tammikuu 10, 2025, 19:59:41 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Jewen kausi 2013

Aloittaja jewe, lokakuu 21, 2012, 10:52:31 ap

« edellinen - seuraava »

Herpiili

Lainaus käyttäjältä: jewe - elokuu 05, 2013, 23:58:43 ip
Kiitokset noista kuvista, jää edes päivyriin joku muisto mitä sen piti olla. Siemenkauppiaan kuvassa oli juuri samannäköinen podi kuin tuossa torikuvassa ja se oli hakusessa. En ole edes maistanut vielä millainen tuo valepodi on.
Kuvan pancan podi on ollut varmaan pari kuukautta samanlainen ja mitään ei tapahdu, ei kypsy varmaan ennen joulua.

Vaikka tämä kausi on ollut toistaiseksi hyvä, paras kaikista tähän mennessä niin kaikkea sottaa on nyt tullut mukaan ihan liikaa mutta näin tämä taitaa mennä nykyään vaikka maailmalta ostaa siemeniä.


Sen verran usein näitä vääriksi osoittautuvia chilejä on alkanut viime vuosina näkymään, että voisi olla paikallaan erillisen topicin perustaminen jonne voisi raportoida siemenerät, jotka ovat osoittautuneet vääräksi. Tarkkuudella myyjä ja lajike sekä mahdollinen hankinta-ajankohta. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin kasvatella kasvia puolisen vuottakin, jonka jälkeen paljastuu kasvin olevan jotain ihan muuta kuin alunperin piti.

Caide

Omat MMe:t näyttävät vielä toistaiseksi oikealta. Katsotaan, kun väri vaihtuu... Siemenet sain yhdeltä kaveriltani, joka joskus ennen kasvatti vielä tsilejä.


jewe

Melkein jo onnittelisin Caidea tuosta Jeanettesta, nyt ollaan jo todella lähellä aitoa. :)

Caide

Niin ja meinasin, että jos osoittautuisi oikeiksi, niin saat tietysti siemeniä halutessasi.

bluesman



Tässä Jewelle vielä englanninpojan Mme Jeannette. Siemenlähde Simpson´s seeds.

jewe

Satoa saa kerätä koko ajan ja joka kerta kun tullaan mökiltä kotiin käymään. Vähintään kilon verran tulee aina saldoksi kun kasvihuoneelta jotain vähänkin enemmän puskista jaksaa nyppiä, lisäksi mökille lähtee mukaan lattialle tippuvat pubet ja muut grilliin menevät joita en viitsi punnita. Jotain väsymistäkin on jo olemassa kun joka kerta kun ollaan kotona niin kuivuri hyrrää tai savustin pölisee. Ihan mukavaa kuitenkin kun satoa tulee vaikken rocotoihinkaan ole kajonnut pitkään aikaan, pitää odottaa vielä että kypsyy kunnolla.

Nagaa ja muuta sekalaista mitä nyt ehti kerätä ennen pimeää.


Kasvihuoneen ahtaassa nurkassa olevasta nagasta helpompi kerätä kun podit tulee tuollaisiin ryppäisii niin saa vähän enemmän kerralla.

jewe

Nyt rupeaa nuo viimeisetkin lajikkeet kypsymään ja mielenkiintoisia uusia makuelämyksiä on ollut nyt tiedossa. Mikään näistä ei kuitenkaan pääse jatkoon ensi kaudelle vaikka ihan hyviäkin tuolla oli. Olen heikko tekemään makuarviota tuoreista podeista mutta tässä jotain näkemyksiä.


Red Squash C.Chinense, kaunis podi ja noita tulee ryppäissä haaroihin mutta maku mitäänsanomaton ainakin maistamassani yksilössä ja varsin voimakas polte iski suoraan päälle. Mennee jauheeksi tai salsasekoituksiin.


PI257176 C.Chinense, poltetta ei ole ollut juuri nimeksikään ja paprikamainen maku ja ihan mukavasti mennyt suusta alas kun viipaloinut leivän päälle. Ei kuitenkaan mitään suurta makuelämystä vaikka periaatteessa ihan ok.


Royal Gold C.Chinense, kaunis pieni podi ja aika tymäkkä polte oli heti kärjessä. Chinensemäinen maku ja jotain hedelmäisyyttäkin olin maistavinani. Taitaa mennä jauheeksi.


Fatalii White, C.Chinense, mielenkiintoinen maku ja poltettakin oli kiitettävästi. Samantapainen aromaattinen maku jota löytynyt 7 potin valkoisesta versiosta. Mukava kokeilu tälle kaudelle.


Dulce Dolor C.Baccatum, tuolta tulossa isoja mollukoita ja aika paljon. Perus bacca eikä mitään ihmeellistä makuelämystä tuosta saa ja leivän päälle ihan ok. Isokokoisena voisi kokeilla vaikka grillata mutta suurin osa podeista mennee salsojen raaka-aineeksi.

HotVelo

Lainaus käyttäjältä: jewe - elokuu 12, 2013, 11:31:17 ap
Dulce Dolor C.Baccatum, tuolta tulossa isoja mollukoita ja aika paljon. Perus bacca eikä mitään ihmeellistä makuelämystä tuosta saa ja leivän päälle ihan ok. Isokokoisena voisi kokeilla vaikka grillata mutta suurin osa podeista mennee salsojen raaka-aineeksi.


Tuota Dulcea olen itsekseni miettinyt, että onko siitä useampaa muunnelmaa liikkeellä. Sinun kuvaamasi samaten kuin Chiliwikissä oleva kuva ei vastaa muodoltaan lainkaan sitä, minkä näköisenä ne minulla ovat kasvaneet. Kypsän hedelmän värikin on minun Dulcessani enempi punertava kuparinruskea, kuin kuvan oranssi. Kypsän hedelmän aromi - muutama on vasta kypsynyt - on ollut muista minulla kasvaneista selvästi erottuva. Vertailupohja on toki aika pieni minun kasvatuksissani, mutta silti tohdin tuon luokittelun antaa.

Dulcen siemenet ostin viime syksynä Fataliilta.

jewe

Jos en ihan väärin muista niin Dulce Dolorin siemenet sain bluesmanilta viime syksynä, tarkempaa alkuperää en tiedä enkä ole tutkinut millainen tuon pitäisi olla. Chiliwikissä tosiaan on ihan samanlaisia podeja kuin omat ovat ja syvä oranssi väri on minun podeissa. Kasvi itsessään on varsinainen roikale ja kokoa oli yli kaksi metriä ja leveät haarat ja nyt olen leikellyt pienemmäksi. Kasvaa minulla lasitetulla terassilla isossa multaruukussa.

HotVelo

Nyt joudun vetämään sanani takaisin minulla kasvavan Dulce Dolorin podin väristä. Kun kävin töiden jälkeen kasvihuoneessa kuvaamassa, oli pitkään kuparinvärisenä ollut podi muuttunut vuorokaudessa punaiseksi. Ne muutamat, jotka olen tähän mennessä poiminut syötäväksi tai kastikkeiden osaksi ovat olleet juuri tuon välivaiheen väriä.



Podien muoto on kuitenkin luonnehdittavissa, niin, ehkä 'mollukka' on sopiva ilmaus. En tullut ottaneeksi mitään mittatikkua podien viereen, mutta ne ovat osapuilleen Polarin rannetieturin näyttöosan kokoisia. Vertaus tulee siitä, kun Polarin rannemollukoita on pari tätä kirjoittaessa pöydällä vieressä, niin ne ovat lähinnä koon suhteen kuvan podeja.

jewe

Rocotoja kypsyy tasaiseen tahtiin ja ehkä noista sitten tulee taas kauden suurin sato kuinkas muuten ja nyt menee suurin osa sadosta savuun ja toista vuorokautta on savukaappi taas ollut pyörimässä.

Kuva otettu ihan keskeltä kasvihuoneen lattialta suoraan ylös ja hyvin tulee satoa mutta vähän pienehköjä podeja.

Syvimmän pöheikön keskeltä ja tuolla on aina varsin pimeää...

Käytävän sivustaa ja siellä näyttää killuvan myös valkoisia seven potteja.

Olikos tämä nyt jostain huoneen perältä  ::)

Runsaan kilon nypin tuolta pois ja ei se kovin paljon näy missään ja varovaisen arvion mukaan muutama kilo jäi vielä värillisiä podeja oksille. Tuo määrä + muutama sata grammaa chinensejä meni savuun josta väännetään sitten vähän tymäkämpää savusalsaa. :)


Koska näyttää siltä että osa kasvihuoneen podeista kypsyy ilmeisesti pimeyden takia alamittaisina niin ajattelin ihan kirjaimellisesti "ulkoistaa" podituotantoa myös kattoluukun ulkopuolelle huoneen katolle jos tuolta saisi vähän isompaa mollukkaa.


Ja ihan oikeesti kaikkein suurimmat mollukat tulee pihalta kunhan vaan kypsyy joskus. Riesenin oksisto notkuu podeista ja varmaan useampi kilo satoa tullee pelkästään tuosta ja Giantista.

Toni.A

Näitä kuvia on ollut ilo katsella pitkin kesää. Jotain on itsekin Rocotojen kanssa onnistunut tekemään, mutta ei ihan yhtä paljon, kuin hän on! :) Onko oranssi versio toiseksi alimmaisessa kuvassa Rocoto Guatemala Orange, kun näyttää hieman samalta, kuin itselläni?

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Iivari

Täytyy liittyä hehkutukseen. Tämä päiväkirja on totisesti ollut koko kesän tarkassa seurannassa ja voin kertoa, että varmasti siitä syystä myös minunkin rocotoni voivat paaaaljon paremmin tänä kesänä kuin edellisenä :).

Jatka vain luentoja, täällä tehdään tarkkoja muistiinpanoja :)

jewe

Ihan mukava kuulla että näitä kuviakin joku jaksaa vielä katella ja että päiväkirjoista on ollut apua kasvatuksissa, joka tapauksessa kaikki päättyy tämän kauden jälkeen mutta loppuvuosi mennään vielä täysillä täällä virtuaalimaailmassa. Eihän nämä kesän päivitykset enää ole kovin informatiivisia olleet kunhan kuvia olen päivyriin lykännyt. Siihen olen ollut erityisen tyytyväinen näiden viiden chilikauden aikana että aina on mennyt seuraava kausi vähintään yhtä hyvin tai paremmin eikä mitään suurempia ongelmia ole koskaan ollut missään suhteessa.

Tonille tiedoksi Guatemalaa mulla ei ole tänä kautena kasvamassa enkä ihan varma ole mitä podeja tarkoitat ja muutenkin nuo haarat menee tuolla huoneessa niin sekaisin että muodostuu tuollainen podien värikirjo ahtaisssa tiloissa. Ainakin mulla on tuolla amppeleissa kasvamassa mm. Canariota, Orange Locotoa ja Manzano Orangea. Orange Locoto muistutta ehkä podin muodollaan eniten Guatemalaa. :)

jewe

Festit jäi väliin kuten aina ja samoin kävi Lepaan suhteen...jos sitten eläkkeellä ehtisi eli ei sinne ole kuin vajaat parikymmentä vuotta. Tuli vähän enemmän ehkä valotettua tulevaisuuden suunnitelmia tuolla bluesmanin päivyrissä eli kasvatukset lähes loppuvat tämän kauden jälkeen, suunnitelmissa olisi n. 7 kasvia ensi vuonna ja saattaa se tuostakin muutamalla vielä tippua ja tarkoitus on kasvattaa pääasiassa tuoreena käytettäviä lajikkeita lähitulevaisuudessa.
Mistään satoväsymyksestä ei ole kysymys vaan olen tarkkaan suunnitellut kasvatukset jo viime talvena kun päätin että tästä kaudesta tulee kaikkein suurin ja sitten heivataan. Toisaalta rankka vuosi menossa ja pihalla on kymmenittäin kasveja ja näkymä suorastaan karmea kun ruukkuja on melkein joka puolella, myös lasiterassi on tukossa. Näillä näkymin tämä kausi jatkuu kuitenkin varsin pitkään vielä kun tuolla pihalla on monia komeita kasveja joista tekisi mieli ottaa kaikki irti ja tuoda sisälle syksyllä joten vesuri lähtee käyntiin kasvihuoneella lähiaikoina jotta saadaan tilaa sinne.


Habanero Naranja Picante C.Chinense, kasvi nelinkertaisti kokonsa ulkona heinäkuussa ja kukkia ja pieniä podinalkuja on mielettömästi, yksi kasvihuoneeseen mahdollisesti siirrettävistä kasveista kun noita ei ulkona enää kypsäksi saa.


Kaapeissa tilanne on toivoton ja varmaan pari kottikärryllistä vihermassaa olen perkanut kompostiin, mutta kun selkäsi käännät niin taas on kaapit piukassa, satoa tuolta ei tule nimeksikään tai ainakaan tuonne pöheikköön ei ole helppoa nähdä.

Ovensuussa nyt näkyy jotain podeja mutta paras tapa kerätä sato on pistää runko tyvestä poikki ja vetää koko kasvi pihalle ja katsoa mitä löytyy. Ensi vuodeksi olen ajatellut pistää toiseen kaappiin pari Jalapenoa ja luulisi tulevan satoa kun istuttaa väljään. Ja jos jotain säilöän vielä ensi vuonna niin aito chipotle eli savujallumössö voisi kiinnostaa.


Talon päätyä ja tulevaisuudessa tuolla ei enää mitään kasvateta. Lisäksi noita chiliruukkuja on kasvimaan ja kasvihuoneen ympäristössä, terasseilla ja sisällä...hoh hoijaa.


Turbo Pube C.Pubescens ja pihalla alkaa myös pubet kypsyä.


Rocoto Costa Rica Red C.Pubescens ja satoa tullee jonkin verran.


Manzano Rojo C.Pubescens ja tuollekin pitänee löytää paikka kasvihuoneesta syksyllä.


Lasiterassikin on täynnä ja tulevaisuudessa tuo tila vapautetaan ihan muuhun käyttöön. Vähintään parisataa litraa vettä on saanut roudata tuonne viikoittain ja viherkasvua olen karsinut varsin rajusti mutta ei se vielä tuolla paljoa näy. Satoa tulee kehnonlaisesti kun on melko pimeä nurkkaus, Dulcesta näyttäisi tulevan satoa kuitenkin ihan kohtalaisesti.


Olohuoneen ikkunallakin on yksi kasvi ja Gelbe Zwergestä tulee vajaat sata podia, kokoa kasvilla vähän toista metriä.

jewe

Pöytä on nyt katettu tämän näköisillä herkuilla. :)


Pienet puolukat ovat Arriba a Saiaa. Alemman kuvan Brain Strain korissa oleva pube on Manzano Orange. Varsin suurikokoinen podi on kasvimaalta ja irtosi käteen kun tutkin sitä, on vielä osittain raaka. Kasvihuoneelta on turha edes haaveilla tänä vuonna tuon kokoisia rocoton podeja.

Kauden kokonaissadossa meni kakskymppiä nyt rikki ja ollaan noin puolivälissä tavoitteiden suhteen. Ennen kautta laitin jonkinlaiseksi tavoitteeksi 35-40 kg ja uskoisin että mahdollisuudet tuohon on vielä ihan hyvät kun kautta on jäljellä kolmisen kuukautta, kauden pituus riippuu tietysti myös siitä onko loppusyksyllä enää mitään tulossa. Seuraavan sadonkorjuupuskan sato menee tarjolle mutta ei täällä.

jewe

Kai se on pakko jo heittää lämmitys päälle viikonlopuksi kasvariin ja +12 saa olla nyt minimi kun chinenseillä ei enää niin väliä kunhan vanhat raakileet kasvaa ja kypsyy. Viime yönä oli jo käyty kasvihuoneessa lähellä +10 astetta, pubet vaan tykkää tuosta. Lasiterassilla oli minimi 7,9. Ensi viikolla taitaa taas vähän lämmetä ainakin joidenkin ennustusten mukaan.

PP

Lainaus käyttäjältä: jewe - elokuu 23, 2013, 13:00:04 ip
Kai se on pakko jo heittää lämmitys päälle viikonlopuksi kasvariin ja +12 saa olla nyt minimi kun chinenseillä ei enää niin väliä kunhan vanhat raakileet kasvaa ja kypsyy. Viime yönä oli jo käyty kasvihuoneessa lähellä +10 astetta, pubet vaan tykkää tuosta. Lasiterassilla oli minimi 7,9. Ensi viikolla taitaa taas vähän lämmetä ainakin joidenkin ennustusten mukaan.


Moneskohan viesti tänään samasta aiheesta, mutta itse laitoin lämpärin viime yöksi. En katsonut minimiä aamulla, mutta yleensä se on asteen pari vähemmän kuin virallinen minimi, joka oli Vantaalla 8.

Meinaatko että kylmä ei hidasta pubejen kypsymistä? En tosin itsekään aio olla huolissani ulkopubeista ennenkuin ennustetaan montaa peräkkäistä alle 5 asteen yötä.

jewe

Lainaus käyttäjältä: PP - elokuu 23, 2013, 14:04:27 ip
Moneskohan viesti tänään samasta aiheesta, mutta itse laitoin lämpärin viime yöksi.


Ai, olen vähän huono seuraamaan foorumia kokonaisvaltaisesti mutta löytyihän tuolta joku "jäkäti-osasto" jonne noita lämpötilaraportteja ainakin on laitettu.

Lainaus käyttäjältä: PP - elokuu 23, 2013, 14:04:27 ip

Meinaatko että kylmä ei hidasta pubejen kypsymistä?


Taatusti hidastaa, eiköhän kaikkien lajien hedelmille ole lämpö eduksi kypsymisvaiheessa. :)

Sen sijaan kasvihuoneessa minulla on kesällä varsin tasainen lämpötila harrastelijahuoneeksi ja kun viileämmät kelit taas alkavat niin pubet ( siis kasvit) piristyvät huomattavasti kun tulee isommat lämpötilavaihtelut, siellä kun ei ole vielä mikään kiire podien kypsyttämiselle. Toista se on ulkona ja kasvimaalla ei ole paljoa tehtävissä muuta kuin kaikki kukat pois ja toivoa lämmintä syksyä. Puberuukut saa sentään siirrettyä vielä syksyllä lämpimään kasvihuoneeseen. :)

PP

Lainaus käyttäjältä: jewe - elokuu 23, 2013, 15:52:40 ip
Taatusti hidastaa, eiköhän kaikkien lajien hedelmille ole lämpö eduksi kypsymisvaiheessa. :)


Ehkä joo. :) En tainnut kovin tosissani kysyä tai miettiä, mitä kirjoitan. Parempi näin tarkennettuna, kun kaikki tässä päiväkirjassa rocotoista sanottu on totta, oikein ja mallina muille. :)

LainausToista se on ulkona ja kasvimaalla ei ole paljoa tehtävissä muuta kuin kaikki kukat pois ja toivoa lämmintä syksyä. Puberuukut saa sentään siirrettyä vielä syksyllä lämpimään kasvihuoneeseen. :)


Toivottavasti saan minäkin. Tai siis saan toki, mutta eri asia saanko kaikkia podeja mukaan.

Melkoisen pitkän kauden aiot pitää, jos sitä on vielä 3 kk. Siinähän voi ehtiä nyt kukkivat rocotot ja varsinkin muut vielä kypsäksi, ja satovaaka saa uusia kiloja vielä marraskuussa. Miten muuten aurinko lämmittää lokakuun lopussa, jos sattuu paistamaan? Itsellä ei ole hajuakaan, kun se on silloin aivan liian matalalla puiden takana.