tammikuu 09, 2025, 23:35:55 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Normaalia vitutusta ilmassa..

Aloittaja Caderusso, heinäkuu 18, 2010, 11:33:18 ap

« edellinen - seuraava »

wille

Ite tein tiukan paikan edessä juurikin tuota kuuden tunnin istu ja kuseta-työtä. Kuukauden. Ei se sovi ihmiselle, mutta pakon edessä sillä saa leivän päälle levitettä.

Mutta nallekarkkeja ei jaeta tasan. Ite kitkuttelin työttömänä ja tuttu kaveri kieltäytyi vakituisesta työstä, kun ei halunnu olla sidottuna mihkään duuniin. ;)
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Finprick

Soittoa vaan hakemusten perään. Kaksi työpaikkaa olen saanut niin, että laittanut hakemuksen netin kautta ensin, sitten soittanut 10min päästä perään. Ja jokaista hakemaansa paikkaa pitää haluta.

Esim. 2009 kesätyön suhteen olin jo luovuttanut 60-70:n hakemuksen kohdalla. Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vielä "ihan piruuttani" katsoin olisiko jotain tarjolla. Noh, haetaan nyt tuohon yhteen... Soitto perään, seuraavana päivänä haastattelu, seuraavana maanantaina aloitus. Olin siellä sitten pari kesää, joulua, pääsiäistä...

masaiman

maaliskuu 13, 2012, 21:00:35 ip #1602 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 13, 2012, 21:02:11 ip käyttäjältä Mattson
Lainaus käyttäjältä: Heku - maaliskuu 13, 2012, 18:42:07 ip
Lainaus käyttäjältä: ChIlIDoG - maaliskuu 06, 2012, 21:48:30 ip
Lainaus käyttäjältä: Mattson - maaliskuu 06, 2012, 20:35:21 ip
Hondan pentele ei tarttaa... rundaarundaa mut ei sano kun put sillön köh tällön ja bensa haisee. Täytyy vkl vaihtaa tulpat jos johtuis niistä, on kuitenkin ajettu talliin. Kerran talven aikana oon käyttäny lämpimäks niin jo sillon vähän röpels ja kävi huonosti. Toivottavasti ei oo puolat menny, jota kyllä epäilen kun kuitenkin toimi syksyllä hyvin.

Uutta bensaa kehiin. Noi nykylitkut kun menee seisottaessa pilalle. Ainakin mitä lumilinkoon ja ruohonleikkuriin olen ostanut. Yleensä tyhjennän tankit kauden loputtua.

Jep, tuttu juttu moottori- ja raivaussahojen puolelta. Jonkin tiedon tai "tiedon" mukaan 98 oktaaninen on säilyvyydeltään parempaa, tiedä tuosta kun ei omakohtaista kokemusta ole, sahoissa ja ruohonleikkureissa ei muuta kuin ysikasia käytetä.

Sama homma rätkissä, ei voi (käsittääkseni) tenubensaa laittaa. Tuonne mopotopicciin jo kirjoittelinkin: uudet tulpat ja putsari sekä tuoreet litkut tankkiin niin läksi nappia hipaisemalla. Jälkeenpäin tajusin et kaasarithan oli siinä vaiheessa vielä täynnä sitä vanhaa bensaa et varmaan oli sit ne tulpat förbii...

Ja joo, toi on tuttua itellekkin toi työhomma. Omalla kylällä ei ollu mitään hommia ja Lahden duunista (pakukuski/puotipoika) ei saanu kesäduunari tarpeeks liksaa et ois kannattanu omalla autolla käydä (kokeiltu kyllä). Turvetta on tullu pussitettua, klapeja tehtyä traktorivetoisella halkomakoneella ja raksallakin on oltu, kaverille fiksailin autoja vähän aikaa joita se osti ja myi, tehdastyötäkin kokeilin mainosteipparin ominaisuudessa kolme kuukautta kunnes totesin ettei pälli kestä istua jonkun hiton työpöydän takana liimaamassa jotain muovinkappaleita yhteen 15sataatuhatta päivässä Tai no, sain monoa mut olisin kyl lähteny oma-aloitteisestikin hyvin nopeasti... Nyt oon ajanu kolme ja puoli vuotta kuorma-autoa, josta viimeinen neljä kuukautta yrittäjänä.

-Ja kaikki tämä Elektroniikka-asentajan koulutuksella...

Vuoden ehdin välissä olemaan työttömänäkin ja sekös vasta miestä söikin...

Monta kertaa oon kuullu juttuja kuinka kaveri on sillä päässy töihin että on menny naamatusten kysymään, on kuulemma odotettu millon joku on riittävän oma-aloitteinen tulemaan näytille. Tosin nykyään mihinkään isompaan firmaan ei tollalailla taida päästä kun on se hakuprosessi niin hiton virallista, mutta johonkin pienempään yritykseen ehkä voisikin.

Tuo on kyllä kieltämättä jo kylmää että vain toiselle harjoittelijalle on maksettu, ellei hänellä sitten ollut jotain sukulais tms. suhteita k.o. firmaan...

masaiman

Tiijä ny v*tuttaako, mut vein eilen illalla Volvon korjaamolle kun ilmoitti että uusi etupuskuri on saapunut. No, tänään aamupäivällä korjaamon setä soitti, ettei siitä nyt ihan niin helpolla sitten selvittykään: on mm. lukkopelti mutkalla ja öljynlauhdutin vuotaa... No, auto varmaan seuraavan viikon pajalla kun tilaillaan lisää osia. Vakuutusyhtiöhän tuon maksaa, mut hemmetinmoinen ruljanssi hankkia vuokra-auto siks aikaa ja järjestellä kaikki kyyditykset yms äms sitä hakemaan... Varsinkin kun sen joutuu maksaan ensin itse ja sitten karhuamaan takasin päin, rahat tulee joskus...
Kävin tuossa kotimatkalla vuokraamossa varaamassa kotteron, piti tietysti ottaa halvin mitä löytyy et vakuutus suostuu korvaamaan. Meikäläinen ajeleekin sitten huomisesta seuraavan viikon tulipunaisella Ibizalla...  8)

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Mattson - maaliskuu 14, 2012, 21:20:18 iphuomisesta seuraavan viikon tulipunaisella Ibizalla...  8)

Suosittelen tilaamaan 'Lekasta "Vankka Hetero"-tpaidan. Ainoa asuste jossa hetskumies voi ajaa espanjalaisella autolla.  ;)
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

masaiman

Se mentalin "jag är heterosexuell och kör volvo" olis kans pähee... Toisen vaihtoehtona olis ollu mad croc-teipattu Smart fortwo, mutten oikein perusta noista mopoautoista eikä se olis voinu olla viikkoa...

Ryhis

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Ryhis

"Muusikko" Karri "Superstarssit-frakin-kanssa-en-ole-osa-valkoista-kapitalistista-yhteiskuntaa-vaikka-nautinkin-kaikista-sen-eduista-ja-saan-rahaa-teostolta-ja-tykkään-leikkiä-kommaria" Miettinen puffaa uutta levyään olemalla vakavasti sitä mieltä, että Marskin patsas pitäisi hävittää keskustasta!

Itse olen sitä mieltä, että Karri "Superstarssit-frakin-kanssa-en-ole-osa-valkoista-kapitalistista-yhteiskuntaa-vaikka-nautinkin-kaikista-sen-eduista-ja-saan-rahaa-teostolta-ja-tykkään-leikkiä-kommaria" Miettiselle pitäisi repiä uusi persreikä.

http://www.iltasanomat.fi/musiikki/paleface-vaatii-mannerheim-patsas-pois-helsingin-keskustasta/art-1288455428743.html?ref=hs-tf-promo11
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Kadotus

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 16, 2012, 08:58:51 ap
"Muusikko" Karri "Superstarssit-frakin-kanssa-en-ole-osa-valkoista-kapitalistista-yhteiskuntaa-vaikka-nautinkin-kaikista-sen-eduista-ja-saan-rahaa-teostolta-ja-tykkään-leikkiä-kommaria" Miettinen puffaa uutta levyään olemalla vakavasti sitä mieltä, että Marskin patsas pitäisi hävittää keskustasta!

Itse olen sitä mieltä, että Karri "Superstarssit-frakin-kanssa-en-ole-osa-valkoista-kapitalistista-yhteiskuntaa-vaikka-nautinkin-kaikista-sen-eduista-ja-saan-rahaa-teostolta-ja-tykkään-leikkiä-kommaria" Miettiselle pitäisi repiä uusi persreikä.

http://www.iltasanomat.fi/musiikki/paleface-vaatii-mannerheim-patsas-pois-helsingin-keskustasta/art-1288455428743.html?ref=hs-tf-promo11

Kaikki kommunistit... nistit, sama asia, muuttakoot sinne missä pippuri kasvaa.(?) Terveisiä myös Tavjalle, joka varmaan myöntäisi Karri "Superstarssit-frakin-kanssa-en-ole-osa-valkoista-kapitalistista-yhteiskuntaa-vaikka-nautinkin-kaikista-sen-eduista-ja-saan-rahaa-teostolta-ja-tykkään-leikkiä-kommaria" Miettiselle mitalin tästä hyvästä, mikäli olisi vielä istuva presidentti.
Lainaus käyttäjältä: Räyhis
Paska maa + paskat ihmiset = paskat kuljettajat.

El Borracho

Kaisuli-Haisuli

Hohhohhoo. Joku ÄÄRIMMÄISEN KOVIA VATSAKIPUJA aiheuttava tauti iski sitten kesken yövuoron. Nyt jäi mukavat lisät saamatta  >:( Eikä tää kipukaan nyt niin kivaa ole, ei sen puoleen.

masaiman

Lavat niin jumissa ettei ihan oikeasti voi päätä kääntää... Ei edes pysty hieromaan kun ovat niin jumalattoman kipeät ettei voi koskettaa...

masaiman

Kaikkihan varmaan jo tietävät mitä kävi meikäläisen Volvon keulalle. Purkaessahan sieltä siis löytyi vielä lisävahinkoja mm. vuotava öljynlauhdutin. Mainitsin myös aikaisemmin että kävin vuokraamassa Ibizan korjauksen ajaksi ja maksoin sen omista rahoistani viikoksi eteenpäin.

No, Eilen sitten korjaamon setä soitti, että auto on valmis!!! Osat tulivat YHDESSÄ yössä!? Naureskeli hänkin ettei IKINÄ ennen ole käynyt näin, ja hän on ollut alalla 28 vuotta. Tänään kävin sitten sotimassa vuokrafirman kanssa kun kävinkin palauttamassa auton. Torstaina hakiessa auton tankki oli aivan kuiva (valo paloi), joten ensi töikseni kävin vetämässä säiliön piripintaan siinä uskossa että ajan autolla seuraavan viikon. Pienen neuvottelun jäljiltä vuokraamo suostui hyvittämään minulle 160 euroa, eli jäljellä olevien vuokrapäivien summan tavarana, eli täytyy käyttää rahat heidän tuotteisiin, joka nyt ei hirveästi sinällään kismitä, koska he myyvät myös MP-varusteita joita olisin ollut ostamassa joka tapauksessa, mutta mikä jäi ohuesti v*tuttamaan oli viidenkymmenen euron arvosta bensaa joka jäi Seatin tankkiin, ja jota he eivät suostuneet hyvittämään. Sanoivat että ime letkulla pois mitä haluat, sanoin etten jaksa leikkiä, olkoot prkl siellä sitten...

Onpahan Volvossa uusi keula ja öljynlauhdutin, ja mikä parasta, ei tarvitse ajaa sillä hirvityksellä...

masaiman

Lainaus käyttäjältä: Mattson - maaliskuu 17, 2012, 12:53:15 ip
Lavat niin jumissa ettei ihan oikeasti voi päätä kääntää... Ei edes pysty hieromaan kun ovat niin jumalattoman kipeät ettei voi koskettaa...

Lavat alkaa hiljalleen pikkusen hellittämään, pää jo kääntyy, mutta kova särky edelleen... Siihen vaan tullu lisäksi kunnon flunssan alkuoireita mm. ristiselän ja lihasten särkyä ym... Huomenna töihin... Taijan tasotella oloa parilla bissellä + jägerteellä...
Just tein hetki sitten Habanero-tinktuuraa jota vetelen kohta selkään kunhan voltaren imeytyy...

wille

^Niskat, hartiat ja lavat on täälläkin ihan solmussa. Päätä särkee kokoajan ja päätä kääntäessä kääntyy koko yläkroppa. Kuumageeliä, särkylääkettä ja hierontaa. Ikävintä tässä on se, ettei noista edellämainituista ole mitään apua pitkässä juoksussa.
Ajoittain vetää niin pahan lukon jompaankumpaan hartiaan, että siitä sitten kehkytyy lihastulehdus, joka kääntää koko hartialinjan täysin irvokkaaksi.

Pitäisi ruveta käymään uimahallilla hukkumisharjoituksissa. Vuosi sitten tuli käytyä 3-4 kertaa viikossa uimassa. 1500-2000 metriä altaassa ja sen jälkeen hierovaa vesiputousta niskaan se 20 minuuttia. Sitten saunaan ja himaan. Ei ollut minkäänlaisia jumituksia.

On vaan niin hankala lähteä. Tästä meiltä on semmonen 20-24km lähimpään halliin. Meillä on työpaikalla aika hyvin varusteltu punttisali, mutta totesin sen olevan yhtä tyhjän kanssa tuohon yläselän jumituksen aukomiseen.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Nosiseptori

^ Jos aikamatkustus olisi mahdollista, niin pitäisi vetää turpaan sitä apinaa, joka ensimmäisenä nousi seisomaan kahdelle jalalle.  ;D

wille

Lainaus käyttäjältä: Nosiseptori - maaliskuu 18, 2012, 21:29:33 ip
^ Jos aikamatkustus olisi mahdollista, niin pitäisi vetää turpaan sitä apinaa, joka ensimmäisenä nousi seisomaan kahdelle jalalle.  ;D

Tai sitten sitä ihmisrauniota, joka keksi tämän per*eleen nyyläämisen. ;)

Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

linker

Muutama viikko sitten alkanut episodi ei näytä loppumisen merkkejä.
Kaikki alkoi siitä kun myytiin tyttären mopoauto kilometrin päässä asuvien
naapureille, heidän tyttärensä käytettäväksi. Alle 18 vuotiaan nimiin sellaista
ei voi laittaa, eli mopoauto siirtyi tyttäremme mummon omistuksesta naapurin
äijän nimiin.
Kaupat tehtiin perjantaina, kahvit juotiin, juoruiltiin jokunen tunti ja maksu sovittiin seuraavan viikon
aikana suoritettavaksi, jottta tyttäremme voisi edelleen maksaa hankkimansa henkilöauton tuttavalleen joka
meni Lyypekkiin töihin ja jätti mukavan autonsa suomeen, avoimella luovarilla varustettuna.

Seuraavan viikon alussa mopoauton uuden haltijan isä soitti että oli mopoauto keittänyt tyttärensä ajossa, ja täytynyt hakea
vesitäydennyksen kanssa kyliltä kotiin. Menin katsomaan ja tutkimaan, kun eivät vielä olleet sitä maksaneet.
Ei vuotanut, ei keittänyt uudelleen, ei tullut kuplia paisuntasäiliöön, ja kävi nätisti. Toivotin kovaa ajoa; kahvia juotiin.

Meni pari päivää; sama keittäminen oli  uusiutunut. Olivat soittaneet merkkikorjaamoon, josta oli sanottu ettei saa ajaa metriäkään, vaan mopoauti heille korjattavaksi.
Melko varmaan kansipahvi palanut, ja vedet pesässä. Toivottavasti ei kansi kierossa. Naapurin äijän janssa aikamme puhelimessa tuhistuamme, päätin "tulla vastaan".
Jotta tyttäreni saisi makuun hankkimansa auton, pyysin maksamaan osan mopoautosta ja loppuerästä voidaan vähentää korjauskulut. Vaikka mopo keitti uudella haltijalla, niin
laitoin mokan omaan piikkiini.
Asia oli sovittu, ja muutaman päivän kuluttua korjaamon traileri vei mopoauton remonttiin.
Kului jokunen päivä, eikä osamaksua näkynyt. Ostoperheen emäntä postinhakumatkallaan tuli sanomaan ettei heidän verkkopankkinsa toimi luotettavasti ja
maajussi-miehensä maksaa sen suoraan pankkitiskillä. Niin tapahtui.

Nyt tuosta on mennyt viikko, mopoauto makaa ilmeisesti edelleen siellä korjaamolla.

Onko lie korjattu tai ei, mutta "parempaan väkeen" kuuluva maanviljelijäperhe joka sen meiltä osti, pitää  nyt matalaa profiilia korvat luimussa.
Kun kävi niin että heidän perhetyttönsä ajoi viikonloppuna 1,35 promillen puhalluslukemilla ratsiaan, käryten rattijuoppoudesta isänsä
saatanan isolla nelivetotraktorilla jossa oli perälevy ja etukauha paikallaan. On sillä ajellut viime ajat kun kelit on olleet vähän rospuuttoiset.
Perheen äiti meinasi em. kuvaamallani postinhakumatkallaan että olisikohan se parempi että se mopoauto annettaisiin sille meidän hellantuutelillemme vasta toukokuussa kun on kelitkin paremmat.....   no traktorin antoivat jo nyt.

Jumalauta etten mene sinne huusholliin tänä iltana ja anna tulla saunat ja maltaat, että nyt sitä paalua pöytään!
Kansankynttilän ja kirkkoväärtin rippikouluisoinen 4H-vetäjä ja ties mikä erinomainen pissis veti lärvit ja
ajoi korttinsa; mopoauto on ties missä ja porukka vaikenee itsensä kuoliaaksi.
Ymmärrän että hävettää, mutta hommat kuuluuu silti hoitaa.

uskomatont Mr Murphyilyä!

http://linkerquu.blogspot.com

TunturiTiger

En ostais, enkä edes ostais mitään änkytyksellä vaikka olis toisena osapuolena oma äiti. En ainakaan enää. Joskus kokenu saman tyyppistä vaikeutta erään (nyt saa nauraa)Fiat Ritmo dieselin kanssa.

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: linker - maaliskuu 19, 2012, 06:54:51 ap
Tarina

Kerrassaan EEPPISTÄ!

"Ja meidän tyttö ei ikinä ole ollut humalassa"!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa