Lehtiä putoilee, missä vika?

Aloittaja Nikodemus, huhtikuu 26, 2009, 13:26:02 ip

« edellinen - seuraava »

Nikodemus


Terve vaan kaikille!

Olen tänä keväänä tehnyt tuttavuutta chilinkasvatukseen, ja tähän asti kaikki on sujunut jotakuinkin käsikirjoituksen mukaan, vaikkakin selvästi hitaammin kuin olisi kenties ollut mahdollista.

Nyt olen kuitenkin törmännyt tilanteeseen, jossa chilini ovat alkaneet pudotella pikkuhiljaa lehtiään. Lajikkeina minulla on Aji Cristal, De Arbol ja Lemon Drop. Osa kasveista on passiivihydrossa, osa tavallisessa kukkamullassa. Lehtien tippuminen on alkanut vaivaamaan nimenomaan passiivihydrossa asustavia kasveja, lajikkeeseen katsomatta. Lehdet kellastuvat ja vaalenevat ja putoavat pois varren tyvipäästä alkaen. Passiiveissa olevat kasvit ovat edelleen 10cm ruukuissa ja ovat noin kyynärän korkuisia. Voiko ahdas ruukku aiheuttaa tällaisen ongelman?

Omituista mielestäni on se, että samaan aikaan osa kasveista on kuitenkin alkanut tuottaa latvaan kukkanuppuja, vaikka hieman alempana selkeästi voidaan huonosti. Mistä tässä mahtaa olla kyse? Kenties lannoite (Blusana) on jo ehtynyt?

Kiitos avustanne!


escargo

Mulla on kans tota Blusanaa käytössä passiiveissa enkä ollut ihan tyytyväinen. Laitoin mielestäni "maximiannoksen" sitä mutta ei tuntunut purevan. Laitoin sitten lisäksi samoja nestemäisiä litkuja jota käytän hydrossa (flora tripack) ja nyt näyttäs paremmalta. Toi blusana toimii kyllä ilmeisesti kestolannotteena mutta voimakkaaseen kasvuun laittaisin kyllä lisäksi jotain muutakin tai voithan aina koittaa lisätä sitä jauhetta ja kastella. Nuo oireet viittais ravinnevajaukseen. Ja juuret saa antaa kuivahtaa välillä.
#300

vesuri

Blusana ei riitä kasvatukseen millään. Toimii pitämään kasvin talvella hengissä, mutta kasvuvaiheen alettua vaatii jämäkämpiä litkuja.

TepinKapsikuumi

Lainaus käyttäjältä: vesuri - huhtikuu 26, 2009, 19:17:15 ip
Blusana ei riitä kasvatukseen millään. Toimii pitämään kasvin talvella hengissä, mutta kasvuvaiheen alettua vaatii jämäkämpiä litkuja.


Heh, jos toi pitää paikkansa niin tuli tänään tehtyä paha virhe. Vaihdoin kaikki viisi passiivihydrokasviani micro/mato liemestä blusanalle kun ajattelin pääseväni helpommalla. Pink Haba, PI441551 F4, pari TurboPubee, Lemon Drop on nyt blusanalla ja kaikki kasvuvaiheessa olevia kasveja. Täytyy seurailla. Niin ja alkup. avaukseen. Kyllä mulla ainakin tiputtelee ja kellastutaa niitä alimpia lehtiä melkeen kaikilla alustoilla, mutta ei se näytä olevan vaarallista kun uutta lehtee pukkaa kuitenkin vauhdilla, eihän ne alimmat lehdet enää saa kunnon valoa.

Nikodemus


Kiitos vastauksista!

Käyvätkö Biobizzin lannoitteet (BioGrow jne.) myös passiivihydroon? Jos eivät, niin mitä Blusanan lisäksi sitten tarvitsisi? Kovin kalliita lannoitteita en viitsisi enää hankkia näiden jo olemassa olevien lisäksi.

Tuohon lehtien tiputteluun vielä, että onhan se toki normaalia että sitä mukaa kun valo vähenee niin alimpia tippuu poies, mutta tässä tapauksessa alkaa pahimmassa kasvissa olla jo kolmannes vartta lehdetön.

Mitenkäs, päteekö passiivihydroon samat ruukunvaihtovälit ja -ohjeet kuin multakasvatukseen, vai selviävätkö pitempään pieneksi käyvässä ruukussa?

escargo

Biobizzin grow on multaan tarkotettu ja alkaa luultavasti elää (haista) passiivissa.Alg-a-mic ja topmaxia voi käyttää. Toi kemiran hydrolannos on aika halpaa ja puutarhan kesä käy varmaan myös. Jos sulla on sisäruukut niin katsot onko täynnä juuria ja vaihdat isompiin tarvittaessa.
#300

Nikodemus

toukokuu 21, 2009, 19:50:41 ip #6 Viimeisin muokkaus: toukokuu 21, 2009, 19:52:41 ip käyttäjältä Nikodemus
Moi taas!

Täällä tilanne ei ole juuri parantunut. Olen vaihtanut kasvit suurempiin ruukkuihin, vanhat olivat aivan tupaten täynnä juuria. Laitoin myös uuden satsin Blusanaa kun ei muutakaan ole tällä hetkellä, eivätkä paikallisessa alan liikkeessäkään osanneet tarjota vaihtoehtoa. Ruukunvaihto meni mielestäni minimaalisin juurivahingoin, mutta silti lehtien putoaminen on vain kiihtynyt. Lehdet muuttuvat kellertävän ruskeiksi ja ikäänkuin kumimaisiksi, ja putoavat. Pahiten kärsineen kasvin lehtiin on ilmestynyt myös tummia pilkkuja. Ainoastaan suurin kasveista näyttää edelleen hyvältä, mutta muut ovat hätää kärsimässä. 60-80 senttimetrin korkeuteen ehtineet chilinalut ovat jo yli puoliksi pelkkää tikkua...

Ottaa aivan vietävästi päähän kun kuitenkin alkuun päästiin hienosti. Ongelmat alkoivat oikeastaan siinä vaiheessa kun toin kasvit loisteputken alta ikkunalaudalle. Tästä on jo kuitenkin reippaasti kuukausi aikaa. Harmillisinta on kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä, ja onko mitään ylipäätään tehtävissä.

Kiitos kuitenkin kaikille apuaan tarjonneille!

Edit. Nolon typon poisto...

Kärsä Babar

Minulta saa hyvää lannoitetta, käy passiiviinkin. http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=3670.60
Ravinne vajaudelta kuulostaa oireesi, mikäli ikkunalle paistaa aurinko.
Tutustukaa kasvatustarvikekauppaani:
www.chilitarvike.fi
Tampereella ja Helsingissä myymälät!
Chilitarvike myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Chilitarvike/182891188480903

CyberDog

Mulla oli kans ongelmia blusanan kanssa mutta sillon tulkitsin ne lannoite övereiksi. Joku toinenkin sanoi täällä että siihen viittaavat... Vaihdoin kasvit multaan niin vika korjaantui. Mutta se ei siis ollut ihan samanlaista vikaa kun sulla vaan sellaista että lehdet vaaleni huolestuttavasti lehtiruotien välistä ja kasvit näytti muutenkin tosi huonovointisilta.

Endalion

Samaa ongelmaa havaittavissa Kärsän lannoksella Cayenne Long Slimin kanssa. Olen käyttänyt kastelukalkkisalpietaria kovin säästeliäästi "varmuuden vuoksi". Johtuuko ongelma mahdollisesti tästä vai onko syynä kasvin hetkelliset kuivahtamiset? Kasvi myös kukkii ja on aloittanut podien tekemisen.