tammikuu 11, 2025, 01:55:12 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

chilimaisterin chilit

Aloittaja chilimaisteri, helmikuu 23, 2010, 15:59:52 ip

« edellinen - seuraava »

chilimaisteri

No jos vihdoin ja viimein sais aikaiseksi tännekkin jotain päiväkirjan tynkää laitettua, kun aikaakin on.

Kolmisen vuotta on jo tullut chilejän kanssa vietettyä ja foorumiakin ahkerasti selattua. Aina välillä on mopo hieman karkaillut ja parisuhdekkin ollut koetuksella, kun olen "rumia" hydroja raahannut olehuoneeseen ja joka paikka täynnä kasveja. No aina sentään on sopu säilynyt ja chilitkin on saanut lopulta jäädä.

Hieman huonoa tuuria on chilien kanssa ollut ( Tai omaa tyhmyyttä). Taimia oli jo oli jo ihan mukavasti, mutta onnistuin tappamaan suurimman osan kun siirtelin ne varastoon loisteputkien alle. Varaston lämpömittari näytti yli 10 astetta, mutta kas kas kovat pakkaset laskikin lämpötilan pakkasen puolelle. Ja eihän pienet taimet siitä selvinnyt. No tilanne korjattu ja nyt lämmöt ei kovillakaan pakkasilla näytä laskevan alle 10 asteen. Hieman tuo viileys idätyksiä haittaa vaikka oon loisteputken päällä koittanu idätellä. Siellä lämpötila näyttäisi pysyvän 20 - 25 asteessa kun valot on päällä, mutta yöllä tietenkin sit lämpötila laskee. Ei oikein tahdo itää. Patterin päälläkin olen suunnitellut idättäväni, mutta siinä lämpötila kohosi yli 30 asteeseen mikä ilmeisesti on liikaa?
Naga morich on sentään suostunut itämään joten jos muut seuraisi perässä ja saisi tänäkin vuonnakin muutaman taimen.

Muutama sentään on selvinnyt ja pari viimevuotista on säilynyt. Kasvu noilla on pysynyt maltillisena ja eivät tahdo millään venähtää, mutta pääasia että hengissä ovat.

bird eyes baby on tehnyt aika tiheeseen lehtiä ja pari nuppuakin näkyy. Sais vaan kasvaa pituutta ja leveyttä, kun on kamalan pieni.

chinise five colour on kylvetty joskus syksyn puolella ja on parikin kertaa varistellut lehtiään, mutta hengissä kuitenkin säilynyt ja aina kasvatellut uusia lehtiä, kuten nytkin.

Hieman heikko kuva, mut oliskohan toi aij cristal? itellä ei ole varmuutta enää kun nimilappu hukassa.

Ja tästäkään lajikkeesta ei ole tietoa, vaikka onkin tän vuoden taimi ja nyt olin niin hyvin merkkaavinani kaikki.

http://i916.photobucket.com/albums/ad8/chilimaisteri/joku_chili_kukka_23_2_10.jpg

pieni chilly chilin taimi.

jeQQ

Onpa erittäin kaunis BEB! Siis todella upea.

chilimaisteri

Kasvaa tuo ainakin saisi. Johtuukohan toi hidas kasvu viileydestä vai missähän on vika? Muiden kasvatuksia kun on seurannut niin näyttää chilit venähtäneen ihan silmissä. Ja aikaisempina vuosina kasvu on tuntunut paljo paremmalta, vaikka silloinkin on tuntunut muiden taimet kasvavan paremmin. Tosin sillon olen syyllistynyt yli kasteluun. Tänä vuonna olen tuota koittanut välttää.

teemu

On kyllä hieno toi Bird's Eye Baby!

jeQQ

Ei se kyllä chililtä näytä, hauska kaveri. Toivottavasti alkaa satoamaan kohta, voisi olla mukavan näköinen :)

chilimaisteri

Joo satoa tässä odotellaan. Epäilyttää vähän tuo valaistuksen riittävyys. majailee parin loisteputken alla ja ei saa ees luonnon valoa. Toisaalta  bird eyes baby ei taida olla kauhean ronkoli tuon valon suhteen. Aikaisemminkin ovat alkaneet podeja lykkään yllättävän hämärässä.
Tänään lisää itäneitä numex bailey piquin, pimenta da neyde ja tabasco.
vielä olisiitämättä sweet banana, tepin, palermo sweet ja jalopeno.
Ja vielä pitäisi muutamaa lajiketta laittaa itämään jahka saan siemenet. Tosin hyvä jos nuokin sais kasvariin mahtumaan.

chilimaisteri

Päivitellääns tännekkin taas jotain.
Lisää siemeniä on laitettu itämään ja itämistä on tapahtunutkin nopeesti. Alle viikossa itänyt fresno, heart drop ja red caynne. Jalopenokin jo itänyt. Kasvu vaan tuntuu jotenkin tahmaiselta.

Chilly chilyn taimi on vielä todella pieni, mutta alkaa jo suunnittelemaan kukkimista.

sweet banana on ainoa mikä nyt hieman on pituutta kasvanut.

naga

fresnotkin alkavat itämään

hydrokin on tullut laitettua toimintaan. Saapahan nähdä miten käy kun siinä on kasvamassa chilien lisäkis kurkkua ja tomaattia. Tomaatin lannotus tarvehan on kait aikalailla samanlainen kun chilillä. Saapahan nähdä meneestyykö kurkku samoilla liemillä. Toistaiseksi ainakin näyttää lupaavalta.

chilimaisteri

hmm... varsinkin tomaatti ja kurkku näyttää kasvavan hydrossa ihan erilailla kun mullissa. Muutaman päivän vasta ollut hydrossa ja nyt jo alkaa oleen selkeää eroa mullassa kasvaviin.
Chileistä hydrossa kasvamassa.
- sweet banana
- nurmex bailey pinguin
- chinise five colour
- fresno

Mullassa kasvamassa
- chilly chilly
- sweet banana
- chinise five colour
- naga morich
- tabasco
- nurmex bailey pinguin
- palermo sweet
- bhut jolakia
- jalopeno
- red caynne
- heart dhrop

Itämässä on vielä muutamaa lajiketta. Ainakiin rocotoo, habaneroo ja 7 podia ainakiin innolla odetellaan. Jokseenkin myöhäseks jääny tänä vuonna noi idättelyt. Toivon mukaan nyt jonkun laisen sadon ehtii ees saamaan ja kasvatuksia olis tarkotus syksyllä jatkaa loisteputkien alla.

chilimaisteri

Taas on päivityksistä vierähtänyt aikaa. Pieniä menetyksiä taas tullut. Tuo kylmään totuttaminen pitää tehdä myös toisinpäin  :(. Siirtelin chilejä viileästä varastosta ikkunalaudalle ja osa ei siitä tykännyt. Osa tosin ei ollut millänsäkään.
Kasvaminen on ollut ihan onnetonta. Oli kyllä käynyt moka mullan kanssa. Oli ollut tarkoitus ostaa kekkilän taimi multaa ja olinkin epä huomioissa ostanut kekkilän kestomultaa. Sen siitä saa kun ei katso riittävän tarkkaan vaan hosuu. Nyt kuitenkin suurin osa siirretty turpeeseen.
aji cristal sentäs kukkii ja chinese five colourkin aloittelee kukintaa.
Kasvihuone on saatu pystyyn jos sinne saisi muutaman chilin laitettua tomaattien sekaan. Suurin osa tulee näillä näkymin terassille.
Kuvia ei nyt pystynyt laittamaan kun kamera on laitettu jemma nimiseen paikkaan ja ei ole hajuakaan missä sellainen on  ;D. Joskohan senkin löytäis.

Kaltsu

Lainaus käyttäjältä: chilimaisteri - toukokuu 07, 2010, 12:42:21 ip

Mikäs vika Kekkilän kestomullassa on? Itsellä on Rainbow tuotemerkillä olevaa kestomultaa mikä on samaa mitä Kekkilän. Chilit on siinä kasvannut oikein hyvin. Tietysti ensimmäistä kautta kasvattalen eikä siten vertailupohjaa muihin multiin ole. Olisiko kasvu sitten parempaa turpeella? No nytkin satoa tulee ja saksia tarttee näyttää, kun meinaavat kasvaa turhankin innokkaasti.
http://chilicapsicum.blogspot.com/

So many peppers, so little time!

Julli-

Samainen kestomulta käytössä, Rainbow. Ongelmia ei ole ollut, mutta sama vika kuin edellisellä, että ensimäinen kausi menossa eikä siten vertailukohtaa.

chilimaisteri

Lainaus käyttäjältä: Kaltsu - toukokuu 07, 2010, 16:01:20 ip
Lainaus käyttäjältä: chilimaisteri - toukokuu 07, 2010, 12:42:21 ip
Taas on päivityksistä vierähtänyt aikaa. Pieniä menetyksiä taas tullut. Tuo kylmään totuttaminen pitää tehdä myös toisinpäin  :(. Siirtelin chilejä viileästä varastosta ikkunalaudalle ja osa ei siitä tykännyt. Osa tosin ei ollut millänsäkään.
Kasvaminen on ollut ihan onnetonta. Oli kyllä käynyt moka mullan kanssa. Oli ollut tarkoitus ostaa kekkilän taimi multaa ja olinkin epä huomioissa ostanut kekkilän kestomultaa. Sen siitä saa kun ei katso riittävän tarkkaan vaan hosuu. Nyt kuitenkin suurin osa siirretty turpeeseen.
aji cristal sentäs kukkii ja chinese five colourkin aloittelee kukintaa.
Kasvihuone on saatu pystyyn jos sinne saisi muutaman chilin laitettua tomaattien sekaan. Suurin osa tulee näillä näkymin terassille.
Kuvia ei nyt pystynyt laittamaan kun kamera on laitettu jemma nimiseen paikkaan ja ei ole hajuakaan missä sellainen on  ;D. Joskohan senkin löytäis.

Mikäs vika Kekkilän kestomullassa on? Itsellä on Rainbow tuotemerkillä olevaa kestomultaa mikä on samaa mitä Kekkilän. Chilit on siinä kasvannut oikein hyvin. Tietysti ensimmäistä kautta kasvattalen eikä siten vertailupohjaa muihin multiin ole. Olisiko kasvu sitten parempaa turpeella? No nytkin satoa tulee ja saksia tarttee näyttää, kun meinaavat kasvaa turhankin innokkaasti.

Ei oo sillee kauheesti tullu vertailtua noita multia, mut mietin et jos siitä johtus tosi heikko kasvu ku tuntuu ettei tapahdu yhtikään mitään. Voi kyl olla paljon mahdollista että johtuu jostain muusta.

Aluksi tulikin kasvateltua juuri siinä mullassa mitä sattu löytymään. Säily hengissä jopa mustassa mullassa. Parina vuonna käyttänyt tota kasvuturvetta ku on kohtuu halpaa ja onpa nuo siinä näyttänyt viihtyvän.

Chilit on ollut ikkunalaudalla lisävalojen alla ja liikakastelukaan ei pitäisi olla ongelmana. Mutta jostain syystä suurin osa chileistä on alle 5cm korkeita. Ollut jo pitkään. Tuntuu että kasvu on totaalisesti pysähtynyt.
Toivon mukaan nyt ku osa on jo päässyt kasvihuoneeseen alkaisi kasvuakin tapahtumaan tai sitten tämä kausi jää todella köyhäksi :(.

chilimaisteri

Tuli tuossa jossain vaiheessa otettua noi chilit pois hydrosta oli sen verran viileessä nurkassa että alko pelottaa ettei menesty siinä. Ja ph:n säätö litkutkin on päässy loppumaan. Nyt hydrossa ollut tomaatit ja ne on näyttänyt viihtyvän kyllä ihan hyvin. Kuinkas tärkeetä se ph:n säätäminen chilin kohdalla on?

Yhden myöhään itäneen aij habaneron heitin kokeeks passiivi hydroon ilman mitään ph:n säätämistä ja se näyttää kyllä voivan ihan hyvin. Ja on kasvanut huomattavasti paremmin kun noi mullassa olevat.

Huonoon kasvuun kyllästyneenä laitoin eilen kaksi chiliä mullasta passiivi hydroon. Saapahan nähdä miten käy.
Sen verran pienessä purkissa nyt ovat ettei kyllä koko kesää mahdu kasvamaan, että kaippa sitä tarvis hydroo kehitellä. Ja ainakin tosta aij habanerosta päätellen ei se ph:n säätö taida ihan välttämätöntä olla?

bluesman

Lainaus käyttäjältä: chilimaisteri - toukokuu 16, 2010, 05:00:51 ap

Paremmin kasvavat kun saavat ravinteet imettyä. Ei onnistu (ainakaan hyvin) jos pH ei ole välillä 5,5-6,5. Sulla varmaan osui pH vahingossa tuolle alueelle.
Mittari tai halpa tippatesteri auttaa huomattavasti.

chilimaisteri

Aluksi ku säätelin oli muistaakseni siinä 7 paikkeella. Tippatesteri onkin jossain. Laitoin vaan talteen ettei huku. Sen koommin en oo sitä nähnyt :-\ . AIka yllättävää. Pitänee vissiin jostain tilata. Täältäpäin ku ei tahdo mistään kaupasta löytyä. Tuli tossa ettiskeltyä kaikki kaupat läpi. Eläinkauppakaan ei enää myy akvaariotarvikkeita   :( .

chilimaisteri

Kamerakin löyty :). Saa taas kuvia päiviteltyä.

Kannoin aji cristalin ja Chinese Five Colorin ikkunalaudalta pihalle ja tarkoitus oli siirtää noikin kasvariin kasvamaan, mutta selkä perhana alko sohlaamaan ja en sitten saanutkaan ruukkuja enää nostettua :(.

aij cristal on aloittanut jo kukinnan, joten saattaa sitä ainakiin siitä saada tänäkin vuonna podeja.

Jos huomenna sais aikaan ottaa noista pikkutaimistakin kuvia.

chilimaisteri

Pistetäämpäs nyt noista pienistäkin vähän kuvia.

7 pod kovin on pienoinen. Jotenkin jämähti sirkanlehdille, mutta on nyt sentään pari lehtee kasvattanut, joskopahan se siitä alkais venymään. Hieman epäilyttää et saakohan siitä ees satoa tänävuonna. Kun  ei osaa niin ei osaa.

sweet banana on vähän isompi, vaikka alikokoinenhan tuokin on. Yksi nuppukin näkyy jo.

rocoto red

Muutama joista ei ole tietoa mitä ovat. Taas perhana nimi kyltit hukkunu.

jalopeno kasvaa hieman vinoon

aij habanero itänyt myöhempään ja silti muita isompi.

aij habaneron kasvuun tyytyväisenä piti sit pari muutakin siirtää passiivi hydroon.

Osaiskos joku kertoo mitä teen väärin kun ei noi multakasvit oikein tahdo venähtää? Meni monta viikkoo sirkanlehdillä ja ei oikein sen jälkeenkään oo tahtonu kasvaa.
Pitäs varmaan siirtyä vesiviljelyyn tai sitten lopettaa koko kasvatus touhu.

Mut ku tuli toi kasvarikin pystytettyä niin ei kai sitä lopettaakkaan viitti ja miten sen ajan sitten käyttäis.

Ja vanhakin kasvari viel pystyssä tosin toistaseks tyhjänä.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: chilimaisteri - toukokuu 17, 2010, 18:44:39 ip... 7 pod kovin on pienoinen. Jotenkin jämähti sirkanlehdille, mutta on nyt sentään pari lehtee kasvattanut, joskopahan se siitä alkais venymään. Hieman epäilyttää et saakohan siitä ees satoa tänävuonna. Kun  ei osaa niin ei osaa.

Olisiko tuossa mullasta pilkistämässä turveruukku? Sellaiset voivat estää juurien kasvua. Toisaalta chinenset saattavat aloittaa hitaasti ja kiihdyttävät vasta joskus kolmannella kuukaudella.

Kai ne on lämpöä ja valoa saaneet? Tropiikin kasvit viihtyvät yli 30° lämmöissä, mutta kyllä ne kasvavat jo vähän yli 20°, hitaammin vain.
Minkä ikäisiä nuo ovat? Paljonko olet lannoittanut? Jos alat valittelemaan, laita faktat pöytään, että voi vertailla.

chilimaisteri

Ei oo turveruukkua. Suurin osa idätetty helmikuussa. Aluksi taisi olla liian viileässä, kun ei patteri tahtonut jaksaa lämmittää tarpeeksi pakkasilla. Pääsääntöisesti lämpötila pysyi kokoajan hieman alle 20 asteen. Valoina tuolloin 2 kpl 36w loisteputkea alle 10 cm etäisyydellä kasvien latvasta. Osan siirtelin maaliskuussa sisälle ikkunalaudalle ja valaistuksesta huolehti 4kpl eslit ja loisteputki. Osan jätin vielä varastoon. Ja lannoitetta( nutriforten tomaatti- & mansikkaravinne ja typpi- & kalsiumravinnetta) ovat nyt saanet jokaisen kastelu kerran yhteydessä. Mullan olen antanut kuivahtaa kunnolla välillä.

Olisin kuvitellut että noi mitkä on kasvanut lämpimässä ikkunalaudalla olis kasvanut tehokkaammin kun viileässä varastossa olleet, mutta tilanne on juuri päin vastoin. Voisiko ilmankosteudella olla osuutta? varastossa oli kuitenkin kohtuu kosteaa ja olen ollut hieman laiska suihkuttelemaan taimia. Tai sitten ikkunoista vetää liikaa.

No nyt ovat saaneet nauttia 30 asteen helteestä. Vaikka kasvihuoneesta pitää luukun ja oven auki näyttää lämmöt pysyä 30 asteen tietämillä ja hieman ylikin. Toivon mukaan alkavat nyt kasvamaan.

-V-

Ei kai vain kirvoja näy? Esim. tuon seiskan kummallakin ylimmällä lehdellä yksi, ja jallun ihan latvassa? Toivottavasti näen väärin, kannattaa varmistaa.