tammikuu 10, 2025, 19:44:42 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Montako rillausminuuttia on tullut kesäkaudella 2013?

Aloittaja Ryhis, kesäkuu 02, 2013, 13:57:46 ip

« edellinen - seuraava »

Ryhis

Montako rillausminuuttia on kertynyt tällä kaudella? Ja millä tekniikalla?

Itse aloitin makkaraeläinten joukkotuhonnan perjantaina, joukkuetoverit olivat hieman talviterässä, joten jouduin vetämään koko session ilman vaihtoa. Onneksi huolto pelasi ja sain voimistelujuomaa aina sitä pyytäessäni. Taktiikka oli mietitty hyvin ja mm. fooliota ynnä talouspaperia oli varattu runsain mitoin.

Kauden aloitus ei ollut pehmeä, jouduin heti rillaamaan kahdella erilaisella rillillä (sanko ja pallo) jotta rillattavat olisivat valmistuneet tasaisesti. Pallorillin kovemmassa, mutta pistemäisessä lämmössä nappasin värin ja varsinainen kypsyminen tapahtui sankorillissä.

Perjantain tehot olivat 8 (magaraa) + 10 (braatwurstia) + 10 (scampivarrasta) + 4 (raakamakkara chorizoa). Rillausminuutteja 75.

Eilen oli tiukempi tilanne, rillausjoukkue oli kokoonpanona ennenkokeilematon ja lisäksi rillattiin vierasrillaajina, ei edes kotirillietua!

Rillinä toimi tiilistä kasattu puulämmitteinen ahjonkaltainen. Heti alkuun päätimme rillata ns. "Jutitekniikalla" eli VAIHTO KERRALLAAN. Saatuamme hiilloksen kutiteltua esiin, säädimme ilmavirtauksen irtotiilillä sopivaksi ja ryhdyimme rillaamaan kolmessa vuorossa Raaka-Arskan ja Waldemarin kanssa. Jälleen erikoiskiitos joukkuehuollolle, nestetankkaus toimi kuin unelma ja tilanteeseen sopiva voimistelujuoma oli aina käden ulottuvilla.

Illan tehot olivat 12 + 6 + 2 + 12 (herkkusientä). Lisäksi peluutimme alaritilällä "Jutin pojaksi" ristittyä possun sisäfileetä. Rillausminuutteja kertyi 360 joista henkilökohtaisia n.200, olenhan kuitenkin joukkueen kapteeni.

Mitään talvikauden kakkosdivari-harjoitus-kaasurillä-rillauksia en laske pistepörssiin mukaan.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Dethlock

Puulla ja hiilella tullut lämmiteltyä muutaman burgerin ja yhden järvitaimenen verran. Paikallinen makkaratarjonta sen verran aneemista että pitää huomenna käydä kaupungista jotain paistamisen arvoista. Haen samalla lihaa kauppahallista kun paikallinen kauppias myy vain bbq-marinoitua settiä ja sen lihan laatu kelpaa lähinnä mikrossa keittämiseen+marinadin maku oksettaa eli pitää kikkailla jos sitä meinaa syödä. Valmismarinointi on hanurista mutta maustamatonta lihaa tältä kylältä ei saa etenkään kesällä.
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable

Youtube kanava

Minbaari

Hmm... Rillauskertoja on ollut aikas monta, mutta minuutteja ei ole varmasti tullut hirveästi koska kaasu. En saanut valittua kaikkia haluamiani vaihtoehtoja paska äänestys. Lihaa, roileria, possuu, kenguruu, maggaraa, rapusii, kasviksii on tullut tähän asti rillattuu ja rillausminuutit kasvaa pian sillä lomaan on enää kk.
#816

Ryhis

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Lillen

Missä chikeni ja perus ulko/sisäfilepiffi?

Aivan liikaa olen rillannut, alkaa maistua jo puulle :D

Huru-ukko

Puulla olen grillaillut pari paketti Kabanossia sekä sian niskaa kevään aikana neljä kiloa ja broilerin jalkoja 4 pakettia.....Ja jotain pientä...
Marinadi on ollut aika mielikuvituksetonta, mutta maukasta. Osassa on ollut pelkästään viime vuonna tekemääni Habanero soosia, kerran lisäsin siihen vielä Naga-soosia.... Osaan on mennyt pakastimesta otetuista pubeista tehty soosi tehosekoittimella...

meikkupeikko

Kaasulla tullut tapettua kaikenlaisia raaka-aineita. Viimeksi yritin muurikalla tehdä kaasun lämmössä lettuja. Sen suhteen palaan kyllä tuleen, puuttuu noista kaasutetuista savun aromi. Pitäis vaan saada tehtyä kunnollinen puugrilli pihaan. Tarttis hommata sementtiä, tiiliä löytyis vanhan takan purkujätteistä.

ChiliChillailija

Magaraa, kanaa, porsasta, kalaa... Aika paljon kaikkea on tullut rillattua ja paljon on tullut rillattua rillauksen lomassa.
PÄIVÄKIRJANI 2013
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=11915.

CHILIBLOGINI Uusin blogikirjoitukseni on:
http://chillailijanchilit.blogspot.fi/2013/07/satoa-tulee.html

"jokainen meistä on joskus aloittelija, toiset loppuelämän" ~Hessi

Toby

Lainaus käyttäjältä: Lillen - kesäkuu 02, 2013, 15:46:19 ip
Missä chikeni ja perus ulko/sisäfilepiffi?

Samaa mieltä Lillen-boyn kanssa, liha puuttuu listalta.
Räyhis, missä pihvit? Kyllähän kunnon suomalaisessa rillaustopicissa pitää 100% lihapihvi löytyä!
Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.

PP

Jokunen hassu tunti kaasutusta, josta suurin osa sikaeläimen kylkipaloja hitaasti kypsentäen. Tänä kesänä on kovin in tehdä pizzaa grillissä, enkä voinut jättää seuraamatta trendiä. Toimiihan se, kun kypsentää ensin pelkän pohjan ja latoo täytteet vasta sitten päälle.

Ryhis

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

tonttu

Rillattua tuli tuossa keväällä enempi... nyt on harmikseen niin kuivaa ja aurinkoista ettei uskalla :) Lauantai meni kylmäsavustaessa 8.5kg kirjuria. Pysyy särpimessä vaikka grillata ei voikkaan.

Noli Me Tangere

Onhan se iskettävä pelle... eikun pallogrilli tulille tässä joku päivä. Ulkona vain on naapureita, joten saatan joutua sosiaaliseen tilanteeseen vapaa-aikanani.

"Ohhoh, ohhoh. Ihan rillausta tässä niinku? Ohhoh."

akselsson1

Kohtuullisesti on tullut rillausminuutteja jo tilille.
Eilen tehot 10+0+0 (pihvi, magara, "jokin vihreä")  ;D
Viime viikolla 0+4+2
Edellisellä huikeat 7+8+4
reilusti aiemmi joskus keväällä taoin jo tehot 14+12+6
Hiilillä grillaus on paras, ja suurin osa grillattu pallogrillissä. Kaasutustakin olen hieman joutunut käyttämään.
Tänään voisi heittää jotkut pikkutehot kuten 0+2+2

Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Ryhis

Rillaus ei saisi olla välineurheilua. Aika rupisissa oloissakin pystyy grillaamaan.

Avotulella ruoan kypsentäminen on mitä..kymmenen tuhatta vuotta vanha läppä? Ei siinä loppupeleissä paljon paina, kuinka monta seteliä rillistä on maksettu ja kuinka kalliilta kalskahtava saksalainen nimi rillin kannessa seisoo.

Kaasurilli on vähän niin ja näin. Probaanibutaani tuppaa palamaan vähän turhan puhtaasti ja kaikki syöp...makua aiheuttavat karsina.....karsini...karmo.....tuhka-aineet ja muut puuttuvat. Laavakivet pikkaiset jeesaavat, mutta nekin vain sen verran, mitä niiden päälle tippuneet rämmäleet palavat.

Itse olen vannoutunut pallorillimies. Sankorillilläkin voi jossain määrin magaraa mustuttaa, mutta pallorilli on pallorilli. Mitä rupisempi, sen parempi.

Mamman helmoista muutettuani, ostin ensitöikseni korillisen Koffin olutta sekä pallorillin Mannerheikintien Clas Ohlsonilta. Rilli olisi ollut 18€ på Stockmanns varuhuset, mutta vain 15,90€ Clasulla. Sama rilli! Halvempi on parempi!

Asuin tuohon aikaan melkoisessa hämyluolassa kutosen päättärillä, taloyhtiön asukkaiden koostuessa lähinnä arvokkaista vanhuksista ja kahdesta vähän epämääräisestä friikistä, minusta ja kämppiksestäni Perse-Matista.

Kun hankitaan pallorilli mahdollisimman halvalla, siitä pitää saada semmoinen mustalaisleirin deeku-vibat irti, siksi ensimmäiseksi kun paketti avataan kokoamisohjeet repäistään kahtia ja nakataan luiskaan. Tämän jälkeen kasaaminen suoritetaan fiilispohjalta, tavoitteena että ainakin parit pultit ja mutterit jäisivät "ylimääräisiksi".

Joimme siis P-M:n kanssa parit oluet ja ryhdyimme kasaamaan rilliä. Halusimme siihen sellaista 20-luvun Clubman-tyyppistä sporttisuutta, joten asensimme kantokahvat väärinpäin, siten että ne töröttivät alaviistoon. Renkaisiin kirjoitettiin mustalla permanenttusshilla "Bridgestone run-flat".

Ja sitten rillattiin!

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

jewe

Kaasulla rillattu ja kai sitä joku pari tuntia ainakin olisi täynnä. Ihan perussettiä maggaraa, kanan ja possunpihviä, kasvisnyyttejä ja roksuja.

Ryhis

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

mohla

Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset. Vai miten se meni...

Kyllä pallogrilliin aina pitää saada kahvat eri päin kuin miten niistä olisi hyötyä grilliä pyörillä siirreltäessä.

Viikonloppuna keittelin kolassa reilu pari kiloa lihaisia sikavainaan kylkiluita ja niitä riitti vielä tänäänkin grillattavaksi. Kaasugrilliiin omenapuukiekkoja kehittämään savua ja tölkki olutta kiehumaan kosteutta. Väitän toimivaksi, kun kokoon keitetyllä marinadilla siveli aina pari kertaa kääntämisien välissä.

PP

Lainaus käyttäjältä: mohla - kesäkuu 03, 2013, 20:20:08 ip
Viikonloppuna keittelin kolassa reilu pari kiloa lihaisia sikavainaan kylkiluita ja niitä riitti vielä tänäänkin grillattavaksi. Kaasugrilliiin omenapuukiekkoja kehittämään savua ja tölkki olutta kiehumaan kosteutta. Väitän toimivaksi, kun kokoon keitetyllä marinadilla siveli aina pari kertaa kääntämisien välissä.

Toimii se noinkin, mutta oletko kokeillut kypsentää alusta loppuun grillissä halliittuun sisälämpöön? Vaatii paksuhkon palan, pintaan hyvät mausteet, sivelymastiketta paistamiseen, lihamittarin ja pari tuntia aikaa. Väitän, että possusta vaikea saada parempaa.

linker

viitisen tuntia varmaankin tullut parin viikon aikana grillattua: lidlin makkaroita (chili-cheddar, valkosipuli-pekoni etc. etc.), sian ulkofilettä, jahtimakkaraa, savustettua kylkeä (-siis savustettu kylkijärkäle siivuiksi ja grilliin rapsakoitumaan), ja porilaisia voileipäparilalla.
Päästyäni maaliskuussa eroon fuckin' aviopuolisostani, pääsin samalla eroon fuckin' kaasugrillistä joka on itsestään saatanasta. Sillä mitään grillata!
Kympin pallogrillin hommasin ensimmäisenä kun omaan huusholliin pääsin reuhaamaan. Sillä pääsi suuremmasta grillauspaineesta, mutta sitten muistin että minullahan on eräässä varastossa KIINALAINEN KATUKEITTIÖ! Valurautainen ikuinen grilli, vähän pienehköllä grillausalalla muta paskat siitä.

Metodi on sellainen että hiiliä reilusti pönttöön, ja pirusti lamppuöljyä päälle. Ja valkea kylkee saman tien. Annetaan muhia aikansa, ja sitten niiden päälle ristiin rastiin kuivuneita omenapuunoksia. Joku kelottunut mänty tai koivukin käy. Annetaan niistä tekeytyä hiillos, ja sitten lihaa tai mitä milloinkin peliin. Ulkofileistä marinadit veke, jos jotain valmiiksi marinoitujka on mennyt ostamaan. Ja veitsellä viillot reiunoihin; kalvot poikki, etteivät mene solmuun. Tykkään mediumista. Makuasia.
Riittävästi olutta kylmään. Sessioon menee pari tuntia; ei hullumpi hetkipalvelus.

Ja kun kuvia aina ja kaikkialla otan niin tässä selvennykseksi, mistä on kysymys:

Kiinalainen katukeittiö- nimellä kulkeva grillauslaitos:

Ensin savustettua ja sitten grillattua, sekä yön yli foliossa tekeytynyttä siankylkeä rantaeväänä  (Yyteri)
Tehdään evässämpylä: 200-300 grammaa kylkeä, ja heitetään sämpylät menemään. Voilá!

Kierrätyskeskuksesta löytynyt "herkkuparila" jolla saa grillattua sellaisia "lämpimiä voileipiä" että tuntuu selkärangassa asti.

Näillä mennään!

http://linkerquu.blogspot.com