Sushrajan kasvatukset osa: MMXI ja MMXII, sekä linkkiviidakko MMXIII

Aloittaja Toni.A, syyskuu 29, 2010, 12:04:44 ip

« edellinen - seuraava »

JaloPena

Olen täytättänyt Mustekolmiolla PT-talossa lasersäiliöni. Ja ihan hyvin on toiminut (ainakin tähän saakka).
Täyttävät myös mustesuihkupatruunoita, mutta niiden toimivuudesta en tiedä.
Meillä kaikki päätökset tehdään demokraattisesti äänestäen. Yleensä kuitenkin häviän äänin 0-1

#1581

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: JaloPena - huhtikuu 16, 2012, 22:01:13 ip
Olen täytättänyt Mustekolmiolla PT-talossa lasersäiliöni. Ja ihan hyvin on toiminut (ainakin tähän saakka).
Täyttävät myös mustesuihkupatruunoita, mutta niiden toimivuudesta en tiedä.

Kiitoksia JaloPena vinkistä. Pitääpä käydä jossain vaiheessa katsastamassa paikka, eihän tuo ota jos ei annakaan. On nyt uusi tulostin, vaikka ei toivotunlaisia patruunoita saisikaan ja alkaahan tuolla olla jo ikääkin aika paljon. Tuo uusi tulostin oli aivan pakkorakonen, kun emäntä tarvitsi tulostaa oppariaan seuraavaksi päiväksi, kun sattui vielä olemaan sen esityskin. ;) JaloPenalle vielä tiedoksi, että sinun antamissa Turbo Pubessa ja Lemon Dropissa aukeaa kohta kukkaset, joten joku makupalakin saattaa olla mahdollinen.

Ja, kun Chilivaarin ja monen muunkin kanssa on ollut puhetta noista mesipallukoista, niin laitanpa sen takia tähän kuvan tuosta Tepin Guatemalan kukastakin, kun kerran sellaisen tulin ottaneeksi. On vielä selkeemmin havaittavissa nämä pallukat.



Ja podikin samaisesta kasvista. Noita on tulossa ihan kiitettävästi, joten jossain vaiheessa kiinnostuneille siemeniäkin olisi sitten tarjolla. Samalla yhdestä Tepinistä PI 593491 on kypsänä noin kymmenkunta marjaa, joten siitäkin on tulossa kiitettävä saldo tuohon siemenkokoelmaan. ;)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Toni.A


http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Toni.A

Muutamia marjoja on siis poimittu, ihan sanan varsinaisessa merkityksessään. Lisää on tulossa ja kypsymässäkin myös.


Päivitelty blogia tästä ja muutama muukin kuva sieltä löytyy! http://sushrajalla.blogspot.com/2012/04/marjoja-poimimassa.html

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Toni.A



Valitettavasti eiliseen blogipäivitykseen oli päässyt pieni virhe lipsahtamaan, kun noita chaoënseja eilen tutkiskelin. Olin laittanut väärän lajin kuvaan, vaikka ruukussa lukikin oikea. Näin voi joskus sattua, kun noita numerohirviöitä pläräilee päässään. Nyt on kasvi ja teksti päivitetty uusiksi myös blogille. Entisen päivityksen kuitenkin jätin, kun en sitä viittinyt käydä enää muokkailemaan sen kummemmin. http://sushrajalla.blogspot.com/2012/04/chacot-menivat-sekaisin.html Anteeksi pieni lapsus, ehkä ensi kerralla osaa tarkemmin painaa mieleen! ;)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Toni.A


Melkoisen mukavaksi kukkijaksi osoittautunut CGN 23255 on kuvassa tällä kertaa. Tästä tein pienen päivityksen tuonne blogillenikin. http://sushrajalla.blogspot.com/2012/04/paivan-kukkia.html

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

M;kko

Onko toi jonkun ledisysteemin valossa, vai miten chinensen kukat ovat tuon väriset? Yksi kuva valehtelee ilmeisesti enemmän kuin tuhat sanaa... ;)

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: M;kko - huhtikuu 26, 2012, 14:04:33 ip
Onko toi jonkun ledisysteemin valossa, vai miten chinensen kukat ovat tuon väriset? Yksi kuva valehtelee ilmeisesti enemmän kuin tuhat sanaa... ;)

Ei ole, vaan 400W natikan, mutta ilmeisen huonosti kuitenkin onnistunut kuva, kun värit tuolleen valehtee. Valitan kuvan epäonnistumista ja kenties huonoa kameraakin. Ehkä jotain vikaa kenties on ottajassakin! ::)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Toni.A


Vappupallon uhriksi joutunut lance pudotti pari punaista marjaansa. http://sushrajalla.blogspot.com/2012/04/vappupallon-uhri.html

Tuota aikaisempaa kukkakuvaa en millään saanut säädettyä paremmaksi, vaikka kuinka yritin poistaa tuota violettimaista sävyä. Täytyy ottaa luonnonvalossa hieman myöhemmin uudelleen paremmat kuvat. ;)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

M;kko

Juups, hankala noita jpegien vääristyneitä värejä on jälkikäteen korjata. Natikan valo varsinkin jos siihen vielä sekoittuu jotain muuta valoa lienee aika hankala paikka kameralle. Tuo on ehkä pääsyy siihen miksi itse kuvaan raakakuvaa (.raw tai .nef ja varmaan muitakin löytyy), siitä voi valkotasapainon vaihtaa parilla klikkauksella.

Lancen marjat ovat mielestäni todella hienon näköisiä calyx-hampaiden ja ihan omanlaisensa matta-värityksen ansiosta. Kuvakin on hieno! ;)

Toni.A


http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Toni.A

Muutama kaunis chilikuva kauden päätteksi paikallaan, kun kerran on mitä esittää!







Siinähän niitä huippuhienoja kuvia taas kerrakseen. Kaikki meni hyvin aluksi, mutta tuossa on tulos, kun kaikki muuttuu nopeammin. Sushraja vaikenee lopullisesti, kiitoksia kaikille päiväkirjaani seuranneille. Blogikirjoitukset jatkuu, jos on mitä kuvia sinne laittaa chilien osalta. Osa kasveista on sisällä ja ne on kunnossa ja osa myös varastossa, mutta ei siellä montaa enää kunnollista ole. Uutta päiväkirjaa enää tuskin aloittelen koskaan!

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

SK

Ei kait iso mies nyt vastoinkäymisistä lannistu, niistä vaan opitaan tai yritetään ainakin uudelleen...

Hyvää vappua, kyllä se mieli vielä kohenee...!


Babu

Mikä on syynä tuohon, että kasvit näyttävät tuolta? Itselläni parissa kasvissa tuntuu kaikki uudet kasvupisteet kuivuvan ja kuolevan.. =/
Päiväkirjani:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=11329.0

                        Peace&Love

Toni.A

Sen kun tietäisikin, niin ei tuollaista saakelin tuhoa pääsisi syntymään. Surkuhupaisinta on vielä se, ettei terveitäkään kasveja oikein pysty pelastamaan tuolta, kun kasvarilla ja sielläkin on vielä melko kylmä, että pitäisi lämmitys laittaa päälle. Tilat on sisätiloista jo käytössä! :'( Nyt alkaa systemaattinen kasvien kompostointi ja ainoastaan paremmat jää, jos niitä enää kohta on. Että HAUSKAA VAPPUA! :-\

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Larski

Huh. Kylläpähän näyttää karulta. Älä hyvä mies vielä kuitenkaan julista kautta loppuneeksi!

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: Larski - huhtikuu 30, 2012, 11:15:54 ap
Huh. Kylläpähän näyttää karulta. Älä hyvä mies vielä kuitenkaan julista kautta loppuneeksi!

Vähän se siltä vaikuttaa, mutta katotaan nyt. Melkein voisi tuosta ottaa jo mallia! http://www.youtube.com/watch?v=e9c7GLh1DjY Mikään ei mene kohtuudella!  >:(

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

ingeniero

Itselläni yksi kasvi teki tuon saman ja olisi "kiva" tietää syy. Kasvi oli Cayenne ja ensimmäinen itänyt kuoli heti alkuunsa ja toinen kituutteli parit lehtiparit, jonka jälkeen alkoi ongelmat. Ei auttanut kasvualustan vaihto ja huolellinen hoitokaan. Hiljalleen kuoli pois.
Mitä itse tein huomion, niiin juuristossa oli ruskeita juuria paljon, vaikka täysin samat kasvualustat viereisten kasvien kanssa ja kasvuolosuhteet identtiset. Voisiko olla siemenissä jotain tautia liikkeellä?

Aivan vieressä kasvaa useita chilejä ja ne eivät kärsi, joten tuskin mikään leviävä tauti tai tuholainen?

Hubert

VMP!
Luteet pitäisi kieltää lailla!
Tsemppiä sushrajalle, sormet ristissä toivotaan, että jää tuhot tuohon!