tammikuu 09, 2025, 22:13:01 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


SK.n kasvatuksia 2011-2012

Aloittaja SK, toukokuu 07, 2011, 16:10:41 ip

« edellinen - seuraava »

SK

Eilen laitoin harsoja paikoilleen, mutta keskenhän se harso loppui.
Vein kuintekin testi mielessä kolme Rhomboa, Canarion ja Turbo puben kasvariin.
Lisälämmitystä ei ole, kun ei ole kaupoista löytynyt sopivaa lämmönlähdettä ulkokäyttöön.
En ole vielä myöskään laittanut tuuletusluukkuihin automaattiavaajia, joten lämpötilavaihtelusta tulee varmasti melkoinen.

Siirretyista Rhomboista löytyi kaksi kypsää marjaa, joten lapset sai hyvin pienet maistiaiset.
Samalla sain kasvatus tilaan hieman väljyyttä ja löytyi yllätys podittajia ja muuta ihmeellistä, josta on parempi kertoa kuvin huomenna.

SK

Kasvarin testi kasvit on selvinnyt hyvin, vaikka lämpötilavaihtelua on ollut mittarin mukaan enemmän kuin odotin.
Alin -1,5 C ja ylin 40 C. Eli selvisivät jopa pikku pakkasesta! Tosin en tiedä kuinka kauan altistuivat pakkaselle, uskoisin ettei kovin kauaa.
Vaan jonakin yönä on vaan nopeasti lämpötila käynyt pakkasella. Aamuisin kun olen herännyt niin on kuitenkin ollut ainakin pari astetta plussan puolella toisen mittarin mukaan.
Nyt olen kuitenkin saanut pikkuisen lämmittimen puhaltamaan kasvariin. Koetan säätä sen niin että läpötila pysyisi yli kymmenessä asteessa.
Ja voin tuoda lisää kasveja kasvariin.


C. Rhomboideumit aivan liiaan pienissä ruukuissa. Kukatkin pysynyt kiinni.
Ovat saaneet kasvaa vapaasti ja niistä on tullut tommosia piiskoja.


Vasemalla Canario ja oikealla Turbo pube. Ei kummoisia kun niin ahtaasti olivat kasvaneet, tosin niin on kaikki muutkin taimet.
Mutta onneksi kesä on vasta alkamassa ja pikku hiljaa kun saan lisää kasveja kasvariin ja isompiin ruukkuihin, niin luulisin että hyvä tästä vielä tulee.


Canarion kukat pysyivät myös kiinni pakkasesta huolimatta.


Tepin on haarautunut oudosti erikoisesta paikasta.


Sama lähempää. Näyttäisi siltä, että on kasvattanut kahta latvaa sirkkalehdistä lähtien, mutta ovat vaan samalla kasvaneet toisiinsa kiinni, kunnes väliin on kasvanut lehti ja erottanut ne toisistaan.


Tässä aikemminkin esitelty Bhutan, joka kasvatti kaksi latvaa suoraan sirkkalehdistä. Aiemmin matalampi latva kasvoi vauhdilla toisen ohi ja myöhemmin alakanttiin jäänyt latva on kuromassa toista kiinni. Taitaa luonnolliset kasvua säätelevät hormoonit suosia aina pienempää.

SK

toukokuu 05, 2012, 00:02:05 ap #142 Viimeisin muokkaus: toukokuu 07, 2012, 17:54:23 ip käyttäjältä SK
Tänään kasvari alkoi saaman täytettä, niin piti samalla napsia kuvia noista rimpuloista...
Ei näistä mitään viihde arvoa ole, mutta laitan kaikista taimista kuvat, niin voin verrata kasvua kesän mittaan.


PI-585273 C. Pubescens


CAP 217 "Hyper pube"


Canario #2 ja Beaver Dam


Fresnot, eri idätys eristä.


Canario #3 ja Zadira


Orange Rocoto, kaksi samassa ruukussa.


Yleiskuva. Samettikukat on pitämässä kirvat loitolla. Kaikki kasvit saavat myös neemöljy suihkutuksen siirron yhteydessä.
Toivottavasti en tarvitse muita aseita tuholaisia vastaan. En halua myrkyttää ruokaani!

SK

Tämän vuoden lopullinen lajike lista, jotakin lajeja on useampia.

C. Annuum
Beaver Dam
Fresno         
Serrano
Zadira
Peter pepper
Riot

C. Baccatum
Aji Fantasy
Aji Cristal
Champion
Inca Berry
Omnicolor
Starfish
PI-260567

C. Chinense
Aji Panca
Pink Habanero
Tobaco Sweet Scotch Bonnet
Pimenta Da Neyde

C. Pubescens
Canario
CAP 217 "Hyper pube"
Rocoto Orange
PI-585267 "Turbo pube"
PI-585273

Ja lisäksi muutama villi ja yllärit.

Nyt alkaa olla käsillä se aika kun ruukutan kasvit lopullisiin ruukkuihinsa, niin auttakaa arvoisat kokeneemmat chilipäät, Mitkä näistä tarvitevat mahdollisimman suuren juuritilan?

Perus ruukkuna minulla toimii 10litran ämpärit ja isompia tarvitseville on joitakin 20litran ja 30litran muovisia "ruukkuja", näitä isompia saan tosin töistä lisää, kun vaan pesen niitä.

SK

Kasvarin uudet asukit.


Turbo pube #2


Turbo pube #3


Mysteeri Frute


Mysteeri Annuum

chilifani

Voisitko ottaa tosta mysteeri annumista podi kuvan, niin voisi vähän päätellä että mikä tuo olisi.
Ensimmäisenä tuli nuista lehdistä mieleen Rawit mutta tuolla näyttäisi olevan melko pitkiäkin podeja joten en usko että se olisi Rawit.
Mutta laitahan podi kuvaa tulemaan niin täältä tulee veikkauksia! 8)

SK



Tunnistaako joku mikä mysteeri kyseessä? C.Annuum se kukan perusteella on (kuva aiemmin päivyrissä) podin pituus 7-8cm, ohut lihainen,
poltetta 6-7, ei makeutta, tympeä maku. Kasvilla korkeutta reilu metri.

Näin tuolla aiemmin jo kyselin. Saa tosiaan heittää huonojakin arvauksia, oishan tuolle kiva saada jokin nimi.
Mutta rawit se ei ole tai mun toinen rawit on joku muu.

InkRose

Veikkaisin joksikin cayenne-versioksi, tai sitten mallia "punainen chili kenties vaikkapa Intiasta." Noita on sen verran paljon tuon näköisiä annuumeita, että sen lähemmin en osaa arvata.

SK

Juu, näinhän se on. Ajattelinkin , että tuo voi jäädä mysteeriksi, Fataliin pussista se kuitenkin on.
Joitain vuosia sitten kasvattamani cayenne teki tasaisempi pintaisia ja paksumpi lihaisia podeja. Miedompiakin ne oli.

Minbaari

Voisihan tuo mysteeri olla vaikka De Arbol?
#816

SK

Voi hyvinkin olla. Kun tutkin Fatalliin siemen valikoimaa niin on kyllä monta saman näköistä podia, mutta tuo maku kuvaus osuu hyvin tuohon De Arboliin.

SK

Eilen tyhjensin kasvatustilan chilit ja tomaatit kasvihuoneeseen. En viitsinytkään kaikkia taimia kuvata, kun kaikki baccat on niin pieniä ja näyttivät samanlaisille.
Ihan tyytyväinen olen talvikauden kasvatukseen, ei suurempia ongelmia ja sain kaikki siirrettyä ilman vahinkoja. Joten viime vuodesta on jotain oppia tullut.
Silloin baccoista piti leikata puolet pois, että sai irrotettua toisistaan.
Ja jotain kuvia:


Zadira #2 ja Riot


Pink Habanerot


Tobago sweet kaksikko.


Vas. Pimenta da Neyden lehdet ei tummuneet keinovaloilla ja oikealla Aji Panca


Aji Panca haluaa isompaan ruukkuun ja syvemälle multaan!


Villit ja koriste chilit samassa kaukalossa, meidän mopsi tuli ihmettelemään mun touhuja.


Ja jäi huomionhakuisena istumaan eteen...


Onneksi pysyi mopo käsissä ja kasvarissa on hyvin tilaa...
Kun selailee kasvihuone esitteitä tai viherpiha lehteä, niin lähes poikkeuksetta kasvihuoneessa on kaksi tuolia ja pöytä, siinä sitten joku hörppii kahvia ja lukee lehteä.
Joitakin kasveja on rekvisiittana nurkissa. En ymmärrä, viime kesänä kasvihuoneessa oli niin kuuma ettei siellä ollut kovin mukava istuskella. Ei olisi mahtunutkaan...


Sama näkymä ylemmästä perpektiivistä.

SK

Chilejä on siirtynyt lopullisiin/isompiin ruukkuihin jo monia, mutta hommaa sillä rintamalla riittää. Eilen piti homma lopettaa kun loppui multa kesken.
Multaa on kulunutkin jo 400 litraa. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta räpsin eilen joitain kuvia jo hämärtyvässä illassa.


Rhombosta yritin tätä varasta kaivaa esille, mutta en saanut täyttä selvyyttä mistä se on lähtenyt kasvamaan.
Yhden paksun juuren alta se tulee. Samalla kun pahoinpitelin rhombon leikkaamalla reilut puolet oksista ja juurista siirsin sen kasvariin.


Tässä minun versio harsolla suojaamisesta, tollasen teltan olen harsosta tehnyt. Tupla harsot joka puolella.


Suojauksesta huolimatta jotkin pubejen lehdet palaa tähän malliin.


Inca Berryn lehdet on näyttäneet jo pitkään tältä. Ei auttanut vaikka pääsi isompaan ruukkuun ja kasvariin, eikä ötököitä löydy vaikka kuinka yritän etsiä.


Viimesin lehdistä löydetty mysteeri. Aji Fantasyn lehti kyseessä, alapinnalle on ilmestynyt mustia pisteitä suonien viereen.
Ei kai jokin ötökkä ole päässyt munimaan tuonne? Muita vahinkoja ei kyseisessä kasvissa näy. Suihkutan neemit varotoimenpiteenä lehdille.


Pimenta da Neyde alkaa ottamaan väriä lehtiin kun pääsi kasvariin. Eli minun keinovalot ei riittänyt tummentamaan lehtiä.


Loppukevennyksenä, kirvan karkottimet eli samettikukat.

Lillen

Nätti harsoviritelmä!

Outoa ,että lehdet ovat kuitenkin päässeet palamaan  ??? Itse kun vein kuukausi sitten kasvini ulos eivät ne lainkaan ottaneet pahaksi.
Olen myös suihkutellut suopavedellä (ei saisi ainakaan keskellä päivää) niitä, eikä minkäänlaista vaurioita (yhtä Aji Omnicoloria lukuunottamatta).

Kasvarissani siis ensin kennolevy ja sitten vielä kasvihuone muovi seinillä. Luulisi ,että kennolevy + harso tekisi samanlaisen UV suojan...

Samettikukkaisia pitäisi itsekin hankkia. Pitäisivät kirvat loitolla. Onko joku kokeillut muuten kehäkukkien vaikutusta kirvoihin? Ainakin itse olen kuullut ,että kehäkukatkin pitäisivät tuholaisia loitolla...

SK

Kiitän,

Siis tuossa on 6mm kennomuovi ja harsot, ei muuta. Viime vuoden kokemuksella huomasin, että pelkkä kennomuovi ei estä palovaurioita.
Luulisin että palovaurioihin vaikuttaa myös kasvien aiempi tottumus auringonvaloon. Eli ikkunalaudalla ne tottuu paremmin kuin minun luonnonvalottomassa kasvatus huoneessa.

Kyllä joillain muillakin kukilla on sama vaikutus kuin samettikukilla, mutta päädyin samettikukkiin, koska ne on helppohoitoisia ja kukkivat koko kesän, pakkasiin asti.

SK

Viime päivityksen jälkeen olen hommat saanut jo hyvälle mallille.
Harsot on poistettu ja samalla sain koko kasvarin käyttöön. Automaatti avajaat asennettu tuuletusluukkuihin.
Suurin osa chileistä on istuttetu isompiin ruukkuihin, en osta enää euron ämpäreitä, lohkeilevat helposti pohja reikiä poratessa.
Jos sijoittaisi 50 senttiä enemmän orthexin ämpäreihin niin voisi olla parempia, seuraavaksi kaupasta niitä.
Kolme Rhomboa on istutettu kasvimaan päätyyn, olivat puolessa vuodessa kasvattaneet pikkuruukut aivan täyteen juuria.
Rhombot saavat olla maassa niin kauan kuin selviävät, toivottavasti talvestakin.
Pääsin myös jo maistamaan kesän ensimmäiset fresnot ja zadirat, olipas ne tuoreet chilit taas hyvä.
Zadira oli uusi tuttavuus ja varsin mukava semmonen, ei ollut täysin kypsä, mutta kuitenkin jo hieman väriä ottanut.
Mukavan rapsakka koostumus, raikas maku ja sopiva polte, polte oli emännälle liikaa ja vieraskin alkoi puuskuttamaan.

SK

Ostin pari viikkoa sitten järkkärin, josta oli aiemmin juttua ja opettelua sen käytössä riittää...
Seuraavaksi pitäisi varmaankin ostaa uusi tietokone ja opetella kuvankäsittely ohjelman käyttöä.
Olen nyt pienentänyt kuvien resoluutiota kameralla, jotta en tänne laittaisi noita 5megan kuvia ja hidastaisi siten tämän päiväkirjan selaamista,
mutta kokeeksi latasin tonne kuvat.fi palveluun myös isompia kuvia ja luin ohjeita, niin sain semmosen käsityksen että kuvien resoluutio muuttuu tuon /small, /medium jne.
käskyjen mukaan. Jos niin, niin hyvä, mutta jos nyt muutamien kuvien lataantuminen tökkii niin laittakaa palautetta.

Tänään tein ensimmäisen ötökkä havainnon kasvarissa.


Oma veikkaus kohdistuu aikuiseen kirvaan, mutta väritys ja siipien puuttuminen ei tue arvaustani.
Tunnistus apua kaipaan!


Saman kasvin, josta tuon ötökän bongasin lehtien alapinnat on jo jonkin aikaa näyttäneet tältä.
Kyseessä on PI 260567 C. Baccatum. Muissa kasveissa en ole vielä huomannut samoja oireita.


Jos kyseessä on kuitenkin kirva, niin takapihalta löytyy apua ongelmaa.
Siellä kukkii tuomi ja sen lehdillä on runsaasti kirvoja ja myös kymmeniä leppäkerttuja.


Canarion kukka. Pubet kukkii kovasti ja podejakin näyttäisi tulevan mukavasti, mutta kukat ei missään pubessa avaudu tuon enempää.
En ole mitenkään huolissani, mutta mistähän johtuu? Toisaalta luulisin että näin kukat itsepölyttyvät ja mahdollisten risteytymien todennäköisyys pienenee.


Aji Fantasy C. Baccatum


Champion C. Baccatum


Mysteeri Frute


Tobago sweet C. Chinense


Pimenta da Neyde C. Chinense


Pimenta da Neyde


Pink Habanero C. Chinense. Tämän kukka on minulta mennyt aivan ohi, mutta tänään huomasin että ensimmäiseen haaraan on tuommonen möllykkää ilmestynyt.

Masa.T

Jollet kirvaa tunnista, chilisi on menetetty. Koitas perehtyä kasvatteluun, voi mennä hyvinkin mutta tuurilla mennään.

SK

kesäkuu 03, 2012, 02:32:34 ap #158 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 03, 2012, 22:59:16 ip käyttäjältä SK
Ei, mielenkiinnolla minä näitä chilejä kasvatan, mutta tuurilla pääsen niitä maistamaan.
Kirva se sitten on, kun hyönteisasiantuntija turhautuu tyhmään kysymykseen.
Hyönteiset on mielenkiintoisia, mutta tunnistusta vaikeuttaa se, kun voi olla useita kehitysvaiheita ja urokset ja naaraat näyttää erillaisilta.

Masa.T

Anteeks yliherkkyyteni! :( Välillä tosiaankin turhautuu ja nyt tais kommentti tulla väärään paikkaan. Ei tuo tosiaankaan kirvalta vaikuta. Tuosta kuvasta ei vielä saa oikein selvää.
Tuo lehtien laikukkuus vaikuttais liikalannoituksen oireilta. Olisko sitten typpeä liikaa. Kannattaa välillä kastella ihan vedellä ja suihkutella vaikka hieman jaakontaikaa.