tammikuu 10, 2025, 18:21:32 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Hubertin päiväkirja

Aloittaja Hubert, marraskuu 30, 2012, 21:55:24 ip

« edellinen - seuraava »

Hubert

Nyt on selvitty parin viikon sairastelusta! Iski influenssan ja jälkitaudiksi jonkin bakteerin paskiaisen. Muutama pieni taimi kuivui kuoliaaksi sairastelun aikana, mutta onneksi kyseessä oli varataimia.

Juurimätä iski kaikkiin bublereihin ja sen seurauksena on yhtä vaille kaikki siirretty turpeeseen/kookokseen. Onneksi osa baccoista meni suoraan isoihin kivivilloihin, joten niistä saa sitten vesikasveja kasvariin.

Rocotot sen kun kukkivat vaan! Kivannäköistä, mutta viherkasvua ei kukkapaljouden keskellä juuri synny.



Sieltä täältä löytyy myös tällaisia möllyköitä.



Suurin Biquinho on juurimädästä huolimatta alkanut podittelemaan.




Muutkin chinenset kukkivat ja näyttävät keskimäärin tältä.



Viimeiselläkään bublerikasvilla ei ole enää valkoiset juuret, mutta varsinaisia mätäjuuria ei kuitenkaan ole. Yhden päähaaran katkeamisesta huolimatta kokoero muihin kasveihin on tyrmistyttävä. Ensi talveksi täytyy keksiä jotain juurimädän varalle, koska vesiviljelyn kasvuvauhti on todella tehnyt vaikutuksen.

bluesman

 Saattaa moni multaviljelijä ällistyä kun kokeilee hydroa. Kun vaihdat bubblerit NFT:hen niin saat shokkihoitoa kasvuvauhdista.
Hienot kasvit ja terveitäkin näyttävät olevan. Se on tärkeintä. Jos on joku tauti tai ötökkä vaivaamassa niin ei hydrostakaan ole juuri apua.
Ei kyllä heti uskoisi olevan juurimätää. Vedenvaihto + vetyperoksidi sekä juurten kampaaminen pilaantuneelta osin auttaa.

Hubert

Juurien hoidossa koitin perkaamista, poistamista, H2O2:sta suoraan bubleriin ja vahvassa H2O2:sessa juurten pesua. Ja luonnollisesti vesienvaihtoa ja astioiden/pumppujen pesua. Mikään ei auttanut. Ei mitään hajua onko aiheuttaja pythium vai phythopthora vai joku muu, mutta aika kovis joka tapauksessa.

Natikan syttyessä kopperossa ongelma ilmeni lämpötilan noustessa viitisen astetta. En myöskään aluksi tajunnut, että juurimätä on tauti, vaan ajattelin sen olevan vain oire hapettomuudesta, joten esim. siirtelin kasveja taimibublerista toiseen...

Alun perin tuholainen pääsi vesisysteemeihin varmaankin, kun laitoin yhden turpeesta siirretyn taimen bubleriin. Ko. taimi unohtui ensin purkkiin, jossa juuret rusehtuivat ja ajattelin fiksuna antaa sille hapekkaammat olot bublerissa...

Lähes kaikkien juurten poistamisella ja siirrolla turpeeseen/kookoseen ovat melkein kaikki toenneet. Riippuen tietysti juurten tuhon laajuudesta. Etu turvekasveihin on hävinnyt ja pian turvekasvit menneevät ohi, vesikasvien keskittyessä juurten uusimiseen.

bluesman

 Harmin paikka. On täytynyt olla raju infektio jos on kaikissa bubblerikasveisasi ollut. Omissa on ollut juurimätää ehkä 5% yhteenlasketuista hydrokasveista.

Hubert

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - marraskuu 30, 2012, 23:11:08 ip
Lainaus käyttäjältä: Hubert - marraskuu 30, 2012, 21:55:24 ip
Jaolsten on luvannut kuuman kesän, joten idätyksiä tulee olemaan runsaasti, koska puolet kasveista voi laittaa taivasalle kasvamaan.

Huhtikuun alussa jo +15.

Laita siis runsaasti.


Euroopan keskuksen (ECMWF) 14. maaliskuuta 2013 julkaiseman kuukausiennusteen mukaan arvioidaan säästä seuraavan neljän viikon ajalle eli 18.3.-14.4.2013 seuraavaa:

Lämpötilaennusteen mukaan kahdella ensimmäisellä viikolla koko Suomessa on tavanomaista kylmempää. Kolmannella viikolla on koko maassa Lappia lukuun ottamatta tavanomaista kylmempää. Viimeisellä viikolla maan länsi- ja eteläosassa on ennusteen mukaan tavanomaista kylmempää.



Nyt alkaa usko meriharakkamieheen järkkyä ja tilanahtaus realisoitua.

jaolsten

Prkleen pohjoisnavan ja Barentsinmeren heikko jäätilanne... Korkeapaineet ovat nyt parkissa tuolla aika sitkeästi.

No on tässä vielä kaksi viikkoa aikaa ilmavirtauksilla lähteä taas kiertämään napaa, jolloin saataisiin keväiset lounaiset ilmavirtaukset ja 30 astetta lämpimämmän sään. Uskotaan ja toivotaan.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Hubert

Arvatkaa mitkä baccat siirrettiin kookoskuituun heti sirkoilla ja mitkä hengasivat kaksi-kolme viikkoa pahimmillaan 5 lajiketoverinsa kanssa idätyskivivillassa...  Lahes kaikista baccoista on hyvät terveet yksilöt hyvässä kasvussa, joten eiköhän noista kuitenkin satoa vielä tule.



Kivivillabaccat jumittelevat. Osan poistin, koska eivät olleet kuukauteen kasvaneet yhtään.



Baccoista vielä esiteltäköön aiemmin hupia tuottanut väärään suuntaan kasvanut risteytys. Kasvaa hitaasti, mutta hitaasti.



Rocotopöytä.



Lehtien lomassa möllöttää parisen kymmentä tämmöistä. Mahdollisesti osasyynä kasvun hitauteen, mutta eipä noita raaski poiskaan nyppiä.




Korkeinpana huitelee rocotomaisempi Ulupica Large. Kukat ovat hyvin rocotomaiset, mutta kellomaisemmat.



Viimeinen bublerikasvi alkaa myös jättää podeja kiinni, vaikka lannoite onkin typpivoittoista. Kyseessä Madame Jeanette, ja ainakin podien muodon perusteella saattaa jopa olla aito versio. Kasvu jatkuu mukavan rehevänä vaikka juuristo ei parhaassa terässä olekaan. Olen pitänyt vettä astiassa tarkoituksella vain kymmenisen senttiä, jotta vesi hapettuisi tehokkaammin ja ylemmät ruskeat juuret eivät pääsisi likoamaan. Tavallaan tekisi mieli siirtää tehokkaampaan ja juuriystävällisempään ebbiin tai nft:hen, mutten nyt uskalla tuohon kajota, ettei viimeinenkin vesikasvi vain mene pilalle.



Hubert

Päiväkirja on elänyt hiljaiseloa muiden kiireiden keskellä. Ruukutustarpeessa olevia kasvejakin olisi varmaan sata ja varmaan kolmannes kasveista on toistensa varjossa. Kastella olen chilejä kuitenkin ehtinyt ja suurin osa kasvaa ihan kivasti, Biquinho on kypsyttänyt kauden ensimmäiset poditkin.

Kasvarikausi pyörähti käyntiin tänään! Rakensin kasvariin sisälle vajaan kuuden neliön eristyskopperon, jonne nyt muutti testimielessä kymmenkunta pientä tomaatin tainta. Jos tomaatit selviävät yöstä hengissä, niin huomisesta lähtien alan muuttamaan myös chilejä "kasvariin kasvarin sisälle".

Hubert

Tomaatit selvisivät ensimmäisestä kasvariyöstään hienosti. Lämpötila maarajassa oli ollut alimmillaan +8 astetta. Tänään tomaattien seuraan muutti myös chilejä. Ensimmäisessä erässä siirtyi viisi huonokasvuista tuplatainta. Pilvisen sään johdosta lämpötila pyöri 20-asteen vaiheilla, joten tuuletusluukun toimintaa en saanut seurattua. Sunnuntaina pitäisi paistaa, joten silloin saanen automaattiavaajan toimintakunnon varmistettua ja mahdollisesti myös avautumislämpötilan säädettyä sopivaksi.

Hubert

Tänään kasvariin muutti jo "oikeita" taimia. Paria yksilöä vaille kaikki pubet saivat siis häädön.
Nyt lämpiminä öinä ei kasvarin lämpö ollut tippunut kuin +11:sta, sääsin termaria hieman pienemmällä, koska joku +8 riittää varmasti ihan hyvin.
Tänään oli niin paksu pilvimatto, että kasvarissa oli viideltä vain +14 astetta. Nauvon sääasema antoi aurinkotehoksi 25W/neliö... Voisi nyt edes vähän paistaa, kun olen viimein saanut kasveja pihalle! :)

Hubert

Ei sitten ole taaskaan oikeaa Mme Jeanettea.  :'(
Siemenet peräisin muistaakseni siemenketjukirje kakkosesta syksyltä 2011.

Whili

Lainaus käyttäjältä: Hubert - huhtikuu 19, 2013, 07:47:47 ap
Ei sitten ole taaskaan oikeaa Mme Jeanettea.  :'(
Siemenet peräisin muistaakseni siemenketjukirje kakkosesta syksyltä 2011.

Niimpä, nuo siemenketjukirjeen siemenet lienevät "Penan versioita", elikkäs "Surinam red" tai "Adjuma".
Vaikka kuinka yritetään pitää pusseissa oikeat siemenet, niin silti tälläistä ikävä kyllä tapahtuu. Se näissä
harmittaa, kun kasvatustilat ovat rajalliset, niin kiva olisi kasvatella sitä mitä ajattelikin. Mutta...   :(

Hubert

Lainaus käyttäjältä: Whili - huhtikuu 19, 2013, 08:51:36 ap
Lainaus käyttäjältä: Hubert - huhtikuu 19, 2013, 07:47:47 ap
Ei sitten ole taaskaan oikeaa Mme Jeanettea.  :'(
Siemenet peräisin muistaakseni siemenketjukirje kakkosesta syksyltä 2011.

Niimpä, nuo siemenketjukirjeen siemenet lienevät "Penan versioita", elikkäs "Surinam red" tai "Adjuma".
Vaikka kuinka yritetään pitää pusseissa oikeat siemenet, niin silti tälläistä ikävä kyllä tapahtuu. Se näissä
harmittaa, kun kasvatustilat ovat rajalliset, niin kiva olisi kasvatella sitä mitä ajattelikin. Mutta...   :(


Penallahan oli tuota vasta viime kesänä. Tämä on jotain vanhempaa sekoilua, lähde tietysti voi olla sama.

jaolsten

Muistaisin Karin ja Hessin jäljittäneen tuon Vale-MMe Jeanetten monen vuoden taakse Semillasin siemensatsiin. Yhtä kaikki, minulla tuo oli viime kesänä yksi maukkaimmista kasvatettavista. Se myös kasvoi ja tuotti satoa taivasalla koko kesän. En tälle kesälle saanut yhtäkään taimea alulle, joten jos tuosta meinaat luopua, niin...

Kauniita ja yllättävän normaalinnäköisiä hedelmiä sulta näyttää jo kypsyvän. Olosuhteet prikulleen kunnossa!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Hubert

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - huhtikuu 19, 2013, 11:50:03 ap
En tälle kesälle saanut yhtäkään taimea alulle, joten jos tuosta meinaat luopua, niin...


Itse asiassa noita on toinen isossa kivivillassa ja ehkä kolmas vielä turpeessa/kookoksessa. Ovat toki paljon pienempiä, alle puolimetriä joka suunnassa. Viime vuoden kokemuksilla yksikin satoisa kasvi on jo liikaa...
Viime vuonna kasvoi siis Karin siementämä Vale-MJ ja se ei oikeen ollut mun suunmukaista, tämä kasvi kyllä näyttää hieman erilaiselta. Pari päivää saa vielä kypsyä, ja sitten pääsen antamaan tuomion!

On muuten ylivoimaisesti paksurunkoisin chili, jota olen kasvattanut! Voin vain kuvitella millaisia puita jollekkin bluesmanille tulee kesällä nft:issään... Ei tarvitse herran varmaan lähteä klapimetsään ensi talvena!

jewe

Lainaus käyttäjältä: Hubert - huhtikuu 19, 2013, 07:47:47 ap
Ei sitten ole taaskaan oikeaa Mme Jeanettea.  :'(


Harmi juttu. Oman kasvin siemenet eivät ole ketjukirjeistä eikä Semillasista joten uskon että se olisi aito. Kasvi on kukkinut jo monta viikkoa varastossa mutta podit eivät vaan tartu kiinni joten tarkemmin ei osaa vielä sanoa, varmaan johtuu olosuhteista. Jos saan oikeaa Jeanettea voin laittaa sitten siementä liikeelle syksyllä. Pitää mennä varmaan Ruissalon kasvitieteelliseen sitten joskus vertaamaan kun siellä näyttäisi aitoa Mme Jeanettea olevan.

Jani M

Lainaus käyttäjältä: jewe - huhtikuu 19, 2013, 16:36:01 ip
Lainaus käyttäjältä: Hubert - huhtikuu 19, 2013, 07:47:47 ap
Ei sitten ole taaskaan oikeaa Mme Jeanettea.  :'(


Harmi juttu. Oman kasvin siemenet eivät ole ketjukirjeistä eikä Semillasista joten uskon että se olisi aito. Kasvi on kukkinut jo monta viikkoa varastossa mutta podit eivät vaan tartu kiinni joten tarkemmin ei osaa vielä sanoa, varmaan johtuu olosuhteista. Jos saan oikeaa Jeanettea voin laittaa sitten siementä liikeelle syksyllä. Pitää mennä varmaan Ruissalon kasvitieteelliseen sitten joskus vertaamaan kun siellä näyttäisi aitoa Mme Jeanettea olevan.


Sitä oikeaa pitäisi kyllä saada kiertoon. Aika pitkään pyörinyt väärällä nimellä tuo nykyinen lajike.

Hubert

Lainaus käyttäjältä: jewe - huhtikuu 19, 2013, 16:36:01 ip
Pitää mennä varmaan Ruissalon kasvitieteelliseen sitten joskus vertaamaan kun siellä näyttäisi aitoa Mme Jeanettea olevan.


Mistäs tällainen tieto?
Olen antanut itseni ymmärtää, että se on tuntematon lajike nimellä Havannapaprika...

jewe

Lainaus käyttäjältä: Hubert - huhtikuu 19, 2013, 17:34:14 ip
Lainaus käyttäjältä: jewe - huhtikuu 19, 2013, 16:36:01 ip
Pitää mennä varmaan Ruissalon kasvitieteelliseen sitten joskus vertaamaan kun siellä näyttäisi aitoa Mme Jeanettea olevan.


Mistäs tällainen tieto?
Olen antanut itseni ymmärtää, että se on tuntematon lajike nimellä Havannapaprika...


Niin siis omin silmin todettua viime viikon lopulta. Havannaparika on kasvi joka siellä on kasvanut monta vuotta ja podittaa upeasti tällä hetkellä. Mme Jeanetten podeja on näytillä lasivitriinissä. Niin siinä ainakin luki ellei joku sitten huijaa ja ne onkin Havannaa kun on aika samannäköisiä podeja. Jeanetten podit näyttäisi uurteisimmilta eli uskoisin että eivät ole havannaa. Kai ne siellä tietää mitä ihmisille esittää. ;)

kalat69

tuo havanna paprikahan on vaan suomennos habanerosta, elikkä nuo saattavat olla ihan samaa kasvia. penalla kasvanut madame jeanneten siemen on kotoisin itävallasta ei semillasista... eihän nista enää kukaan voi olla kärryillä mitä mistäkin tulee


2010- 2013 hallituksen jäsen