tammikuu 10, 2025, 15:42:28 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Vuoden paria chiliä kasvatellut...

Aloittaja Chilisusi, lokakuu 01, 2008, 10:44:01 ap

« edellinen - seuraava »

Chilisusi

Tutkiskelin tuossa forumin lannoitustietoutta ja törmäsinpä tälläiseen threadiin.

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=3248

Oikeanpuoleisessa kuvassa on juuri sellaisia vaurioita kuin oli itsellänikin. Alkaa vaikuttaa siltä, mitä epäilin itsekin, että vaikka lannoitteet on sopivat (eritoten typpeä maltillisesti käyttämissäni lannoitteissa ja muutenki kevyempää tavaraa, ei todellakaan mitään substralia, kiitos chiliharrastaja työkavereiden), niin määrät eivät ole olleet kohdallaan.
Tätä mielestäni tukee sekin seikka että kun sato oli korjattu ja sitten myös oksat leikattu habanerosta, ei mennyt kauan kun alkoi tulla vioitteita. Eli näillä näkymin pitäisin virheinäni hiukan liiallista lannoitusta ja että sitä lannoitusta ei ole lopetettu/vähennetty ajoissa. Siitä johtuen kun sato ei ole oksissa enää kuluttamassa ravinteita ja vielä oksatkin katosivat karsinnan seurauksena, niin sitä tavaraa vaan oli ihan liikaa mullan seassa. Näin sitä oppii hiljalleen ja tänä vuonna siirtyy kasvi vesikuurille päivää paria ennen kuin kerään sadon. :)

Habanero alkaa toipua lehtimielessä tuosta viasta, mutta oksankasvun muoto on kyllä edelleen aika kiharaa. Sato oli vain niin makoisa viimevuonna ettei enää raski pistää pilkkeiksi tuota yksilöä, joten annanpa sen kasvaa.
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Chilisusi - maaliskuu 20, 2009, 13:49:06 ip... Habanero alkaa toipua lehtimielessä tuosta viasta, mutta oksankasvun muoto on kyllä edelleen aika kiharaa.


Talvehtineessa, voimakkaasti leikatussa chinensessä minullakin oli outoa eritettä vanhoissa lehdissä: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=5272.msg56712#msg56712
Uudet lehdet ovat tavallista ryppyisempiä.

Habaneron kasvua voisi houkutella ylöspäin leikkelemällä oksien päitä. Kyllä siitä joku uusi haara lähtee ylös valoa tavoittelemaan. Jos valoa on ylhäällä.


Chilisusi

Vähän vastaavan näköistä mutta hyvin vähässä määrin on ollut mullakin jossain chilissä. Lähinnä satunnaisina täppinä.

Täytyypä testailla tuota latvojen silpimistä, mutta tuo ressukka on ollut sen verran heikossa hapessa ja vasta alkaa toipua että odottelen vielä vähän sen vahvistumista ennen radikaalimpia silpimisiä, tuossa (taitaa olla jo ollutkin aiemmin tää kuva, mut pistetääs uusiks niin ei tarvii etsiä :)
haba-retkula:   http://kuvablogi.com/nayta/1778547/
näkyy millainen roikko se on. Tuon jälkeen olen pahimmat roikkuvat poistanut, mutta varovaisesti joutuu etenemään.

Valoa on aika kivasti, tuo on ihan ikkunan edessä alareunassa (takana näkyvä sininen vekkiverho on abt ikkunan reunan tasalla). niin ja toisella puolella keinovaloa, joka tosin on enemmän taimilla, mutta käännetty osittain muillekin chileille.
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

maaliskuu 30, 2009, 17:05:30 ip #43 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 30, 2009, 17:21:45 ip käyttäjältä Chilisusi
Nyt voisi sanoa "hii hoo", sen verran hyvältä alkanut yhtäkkiä farmilla näyttää :)
Alkaa kevään aurinkoisemmat kelit vaikuttaa ja chili-nälkäisen katse alkaa kiilua puskia tutkiskellessa.
Habanero on lopulta tainnut voittaa tautinsa, kasvua on röyhähtänyt pienellä aikaa (viime päivityksen jälkeen) ylöspäin varsin reippaasti ja lehvästö tuuhenee ja lehtien kokokin kasvaa kiitettävää vauhtia. Toistaiseksi lannoittelen varovasti (pari millilitraa kastelukannullisessa vettä Plantagenin kaktuslannoitetta, N-P-K:t 3-2-6). Jos kasvu jatkuu tuohon malliin niin veikkaisin että lannoitus on kohdallaan.

http://kuvablogi.com/nayta/1814739/

Myös kevään ensimmäinen kukka on auennut, sekin Habanerossa. Kuvassa vasemmalla taustalla oleva vaalea möykky on seuraavana aukeamassa oleva nuppu. En taida nyppäistä noita pois, saavat toimia vähän lannoituksen oppaina. Jos putoavat niin ei välttämättä sitten ole ihan typet kohdallaan. Toki pitää pumpulipuikolla varuiksi avittaa, pölyttävät pörriäiset ovat toistaiseksi vähän harvassa.
Pölyttämään käy farmarin mieli ;)

http://kuvablogi.com/nayta/1814738/

Bolivian rainbow on myös ottanut lisääntyneen valon hyödykseen. Uudet lehdet ovat vielä aika vihreitä, mutta ne alkavat hiljalleen saada tummaa reunoihin. Myös haaroittumista on tapahtunut. B.R. vaikuttaa olevan aika hyvä haaromaan luonnostaan. Pituuskasvu vaikuttaisi vaihtuvan leveyssuuntaan latvaa leikkelemättä. Kukintoja en vielä sentään odottele, on kuitenkin aika nuori kasvi. Kerran päivässä pitää kääntää kyllä 180 astetta, että kasvaa tasaisesti, vaikuttaa vetävän todella nopeasti kenalleen auringon suuntaan.
Onkohan tuo miten pitkäikäinen?

http://kuvablogi.com/nayta/1814740/

Habanero sudden death (2x) sekä Champion (2x, nyk. 1x) ovat toistaiseksi voineet hyvin, kasvu on vielä vähän hidasta, mutta vaikuttaa varsin terveeltä. Toiselle Championille tosin otti ohrakyrsä :( Miten lie käpelsin kastelukannun kanssa, mutta varsi (abt 1.5mm paksu) oli ilmeisesti liian paksu ollakseen notkea ja liian ohut ollakseen vahva. Reppana katkesi ihan irtipoikki juuresta. Tai no, jäi se vähän kuoren varaan, mutta sen verran selkeästi kärsi ettei kannattanut säästää. Onko kenelläkään kokemusta, saako tuollaisen vielä pelastettua vai onko viisain vintata tilaa viemästä mappi-Ö:hön? (veikkaan mappi-Ö:tä itse).

Starfish saisi kyllä vähän tuuhentua, mokoma on vähän harva. Onneksi pari oksaa on lähtenyt kasvamaan alaspäin ja ainakin yksi nuppu on jo näkyvillä siinäkin. Taannoinen leikkely saattoi kyllä silti olla sille eduksi, oli pakko tarkistaa ja tarkemmin katsoessa vaikuttaa olevan mahdollisia uusia haaroja tulossa useampikin ja 5 nuppua/nupun alkua löytyi myös.

Muutamien kasvien kuivuttua pystyyn talvella tämän hetken saldo on siis:

- Red Habanero (C. Chinense) (1 kpl)
- Starfish (C. Baccatum) (1 kpl)
- Bolivian Rainbow (C. Annuum) (1 kpl)
- Habanero Sudden Death (C. Chinense) (2 kpl, taimia)
- Champion (C. Baccatum) (1 kpl, taimi)

Niin ja en sitten ole ihan varma noista suvuista, mutta pikaisesti etsimällä tuollaiset löytyi :)
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Chilisusi - maaliskuu 30, 2009, 17:05:30 ip... Reppana katkesi ihan irtipoikki juuresta.
Onko kenelläkään kokemusta, saako tuollaisen vielä pelastettua vai onko viisain vintata tilaa viemästä mappi-Ö:hön? (veikkaan mappi-Ö:tä itse).

Pelastusmahdollisuuksia on kahdenlaisia.
1) Jos se katkesi sirkkalehtien (vaikkapa pois pudonneidenkin) yläpuolelta, sieltä tulee kohta uusia oksia.
2) Latvan voi laittaa vesipulloon juurtumaan. Silloin pitää kyllä suurin osa lehdistä riipiä pois haihduttamasta. Terävällä veitsellä vain vinosti poikki sopivalta kohdalta ja muutamassa viikossa siinä on juuret.

Komeaksi on muuten Habanerosi ehostunut. Ei tunnistaisi entisekseen. Valo tekee ihmeitä.


Chilisusi

maaliskuu 30, 2009, 17:29:37 ip #45 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 31, 2009, 19:14:04 ip käyttäjältä Chilisusi
Kiitos tiedosta, pidänpä mielessä :) Vois koittaa pistokkaanakin joskus leikellessä. Muistelen Siemen ja Kone:essa nähneeni juurrutushormoniakin...
Valitettavasti se pahuksen Champion meni ihan juuresta poikki. Koko kasvilla ei tainnut olla 10cm pituutta, niin ei ehkä olisi jaksanut vääntää vedessäkään juuria.
Haba tosiaan teki aika yllärit mulle, ihan pienessä ajassa piristyi ja olenkin jo aika positiivisella mielellä sen suhteen :)
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

maaliskuu 31, 2009, 19:18:41 ip #46 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 31, 2009, 22:38:23 ip käyttäjältä Chilisusi
Edellisen viestin jälkeen on habaneroon auennut toinenkin kukka ja Starfish:iin myös yksi.
Tuossa kuva siitä. Pitää ottaa kohtisuoraan kuva sitten kun uusia tulee ja raskii taivuttaa yhtä reippaammin kuvattavaksi.

http://kuvablogi.com/nayta/1816184/

---edit---

Tuossa yksityiskohta samasta kuvasta. Reippaan puoleinen croppaus, mutta yllättävän hyvin vaikutti kestävän sen.

http://kuvablogi.com/nayta/1816696/
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

Kevät tulee kohisten ja farmilla tapahtuu.
Habanero (red) on tullut hulluksi, kasvusta päätellen, myös nuppuja on reippaasti yli 50 ja niistä auenneita kukkia reilut 10. Tulee hirmunen sato jos nuo tekee palkoja  ;D ;D ;D Sain vielä käännettyä sen ympäri (hinkuan vähän tasaisempaa kasvua ja tuo otti nyt sellaisen spurtin että pakko saada lehtiä toisellekin puolelle), mutta ei taida voida enää tämän jälkeen käännellä. Katso kuvaa, se selittänee aika paljon ;)

http://kuvablogi.com/nayta/1844118/

No sitten Starfish, siinä ei ole kuin muutamia nuppuja toistaiseksi, mutta ensimmäinen raakile  :o Myönnän että piti tarkistaa että näinkö oikein. Ei tuo nyt vielä juuri senttiä isompi ole halkaisijaltaan, mutta eka kuitenkin. Mussutettavaa tiedossa. Pumpulipuikkopölytys on ilmeisimmin toiminut.

http://kuvablogi.com/nayta/1844116/

Muuten etenee farmi normaaliin tyyliin. Habanero sudden death:it alkavat vahvistua, Champion on kasvanut pituutta vähän liikaakin, saattaa tulla hontelo. Bolivian rainbow on vähän rauhoittunut, veikkaan että se alkaa kaivata isompaa purkkia.
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Filago

Lainaus käyttäjältä: Chilisusi - huhtikuu 14, 2009, 17:09:25 ip
Kevät tulee kohisten ja farmilla tapahtuu.
Habanero (red) on tullut hulluksi, kasvusta päätellen, myös nuppuja on reippaasti yli 50 ja niistä auenneita kukkia reilut 10. Tulee hirmunen sato jos nuo tekee palkoja  ;D ;D ;D


Elä pelkää, kyllä ne tuppaa aina osan kukkia pudottelemaan, harvemmin joka kukasta tulee hedelmää. Vanha sanonta: Turha laskea kanoja ennenkuin munat kuoriutuneet tai sinnepäin, pätee Chinenseihin sangen harmillisen hyvin. Chiliytymisprosentit jäävät sadasta jonnii verran. Mutta voi niitä hedelmiä silti tulla kovastikin, tekeehän se koko ajan uusia nuppuja tippuneiden/raakileeksi muuttuvien tilalle...

Filago, jolla on Praessa nuppuja aika lailla, pari pian aukeavaa joulupallovaiheessa olevaa, ja olisi tosi kiva jos ne voisi jo laskea hedelmiksi.. mutta lupaan olla kiroilematta jos putoavat kuitenkin
#163

Chilisusi

Pahoin pelkään että olet oikeassa. Varsinkin kun tuo (näin aloittelijalla) on ensimmäinen chili joka on toista vuotta kasvatuksessa, niin ei ole vielä kokemusta kukintakestävyydestä useamman vuoden kaarella/kasvi. Viime kesänä ainakin oli selkeätä että alkupuolesta kautta kukat eivät hedelmöittyneet ja putoilivat keltaisina pois. Mulle jäi sellainen käsitys että sitten kun kasvi oli jo isompi ja vahvempi, se jaksoi pitää nuput hengissä. Toistaiseksi nuppuja ei ole ollut mattona tuon chilin alla. Vielä...
Forumilla on osin suositeltu että nyppiä pois alkupään nuppuja, mutta yritän säätää lannoituksen kohdalleen ja ainakin liika typpi pudottaa nuppuja, joten jos nuput ei putoile sateena, niin voisin veikata lannoituksen olevan kohdallaan.

Peukkua sunkin sadolle :)
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Chilisusi - huhtikuu 14, 2009, 18:16:43 ip... alkupuolesta kautta kukat eivät hedelmöittyneet ja putoilivat keltaisina pois. Mulle jäi sellainen käsitys että sitten kun kasvi oli jo isompi ja vahvempi, se jaksoi pitää nuput hengissä.

Kun tuota Habanero-kuvaasi vilkaisin, se näytti yhtä vehreältä ja sileältä kuin minulla pohjoisikkunalla majaileva talvehtinut Haba. Siinäkin on kukkia, mutta en kyllä odota satoa ennen kuin se pääsee valoihin parvekkeelle.

Eteläikkunalla Habanerot tekevät paljon paksumpaa ja ruttuisempaa lehteä. Niissä kukinta on tuottanut tulosta, ainakin vähän. Kukkia kyllä putoilee sakeana sielläkin. Eli, jos tulkitsin kuvaasi oikein, saatat joutua vielä odottelemaan kesää ja lisää valoa sen kanssa. Muutama aurinkoinen päivä voisi tehdä ihmeitä, mutta ei sekään meidän pohjoisikkunalle riitä.  ;)

Chilisusi

Totta, tuota en ajatellutkaan, saattoi olla myös valon vähäisyys vielä silloin myös syynä. Toi ikkuna on abt länteen ja kunhan aurinko on tarpeeksi ylhäällä (metsikkö on osin edessä) valon (ja kuumuuden) määrä kasvaa tähtitieteelliseksi. Koko ilta valoa... Viime vuonna tuossa oli lehdet ihan sileät eli ei ainakaan niin paljon ollut saanut valoa että olis kurttuun mennyt.
Tällä hetkellä habassa ei vielä yhtään kukkaa edennyt raakileasteelle, mutta muutamassa on terälehdet lurpallaan. Pitää tarkkailla niitä vähän enemmän, niin tietää mikä tilanne. Pitääkin raportoida sitten miten kävi :)
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

huhtikuu 18, 2009, 00:59:41 ap #52 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 18, 2009, 01:06:48 ap käyttäjältä Chilisusi
Jesh, habanerosta, siitä viimevuotisesta (red), löytyi ensimmäinen raakile :) Okei, se on vasta aluillaan ja pieni ressukka, mutta epäilyksettä raakile. Kuva tulee heti kun kokoa sen verran että on kuvattavaakin.

Viime vuonna tässä vaiheessa oli paljon enemmän keltaisena putoilleita kukkia. Nyt hedelmöitys tuntuisi onnistuneen. Eli joko lannoitus on nyt oikeasti kohdallaan tai sitten kasvi itse on vahvempi ja saa reilummin valoa.

Lannoituksesta voinen sanoa nyt tämän hetkisen tilanteen mukaan että a) tosissaan kannattaa hankkia esim yskänlääkkeen mukana tuleva millilitramitta tms, jolla katsoa miten paljon se pari millilitraa lannoitetta oikeasti on ja b) hiukan kevyempi lannoitus vaikuttaisi olevan hyvä idea.
Tällä hetkellä laitan 2-3ml lannoitetta (olen maininnutkin, mutta kyseessä siis plantagen kaktuslannoite, N-P-K on 3-2-6) kastelukannulliseen, olisko 1,5 litranen kannu, kukat pysyy kiinni (taisi olla vain pari pudonnutta) ja hedelmöittyvät sekä sen jälkeen alkaa kasvaa. Ainakin Habanero kasvaa apinan raivolla oksia ja kukkii vielä enemmän, joten jokin on nyt kohdallaan :) Eli *oma* kokemus (ja se on aika lyhyt vielä ;) ) vihjaa että lannoitusta on oltava, mutta pikkusen nuukasti. Onhan chili köyhän maan kasvi, joten loogisesti ajatellen hiukan kevyt lannoitus on paikallaan. Jos jollain tarkempaa tietoa, niin kiitollisuudella vastaanotetaan.

Myös vaikuttaa että tänä vuonna voisi tulla tujakampia habaneroja. Ei viimevuotisistakaan valittaa voinut, päinvastoin. Jos haluaa hyvää chili con carnea, niin haba tuoreena sekaan ja harasoo :) Tuossa kastellessa tuli vähän reippaammin käsiteltyä noita chilejä ja ilmaan levisi todella vahva chinensen haju. Viime vuonna en havainnut tuota tuoksua, jonka siis pakko tulla lehdistä.
Tuleekin mieleen että tietääkö kukaan, onko toisen vuoden sato erilaista kuin ensimmäisen vuoden? Kasvihan pitäisi olla jo paljon vahvempi kuin edellisenä vuonna. Toiveissa tiskipöydän pellistä läpi menevä chilisato ;)

Kyllä kevät on mukavaa aikaa :)
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Chilisusi - huhtikuu 18, 2009, 00:59:41 ap... Lannoituksesta voinen sanoa nyt tämän hetkisen tilanteen mukaan että a) tosissaan kannattaa hankkia esim yskänlääkkeen mukana tuleva millilitramitta tms, jolla katsoa miten paljon se pari millilitraa lannoitetta oikeasti on ja b) hiukan kevyempi lannoitus vaikuttaisi olevan hyvä idea.


Parilla eurolla saat koko mittasarjan, eikä tarvitse enää tyytyä lorauksiin ja hyppysellisiin mittauksessa. Suosittelen.
Vastaavia löytyy halpahalleista ja tavarataloista keittiöosastolta. Maustemitta on tuon millilitraisen nimitys.
http://www.clasohlson.fi/Product/Category.aspx?id=251064&_path=251882;251670;251424;251064


Chilisusi

huhtikuu 18, 2009, 21:27:15 ip #54 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 21, 2009, 13:15:21 ip käyttäjältä Chilisusi
Muovinen maustemittasarja mulla onkin, kokkaamisen takia. Vois tietty joku kerta napata kaupasta tuohon lannoitteluun.
(löytyi muuten toinenkin raakile habanerosta)
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

Nyt alkaa olla aika räyhäkässä kunnossa taas chilit :)

Starfishiä piti vähän leikellä, kun kasvoi kattoon ja tuotti siellä pieniä ja kurttuisia lehtiä. Ei näyttänyt kauhean toimivilta, varsinkin kun eivät saaneet valoa siellä. Muutenkin vähän liian pitkä ja lehtiväli voi olla 20cm. Raakileita ja kukkia jonkin verran tulossa, mutta jos ei ala enempää tuottaa niin voi poistuma koittaa. Vaikuttaisi tuo champion venyvän siihen malliin että voi se tulla tilalle. No, katsoo nyt, miten sato etenee, onhan tässä kesää :)

Habanero on kovassa kasvussa, olen vaihtanut lannoituksen nyt kukinnon ja raakileiden takia Neko kaktusravinteeseen (N-P-K 3-3-5) ja varovasti sitäkin. Kukkia hirveesti, ei viitsi edes enää yrittää laskea niitä. Kuva parista kukasta:

http://kuvablogi.com/nayta/1872999/

Isompi Habanero sudden death päätyi nyt välipurkkiinsa. Pienempi saattaa mennä muualle. Alkaa tila loppua pöydällä jo pahan kerran. Onneksi minibanaani pääsee kavereille, niin tulee vähän tilaa edes. Alkoikin tulla jo kastelu hankalaksi.

Boliviaani voi pulskasti, vaihdoin sen altakasteluruukkuun, niin luulisi olevan tyytyväinen oloonsa. Se jopa on alkanut kukkia.

http://kuvablogi.com/nayta/1872998/
http://kuvablogi.com/nayta/1873000/
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

huhtikuu 30, 2009, 23:33:36 ip #56 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 30, 2009, 23:50:08 ip käyttäjältä Chilisusi
Hyvää vappua forumille :)

Pikaisesti pari valokuvaa farmilta.
Ensimmäisessä Bolivian rainbow (osin peitossa), Red Habanero, Starfish ja Habanero Sudden Death kaiuttimen päällä.

http://kuvablogi.com/nayta/1877199/

Sitten pieni näyte Red Habaneron kukintatiheydestä.

http://kuvablogi.com/nayta/1877200/
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

toukokuu 09, 2009, 23:51:08 ip #57 Viimeisin muokkaus: toukokuu 11, 2009, 12:36:56 ip käyttäjältä Chilisusi
Taannoin oli puhe että laitan kuvia sadosta, kunhan raakileita tulee. Nyt on habanerossa 20 raakiletta (slurps, löytyi pari lisää, eli 22) ja tässä parista kuvat.
Starfish taas laiskottelee, vain muutamia raakileita. Niin maukas kuin se onkin, niin alkaa mietityttää säilytänkö sitä enää.
Bolivian rainbow taas pudotti ekan kukkansa, mutta se olikin odotettavissa. Käsittääkseni nuo ekat kukat ovat yleensä aika heikkoja.
Ne chilit jotka vaihdoin uusiin ruukkuihin, eivät ole juurikaan kasvaneet, veikkaan että sama kyseessä kuin monissa muissakin kukissa, että kasvattaa juuria ja vasta kun juuret yltää ruukkuun asti uudessa mullassa, alkaa kasvaa lehtiä.
Mutta nyt ne kuvat tähän.

http://kuvablogi.com/nayta/1901311/
http://kuvablogi.com/nayta/1901312/

---edit---
Toinen Habanero sudden death:eista meni työkaverille. Alkaa taas olla tilaa pöydällä että mahtuu kastelemaankin :)
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

Sadosta vähän uutisia jälleen. Raakileita ilmaantuu hiljaksiin lisää, kukinta ilmeisimmin onnistuu suht hyvin.
Tuoreet taimet vasta kasvaa, mutta Bolivian Rainbow on kukkinut jonkin verran, siis yksi kukka auennut, mutta useita nuppuja on jo odottamassa, kuvataan kun aukeilevat. Starfish voi aika hyvin, tuottaa lehtiä, palkojakin on ja ensimmäinen alkaa punertaa

http://kuvablogi.com/nayta/1934483/

Habanerossa on paljon raakileita, 28 olin laskevinani

http://kuvablogi.com/nayta/1934480/

sekä pari ensimmäistä on alkanut punertaakin jo :)

http://kuvablogi.com/nayta/1934482/

Nuo saa jonkun viikon olla vielä puskassa, keräämässä sokereita, kapsaisiinia ja makua.
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...

Chilisusi

toukokuu 27, 2009, 20:03:41 ip #59 Viimeisin muokkaus: toukokuu 29, 2009, 14:41:39 ip käyttäjältä Chilisusi
Pikaista päivittelyä välillä.
Kasvu on tasaisen hidasta, kärsimätön nälkäkurki tuijottaa satoa ahkeraan. Erikoista että raakileita on sekä Habanerossa että Starfish:issä runsain mitoin mutta kummassakin on kypsynyt vain muutama (Habanero 2, Starfish 1). Muut raakileet ei edes osoita oireita että alkaisivat punottaa  ???. Tuossa näkyykin ettei edes aavistusta punaisesta. Kokoa podilla on jotain melkein 4cm eli ainakin täysikokoinen olisi jo. (Ekat kypsyivät paljon pienempänä)

http://kuvablogi.com/nayta/1952416/

---edit 29.7.09---
Meninkin sanomaan, eilen oli muistaakseni juuri tuo kuvassa oleva podi alkanut punertaa, muut kiltisti vihreinä. Aika normia mun säkää ;)
---edit---

Sen sijaan ainakin Champion kasvaa pituutta niin että se on suorastaan hontelo, pituutta joku puoli metriä. Habanero sudden death taas kasvaa rauhallisesti, tuuhentuu hiljaksiin, mutta ei ole sekään tuottanut oksia vielä.
Muissa lannoittelua normaaliin tapaan, mutta satoa tuottavilla olen puolittanut lannoiteannoksen. Osittain siksi että forumilla vinkattu pariinkin otteeseen että podien maku paranee kun ei lannoita täysillä satovaiheessa, osittain siksi että kun sadonkorjuu edessä, ei tulisi ylilannoitteista taas sitä täplävioitusta.
Suurin muutos ehkä kaikkiaan Bolivian Rainbow:issa, siinä alkoi kukinta kunnolla ja lisää nuppuja tulossa. Tuossa kuva kunnolla auenneesta kukasta:

http://kuvablogi.com/nayta/1952415/

Vähän aiheesta poiketen chiliin sapuskassa, suunnittelen tanakoita burgereita, joihin tarkoitus käyttää pihveihin viimevuoden pakastettuja Starfish:ejä tai sitten chipotle-hiutaleita ja majoneesiin Habaneroa jauheena. Suunnitelmissa ei välttämättä kovin vahva burgeri, ennemminkin mahdollisimman maukas, lihaisa ja suhteellisen vähämajoneesinen rakennelma. Eli ihan jotain muuta kuin burgeriputkien lättykombinaatit, joissa maku löytyy vain kastikkeista. Okei, sämpylöitä en ala leipoa itse, mutta muut soosit kyllä väännän itse ja juustoksi ei sitten kelpuuteta mitään yksittäispakattuja muka-cheddar-sulatejuusto-eristelevyjä. Pekonia, pekonia pitää olla jossain kohtaa, joko silppuna jauhelihassa tai siivuina välissä ja kasvikset maukkaita eikä mitään makuimuroituja lätyköitä. Jauhelihan ei tosiaan tarvitse olla harmaa ja mauton lätkä jne.
Pahus, innostuin niin että nyt alkoi pötsi mouruta...

---edit 28.5.09---
Innostuin samantien tunkemaan Championin uuteen ruukkuun (unohtunut ihan liian pitkäksi aikaa eka vaihto), nyt siis puolen litran välipurkissa. Oli niin hontelo että jouduin ottamaan latvasta 30cm pois, ettei kaadu heti, loppuosa näemmä vieläkin yli 40cm joka sekin piti tukea tikulla. Olikin päässyt venähtämään huomaamatta tuolla puskien keskellä, hups... Saa nähdä tuleeko tuosta mitään kun tässä vaiheessa joutui latvomaan noin rajusti.
---edit---
Jos olo tuntuu hyvältä, ATK auttaa aina...