebs

Kiitos lämpimästä vastaanotosta, valitsin tarkoituksella helppoja lajikkeita ettei kasvatuksen sössiminen tappaisi innostusta heti ensimmäisenä vuotena.

Toby


Lainaus käyttäjältä: Nebs - tammikuu 13, 2015, 17:23:44 ip
Fataliilta tilasin sitten seuraavanlaisia siemeniä;



Fataliilta saa ostettua parhaat siat säkissä ;)
Niin ja tervetuloa foorumille!
Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.

Nebs

Lainaus käyttäjältä: Toby - tammikuu 14, 2015, 15:26:14 ip

Lainaus käyttäjältä: Nebs - tammikuu 13, 2015, 17:23:44 ip
Fataliilta tilasin sitten seuraavanlaisia siemeniä;



Fataliilta saa ostettua parhaat siat säkissä ;)
Niin ja tervetuloa foorumille!

Kiitos kiitos, mitä olisikaan planttujen kasvattaminen ilman yllätysmomenttia  ;D