tammikuu 09, 2025, 12:28:12 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Melchran - Kausi 2016

Aloittaja Melchran, tammikuu 31, 2016, 10:15:19 ap

« edellinen - seuraava »

Melchran

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - toukokuu 08, 2016, 21:09:39 ip
Yhtenä vuonna mulla oli niitä, ja taistelin niitä vastaan näntysuovalla ja eri variaatioilla sillä. Ne sai aina katoamaan viikoksi korkeintaan. suihkuttelin vedellä ja kaikki mitä täällä neuvottiin.

Sitten tuli vinkkinä tilata Biotukselta torjunta eliöitä.
Tilasin jättikirvavainokaisia pusseissa joissa oli ruokaa ja eri kehitysvaiheessa olevia vainokaisia.

Pussit ripustelin oksille heti sen jälkeen kun olin pelkällä vedellä suihkutellut kasvit ja etenkin lehtien alapuolet.

Noin puolentoista viikon päästä alkoi näkyä merkkejä torjunnan onnistumisesta, lehtien alapuolella oli kirvoja joilla oli reikä selässä.

Vainokaiset lisääntyy munimalla munan sinne kirvan sisälle, ja toukka syö kirvan sisältäpäin. Eli vainokaisten kanta kasvaa, en tarvinnut tilata mitään enää lisää loppukaudelle.

100% ne ei kirvoja tuhoa, mutta niitä on enää niin vähän ettei niistä ole enää haittaa. Suosittelen, jää monta harmia pois kesän aikana.

Joo olinkin jo yhteydessä biotukseen heti kun ongelma ilmeni. Suosittelivat harsokorennon toukkia 500kpl putkilollisen. Tilasin niitä invaasion pysäyttämiseen ja ensimmäisen iskun tein jo mäntysuovalla. Tarvii varmaan noita vainokaisia vielä myöhemmin tilata, jos ongelmasta muodostuu pitkäaikainen.

jewe

Lainaus käyttäjältä: Melchran - toukokuu 09, 2016, 15:56:41 ip

Joo olinkin jo yhteydessä biotukseen heti kun ongelma ilmeni. Suosittelivat harsokorennon toukkia 500kpl putkilollisen. Tilasin niitä invaasion pysäyttämiseen ja ensimmäisen iskun tein jo mäntysuovalla. Tarvii varmaan noita vainokaisia vielä myöhemmin tilata, jos ongelmasta muodostuu pitkäaikainen.

Kirvoista ongelmia täälläkin ja viime viikolla hankin hätiin noita harsokorennontoukkia.
http://kaksikasvihuonetta.blogspot.fi/2016/05/scotch-bonneteja-ja-muita-chileja.html

PP

Täytyy itse aloittaa neemin kanssa jo nyt, tai olisi pitänyt jo, mutta ei ole tullut mieleen. Kirvoja en ole onneksi vielä näkynyt. Ilmeisesti lämpimästä keväästä ja mahdollisesti kesästä rankaistaan ennätysaikaisilla ja -runsailla kirvoilla. >:(

Melchran

Hetki on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Kirvat ovat edelleen ongelmana, eikä harsokorennon toukista ollut ainakaan ensiyrittämällä yhtään mitään apua. Yhtään toukkaa en levityksen jälkeen kasveista löytänyt. Kirvoja olen hävittänyt ihan manuaalisesti sormilla liiskaamalla ryppäitä lehdiltä, vettä suihkuttamalla ja eilen aloitin myös mäntysuopakäsittelyn. Kasvarissa on nyt jo paljon lehtimassaa, joten ajattelin että antaisin harsokorennon toukille vielä uuden mahdollisuuden ja tilaan toisen satsin.

Rocotot ovat ulkona NFT-Montufaria lukuunottamatta blumatiin kytkettynä ja systeemi on toiminut täysin ongelmitta heti alusta asti. Vielä kun rocotot itse voisivat hyvin. Voi sanoa ettei suurimmassa osassa amppelirocotoista ole juuri kasvua tullut huhtikuun alun jälkeen jolloin kasvariin pääsivät. Taisi lämppärin hajoaminen ja tästä johtunut lämpötilan pakkasen puolelle lipsahtaminen vaurioittaa tehokkaasti kasvupisteitä. Oli kyllä viimeinen kerta kun aloitan kasvarikauden hyvissä ajoin ilman vähintään tuplavarmistusta lämmityksen osalta. Kesäkuu toi tullessaan myös kesäkuun kelit, eli kylmää ja tuulista on.  >:(

Ja ettei ihan synkistelyksi menisi niin täytyy todeta etteivät kirvat paljoa NFT-kasveja hidasta. :D Kuvat kertokoon enemmän.

Yleiskuva kasvarista. Perällä oleva Lemon Drop puskee jo kattoluukusta ulos ja podeja on varmaankin satoja.

Rocoto Montufar NFT:ssä. Tämä on kaikista eniten kirvojen suosiossa ja kaikki latvat ovat täynnä pikku paskiaisia. Kasvua ja podia pukkaa siitä huolimatta hirvittävällä tahdilla.

Jalapeno Gaucho. NFT:ssä myös.

Aji Fantasy. NFT.

Rocotot ulkona.

Huru-ukko

Mulla oli täysin sama kokemus niistä harsokorennon toukista, ei mitään apua.

Jättikirvavainokaiset sen sijaan pisti kolmessa viikossa kirvat kuriin.
Eivät hävinneet täysin, mutta niitä löytyi 2-3 lehdeltään korkeintaan.

Lisäksi näitä jättikirvavainokaisia ei tarvinnut lisätä kertaakaan. Niitä syntyy sitä mukaa lisää kun ne munii löytämäänsä kirvaan.

Melchran

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - kesäkuu 05, 2016, 16:55:18 ip
Mulla oli täysin sama kokemus niistä harsokorennon toukista, ei mitään apua.

Jättikirvavainokaiset sen sijaan pisti kolmessa viikossa kirvat kuriin.
Eivät hävinneet täysin, mutta niitä löytyi 2-3 lehdeltään korkeintaan.

Lisäksi näitä jättikirvavainokaisia ei tarvinnut lisätä kertaakaan. Niitä syntyy sitä mukaa lisää kun ne munii löytämäänsä kirvaan.

Vainokaisia ajattelin myös potentiaalisena vaihtoehtona kokeilla.

jewe

Lainaus käyttäjältä: Melchran - kesäkuu 05, 2016, 16:44:42 ip
Hetki on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Kirvat ovat edelleen ongelmana, eikä harsokorennon toukista ollut ainakaan ensiyrittämällä yhtään mitään apua. Yhtään toukkaa en levityksen jälkeen kasveista löytänyt. Kirvoja olen hävittänyt ihan manuaalisesti sormilla liiskaamalla ryppäitä lehdiltä, vettä suihkuttamalla ja eilen aloitin myös mäntysuopakäsittelyn. Kasvarissa on nyt jo paljon lehtimassaa, joten ajattelin että antaisin harsokorennon toukille vielä uuden mahdollisuuden ja tilaan toisen satsin.

Äläs nyt, noin ajattelin itsekin kun en toukkia löytänyt ja suurista vihermassoista niitä vaikea löytää, mutta kirvakanta on huomattavasti minulla pienentynyt toukkien tultua apuun, varmuudeksi tilasin toisen satsin toukkia. Nyt bongasin jo aikuisen harsokorennon josta ei luonnollisesti ole enää apua mutta todistaa sen että toukkia tuolla on mussuttamassa kirvoja.
Jos saastunta on jo kovin paha niin mikään muu ötökkä ei enää auta kuin nuo harsokorennon toukat.
Ongelmana voi myös olla liian lämpimät olosuhteet toukille kasvihuoneessa kun oli helle. Kriittiset ylä- ja alarajat ovat 10 ja 35 astetta. Millaiset lämpötilat on sinulla huoneessa ollut ?

Melchran

Lainaus käyttäjältä: jewe - kesäkuu 05, 2016, 17:32:14 ip

Mulla ei kirvakanta ole pienentynyt lainkaan, vaan lisääntynyt kiihtyvällä tahdilla. :) Voi olla että jostain syystä toukkien taival tyssäsi heti kättelyssä. Lämpötilat ovat pysyneet mielestäni melko hyvin noiden kriittisten arvojen välissä. Eiväthän noi kirvat nyt onneks mikään maailmanloppu ole ja kuten totesin, ei paljoa kasvua haittaa. :)

Melchran

Nyt on kasvariin levitetty uusi 500kpl satsi harsokorennon toukkia. Lisänä vielä vainokaisputkilo. Kirvojen määrä on räjähtänyt täysin käsiin ja viikonloppuinen mäntysuopakäsittely ~5% liuoksella näytti vain lisänneen niiden määrää. Ilmeisesti ottivat vain kylpemisen kannalta. Nyt on kaikki latvat aivan täynnä. Jos eivät toukat nyt saa noita pikku paskoja kuriin niin hankalaksi menee. Ainakaan ruoanpuutteeseen eivät voi kuolla. :D

Kirvat lisääntyvät lähes exponentaalisesti. Nyt on toukkien todellakin aika aloittaa syömingit. :) Pari pongasin kuljeskelemassa ajastimessa kasvarin lattialla, eli melkoisen liikkuvaisia ovat. Laitetaas muutama kuva tästä invaasiosta.

Tämä kaveri perääntyi samantien kirvat kohdattuaan, eikä mennyt lähellekään sinä aikana kun tarkkailin. :D

Pöytä on katettu!

Tälle kaverille maistuu onneksi.

Mikähän tämä on? Joku pistiäinen ilmeisesti. Piikki löytyi peräpäästä.

bluesman

 Voihan nenä, enpä ole ihan vastaavaa kokenut vaikka kirvoja on kyllä muutamana vuotena (mm.viime kaudella) ollut runsaasti.
Nyt kannattaa talvettaa pari Rocotoa niin saat nauttia seuraavallakin kaudella kirvoista.
Onnea matkaan tuholaistorjunnassa.

GynZi

Meillä oli kasvihuoneessa vielä pahempi invaasio viime kaudella, jonka seurauksena en saanut yhtään chiliä. Pinaatteja ja lehtikaaltakaan ei huvittanut syödä. Yksi kurkku kypsyi mutta sitäkin oli käynyt yöllä hiiri nakertamassa  >:( Jaksamisia, tänä vuonna aloitin ajoissa neemillä ruiskimisen eikä ole kirvan kirvaa näkynyt kasvarissa vaikka ulkopuolella niitä on koivut vihreänä  ::)
Artesaanirakastelija

Melchran

Joo alkaahan toi kirvojen määrä mennä jo ihan överiksi. Jos noi harsokorennontoukat ja vainokaiset eivät pian saa kirvakantaa kuriin niin keinot alkavat olla aika vähissä. Vanhempi poika sattui viikonloppuna löytämään muutaman leppäkertuntoukan herukkapensaasta ja ne siirtyivät myös chilien lehdille. Harsokorennon toukkia sentään löytyy nyt oksilta ja ovat paljon liikkuvaisempiakin kuin edellinen satsi. Lämpötilat ovat pysyneet kutakuinkin kriittisten rajojen välissä, vaikka parina yönä onkin melko viileää ollut.

Saa tulla hakemaan, jos joku haluaa. :D

PP

Minkälaisia myrkkyjä olet käyttänyt tähän mennessä? Entä oletko kokeillut neemiä kuurina muutaman päivän välein? Yllätyin itse, kuinka paljon kirvoja kuoli luumupuusta pelkällä neemillä yhdellä suihkutuksella (tai no, oli siinä tiskiainetta emulgaattorina)

Melchran

Mäntysupa, Sprutzit ja neem ollut käytössä. Neemiä en ole kuurina antanut ja sitä voisikin kokeilla seuraavaksi, kunhan selviää voittavatko vai häviävätkö noi toukat taistelun. Viimesimmällä mäntysuopakäsittelyllä oli aivan päinvastainen vaikutus, kuin olin ajatellut. Ajattelin että 5% liuoksella tapan ison osan ennen uusien toukkien saapumista, mutta siitähän ne vallan innostuivat sikiämään.

Huru-ukko

Lainaus käyttäjältä: Melchran - kesäkuu 14, 2016, 05:52:04 ap
Mäntysupa, Sprutzit ja neem ollut käytössä. Neemiä en ole kuurina antanut ja sitä voisikin kokeilla seuraavaksi, kunhan selviää voittavatko vai häviävätkö noi toukat taistelun. Viimesimmällä mäntysuopakäsittelyllä oli aivan päinvastainen vaikutus, kuin olin ajatellut. Ajattelin että 5% liuoksella tapan ison osan ennen uusien toukkien saapumista, mutta siitähän ne vallan innostuivat sikiämään.

Jättiainokaisten osalta niiden vaikutus näkyy vasta reikinä kirvojen panssareissa parin viikon sisällä istutuksesta, ja kolmessa viikossa se jo näkyy kirvojen määrässä.

Katsele niitä lehtien alapintoja.
Itse en silloin löytänyt niitä vainokaisia oikeastaan lainkaan. Niiden olemassaolo näkyi reikinä kirvoissa ja populaation katoamiseen muutamia kirvoja lukuun ottamatta.

Ja se on  ::) ::) ::) ::)  hommaa jos niitä alkaa myrkyttämään nyt tai edes veden kanssa ruiskimaan. Kirvojen mukana lähtee kaikki torjuntaeliötkin.

Nyt vain malttia vaikka se pahalta näyttääkin, omaa kokemusta siitä on.

Melchran

Juu ei auta hötkyillä nyt, eikä alkaa minkäänlaisia myrkkyjä suihkimaan, vaikka mieli tekisi. Silloin tällöin olen suihkuttanut ihan sumulla kosteutta, mutta muuten antanut olla.

Leppäkertun toukka on ainakin nauttinut syömingeistä. Satuin sen bongaamaan lehdeltä työn touhussa ja olihan kaveri pullukassa kunnossa. :D

Melchran

Alkaa pikkuhiljaa tehdä mieli hötkyillä kovempien myrkkyjen suuntaan. Tilanne on 100-0 kirvoille. Ei huvita mennä edes kasvien lähelle enää, kun kirvoja kävelee sen jälkeen joka puolella vaatteissa. Määrä kasvaa kasvamistaan ja en todellakaan usko että toukat tai vainokaiset saisivat millään enää kirvapopulaatiota kuriin. NFT-Montufarin lehdet ovat jo kauttaaltaan kiiltävät ja kirvojen mesikasteen peitossa.

Chinenset eivät myöskään voi hyvin. Kuukausi kasvarissa turpeessa ja tuloksena on lähinnä pudonneita ja kellastuneita lehtiä, mutta ei kasvua. Mm. Harolds st. Barts Green pudottelee lehtiään suoraan vihreänä.

Kirvoja, kirvoja, kirvoja joka puolella!

Pari kasvarioloista nauttinutta Chinenseä.

C. Praetermissum CGN 22794. Ei minkäänlaista kasvua tässäkään noin kuukauteen.

Rocotoja ulkona. Satoa tulee jonkun verran, mutta poissa on se vehreys ja hyvinvointi, jota vielä huhtikuun alussa oli.

Kaikenkaikkiaan tää koko homma lähinnä vain vituttaa tällä hetkellä ja ainoa positiivinen asia on NFT-kasvien järjetön kasvu kirvoista huolimatta. Ehkä se tästä, onhan tässä vielä (ehkä?) kesää jäljellä. :)

Huru-ukko

Ikävää se on. Siitä on vasta 10 päivää kun levitit eliöt.

Lainaus biotykselta, jos käytit jättikirvavainokaisia kuten suosittelin.

Pääasialliset torjuttavat kasvintuhoojat
Jättikirvavainokaista käytetään koiso- ja ansarikirvojen torjuntaan. Se loisii myös isoruusukirvaa sekä Myzus -suvun kirvoja. Kurkkukirvaan laji ei tehoa.
Toiminta ja biologia
Aikuinen jättikirvavainokainen on noin kaksi kerta isokirvavainokaisen kokoinen, muuten lajit ovat lähes samannäköisiä. Jättikirvavainokaisen kehitys munasta aikuiseksi kestää noin 2 viikkoa (20°C). Naaras munii 300-500 munaa elinaikanaan. Loisitut kirvat elävät, syövät ja lisääntyvät vielä 3-4 vuorokautta loisinnasta, tämän jälkeen kirvat kuitenkin kuolevat ja loisen koteloituessa muumioituvat. Kirvamuumioita alkaa näkyä n. kahden viikon kuluttua levityksien aloittamisesta.
Pakkauskoot ja kantoaineet
250 kirvamuumioita/pakkaus (kantoaine: tattari ja vermikuliitti)
Käyttöohje
Jättikirvavainokaiset ovat tehokkaita paikallistamaan pienetkin kirvasaastunnat ja siksi lajia suositellaankin käytettäväksi kirvojen ennakkotorjunnassa tai siinä vaiheessa kun kirvasaastunta on vasta alkamassa. Pahoissa saastuntatapauksissa jättikirvavainokaisen tueksi tulee levittää myös kirvasääskiä.
Ennakkotorjunta: 0,5 kirvavainokaista / m2 kahden viikon välein
Korjaava torjunta: 1-2 kirvavainokaista / m2, kunnes haluttu torjuntatulos on saavutettu
Pahoihin saastuntakohtiin: kokonainen pullo kirvavainokaisia
Jättikirvavainokaiset toimitetaan kirvamuumioina, jokunen aikuinen pakkauksessa voi olla. Kirvamuumiot kuoriutuvat kasvihuoneeseen päästyään muutamassa päivässä.
Huomioitavaa
Jättikirvavainokaisia voidaan varastoida 1-2 päivää ennen käyttöä 8-10 asteessa, joskin on suositeltua levittää jättikirvavainokaiset mahdollisemman nopeasti lähetyksen saapumisen jälkeen.
Jättikirvavainokainen soveltuu käytettäväksi myös alhaisissa lämpötiloissa, sillä laji lentää ja etsii saalista jopa 10 °C:ssa. Sen sijaan kovin lämpimässä (30°C:ssa) vainokaisen toiminta heikkenee.

Jättikirvavainokaiset kehittyy munasta vasta parissa viikossa. Minä tilasin silloin pusseja muutaman, joissa oli kaikkia kehitysvaiheita.

Pistä muutama kuva niistä lehtien alapinnoista, jos sieltä löytyy kirvoja reikä panssarissa vainokaiset ovat töissä. Tai katsele sieltä.

Tsemppiä vielä viikoksi.....