tammikuu 09, 2025, 22:49:10 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Mattsonin "plantaasi"

Aloittaja masaiman, marraskuu 28, 2010, 23:04:53 ip

« edellinen - seuraava »

masaiman

Hyvää vallitsevaa vuorokaudenaikaa, sekä kiitos mielenkiinnosta räpeltelyjäni kohtaan! Ensimmäinen vuosi chilien parissa alkaa lähennellä loppuaan, joten jonkinlainen dokumentointi tästä eteenpäin lienee paikallaan ihan jo itseäkin ajatellen. Projektipäiväkirjahan tuolta jo jostain löytyykin, mutta selkeyden vuoksi ajattelin eriyttää puhtaasti kasveja koskevat puuhastelut oman langan alle.

   Ensimmäinen vuosi meni aika pitkälle opettelussa, kantapään kautta suurimman osan, sekä poukkoillessa sinne tänne eri lajikkeiden,multien, ruukkujen ja valojen kanssa. Yhtä sun toista tuli idäteltyä ja taimivaiheen jälkeisen innostuksen lopahtaessa myös pois heitettyä/ eteenpäin lahjoiteltua. Nyt alkaa hiljalleen vakiintua sekä vehkeet että lajikkeet kun tuota tietotaitoakin lienee jonkun verran kerääntynyt. Kirjoittamisessa en ole oikein koskaan ollut mikään ruuneperi, joten keskittynen enimmäkseen lähinnä visuaaliseen havaintamiskeinoon. Kuvien laatua joudun pahoittelemaan, kun ei käytössäni tällä hetkellä ole muuta kameraa kuin tuo matkahöpöttäjän integroitu versio, jolla kyllä saa ihan mukiinmeneviä kuvia, mutta lähikuvat tuppaavat tärähtämään lähes aina vaikka kuinka yrittää laitetta vakauttaa...

Ja pahoittelut todennäköisistä kirjotusvihreistä... Armas koneeni pitää toisinaan n. sekunnin funtsitaukoja, jonka aikana näppis lamautuu...

Ja **** tota munansaanninta. Joutuu joidenkin asioiden kanssa oikein miettimään kiertoilmaisuja...


Viime kaudella (kesällä) tuli kasvateltua seuraavia:


Bolivian Rainbow. Ihan hyvä ja nätti kasvi, mutta meikäläinen kaipaa chililtä syötäviä lopputuloksia. Luovutettu pois.


Naga Morich. Sain kuin sainkin lopulta tekemään pari palkoa satoa. tulta niin maan perkeleesti, mutta maku jostain syystä karmiva. Luovutettu pois.

(EI KUVAA...)

Black Scorpion Tongue. Suosittelen. Hyvä, kompakti kasvi, suht satoisa, mehevä ja maukas hedelmä. Tultakin on melkoisesti. Ötökkähyökkäys näivetti, yritetty bonchia. Epäonnistui. Heitetty pois.


Short Yellow Tabasco. Nätti pöytäkoriste. teki palkoja aivan kyrpänä. pieni kasvi. Näytti isohkolta bonchilta ihan leikkaamattakin. Käyttöarvo tuoreeltaan matala. Ötökkähyökkäyksen uhriksi joutui tämäkin. Yritän bonchiksi, tuloksia odotellaan. Vanhin kasvini.


Punainen Ugandan Habanero. Jäi melko pieneksi, teki muutamia palkoja. Käytetty lähinnä uutteena hartiajumin lievennykseen ulkoisesti. Luovutettu pois.

Tällä hetkellä sisäkasvatus tapahtuu kahdessa eri valopisteessä vieras/harrastehuoneessa:



(vas) Aji Cristal, Short yellow Tabasco, joka kuvan ottamisen jälkeen leikattu bonchiksi. Oikealla Lemod Drop sekä valkoisessa ruukussa pystyyn kuollut BST (hävitetty)...



...Sekä toisella seinällä tv-tason päällä Medina sekä Goji-pensas ensi kesäksi siskolle. Idätyksessä ei tällä hetkellä ole muuta kuin yksi Klementiinin siemen.


Tabascoon on jostain syystä pesiytynyt helvetinmoinen parvi jotain pikkuruisia lentäviä ötököitä. Kasvi on invaasion johdosta alkanut pudotella lehtiään ja näyttää muutenkin jotenkin elähtäneeltä. BST-bonchin pystyynkuolemisen johdosta päätin ottaa mokoman veitsen alle, jos tällä kertaa lykästäisi.



Pikkusen huono kuva öttiäisistä kun en lähemmäksikään tuolla pääse. Piste sille, joka tunnistaa tihulaiset.


Juuret näyttäis ihan kohtalaisen hyväkuntoisilta. Paakku on huomattavasti odotettua pienempi, mutta pieni on kasvikin. Eipä tuota juuri (hehheh...) tarvinnut edes leikellä. Pikkusen päitä poikki niin versovat paremmin uutta.



Chilin chilppuamiseen ehdottomasti ylivoimaisin kapine:koirankynsisakset. Suosittelen lämpimästi ostamista. Omani sain lahjoituksena systeriltä.



Sitten vesuri viuhumaan. Pitkällisesti joka leikkausta harkiten päädyin tälläiseen lopputulemaan. Ans katto mitä tosta tules... Vähän jätin vanhaa lehteäkin ettei keppi näytä ihan niin paljaalta.



Tuommonen ruukku tarttu kaupasta matkaan. Saakelin kallis, mut istuu suht hyvin ideaan niin ostin silti...



Pohjalle kastelukangas että pysyy rapa pois vesikiposta.



Sama paikallaan. Olihan sota saada toi asettumaan tonne nätisti. Meinasin jo torpata koko lakanan mut ei sisu antanu periksi...



Keppi kippoon, multaa perään ja hienoa koristesantaa näköä tuomaan. Tota joutu laittaa yllättävän paksun kerroksen, kun aina haarukalla tasotellessa joku kikkare rullas alta tohon pintaan...



Pikkusen zeniläistä haravointia näköä antamaan ja rehu takas valon alle. Sit vaan odotellaan josko tämä yksilö suvaitsisi jäädä henkiin. On sen verran nätti tuo ruukku että taidan vaihtaa noi muutkin samanlaisiin niin ne saa sit sillai ryhmitettyä kivasti.. Suht karvanen ~15 euron hintalappu vaan vähän karsastaa...

kuje

Hyvältä näyttää! Mitäs noi vihreet tikut on, ja mikä on niiden tarkotus?

Miksaa

Ne on noiden kärpästarrojen kiinnitys-/ tukikeppejä :P
http://fi.wikipedia.org/wiki/Scoville
"Puhdas kapsaisiini saattaa olla huonoa vatsalle." :D

Macex

Siistin näköinen kippo toi minkä ostit bonchille :) Karvas hinta, mutta eukot ei mäkätä ulkonäöstä. (ruukun ulkonäöstä)

Hallituksen jäsen 2011-2012, 2012-2013
Tampereen alajaoston puuhamies -2011-2012-2013-
2013
Kuiva ja Naseva.

kuje

Lainaus käyttäjältä: Miksa73 - marraskuu 28, 2010, 23:24:50 ip
Ne on noiden kärpästarrojen kiinnitys-/ tukikeppejä :P


Ois vissiin pitäny lukee tuolta ylempää.  ;D

masaiman


Tabasco taitaa jäädä henkiin. On alkanut tehdä pikkuruisia lehdenalkuja melkein kaikkiin oksiin. Harmi vaan että melkein... Pelkään että tuo tekee saman, minkä BST, eli ne oksat jotka eivät tee lehteä kuivuvat lopulta pois. Täytyy toivoa että tuo nyt selviää. Olisi suuri sääli hävittää vanhin, ja ainoa ensimmäisestä idätyksestä jäljellä oleva puska... Tuo hieno valkoinen hiekka oli pikkasen kusetusta. Vaikka olen kastellut pelkästeen alakautta, on se silti vetänyt itseensä kosteutta, kovettunut kivikovaksi kanneksi ja osasta hiekkaa on liuennut väri pois. Jotenkin naiivisti ajatteli että olisi tehty ihan valkoisesta kivestä... Pakko jossain vaiheessa kaivaa se veks tuolta ruukusta ja korvata tolla samalla koristesoralla kun noissa muissa ruukuissa on.


Lemon Drop kypsyttelee muutamia palkoja. Aji cristal työntää nuppua minkä kerkeää, muttei jostain syystä kuitenkaan kuki... Pituutta haluaisivat kovasti kasvaa, mutta hylly ei juurikaan mahdu enää laskemaan, joten pakko on karsia nuppuja täynnä olevia latvoja kun ottivat jo valoihin kiinni...

chilimaisteri

Lainaus käyttäjältä: mattson - joulukuu 03, 2010, 21:53:15 ip

Tabasco taitaa jäädä henkiin. On alkanut tehdä pikkuruisia lehdenalkuja melkein kaikkiin oksiin. Harmi vaan että melkein... Pelkään että tuo tekee saman, minkä BST, eli ne oksat jotka eivät tee lehteä kuivuvat lopulta pois. Täytyy toivoa että tuo nyt selviää. Olisi suuri sääli hävittää vanhin, ja ainoa ensimmäisestä idätyksestä jäljellä oleva puska...

On kyl komee ruukku. Eiköhän tuo hengissä selviä kun uutta lehteekin pukkaa. Saattaapi kohta olla komeen näkönen. Oma tabasco ainakin innostui leikkaamisen jälkeen pukkaamaan taajaan lehtiä.

masaiman

joulukuu 06, 2010, 21:28:26 ip #7 Viimeisin muokkaus: joulukuu 06, 2010, 21:31:14 ip käyttäjältä mattson
Täytyypä vielä heittää viikonlopun viimeiset päivitykset, saattaapi helposti vierähtää viikko että tänne taas ehtii...



Tabasco elää ja voi hyvin. Täytyi jo karsia pikkuisen niitä lehtiä pois, jotka jätin kasviin leikkauksen yhteydessä. Näyttää nyt sopusuhtaisemmalta.
Kaavin samalla sen hienon koristehiekan veks tuolta ja korvasin tuolla samalla soralla kuin muissakin. Taustan Medina sekä goji ovat istutetut isompiin altakasteluruukkuihin. Ihmettelin miksei tuo gojipuska kasva. Oli saanut aikaiseksi oikein kananmunan kokoisen juuripaakun. Meinasi ruukuttaessa levähtää koko pensas. Jospa tuo innostuisi hiukan puskemaan jopa vartta tuossa Pauliinassa.
Muiden kasvien kanssa onnistunut tuplaistutus jostain syystä meni Medinan kohdalla metsään, joten ruukunvaihdon yhteydessä poistin nysäksi jääneen yksilön turhaan vettä viemästä.

Medina sekä Aji Cristal puskevat vallan peijakkaasti nuppua, mutteivät kumpikaan innostu kukkimaan saati satoa tuottamaan... mystistä... Kristalli työntäisi vartta niin paljon kuin antaisi kasvaa, mutta hylly on alimmissa lukoissa, joten karsinta lienee pakollista...

Mainittakoon vielä, että Tabascon ruukunvaihdon ja alasleikkaamisen jälkeen ötökät ovat täysin hävinneet. Liekö puskassa pitkään kiikkunut sato kypsyessään houkutellut minihornetit apajille...

masaiman



Plantaasi laajenee... Siskoplikka lähti käymään mualimalla niin hain sen chiväyväyn ja vein sen hoitoon äiteelle. Samalla huomasin ikkunalaudalla kitumassa sille alkukesästä lahjoittamani Lemon Dropin edelleen samassa ruukussa missä sen annoin. Eipä tuo ollut kyllä juuri kasvanutkaan sitten kesän lopun kun on ollut kylmällä ikkunalla ilman lisävaloa koko ajan.  (takarivissä,toinen oikealla) Sitä uudelleen ruukuttaessani kantoi emäntä mulle hoitoon olohuoneen ikkunalaudalla kuolemaa tehneen pikkukasvin. Pinnat sille, joka tunnistaa mikä toi tossa eturivin vasemmassa laidassa on. Joku väitti, että se olisi joku koristetupakka, toinen sanoi nokkoseksi... No enivei, Sanoin että tokihan sen otan, mut valoa tarvitaan sit jo lisää... ;) eli siis sain tavallaan sniikattua sen toisenkin pöytälampun tohon, jota siihen alunperinkin ajattelin, mutten hellasärön minimoimiseksi viitsinyt heti hankkia... On jopa minusta paremman näköinen kun on symmetrisesti lamput molemmin puolin. Takana oikealla vielä olohuoneesta voimistumaan tuotu, puhtaasti koristekasvina (toistaiseksi) kasvatettu Trinidad Scorpion Morouga Blend. Kesällä pääsee ulos, EHKÄ hydroon. Hankala tehdä ens kesän suunnitelmia kun on epävarmaa asutaanko silloin vielä tässä. Mulla vetää veri helvetisti Lahteen kun on työ ja kaverit kaikki siellä, mutta emäntä ei tahdo saada sieltä töitä...



Täbääskö voi paksusti. Yritän parturoida sitä varovasti sitä mukaa kun kasvaa että saisi mahdollisimman nätin pikku lehvästön aikaiseksi.



Lisävalaistus sekä korvakepin kanssa pörriäistä leikkiminen tuotti kahdessa päivässä tulosta: Medina tekee ensimmäistä palon alkua.



Toisella hyllyllä Aji vaan kasvais ja kasvais. Lemonikin tekee koko ajan uutta oksaa, mutta lähinnä pitkin seinää. On mennyt puskat vähän ikävän näköiseksi kaikesta siitä karsimisesta. Nyt käänsin kasvit ympäri, leikkasin pitkin seinää kasvaneet pois etteivät kaadu sekä poistin hyllyn alla olleen korin että saa lopunkin tilan käyttöön. Tätä menoa ovat kohta yli metrisiä kun alkuperäinen suunniteltu maksimi oli 65cm. Hiton hyvä että jatkoin noi kiskot lattiaan asti, vaikka se sillä hetkellä tuntui pikkusen hoopolta.

masaiman

tammikuu 02, 2011, 21:51:28 ip #9 Viimeisin muokkaus: tammikuu 02, 2011, 22:49:18 ip käyttäjältä mattson
Vuosi vaihtui ja puskat senkun kasvaa. Viime viikot (oikeastaan jo marraskuun puolestavälistä) on ollut töissä senverran kiireistä ettei ole kotona meikäläistä juuri näkynyt kuin nukkumassa. Hyvä kun on vettä ehtinyt chileille antaa. Nyt sattui täysin vapaa viikonloppu, joten ehti hieman puuhastellakin, kotona sekä tallissa. Siitä lisää tuonnempana.



Aji Cristal sekä Lemon Drop ovat puskistuneet melko pahasti. Tilan loppumisen takia niitä on ollut pakko leikata koko ajan, joka on johtanut lukuisiin peräkkäisiin haarautumiin. Latvan lehvästö on alkanut tulla liian raskaaksi kevyttekoiselle varrelle...



...joten se saa mennä. Lemon Dropista leikkasin nuo siinä kiikkuneet kolme palkoa talteen myöhempää siementen keräystä varten, aji ei ole saanut aikaan muuta kuin paksun siitepölykerroksen koko kasvin päälle. Siitäkään huolimatta kasvissa satunnaisesti olleet kukat eivät ole hedelmöittyneet. Saavat näin uuden vuoden kunniaksi kokeilla uudelleen, jospa vaikka kasvaisivat ( luetaan:oppisin leikkaamaan ne) tällä kertaa hieman nätimmän muotoiseksi.



Tabascosta on tullut ihan kohtuullisen näköinen. Yksi pikkuruinen kukkakin siellä välissä näyttäisi pilkottavan. Tahtoisi vaan kovasti kasvaa lähes pelkästään ylöspäin.



Medina voi varsin mainiosti. Kamalan suureksi tuo ei ole kasvanut, muttei oikeastaan ole tarkoituskaan. Minusta hieman koomisen näköistä, kun noinkin pienestä kasvista roikkuu aivan suhteettoman pitkiä palkoja. Reilu pari viikkoa sitten on kukka pölyttynyt joten ihan kohtalaista vauhtia ottaa palko mittaa.



Siskolta hoitoon otettu Lemon Drop alkoi kasvaa aivan tolkutonta kyytiä. On parissa viikossa tuplannut mittansa. Harmi vaan kun on koko ikänsä kasvanut kylmässä ja hämärässä ilman lisätuuletusta niin lopputuloksesta tuli niin hontelo että eihän se mitään pystyssä pysy. Edes tukemalla joten se oli pakko leikata poikki.



Gojipensas kyllä kasvaa, hitaasti, mutta on jotenkin veltto. ei suorista oksiaan edes tuettuna. Vaikuttaisi lähinnä siltä, kuin haluaisi kasvaa maata pitkin. Kuitenkin netissä näkemäni kuvat aikuisesta Gojipensaasta muistuttavat lähinnä pajua. Kevätaurinko näyttänee mitä tuosta tulee...



Tuplarunkoinen Trinidad Scorpion pysyttelee kiltisti pienenä. Liekö syynä muita pienempi ruukku. Hörselöt emännän peruja. K.o.kasvi majailee normaalisti olkkarissa, mutta on pimeimmät talvikuukaudet lisävalon alla.



Hyvää uutta vuotta kaikille foorumin käyttäjille! Ja jätkänkynttilöistä lisää projektiosiossa

masaiman

helmikuu 06, 2011, 22:52:57 ip #10 Viimeisin muokkaus: helmikuu 06, 2011, 22:56:52 ip käyttäjältä mattson
Jeppistä... Koko homma lähetystä vaille, kone jäkittää, yks virheliike hiirellä ja koko teksti hävis. puf.
ja sama alusta...

eli:


Kovin suuria ihmeitä ei ole viimeisen kuukauden aikana tapahtunut. Lemon Drop ja Aji Cristal jatkavat rönsyilevää kasvutapaansa jonka takia niitä saa edelleenkin karsia silloin tällöin. Eivät ilmeisesti saa vieläkään tarpeeksi valoa vaikka vaihdoin niitä valaisseen 15w kasvieslin kaksymppiseen. Kasvavat oksat ovat niin honteloita rimpuloita että kantavat hädin tuskin itsensä puhumattakaan mahdollisesta sadosta. Toisella puolella Medinalla olleen myös kaksikymmentäwattisen korvasin kolmekymppisellä, joka näyttäisi sille riittävän päätellen siitä että kasvi voi varsin paksusti.
Olin jo tilaamassa molempiin valaisimiin Kärsältä 50w lamput kunnes huomasin armaan rotteloni vaativan mitä pikaisimmin uuden nokkahihnan sekä kallistuksenvakaajan joten kaikki ei-välttämättömät hankinnat saivat juuri vähän lykkäystä... Eli kaavailemani Lemon Drop x Aji Cristal- risteytysprojekti saa vielä odottaa tulemistaan.


Toisella seinällä oleva Lemon Drop taas tuntuisi saavan riittävästi valoa kasvuvauhdistaan päätellen. Vaikea uskoa että tässä kuvassa on sama siskon kasvi kuin ylempänä Keppinsä mittaisena vain kuukausi sitten. Oli vain kasvanut ilmeisesti suurelta osin tuon valon varjostimen takia melko littanaksi ja nojasi seinään niin päätin kääntää sen. Oli n. tunnin jälkeen taittunut kaksin kerroin, joten karsin ulkonevimmat oksat pois ja sidoin sen rautalangalla toiseen siirtokiskoon kiinni. Eiköhän tuo tuosta vielä suoristu...


Jo edellisessäkin kuvassa valon takaa osittain näkyvä Gojipensaskin innostui tuuhistumaan ja vahvistumaan kun keksin antaa sille eksklusiivisesti tehovalohoitoa 20w spiraalilla ihan vierestä. Harmi vaan että ainoastaan kolme versoa jaksoi jatkaa kasvuaan ylös asti eikä nuo muutkaan näytä järin elinvoimaiselta. Täyty pistää uusi marja itämään ja istuttaa se tuohon juureen jos vaikka saisivat yhdessä aikaan kunnon puskan.


Jossain joulukuun alkutahdeilla itämään laitetut Klementiinin siemenet suvaitsevat vihdoin näyttää jonkinlaisia elonmerkkejä...


Joten leikkelin kuutiot irti toisistaan ja laitoin ne pikkuruukuissa tollaseen minikasvihuoneeseen. Jos vaikka yks noista suostuis lähtemään. Olin jo menettänyt toivoni kun idut noissa on ollut jo pidemmän aikaa kahdessa, mutta minkäänlaista edistystä ei tapahdu. Olen kuitenkin antanut niiden olla paikallaan kun eivät ole mätänemäänkään alkaneet. Nyt taas uteliaisuus otti voiton ja raotin kuutioiden reikien päälle laittamiani repaleita ja mitä löydänkään. Yhden idun pää on haarautunut ja alkaa hennosti vihertää! vielä visusti siemenessä mutta eiköhän tuo tuolta nouse... Nähtävästi noiden itämisvauhti on paaaljon verkkaisempi kuin esmes. chilillä...

tiikeri1

Lainaus käyttäjältä: mattson - helmikuu 06, 2011, 22:52:57 ip


Jo edellisessäkin kuvassa valon takaa osittain näkyvä Gojipensaskin innostui tuuhistumaan ja vahvistumaan kun keksin antaa sille eksklusiivisesti tehovalohoitoa 20w spiraalilla ihan vierestä. Harmi vaan että ainoastaan kolme versoa jaksoi jatkaa kasvuaan ylös asti eikä nuo muutkaan näytä järin elinvoimaiselta. Täyty pistää uusi marja itämään ja istuttaa se tuohon juureen jos vaikka saisivat yhdessä aikaan kunnon puskan.



Itsellä kanssa kasvoi gojista sellaisia toista metriä pitkiä luikkuja jotka eivät omin avuin pysyneet pystyssä, muuton yhteydessä menivät sitten poikki. Laitoin katkenneesta latvasta ja oksankärjistä pätkät kivivillaan ja hienosti alkoivat puskemaan uutta juurta, joten sunkin ehkä kannattaa ottaa pistokkaita tuosta vanhasta. Itsellä se vanha katkennut hujoppi varsi/juuriosakin rupesi uudessa kodissaan puskemaan uutta oksaa aikaisemmin oksattomasta rungostaan ja tuuheutumaan, tiedä sitten miksi ???

masaiman

Ajastin hajosi -taas.

Perkele, että osaa vituttaa halvat paskat rimpulat joihin ei voi yhtään luottaa. Pakko oli taas käydä tossa paikallisella Tokmannilla ja ostaa uusi neljän euron ritsa ton hajonneen tilalle, kun ei sieltä laadukkaampiakaan saanut... Mielelläni maksaisin vaikka kaksymppiä kappale sellasesta ajastimesta joka A: syttyis ja sammuis joka kerta tasan samaan aikaan. B:KESTÄISI YLI KOLME KUUKAUTTA!!! Nuo ilmeisesti ylikuumenee ja sieltä sisältä sulaa/vääntyy jotain päätellen siitä, että mulla on ollut sisäkäyttöön tarkoitettu ajastin kuorma-auton lohkolämmittimessä+sisälämppärissä melkein kaksi talvea, ennenkuin antautui tossa joku viikko takasin. Sisällä nää ei kestä mitään. Jokaisessa ajastimessa mitä mulla on ollut, noita valkoisia neliskanttisia paria -kolmea eri merkkiä, on ollut kyljessä sellainen pieni kuuma kohta. Tällä kertaa otin kuitit talteen. Normaalisti en vaivaudu palauttamaan alle vitosen tuotetta jo senkin takia, että usein esim. Heinolaan vasiten palauttamaan lähtö maksaa paljon enemmän...
No, se siitä... Kasveille ei ole juurikaan tapahtunut mitään sitten viime päivityksen. Aji Cristal, Lemon Drop sekä Gojipensas jatkavat kaikki tuota ohuiden velttojen nirunaruoksien kasvattamista, joita aina aika-ajoin napsin matalammaksi. Koska Medina tuntuisi pärjäävän pienemmälläkin valolla päätellen erittäin tuuheasta lehvästöstä sekä useista paloista ja vielä useammista aluista, päätin kääntää nuo mustat varsivalaisimet päikseen niin, että nyt tuo 30w on noilla ajilla ja lemonilla. Kattoos ny jos ne siitä innostuisi vahvistumaan. Gojin vieressä olleen valkoisen valaisimen ripustin rautalangalla tuohon siirtokiskoon niin, että valo tulisi vähän luonnollisemmasta suunnasta, eli ylhäältä. Vieressä tuo suurempi Lemon Drop vaikuttaa varsin elinvoimaiselta. Oksanhaarat ovat täynnä nuppuja, joita se tosin ei jostain kumman syystä suostu avaamaan...


Klemmarit nousi kuin nousikin lopulta. Hemmetin kauan siihen meni... Kerätköön nyt voimia kevääseen asti ennenkuin joutunevat ulkoruokintaan nauttimaan tuosta naturaalinatikasta. Nyt täytyis kehitellä noille joku lisävalaisin toistaiseksi etteivät kasvata mitään hirveetä hontelovartta vaan alkaisivat tekemään lehteä.

masaiman

Lainaus käyttäjältä: tiikeri1 - helmikuu 11, 2011, 19:25:12 ip
Itsellä kanssa kasvoi gojista sellaisia toista metriä pitkiä luikkuja jotka eivät omin avuin pysyneet pystyssä, muuton yhteydessä menivät sitten poikki. Laitoin katkenneesta latvasta ja oksankärjistä pätkät kivivillaan ja hienosti alkoivat puskemaan uutta juurta, joten sunkin ehkä kannattaa ottaa pistokkaita tuosta vanhasta. Itsellä se vanha katkennut hujoppi varsi/juuriosakin rupesi uudessa kodissaan puskemaan uutta oksaa aikaisemmin oksattomasta rungostaan ja tuuheutumaan, tiedä sitten miksi ???


Vetelin taas tasaiseksi n. 30cm:n korkeudelta ja yritän antaa paremmin valoa. Mitä olen lukenut muiden kasvatteluja, on osa natikankin alla kasvatetuista tehnyt just samat temput mitä tuo mun. Et välttämättä kyseessä ei ole valon puute. Pitäisköhän tolla olla isompi juuritila...?

PP

helmikuu 20, 2011, 23:02:53 ip #14 Viimeisin muokkaus: helmikuu 20, 2011, 23:07:11 ip käyttäjältä PP
Lainaus käyttäjältä: mattson - helmikuu 20, 2011, 22:29:40 ip
Ajastin hajosi -taas.

Perkele, että osaa vituttaa halvat paskat rimpulat joihin ei voi yhtään luottaa. Pakko oli taas käydä tossa paikallisella Tokmannilla ja ostaa uusi neljän euron ritsa ton hajonneen tilalle, kun ei sieltä laadukkaampiakaan saanut... Mielelläni maksaisin vaikka kaksymppiä kappale sellasesta ajastimesta joka A: syttyis ja sammuis joka kerta tasan samaan aikaan. B:KESTÄISI YLI KOLME KUUKAUTTA!!! Nuo ilmeisesti ylikuumenee ja sieltä sisältä sulaa/vääntyy jotain päätellen siitä, että mulla on ollut sisäkäyttöön tarkoitettu ajastin kuorma-auton lohkolämmittimessä+sisälämppärissä melkein kaksi talvea, ennenkuin antautui tossa joku viikko takasin. Sisällä nää ei kestä mitään. Jokaisessa ajastimessa mitä mulla on ollut, noita valkoisia neliskanttisia paria -kolmea eri merkkiä, on ollut kyljessä sellainen pieni kuuma kohta. Tällä kertaa otin kuitit talteen. Normaalisti en vaivaudu palauttamaan alle vitosen tuotetta jo senkin takia, että usein esim. Heinolaan vasiten palauttamaan lähtö maksaa paljon enemmän...


Jos on käyntiä jollain Biltema-paikkakunnalla tai raaskit tilata nettikaupasta niin niiden tuote 350057 voisi olla OK. On ainakin minulla kestänyt hyvin sekä kasvarissa isolla vesipumpulla, että talvella auton lämppärillä. Valoja (n. 150 W edestä ESLejä) kytken jollain muutaman euron mekaanisella ajastimella, jonka ostin varmaankin Prismasta.

jla1710

Lainaus käyttäjältä: mattson - helmikuu 20, 2011, 22:29:40 ip
Ajastin hajosi -taas.



http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=237924 on toiminut erittäin hyvin 400w natikan kanssa. Ja ei ole kallis kun ottaa huomioon, että tikitaalinen ajastin ja minuutin kytkentäajalla.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.

masaiman

Lainaus käyttäjältä: PP - helmikuu 20, 2011, 23:02:53 ip
Lainaus käyttäjältä: mattson - helmikuu 20, 2011, 22:29:40 ip
Ajastin hajosi -taas.

Perkele, että osaa vituttaa halvat paskat rimpulat joihin ei voi yhtään luottaa. Pakko oli taas käydä tossa paikallisella Tokmannilla ja ostaa uusi neljän euron ritsa ton hajonneen tilalle, kun ei sieltä laadukkaampiakaan saanut... Mielelläni maksaisin vaikka kaksymppiä kappale sellasesta ajastimesta joka A: syttyis ja sammuis joka kerta tasan samaan aikaan. B:KESTÄISI YLI KOLME KUUKAUTTA!!! Nuo ilmeisesti ylikuumenee ja sieltä sisältä sulaa/vääntyy jotain päätellen siitä, että mulla on ollut sisäkäyttöön tarkoitettu ajastin kuorma-auton lohkolämmittimessä+sisälämppärissä melkein kaksi talvea, ennenkuin antautui tossa joku viikko takasin. Sisällä nää ei kestä mitään. Jokaisessa ajastimessa mitä mulla on ollut, noita valkoisia neliskanttisia paria -kolmea eri merkkiä, on ollut kyljessä sellainen pieni kuuma kohta. Tällä kertaa otin kuitit talteen. Normaalisti en vaivaudu palauttamaan alle vitosen tuotetta jo senkin takia, että usein esim. Heinolaan vasiten palauttamaan lähtö maksaa paljon enemmän...


Jos on käyntiä jollain Biltema-paikkakunnalla tai raaskit tilata nettikaupasta niin niiden tuote 350057 voisi olla OK. On ainakin minulla kestänyt hyvin sekä kasvarissa isolla vesipumpulla, että talvella auton lämppärillä. Valoja (n. 150 W edestä ESLejä) kytken jollain muutaman euron mekaanisella ajastimella, jonka ostin varmaankin Prismasta.


Täytyy varmaan tilata joku parempi ainakin kun toi toinenkin hajonnee kohta jos vanhat merkit pitää... Tohon kärsän tarjoamaan ajastimeen olen törmännyt sillon tällön muiden päivyreitä selaillessa mut bilska houkuttelis sen takia et sieltä olis yhtä sun toista muutakin tilattavaa... On nettisivu rempassa niin ei aineskaa just nyt pääse kattoo millanen toi onc. Täytyy palata illalla asiaan kun pääsee ison ruudun ääreen.


masaiman

Pääsivät kasvit taas hiukan kuivahtamaan, tällä kertaa onneksi.
Tuo valohyllyn alla kasvamassa oleva Lemon Drop on onnistunut muotoilemaan itsestään aika vahvasti 90-luvun alun kehonrakentajan muotoisen: kahdesta langanohuesta rimpulavarresta lähtee hyvin vahvasti V:n muotoinen kasvusto ylöspäin. Tästä syystä on käynyt kerran pari niin, että kastelun viivästyessä, ja erityisesti hetki juoman tarjoilun jälkeen koko planttu nyykähtää juuresta kaksinkerroin pitkin hyllyä. Puskaa siinä pystyyn tukiessa satuin vilkaisemaan valoon päin: yksi putki on täysin pimeä. Kun sain kaapista kaivamani varaputken paikalleen vahvistui suurin pelkoni: toinen pikkuisista digisytkärikuristimista on vainaa... Täytynee alkaa kiertelemään halpahalleja ja etsiä jostain vastaavanlainen pienoisvalaisin josta nuo aikoinaan purin. Tuo hyllynalus on sen verran täynnä, ettei normaalia kurria ja erillissytkäriä mahdu edes harkitsemaan. Tuo toinen seurannee viitoitettua tietä lähiaikoina... Ikävä sinänsä että juuri nyt, kun alla oleva kasvi on täynnänsä nuppuja. Täytyy vaan toivoa että tuo 3x18w riittää kukintaan kunnes saan tilanteeseen parannusta.

bluesman

Lainaus käyttäjältä: jla1710 - helmikuu 20, 2011, 23:32:21 ip
Lainaus käyttäjältä: mattson - helmikuu 20, 2011, 22:29:40 ip
Ajastin hajosi -taas.



http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=237924 on toiminut erittäin hyvin 400w natikan kanssa. Ja ei ole kallis kun ottaa huomioon, että tikitaalinen ajastin ja minuutin kytkentäajalla.

Mulla just nuo ovat pelittäneet toista vuotta. Huomioitavaa ettei CO:n Jumbon myymälässä ole ollut ko.tuotetta puoleen vuoteen mutta Itäkeskuksessa on sata. En tajua varastopolitiikkaa.
Tuolla saa paitsi natikat toimimaan mutta esim.ebbeihin saa minuuttiajastuksen. Itsellä on 4 minuuttia niin tulvahuippu on saavutettu. Turhaa pitää 15min kun vähempikin riittää.

masaiman

Tulinpa vilkaisseeksi toissapäivänä noita Klementiinin taimiakin pitkästä aikaa. Ovat jääneet vähän huonommalle huomiolle kun kasvavat niin julmetun
hitaasti chileihin nähden...



Olivat ehtineet kehittää aikasta pitkät juuret tuolta kivivillasta ulos, sekä melko hyvät homehärmät tohon kuution päälle. Tarttis varmaan teherä jottai...
Pikainen vilkaisu ulkovarastoon vahvisti muistikuvat: multa on loppu. Kauppaan.
Sysmä-Cityn valikoima sisälsi mustaa multaa, sekä mustaa multaa isossa säkissä, joten istuttelu sai vielä päivän lykkäystä.

Eilen sitten Lahdesta Holman Prismasta löytyikin jo maa-ainesta jos jonkinlaista. Pitkään eri pusseja pyöriteltyäni päädyin lopulta ottamaan Biolanin altakastelumultaa. Pitäisi sisältää kasvuturvetta, hiekkaa, broilerinkakkaa, puunkuorirouhetta yms. kivaa... Liekö tuo sen parempaa kun muutkaan, mutta erittäin kuohkeaa se on, ja ainakin pitäis olla jonkin verran lannotteita jo valmiiks nuin ettei tartte pikkutaimia heti alkaa lannottamaan. Kun eivät vaan palaisi noihin ravinteisiin, mulla kun ei ole hajuakaan paljon noi kestää/ tarvitsee lisäravinteita.



Enivei, tuumasta jalkaan vai miten se nyt meni... Kasteluhuopa ruukun pohjalla pitää kivasti lautaset puhtaana. En jaksanut alkaa hifistelemään ton leikkauksen kanssa tällä kertaa, vaan siipaloin vain huovasta törröttäneen repaleen neljään suht saman kokoiseen riekaleeseen. Eihän sen tarvitse kuin peittää tuo ruukun reikä. Enpä olekaan aikaisemmin istuttanut taimia kivivillakuutioineen mihinkään. Aikaisemmin kun olen noita kerran-pari käyttänyt revin ne varovaisesti taimien juurien ympäriltä pois.



Multaa perään ja hyllylle uutta puhtia keräämään. Jospa tuo yksi pikkanenkin siitä kirisi muita vielä kiinni. On kyllä mahtavaa multaa tuo. Varmaan kalleinta mahdollista, mutta joka sentin väärti. Tosi kuohkeaa ja ilmavaa. Ei näissä kuitenkaan puhuta kuin euron- parin eroista joten mun mielestä toi on ihan turha paikka alkaa pihistelemään parin ruukun kanssa. Tietysti eri asia jos tarve on ~200 litraa...



Vielä sama vähän kauempaa...Täyty sammuttaa tuo toinen iso esli kun teki kuvaan vaan helvetinmoisen valkoisen läiskän... Lamppu? Mikä ylimääräinen lamppu? Ai tuo, ihan vaan taimille ostin... Juujuu, on väliaikainen ja heti laitan kaappiin kun ei enää tarvita ::)